Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen ihmeissäni kuinka paljon lapsettomia Suomessa.

Vierailija
07.08.2025 |

Olen ihmeissäni, kun olen lähiaikoina kiinnittänyt huomiota,  kuinka paljon on suomalaisia ikäisiäni(n. 45v.) tai vanhempia naisia jotka ovat perheettömiä ja lapsettomia. Tuntuu vaan oudolta, jos itse mietin että olisin samassa tilanteessa. Olen myös huomannut kuinka yleistä on, että on vain yksi lapsi. Itsellä oli pitkään vain yksi lapsi mutta lopulta sain toisen. Nyt kun lapset on isoja lähinnä mietin, miksi ei tullut hommattua vielä kolmatta tai neljättä. Nyt se on käytännössä myöhäistä. Kyllä minulla on läheisiä, joilla ei ole lapsia, mutta heillä on tähän hyviä syitä. En vaan oikein usko, että kaikilla lapsettomilla tai yhden lapsen perheillä on erityistä syytä tilanteelle. Jotkut vaan vaikuttavat jämähtäneen henkisesti teinien tasolle, mitään erityistä eivät ole elämässään tehneet tai saavuttaneet. Toisaalta voin olla tyytyväinen kun huomaan lapsettomia itseeni verraten, että lasten hankkiminen ei näemmä ole itseäni jarruttanut elämässä pikemminkin päin vastoin on tuonut paljon uusia ja hyviä asioita mukanaan. Lisäksi jotenkin kannustanut enemmän pääsemään eteenpäin elämässä. 

Enkä halua tässä paheksua kenenkään elämänvalintoja. Eihän minullakaan ole mitään suurperhettä. Tuntuu vaan että olen jossain määrin ollut ulkona tällaisesta kehityksestä ja ihmettelen asiaa. Ei mikään ihme, että suomalaisen määrä vähenee koko ajan.

Kommentit (539)

Vierailija
401/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko olla provo, ei kukaan voi olla noin tyhmä.

Vierailija
402/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just luin toista ketjua, missä työssä olevia perheellisiä lyödään kuin vierasta sikaa. Kuka nyt lapsia haluaa tehdä tuohon ilmapiiriin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
403/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Totta. Bakteerit, rotat ja sokerioukatkin lisääntyvät, siihen pystyy kehitysvammainenkin. Mikään saavutus se e todellakaan ole.

Lisääntymään pystyy tosiaan kuka tahansa sukukypsä henkilö, jolla vaan vehkeet toimii. Eri asia on sitten kasvattaa jälkikasvustaan täysipäisiä ihmisiä. Siinä onnistuu enää aika harva.

Vierailija
404/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pakko olla provo, ei kukaan voi olla noin tyhmä.

Älä aliarvioi ihmiskunnan tyhmyyttä. Jenkeissä pidetään jo pronatalismin konferensseja joissa hehkutetaan lisääntymistä. Odota vaan kun sama hulluus copypastetaan tänne, ja aletaan uhkailla ehkäisyn/abortin rajoittamisella.

Vierailija
405/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos naisena haluaa käyttää elämänsä parhaat vuodet kakkavaippoihin ja lisääntyviin kotitöihin siitä vaan. Mutta nykyisin voi valita toisin. Opiskella, matkustaa, harrastaa kulttuuria, urheilla, treffailla ym. ym. kaikki ne aktiivisimmat vuodet. Miehille se on eri juttu. Vaimo hoitaa kaiken yleensä vieläkin. Itse valitsin vapauden. 

Vierailija
406/539 |

Tai tehdä onlyfansia ja mennä Balille bilettämään? Aika harva noista vapaaehtoisesti lapsettomista naisista mitään kovin hyödyllistä tekee, ainakaan muiden kannalta. Lähinnä oma nautinto on keskiössä näillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
407/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottapuhuen aivan sama. Ei kiinnosta nyt mitkään keskiaikalarppausproosat yhtään.

