Poliisi: Autoilijoiden väistämiskulttuuri liittymissä on vaarallinen
Väistätkö sinäkin moottoritielle liittyvää autoa vasemmalle kaistalle? Niin ei pitäisi tehdä.
Moottoritielle liittyvän väistäminen vasemmalle kaistalle on yleinen tapa, mutta se voi aiheuttaa vaaratilanteita ja opettaa vääränlaista ajotapaa.
Tieliikennelain mukaan moottoritielle liittyvällä on väistämisvelvollisuus ja velvollisuus sopeuttaa nopeutensa muuhun liikenteeseen.
Poliisitarkastaja Tuomo Katajisto kehottaa moottoritietä ajavia pysymään oikealla kaistalla ja jarruttamaan tarvittaessa hillitysti.
Kuvittele, että ajat moottori- tai moottoriliikennetien oikeanpuoleista kaistaa.
Havaitset, että jonkin matkan päässä oikealla puolella kulkevalta kiihdytyskaistalta auto on liittymässä moottoritielle. Väistätkö moottoritielle liittyvää autoa vasemmalle kaistalle?
Suomen moottoriteillä vasemmalle kaistalle väistäminen on yleinen tapa. Väistämällä tehdään tilaa moottoritielle liittyvälle autoilijalle, kun oikeanpuoleinen kaista jää tyhjäksi.
Näin ei kuitenkaan tarvitse eikä pitäisi tehdä.
Tilan tekeminen kaistaa vaihtamalla on toki kohtelias liike, mutta kaistanvaihdolla voi olla vaarallisia vaikutuksia kovien nopeuksien liikennevirtaan.
Tieliikennelaki on tilanteessa yksiselitteinen: väistämisvelvollisuus on moottoritielle liittyvällä autoilijalla, jonka tulee sopeuttaa ajonopeutensa moottoritiellä jo ajavien ajonopeuteen.
Kommentit (324)
En väistä.
Mutta jos edellä ajava tai liittymästä tuleva ajaa hiljempaa kuin minä niin ohitan hänet käyttämällä vasenta kaistaa jos se on vapaana ja turvallista.
Laki ja käytännön elämä eivät aina kohtaa. Onko laki silloin oikeastaan validi? Totta kai väistän jos tilaa on. Mikä järki olisi jarruttaa tai hiljentää liittyjän takia? Suomalaisten perisynti on liittyä selvästi päätiellä liikennevirtaa hitaammin ajaen. Tullaan vaan törpösti eteen jurnuttamaan ja kestää kilometrikaupalla saada se kottero vauhtiin.
Sama juttu kun nopeusrajotus muuttuu 80 -> 100. Ei kiihdytetä lainkaan takas sataseen.
Vierailija kirjoitti:
Vilkku päällä liittyvällä on etuajo-oikeus. Mitä kauempaa aloittaa vilkuttamisen, sitä enemmän on oikeus.
Ei ole vaikeaa.
Bussipysäkillä paikallaan harmaa Nissan Quashqai. Vilkku vasemmalle ja pappa lähtee taakseen katsomatta tielle.
Väistääkin kai voi kolarin välttämiseksi, eikös se ole ihan velvollisuuskin. Väistämisen voi tehdä jarruttamalla, kiihdyttämällä tai siirtymällä sivuun riippuen siitä mikä on siinä tilanteessa turvallisinta. Ja väistetään siis vain jos on onnettomuuden riski. Sanotaan nyt vaikka että kuormuri ei pysty kiihdyttämään muun liikenteen vauhtiin ja joutuisi muuten valitsemaan kiilaako liikenteen sekaan vai vetääkö kaiteeseen, jolloin on riskinä että voi vaikka kaatua pikkuautojen päälle.
Muutenkin rampista tulijan voi ohittaa, se ei ole väistämistä vaan ohittamista. Tietenkin ennen ohittamaan lähtemistä varmistetaan että vasemmalla kaistalla on tilaa niin että ohituksen voi tehdä turvallisesti.
Poliisitarkastajan ehdottama jarruttaminen on myös väistämistä. Voi myös aiheuttaa takana tulevassa jonossa onnettomuusriskin.
Aika monessa muussa maassa on pitkä sulkuviiva vielä sen jälkeen kun ramppi yhtyy motariin. Ideana on että siinä rampilta tuleva ehtii näkemään moottoritien tilanteen ja sovittamaan nopeutensa sopivaksi. Suomessa sulkuviiva on aika lyhyt ja toisilla on kiire jo senkin yli tulla eteen.
Länsiväylällä Suomenojan ja Espoonlahden liittymien välillä moottoritielle tuleva ramppi jatkuu kolmantena kaistana seuraavaan liittymään asti. Siinä on 1,5 kilometriä aikaa vaihtaa kaistaa, mutta silti se kaistan vaihto pitää tehdä heti kun sulkuviiva loppuu.
Liian pienet turvavälit aiheuttaa sen että siihen väliin ei mahdu liittymään.
Toinen asia on se että jos joku ajaa motarilla yli nopeusrajoitusten niin sen eteen ei pysty liittymään koska muuten itse joutuu myös ajamaan ylinopeutta.
Jos haluttaisi että motarilla liikenne sujuu sujuvasti niin turvaväli 100m vähintään edellä ajavaan ja nopeus 10km/h alle suurimman sallitun nopeuden. Täten sinne motarille voi helposti liittyä kuka vaan eikä tarvitse turhaa vaihdella kaistoja.
