Jos nepsyys on pysyvä ominaisuus, niin miksi nepsyyttä esiintyy aikuisilla paljon vähemmän kuin lapsilla?

Moni ongelma paranee sillä, kun muuttaa pois kotoa. Ei ole enää mitään erityisherkkyyttä, ei aspergeria, ei theriania, ei muunsukupuolisuutta. On vaan suht tavallinen nuori aikuinen, joka elää omaa elämäänsä eikä kukaan määrittele häntä kummallisilla sanoilla.

Vierailija kirjoitti:

Lyhenne nimike jotenkin halventava,ei jatkoon,voisivat vaihtaa.

Jos nimike on halventava niin miksi ihmiset kuitenkin haluavat sellaisen lapsilleen?

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikilta testattaisiin kaikki mahdollinen niin jokaisella meistä olisi joku vika ja diagnoosi. Täydellistä ihmistä ei ole.

No eikä olisi. Kyllähän keskiverto ihminen on aika diagnoositon tallaaja, ja se on ihan hyvä niin. Ja jos nyt tällä tallaajalla onkin vaikka joku sellainen "vika" että  toisen käden etusormi on  lyhyempi kuin toisen niin ei se vertaudu aivojen ja hermoston kehityshäiriöön. 

Eikö ole nepsyaikuisia?

Meillä on paljon moniongelmaisia aikuisia, jotka eivät oikein pärjää elämässä. Työpaikat ei pysy, kumppanit vaihtuu ja lähipiirin kanssa on sukset ristissä. On ongelmia rahan, päihteiden, pelaamisen tai vaikka syömisen kanssa. 

 

Ehkäpä elämä olisi mennyt eri tavalla, jos olisi lapsena saanut diagnoosin ja tukea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikilta testattaisiin kaikki mahdollinen niin jokaisella meistä olisi joku vika ja diagnoosi. Täydellistä ihmistä ei ole.

No eikä olisi. Kyllähän keskiverto ihminen on aika diagnoositon tallaaja, ja se on ihan hyvä niin. Ja jos nyt tällä tallaajalla onkin vaikka joku sellainen "vika" että  toisen käden etusormi on  lyhyempi kuin toisen niin ei se vertaudu aivojen ja hermoston kehityshäiriöön. 

Lääketiede ei kykene analysoimaan ihmisen aivokemiaa. Diagnoosit perustuvat vain käytöksen arviointiin.

Tämän päivän aikuiset elivät lapsuutensa sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikkea ei vielä yritetty selittää nepsydiagnoosilla. Eli silloin oli alidiagnosointia, nykyään ylidiagnosointia. Ja moni aikuisuuteen asti selviytynyt lievä tapaus ei hakeudu tutkimuksiin enää täysi-ikäisenä. Lapselle sen sijaan halutaan diagnoosi, vaikka "oireilu" olisi ihan sitä että lapsi on temperamenttinen tai yksinkertaisesti vähän daiju. 

Ennen oireilut oli vaan huonoa käytöstä joka hakattiin lapsena pois.

Nykyään diagnoosin saa helpommin ja nämä asiat tunnistetaan paljon paremmin kun näiden ilman diagnoosia jääneiden nykyisten aikuisten ollessa lapsia. Itsekin sain autisminkirjon diagnoosin vasta aikuisena. Nämähän ovat pysyviä ominaisuuksia, joista ei voi parantua. Varmasti on paljon aikuisia ilman diagnooseja ja sitten elämä on ollut todella vaikea kun sitä oikeaa vaikeuksien aiheuttajaa ei ole tunnistettu ja on vaan pidetty vaikeana ihmisenä ja saanut haukut kun ei mahdu tiettyyn malliin. Oikealla jo lapsena saadulla diagnoosilla avulla ja tuella elämä olisi kuitenkin hyvin todennäköisesti sujunut paremmin. Omalla kohdallani on juuri näin, mutta silloin kun olin itse lapsi niin eipä näitä diagnosoitu.

Vierailija kirjoitti:

Ennen oireilut oli vaan huonoa käytöstä joka hakattiin lapsena pois.

