Olen ihmeissäni kuinka paljon lapsettomia Suomessa.
Olen ihmeissäni, kun olen lähiaikoina kiinnittänyt huomiota, kuinka paljon on suomalaisia ikäisiäni(n. 45v.) tai vanhempia naisia jotka ovat perheettömiä ja lapsettomia. Tuntuu vaan oudolta, jos itse mietin että olisin samassa tilanteessa. Olen myös huomannut kuinka yleistä on, että on vain yksi lapsi. Itsellä oli pitkään vain yksi lapsi mutta lopulta sain toisen. Nyt kun lapset on isoja lähinnä mietin, miksi ei tullut hommattua vielä kolmatta tai neljättä. Nyt se on käytännössä myöhäistä. Kyllä minulla on läheisiä, joilla ei ole lapsia, mutta heillä on tähän hyviä syitä. En vaan oikein usko, että kaikilla lapsettomilla tai yhden lapsen perheillä on erityistä syytä tilanteelle. Jotkut vaan vaikuttavat jämähtäneen henkisesti teinien tasolle, mitään erityistä eivät ole elämässään tehneet tai saavuttaneet. Toisaalta voin olla tyytyväinen kun huomaan lapsettomia itseeni verraten, että lasten hankkiminen ei näemmä ole itseäni jarruttanut elämässä pikemminkin päin vastoin on tuonut paljon uusia ja hyviä asioita mukanaan. Lisäksi jotenkin kannustanut enemmän pääsemään eteenpäin elämässä.
Enkä halua tässä paheksua kenenkään elämänvalintoja. Eihän minullakaan ole mitään suurperhettä. Tuntuu vaan että olen jossain määrin ollut ulkona tällaisesta kehityksestä ja ihmettelen asiaa. Ei mikään ihme, että suomalaisen määrä vähenee koko ajan.
Kommentit (539)
Moni taitaa luulla, ettemme halunneet lapsia. Todellisuudessa laitoimme pienen omaisuuden lapsettomuushoitoihin, sain keskenmenoja ja oli myös kohdun ulkopuolinen raskaus, johon pahimmillaan olisi voinut kuolla. En kuitenkaan näe velvollisuudekseni selvittää miksei meillä ole lapsia, jollei joku ihan suoraan kysy.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimus: Naiset joilla lapsia ovat onnellisempia, kuin lapsettomat
Naiset joilla lapsia ovat onnellisempia ja menestyneimpiä myösKuten tämäkin julkaisu todistaa:
Tutkimus:
Yes, Married Mothers Really Are Happier Than Unmarried and Childless Women
But children bring not only happiness. These sociologists report that women who are mothers tend to be better off financially than their childless peers.
https://dailycitizen.focusonthefamily.com/yes-married-mothers-really-ar…
Niin totta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperheiden (talous, jossa asuu vähintään yksi alle 18 vuotias) osuus kotitalouksista on alle 14% kaikista kotitalouksista. Silti tätä vähemmistöä hyysätään ja tuetaan kaikin mahdollisin tukimuodoin ja verohelpotuksin.
Pitääkin hyysätä, jos noin pienestä joukosta on kyse! Nyt kaikki kiitollisena oikein kumartamaan niille, jotka hienosti hoitavat lapsensa! Monihan on lapseton ihan vaan hedonismin vuoksi, joten täytyy tuntea todella syvää kiitollisuutta niille jotka eivät ole niin hedonisteja, vaan istuttavat puita joiden hedelmistä koko yhteiskunta pääsee nauttimaan.
Hyvin itsekäs ajatus että lapset ovat hedelmiä (=resursseja) joista muiden ihmisten/yhteiskunnan pitäisi "nauttia". 🤢🤢
Muutenkin kieroutunutta että lapsia pitäisi hankkia pelastamaan eläkekorttitalo tai ilmaiseksi lähihoitajaksi itselle vanhana = itsekkäät motiivit taustalla eli halutaan vain imeä itselle etuja lapsen kustannuksella. Ihan kuin lapsilla ei olisi omaakin elämää kuin palvella muita? Mihin on rajat tuhlattu omassa elämässä kun pitää vaatia omat lapset maksamaan omat laskut? Miten oli varaa lapsiin? Make it make sense....
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapseton ei voi koskaan tajuta täysin, millaista on olla vanhempi. Lapseton kuvittelee tajuavansa, niin itsekin kuvittelin. Ei sitä tajua, jos ei itse ole vanhempi. Eikä sisarusten/kaverien lasten seuraaminen vierestä ole sama asia. Vanhempana se vastuu on ihan oikeasti 24/7, eikä sitä kukaan perheen ulkopuolinen näe.
Enkä siis tällä kommentillani tarkoita, että lapseton olisi jotenkin huonompi tai jollain tavalla vajaa. Hän ei vain voi täysin tajuta vanhemmuutta. Ihan samalla tavalla kuin en itse vaikka ymmärrä, mitä koiran omistajan elämä oikeasti on, kun minulla ei ole koiraa.