Pointtina se että lapsettomuus on luonnollista, kaikki eivät halua lapsia ja osa ei saa.

Lapsettomuus on toki aina ollut luonnollista yksinelävillä ja sellaisilla, jotka eivät terveytensä vuoksi kykene lastensaantiin. Heteroparisuhteissa elävillä terveillä ihmisillä se ei ole ollut millään tavalla luonnollista, ei ennen eikä nyt.

Johtuu ihan siitä, ettei ennen muinoin ollut ehkäisyä. Lapsia tuli, vaikkei nainen olisi halunnutkaan.

Niin ja se oli luonnollista. Ehkäisyhän on täysin keinotekoinen juttu. 

Niin on av

Ei todellakaan ole. Se on noin 5000 vuotta vanha käsite.

Vierailija
408/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kyllä ole tullut mieleenkään hankkia lapsia tällaiseen maailmaan.

Onneksi ikää alkaa olemaan jo tarpeeksi, että ihmiset ei enää kysele, koska teille tulee lapsia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
409/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos naisena haluaa käyttää elämänsä parhaat vuodet kakkavaippoihin ja lisääntyviin kotitöihin siitä vaan. Mutta nykyisin voi valita toisin. Opiskella, matkustaa, harrastaa kulttuuria, urheilla, treffailla ym. ym. kaikki ne aktiivisimmat vuodet. Miehille se on eri juttu. Vaimo hoitaa kaiken yleensä vieläkin. Itse valitsin vapauden. 

Tai tehdä onlyfansia ja mennä Balille bilettämään? Aika harva noista vapaaehtoisesti lapsettomista naisista mitään kovin hyödyllistä tekee, ainakaan muiden kannalta. Lähinnä oma nautinto on keskiössä näillä.

Kuulostaa siltä että sinulla ei ole elämässäsi juurikaan nautintoa ollut? Miksi? Johtuuko se kakkavaipoista vai miksi ahdistaa toisten onnellisuus? Viihdytkö liikaa onlyfansissa? 🤷

Vierailija
410/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi pitäisi tehdä lapsia, kun ihmisiä on muutenkin liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
411/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen seurannut perheellisten elämää enkä itse kyllä halua ikinä elää niin.

Vierailija
412/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Enkä halua tässä paheksua kenenkään elämänvalintoja"

"Jotkut vaan vaikuttavat jämähtäneen henkisesti teinien tasolle, mitään erityistä eivät ole elämässään tehneet tai saavuttaneet."

Valitse toinen.

Ei se ole paheksumista, että mainitsee havainnon. Kyllä lasten saaminen kasvattaa ihmistä henkisesti. Vanhemmuus on iso murroskohta omassa elämässä ja identiteetissä. Pitää osata luopua omasta ensisijaisuudestaan ja priorisoida avuttomasta lapsesta huolehtiminen.

Ne tietävät, jotka ovat sen kokeneet. Jos tämä vaihe ja kehityshyppäys jää väliin, ihmisessä on tiettyä lapsellisuutta, jonka vanhemmuuteen sopeutuneet kyllä huomaavat. 

Aika huolestuttavaa että jos tavoitteena on oma henkinen kypsyminen ja kasvaminen, ensimmäinen lää

Mistä sinä nyt tavoitteet ja lääkkeet tuohon repäisit? Et pysty irrottautumaan ajatuksesta, että kaikessa on kyse ensisijaisesti sinusta? Lapsettoman ihmisen logiikkaa, mutta et tietenkään sitä itse tajua. Kuinka voisitkaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
413/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko olla provo, ei kukaan voi olla noin tyhmä.

Älä aliarvioi ihmiskunnan tyhmyyttä. Jenkeissä pidetään jo pronatalismin konferensseja joissa hehkutetaan lisääntymistä. Odota vaan kun sama hulluus copypastetaan tänne, ja aletaan uhkailla ehkäisyn/abortin rajoittamisella.