Kumpi lopulta vahingoittaa lasta enemmän: satunnainen remmin saanti vaiko adhd:n leima ja lääkitys? Ainakin mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli entisaikaan vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään diagnoosin saa helpommin ja nämä asiat tunnistetaan paljon paremmin kun näiden ilman diagnoosia jääneiden nykyisten aikuisten ollessa lapsia. Itsekin sain autisminkirjon diagnoosin vasta aikuisena. Nämähän ovat pysyviä ominaisuuksia, joista ei voi parantua. Varmasti on paljon aikuisia ilman diagnooseja ja sitten elämä on ollut todella vaikea kun sitä oikeaa vaikeuksien aiheuttajaa ei ole tunnistettu ja on vaan pidetty vaikeana ihmisenä ja saanut haukut kun ei mahdu tiettyyn malliin. Oikealla jo lapsena saadulla diagnoosilla avulla ja tuella elämä olisi kuitenkin hyvin todennäköisesti sujunut paremmin. Omalla kohdallani on juuri näin, mutta silloin kun olin itse lapsi niin eipä näitä diagnosoitu.

Diagnooseja puretaan paljon joten ei ole totta että nepsyydestä ei voisi parantua.

Vierailija kirjoitti:

Puolison 30-luvulla syntyneellä isällä ei ollut diagnoosia, nepsy piirteitä löytyi. Samoin omassa suvussani 30...70- luvuilla syntyneitä, joilla ei diagnoosia, vaikka nepsy piirteitä onkin. 

 

Mun 70-luvun alussa syntynyt mieheni on kans melko ilmiselvä autisti, ja jos ominaisuus on pysyvä niin hänhän on ollut sitä myös lapsena, mutta ei sitä silloin pidetty millään tavalla tutkimisen arvoisena asiana, ihan normaalin persoonallisuuden vaihtelun piikkiin se meni. Pärjäsi kuitenkin koulussa ja valmistui ammattiin, joten asian selvittäminen ei ole kiinnostanut edes häntä itseään. Hän on vielä sitä sukupolvea, jolle tämä dianoosi ei olisi mikään kunniamerkki, joka laitetaan paraatipaikalle someprofiiliin ja jolla pyritään selittämään kaikki. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän aikuiset elivät lapsuutensa sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikkea ei vielä yritetty selittää nepsydiagnoosilla. Eli silloin oli alidiagnosointia, nykyään ylidiagnosointia. Ja moni aikuisuuteen asti selviytynyt lievä tapaus ei hakeudu tutkimuksiin enää täysi-ikäisenä. Lapselle sen sijaan halutaan diagnoosi, vaikka "oireilu" olisi ihan sitä että lapsi on temperamenttinen tai yksinkertaisesti vähän daiju. 

Esim. ADHD ei vaikuta älykkyyteen, älykäs peittää oireensa pitkään ja ylikuormittuu. Lapsen peruskoulun ka. 9,8 ja käytös 9. Diagnoosin sai vasta lukioiässä.

Olen kolme kertaa yrittänyt päästä tutkimuksiin. Kaikki kerrat on pysähtyneet ekalla kerralla kirjoitettuun psykologin lausuntoon. Psykologi ei edes voi diagnosoida asiaa, ei edes poissulkevasti.

Suurin osa ADHD ihmisistä ei koskaan pääse tutkimuksiin, saa hoitoa tai lääkitystä. Koska huumeet ja diagnoosin määrän liian suuri määrä.

Olen 60-v mies.

Kun kolmannen kerran jälkeen pyysin psykologin lausunnon itselleni, se oli muokattu muotoon josta ei voi valittaa. Ensimmäinen versio lausunnosta oli sellainen että olisin voinut tehdä asiasta rikosilmoituksen. Näin järjestelmä suojelee niitä jotka tekevät väärin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oireilut oli vaan huonoa käytöstä joka hakattiin lapsena pois.

Kumpi lopulta vahingoittaa lasta enemmän: satunnainen remmin saanti vaiko adhd:n leima ja lääkitys? Ainakin mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli entisaikaan vähemmän.

Siis puolusteletko remmin antamista vai mitä tarkoitat? Ei remmi paranna neuropsykologisia häiriöitä! Ei sitä tee tosin lääkityskään, mutta se tekee elämästä hallittavaa ja siedettävää. Sen ansiosta sekoilu vähenee niin että sitä leimaa ei tule! Minä olen aikuisena diagnosoitu eikä minulla ole mitään leimaa, kun pidän diagnoosini omana tietonani.

Miten niin mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli ennen vähemmän? Niistä ei puhuttu, eikä hoitokeinoja ollut. Syrjäytyneet jäivät peräkammariin piiloon perheenjäsenten hoteisiin ja mt-ongelmaiset tekivät itse.murhan. Ennen oli kaikki paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän aikuiset elivät lapsuutensa sellaisessa yhteiskunnassa, jossa kaikkea ei vielä yritetty selittää nepsydiagnoosilla. Eli silloin oli alidiagnosointia, nykyään ylidiagnosointia. Ja moni aikuisuuteen asti selviytynyt lievä tapaus ei hakeudu tutkimuksiin enää täysi-ikäisenä. Lapselle sen sijaan halutaan diagnoosi, vaikka "oireilu" olisi ihan sitä että lapsi on temperamenttinen tai yksinkertaisesti vähän daiju. 