Juuri sitä kokonaisvaltaista vastuuta en missään nimessä halua.
Vierailija kirjoitti:
"Enkä halua tässä paheksua kenenkään elämänvalintoja"
"Jotkut vaan vaikuttavat jämähtäneen henkisesti teinien tasolle, mitään erityistä eivät ole elämässään tehneet tai saavuttaneet."
Valitse toinen.
Juurikin tämä.
Asioista olisi toki mahdollista keskustella fiksusti ja avoimin mielin.
Sen sijaan kuitenkin se tulee aina sieltä: toisten ihmisten elämän halveksuminen ja tarve nousta jalustalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-En halua paheksua kenenkään elämänvalintoja
-Lapsettomat ovat jämähtäneet teinin tasolle
:D :D :D
Tiesitkö ap etteivät ne lapset ole mikään saavutus?
Mikseivät ole?
eri
Koska niiden saaminen ei vaadi yhtään mitään. Osa syntyy maailmaan vahingossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin kylmäsi ajatus, että olisin vanha lapseton ihminen. Tuntuisi niin tyhjältä elämä. Ei voisi edes odottaa lapsen lapsia. Jos sitten ei mitään erityisiä saavutuksiakaan olisi, niin sittenhän olisi elänyt käytännössä ihan turhaan. Vai olisiko?
Toivottavasti lapsesi haluavat ja saavat lapsenlapsia, jos elämäsi merkitys pohjautuu sille.
Jos kokee oman elämänsä turhaksi, ja ainoastaan lapsi voi pelastaa sen, suosittelen hakemaan ammattiapua. Lapsen tehtävä ei ole hoitaa oman vanhempansa traumoja sekä yksinäisyyden pelkoa. Hyvin itsekästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs erityistä se AP on saavuttanut tai tehnyt elämässään?
Elämä on periaatteessa täysin turhaa ja se päättyy lopulta kuolemaan. Tämän turhan elämän ainoa jotenkin perusteltavissa oleva syy on elämänlahjan antaminen eteenpäin. Sinäkin olet sen saanut vanhemmiltasi.
Ihminen joka ei anna samaa elämänlahjaa eteenpäin on itsekäs ja laiska hedonisti.
Jos elämä kerran on täysin turhaa, niin miksi jatkaa sitä lisääntymällä? Ihmisten sukupuuttoon kuoleminen on ainoa hyvä ratkaisu maapallon kannalta.
Miksi et sitten nopeuta tätä sukupuuttoa omalla ratkaisulla, jos pidät elämää turhana, etkä edes anna elämänlahjaa eteenpäin? Mä olen antanut elämän eteenpäin, siksi minulla on syy elää.
Moni nainen on tyytyväinen vanhempana kun on tehty lapsia.Vabhemmat naiset eivät välttämättä osaa käyttää neittiä.Lapset yleensä auttavat esim pankkiasioissa.Ja ovat kiitollisia kun lapset soittelevat ja kyselevät kuulumisia. Lapsettomat naiset ovat usein myös yksinäisiä. Tiedän tällaisia tapauksia. Ovat usein leskiä tai neiti ihmisiä.
Vanhemmuus,yök,lapset,oksennus jo suussa.Vapaus.JES,kaikki tienaamani raha vain minulle,JESJES!!!
Vierailija kirjoitti:
SYYSI JAKAA NÄITÄ TYPERIÄ KUVIA?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäs erityistä se AP on saavuttanut tai tehnyt elämässään?
Elämä on periaatteessa täysin turhaa ja se päättyy lopulta kuolemaan. Tämän turhan elämän ainoa jotenkin perusteltavissa oleva syy on elämänlahjan antaminen eteenpäin. Sinäkin olet sen saanut vanhemmiltasi.
Ihminen joka ei anna samaa elämänlahjaa eteenpäin on itsekäs ja laiska hedonisti.
Jos elämä kerran on täysin turhaa, niin miksi jatkaa sitä lisääntymällä? Ihmisten sukupuuttoon kuoleminen on ainoa hyvä ratkaisu maapallon kannalta.
Aivan. Jos jokainen elämä on turha, niin miksi ylläpitää tätä turhuutta? Aivan järjetöntä.
Lisäksi aina ihmetyttää, että jos näiden ihmisten oma rakas lapsi onkin tulevaisuudessa lapseton - onko hänenkin elämänsä sitten turha?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vanhemmuus tekisi ihmisestä kypsempiä, niin mistä johtuu että 60% koko maailman kaikista alle 5v lapsista kokee kaltoinkohtelua kotonaan?
Vanhemmuutta ovat usein eniten miettineet velat/lapsivapaat, ja juuri he tajuavat kuinka suuri vastuu vanhemmuus on, eivätkä he valitse sitä itselleen, koska ajattelevat lapsen etua ensin.