Jep, tätä vastaan täytyy kyllä taistella. Abortin saatavuus ei ole itsestäänselvyys edes länsimaissa. USA on menossa ihan kivikaudelle.

Vierailija
414/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

"mitään erityistä eivät ole elämässään tehneet tai saavuttaneet" "Enkä halua tässä paheksua kenenkään elämänvalintoja."

Lasten pykääminen ei ole mikään suuri saavutus. Imbesillikin siihen pystyy. Mene töihin. Muuta neuvoa ei tule.

Eniten lapsia saavat korkeasti koulutetut työssäkäyvät ihmiset. Imbesillit eivät Suomessa saa juuri lainkaan lapsia. Tilastofaktaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
415/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Mistä sinä nyt tavoitteet ja lääkkeet tuohon repäisit? Et pysty irrottautumaan ajatuksesta, että kaikessa on kyse ensisijaisesti sinusta? Lapsettoman ihmisen logiikkaa, mutta et tietenkään sitä itse tajua. Kuinka voisitkaan."

Etkö ole lukenut ketjua?

Täällähän porukka hehkuttaa lapsen kasvatusta niin kasvattavana ja kypsyttävänä kokemuksena.

Jos haluaa saada henkistä kasvua, siihen on olemassa paljon parempia keinoja: terapia, kirkat, itsetutkiskelu, jne

Lasta ei pidä käyttää omana terapeuttina. Se ei ole lapsen tehtävä.

Valitettavasti tätä ilmiötä tapahtuu. Googlettamalla löytyy tarinoita muutama miljoona.

Surullista jos ihmiset kokevat olevansa niin kypsymättöniä että vain lapsen saaminen voi saada heidät kasvamaan aikuiseksi.

Tässä on ero: velat eivät tarvitse lasta omaan henkiseen kasvuun. Se on jokaisen itsensä tehtävä. Sitä ei voi ulkoistaa toiselle ihmiselle.

Vierailija
416/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyky-yhteiskunta on täysin minä-keskeinen. Silloin ei synny lapsia. Eikä pidemmän päälle mitään muutakaan hyvää.

Jep. Balille pitää päästä ja onlyfansista pitää tienata rahat reissuihin. Siinä on lapset vaan häiriöksi.

Ihan tavallinen duunari- pariskunta ollaan, töitä tehdään, veroja maksellaan ja eletään Ihan normaalia arkea. Me emme vain kumpikaan koskaan ole lapsia halunneet. Yhdessä olemme olleet yli 3vuosikymmentä, joista suurimman osan avioliitossa.

Melko turha kärjistys tuo Bali ja Onlyfans. Toki me olemme jonkin verran matkustelleet- miksi emme olisi? Ei se lapsiperheiltä mitään pois ole, jos matkustelemme, käymme töissä ja harrastuksissa. Turhaa vastakkainasettelua.

Vierailija
417/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et edelleenkään tajua. Se henkinen kasvu ja ajattelun muuttuminen, siis kehittyminen, on sivutuote eikä päämäärä. Silti ne, jotka ovat jääneet siitä paitsi, erottuvat selvästi. He vaan eivät pysty irrottautumaan omasta egosentrisyydestään edes teoreettisella tasolla vaan olettavat, että jos vanhemmuus aiheuttaa henkistä kehittymistä, niin lapset on tehty oman henkisen kehittymisen vuoksi. Tämän egosentrisen ajatusvirheen huomaa tämänkin ketjun kommenteista. 

Kukaan ei väittänyt, että lapsia haluttaisiin oman henkisen kehityksen vuoksi. Kehitys seuraa juuri siitä, että tekee asioita lapsen vuoksi ja eteen. Sitä ei mikään muu yleisesti hyvänä tai vastuullisena pidetty asia voi täysin korvata.

Esimerkiksi kilpaurheilija ei treenaa saadakseen hyvän kropan, mutta silti kropasta näkee, että on urheiltu. Joku muu jumppaa pelkän ulkonäön vuoksi, mutta se on vähän eri asia.