Esim. ADHD ei vaikuta älykkyyteen, älykäs peittää oireensa pitkään ja ylikuormittuu. Lapsen peruskoulun ka. 9,8 ja käytös 9. Diagnoosin sai vasta lukioiässä.

Jos nyt luet vielä huolella niin ei tuossa muuta väitettykään. Sanottiin että nepsydiagnoosilla halutaan selittää myös asioita, jotka eivät liity siihen mitenkään. Koska on mukavampaa sanoa että lapsellani on tämä diagnoosi kuin että se nyt on muuten vaan vähän maanantaikappale. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oireilut oli vaan huonoa käytöstä joka hakattiin lapsena pois.

Kumpi lopulta vahingoittaa lasta enemmän: satunnainen remmin saanti vaiko adhd:n leima ja lääkitys? Ainakin mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli entisaikaan vähemmän.

Mitä ihmettä oikein selität? Kyllä puolison diagnosoimattoman isän hakkasi pilalle hänen oma äitinsä. Tämän hakkaamisen vaikutukset näkyivät vielä puolison omassa lapsuudessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikilta testattaisiin kaikki mahdollinen niin jokaisella meistä olisi joku vika ja diagnoosi. Täydellistä ihmistä ei ole.

No eikä olisi. Kyllähän keskiverto ihminen on aika diagnoositon tallaaja, ja se on ihan hyvä niin. Ja jos nyt tällä tallaajalla onkin vaikka joku sellainen "vika" että  toisen käden etusormi on  lyhyempi kuin toisen niin ei se vertaudu aivojen ja hermoston kehityshäiriöön. 

Lääketiede ei kykene analysoimaan ihmisen aivokemiaa. Diagnoosit perustuvat vain käytöksen arviointiin.

Viimeisimmät tutkimukset osoittavat että tietosi on vanhentunutta. Psykologia ei ole tiedettä, neurologia on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oireilut oli vaan huonoa käytöstä joka hakattiin lapsena pois.

Kumpi lopulta vahingoittaa lasta enemmän: satunnainen remmin saanti vaiko adhd:n leima ja lääkitys? Ainakin mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli entisaikaan vähemmän.

Tilastot kertovat että olet väärässä. Mikä on motiiviksi valehdella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikilta testattaisiin kaikki mahdollinen niin jokaisella meistä olisi joku vika ja diagnoosi. Täydellistä ihmistä ei ole.

No eikä olisi. Kyllähän keskiverto ihminen on aika diagnoositon tallaaja, ja se on ihan hyvä niin. Ja jos nyt tällä tallaajalla onkin vaikka joku sellainen "vika" että  toisen käden etusormi on  lyhyempi kuin toisen niin ei se vertaudu aivojen ja hermoston kehityshäiriöön. 

Lääketiede ei kykene analysoimaan ihmisen aivokemiaa. Diagnoosit perustuvat vain käytöksen arviointiin.

Olet ymmärtänyt oikein. Tämä diagnosointi kuitenkin varmaan on aika yleisessä tiedossa. Niin mitä halusit tuoda tällä kommentillasi keskusteluun? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oireilut oli vaan huonoa käytöstä joka hakattiin lapsena pois.

Kumpi lopulta vahingoittaa lasta enemmän: satunnainen remmin saanti vaiko adhd:n leima ja lääkitys? Ainakin mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli entisaikaan vähemmän.

Siis puolusteletko remmin antamista vai mitä tarkoitat? Ei remmi paranna neuropsykologisia häiriöitä! Ei sitä tee tosin lääkityskään, mutta se tekee elämästä hallittavaa ja siedettävää. Sen ansiosta sekoilu vähenee niin että sitä leimaa ei tule! Minä olen aikuisena diagnosoitu eikä minulla ole mitään leimaa, kun pidän diagnoosini omana tietonani.

Miten niin mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä oli ennen vähemmän? Niistä ei puhuttu, eikä hoitokeinoja ollut. Syrjäytyneet jäivät peräkammariin piiloon perheenjäsenten hoteisiin ja mt-ongelmaise

Ei kurittomilla lapsilla mitään neuropsykologista häiriötä ole muuta kuin harvinaisissa poikkeustapauksissa. Nykyinen kulttuuri missä huonokäytöksisyyden ajatellaan olevan yhtä kuin nepsyys on sairas.