Mitä tarkoitat kaltoinkohtelulla?
Fyysinen ja psyykkinen kaltoinkohtelu. Kansainvälisen terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaisesti.
Jos aikuisuutta on mielestäsi tuutata pershedelmiä ja juosta näiden perässä, niin joo sitten olen mielelläni vaikka teini.
Aloituksen tarkoitus tosiasiassa?
Päästä nostamaan itsensä jollekin jalustalle koska kokee suurimpana saavutuksenaan kyvyn levittää haaransa auliisti, noukkasta rojut ränniin ja tuutata penikan 9kk päästä aukostaan ulos ja alentamaan ne jotka eivät ole kyseistä suoritusta syystä tai toisesta (joka jokaisen yksityisasia) tehneet?
Kumma tarve näillä niin kauhean aikuisena ja kypsänä ymv. itseään pitävillä on toisenlaisen valinnan (joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna) tehneitä päästä solvaamaan joka käänteessä ..
Ei vaikuta kauhean tyytyväiseltä omaan elämäänsä eikä omiin valintoihinsa, puhumattakaan siitä paljon kehutusta aikuisuudesta ja kypsyydestä ..
Vierailija kirjoitti:
Tiedän että ei kannattaisi vaivata päätään sillä että vauvapalstalla on tyhmiä ihmisiä, mutta pitkästä aikaa meni vähän ihon alle tämän aloituksen posketon typeryys, naiivius ja itseriittoisuus. Tunnen paljon lapsettomia nelikymppisiä ihmisiä, ja tasan kenelläkään taustasyy ei ole mikään ikiteiniys tai ylenpalttinen hedonismi tai mitä näitä muita väsyneitä kliseitä olikaan. Siellä on kirjava joukko erilaisia syitä alkaen sopivan partnerin puuttumisesta työuran katkonaisuuteen, terveysongelmiin ja omiin valintoihin. Osa on onnellisia lapsettomuudestaan, osalla asian hyväksyminen on vaatinut paljon työtä. Se on tällainen ap:n kaltaisten bimbojen pohjaton yksinkertaisuus joka minua hämmästyttää, ei kenenkään lapsettomuus.
Kiitos kun sitten kuitenkin viitsit vaivautua jakamaan viisauttasi meille tyhmille. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Se, että lapseton ei voi koskaan tajuta täysin, millaista on olla vanhempi. Lapseton kuvittelee tajuavansa, niin itsekin kuvittelin. Ei sitä tajua, jos ei itse ole vanhempi. Eikä sisarusten/kaverien lasten seuraaminen vierestä ole sama asia. Vanhempana se vastuu on ihan oikeasti 24/7, eikä sitä kukaan perheen ulkopuolinen näe.
Enkä siis tällä kommentillani tarkoita, että lapseton olisi jotenkin huonompi tai jollain tavalla vajaa. Hän ei vain voi täysin tajuta vanhemmuutta. Ihan samalla tavalla kuin en itse vaikka ymmärrä, mitä koiran omistajan elämä oikeasti on, kun minulla ei ole koiraa.
Niin, ja sinä et voi ikinä ymmärtää, millaista on olla lopullisesti lapseton. Kuvittelet tajuavasi, mutta et tiedä asiasta mitään. Sellaista se on olla toisista erillinen ihmisyksilö. Yleensä tämä erillisyys hoksataan vähitellen taaperoiässä, palstamammat harjoittelee konseptia edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Putin kehottaa jokaista naista synnyttämään 8 lasta.
https://www.reuters.com/world/europe/putin-urges-russians-have-more-kid…
Suomessa taas levittää vauvavastaisuutta 🤢
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla ja sinun läheisilläsi on kyllä kaikilla ihan loistava syy olla 0-1 lasta, mutta niille muille keksit sitten omasta päästäsi huonoja syitä?
En ole tietääkseni keksinyt huonoja syitä kenellekään.. Mutta kyllähän sitä voi lehdistäkin lukea, kuinka jonkun mielestä 'ei nyt vaan ollut vielä oikea aika' tms. Joskus voi olla, että sitä oikeaa aikaa ei tule sitten ikinä. Ja myönnän, että voin olla puolueellinen niiden suhteen ketkä tunnen paremmin. Halusin vaan tässä tuoda esille, että en elä täysin lapsellisten perheiden kuplassa.
ap
Parempi olisi, että et arvostelisi kenenkään valintoja, millään tavalla. Sinä elät kuplassa, halusit tai et. Olen pahansuopa ihmisoletettu.
No ei voi kyllä ymmärtää. Ovathan lapsen, tädin, vanhemman tai isovanhemman roolit kaikki täysin erilaisia keskenään. Juuri tällaiset ajatukset ovat mielestäni vähän naiiveja.