Vierailija
418/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos naisena haluaa käyttää elämänsä parhaat vuodet kakkavaippoihin ja lisääntyviin kotitöihin siitä vaan. Mutta nykyisin voi valita toisin. Opiskella, matkustaa, harrastaa kulttuuria, urheilla, treffailla ym. ym. kaikki ne aktiivisimmat vuodet. Miehille se on eri juttu. Vaimo hoitaa kaiken yleensä vieläkin. Itse valitsin vapauden. 

Tai tehdä onlyfansia ja mennä Balille bilettämään? Aika harva noista vapaaehtoisesti lapsettomista naisista mitään kovin hyödyllistä tekee, ainakaan muiden kannalta. Lähinnä oma nautinto on keskiössä näillä.

Kuulostaa siltä että sinulla ei ole elämässäsi juurikaan nautintoa ollut? Miksi? Johtuuko se kakkavaipoista vai miksi ahdistaa toisten onnellisuus? Viihdytkö liikaa onlyfansissa? 🤷

Itse olen ihan yksinäinen mies, mutta arvostan perheellisiä ja pyrin pitämään heidän puoliaan. Toisten onnellisuus ei ahdista, mutta toisten itsekkyys ahdistaa. Ja sitä riittää nykyisessä yhteiskunnassa. Onlyfansia en ole ikinä käyttänyt.

Vierailija
419/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyky-yhteiskunta on täysin minä-keskeinen. Silloin ei synny lapsia. Eikä pidemmän päälle mitään muutakaan hyvää.

Minäminä-ajattelu näkyy hyvin erityisesti siinä kun vaaditaan muita lisääntymään jotta saisi itse turvatun eläkkeen ja vanhuuden hoivan toisten veronmaksajien maksamana. Lisäksi vaaditaan/oletetaan että omien lasten pitää olla ilmaisia lähihoitajia itselleen vanhuuden päivinä. Sitten kun joku vastustaa sitä, ja uhkaa omia etuja, näitä ihmisiä haukutaan jotta he tekisivät kuten itse haluaa. Maailman pitää pyöriä oman pillin tahtiin koska omat edut on turvattava.

Onneksi nykyajan lapsivapaat nuoret aikuiset eivät ole enää niin itsekkäitä, kuten yllä kuvattiin.

Olipas tässä ällistyttävä looginen kuperkeikka. Jospas sitten lapsettomana jättäisit eläkkeen hakematta, kiitos!

Vierailija
420/539 |
07.08.2025 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyky-yhteiskunta on täysin minä-keskeinen. Silloin ei synny lapsia. Eikä pidemmän päälle mitään muutakaan hyvää.

Jep. Balille pitää päästä ja onlyfansista pitää tienata rahat reissuihin. Siinä on lapset vaan häiriöksi.

Ihan tavallinen duunari- pariskunta ollaan, töitä tehdään, veroja maksellaan ja eletään Ihan normaalia arkea. Me emme vain kumpikaan koskaan ole lapsia halunneet. Yhdessä olemme olleet yli 3vuosikymmentä, joista suurimman osan avioliitossa.

Melko turha kärjistys tuo Bali ja Onlyfans. Toki me olemme jonkin verran matkustelleet- miksi emme olisi? Ei se lapsiperheiltä mitään pois ole, jos matkustelemme, käymme töissä ja harrastuksissa. Turhaa vastakkainasettelua.

Olette osa hedelmättömyysongelmaa. Siitä kuitenkin vallitsee yksimielisyys ihan tutkijoidenkin parissa, että hedelmättömyys on valtava ongelma ja itse asiassa suurin uhka Suomen olemassaololle. Jopa sotaakin suurempi. Jos suomalaisia ei synny enää tänne, niin mihin Suomen valtiota enää tarvitaan? Aivan, ei mihinkään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi kahdeksan