Valtatiellä rajoitus 80 edessä vetää Kalevi Nissanilla seilaavaa 65-75 vauhtia. Sitten tulee ohituskaistaosuus ja 100 rajoitus niin Kalevi löytää kaasupolkimen ja kiihdyttää 110 vauhtiin. Kun ohituskaista loppuu vauhti putoaa takaisin alas. Kapea tie kai pelottaa?
Vierailija kirjoitti:
Aika monessa muussa maassa on pitkä sulkuviiva vielä sen jälkeen kun ramppi yhtyy motariin. Ideana on että siinä rampilta tuleva ehtii näkemään moottoritien tilanteen ja sovittamaan nopeutensa sopivaksi. Suomessa sulkuviiva on aika lyhyt ja toisilla on kiire jo senkin yli tulla eteen.
Länsiväylällä Suomenojan ja Espoonlahden liittymien välillä moottoritielle tuleva ramppi jatkuu kolmantena kaistana seuraavaan liittymään asti. Siinä on 1,5 kilometriä aikaa vaihtaa kaistaa, mutta silti se kaistan vaihto pitää tehdä heti kun sulkuviiva loppuu.
Suomalaisia teitä ei ole suunniteltu ihan viimeisen päälle. Kiihdytyskaistat jäävät lyhyiksi ruuhkassa ja liukkaissa olosuhteissa. Ja peliti rytisee sen mukaan. Eikä ihmisiä tunnu lainkaan harmittavan, että auto menee käytännössä paskaksi siinä samalla. Kaikkein heikoin tilanne on, jos se ei mene lunastukseen asti, vaan korjataan, joilloin siitä ei tule koskaan entisen veroista.
Ihmiset kun ajaa moottoritiellä suurinta sallittua nopeutta niin sinnev liittyjän on pakko ajaa alle sen suurimman sallitun nopeuden jos auto tulee samaa aikaa motarilla. Joko liittyjän tai moottoritiellä ajavan on ajettava alle suurimman sallitun.
Vierailija kirjoitti:
Poliisitarkastajan ehdottama jarruttaminen on myös väistämistä. Voi myös aiheuttaa takana tulevassa jonossa onnettomuusriskin.
Tajuatko sä että turvaväli siihen edellä ajavaan pitää olla sellainen ettei peräänajoa tapahdu missään tilanteessa?
Jos motarilla se edellä ajava tekee syystä tai toisesta hätäjarrutuksen ja ajat sitä perään niin vika on sinun koska sulla ei ole riittävää turvaväliä.
Tieliikennelakiin kannattaa tutustua.

Jarruttamistarve kertoo siitä että päästäjä on lukenut tilanteen virheellisesti ja reagoi myöhässä.
Yhtä vaarallista on siirtyä oikealle kaistalle jos vasemmalla ajaa huomattavasti hitaampi ajoneuvo.
Nyt keksin: poistetaan vaarallinen oikea kaista ja lasketaan nopeusrajoitus kolmeenkymmeneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poliisitarkastajan ehdottama jarruttaminen on myös väistämistä. Voi myös aiheuttaa takana tulevassa jonossa onnettomuusriskin.
Tajuatko sä että turvaväli siihen edellä ajavaan pitää olla sellainen ettei peräänajoa tapahdu missään tilanteessa?
Jos motarilla se edellä ajava tekee syystä tai toisesta hätäjarrutuksen ja ajat sitä perään niin vika on sinun koska sulla ei ole riittävää turvaväliä.
Tieliikennelakiin kannattaa tutustua.
Jarruttamistarve kertoo siitä että päästäjä on lukenut tilanteen virheellisesti ja reagoi myöhässä.
Mutta sinä olet syyllinen jos ajat edellä ajavan perään. Miksi et osaa pitää riittävää turvaväliä?

Kerropa se. Minun auto ei kyllä perään aja yrittämälläkään ellei katoa pito renkaista.
Tuo on vanhojen pappojen ja mummojen ongelma. Sitten itkevät ja kiroilevat, kun "heille ei anneta tilaa". Yritän aina omalle faijalleni sanoa, että kolmion takaa tuleva väistää. Eiväthän nämä vanhat edes tiedä, että suojatiellä pitää antaa porukan mennä. Pyöräilijöiden väistäminen on myös näillä aivan hukassa. Kuollut kulma - mikä se on? Kyllä peileistä kaiken näkee (kun ei pää enää käänny). Tuollaista se on, kun on autokoulu käyty... joskus. Kaikkea ei voi muistaa ja maailma muuttuu.
Joskus edessä ajaa joku hitaasti eikä yksinkertaisesti pysty kiihdyttämään liikennevirran vauhtiin ajoissa. Silloinkin toivoo kovasti muilta liikkujilta joustavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Joskus edessä ajaa joku hitaasti eikä yksinkertaisesti pysty kiihdyttämään liikennevirran vauhtiin ajoissa. Silloinkin toivoo kovasti muilta liikkujilta joustavuutta.
Se turvaväli. Jos ajat liian lähellä edellä ajavaa niin silloin sulla ei ole sitä omaa kiihdytysmatkaa. Itse olet itsellesi aiheuttanut tuon ongelman ajamalla liian lähellä edessä ajavaa.
Päästävätkö nämä väistelijät myös muissa kolmioristeyksissä kolmion takaa tulevan menemään ensin? Ja tulevatko rekat sieltä suoraan päälle?
Totta. Oli shokki ajaa ja huomata, että sait vaihtaa rauhassa kaistaa. Paniikki meinasi iskeä, kun huomasin, että olen väärällä kaistalla ja oletin, että kukaan ei anna tilaa ja tuuttaavat idiootille, joka oli valinnut väärän kaistan.