Mikä sai/saa sinut lopettamaan yhteydenpidon tuttaviin tai ystäviin?

Vastavuoroisuuden puute. Viimeksi kun näimme porukalla, minä järjestin taas tapaamisen, hoidin tarjoilut ym. Olen usein se joka kysyy viestillä mitä kuuluu jne. Eipä ole muiden suunnalta kuulunut mitään pitkään aikaan, ei kutsuja tapaamisiin, ei kysymyksiä miten on kesä mennyt tms. Nyt mulla on itsellä sellainen elämäntilanne että 2 alle 2 vuotiasta lasta ja paljon aikaa vievä harrastus niin ei ole energiaa enää kysyä näitä kavereita tapaamiseen ja laittaa viestiä. Ajattelin että jos heistä ei enää mitään kuulu niin antaa olla sitten. 

Jatkuva henkinen ja fyysinen kaltoinkohtelu. Rikoksiin yllyttäminen. Nöyryyttäminen. Itsekeskeisyys (heidän). Näin alkajaisiksi

Työ. Kun duunissa menee pitkään ja joutuu olemaan ihmisten kanssa tekemisissä, ei enää jaksa pitää yhteyttä muihin kuin lähiomaisiin. 

Mielenterveysongelmat on tehneet parista henkilöistä tosi outoja, loukkaantuu aivan naurettavista asioista ja hädin tuskin vuoteen sanoo moi. Annan sit tällasen jäädä käpertymään omaan pahaan oloonsa. Yksi käyttäytyy lapsiaan kohtaan niin hirveästi, etten pysty siksi olemaan tekemisissä. Toiset sukulaiset on yhteydessä, jos voi hyötyä yhteydenpidosta jotenkin eli jos tarvii jotain. Yksi puhuu lasten kuullen maailmanlopusta ja sodasta. Ei kiitos tällasille törpöille.

Lestadiolaisuudesta eroaminen, ei pitäneet enää yhteyttä, eikä edes pystyneet tervehtimään, olen heidän mielestään  vääränlainen. En arvosta tällaisia ihmisiä, joten en pidä yhteyttä minäkään. 

Opiskeluaikojen parhaan kaverin kanssa meni välit poikki näistä syistä:

-rajattomuus. Puuttui asioihini, kyseli ja tivasi vaikka sanoin selvästi että en halua puhua näistä asioista

-vaativuus. Asuttiin loppuvaiheessa kaukana toisistamme ja hän syyllisti minua tapaamattomuudesta vaikka minä kävin häntä enemmän katsomassa. Pyyteli myös lapsilleen meidän lasten kamoja.

-arvomaailma. Puhui koko ajan vain töistä loppuvaiheessa. Puheenaihetta ei saanut vaihdettua

-asioideni puhuminen ympäri kaveripiiriä joka siinä vaiheessa oli enää hänen kaveripiirinsä kun minä muutin pois.

Surullista miten jotku ihmiset vain täytyy jättää taakse että itse selviää/ jaksaa elämässä. 

En ole koskaan osannut pitää yhteyttä ihmisiin. Olen yhteydessä vain, jos on todellista asiaa. En koskaan soita kenellekään vain kysyäkseni kuulumisia. Varmaan siksi ei kukaan kysele minultakaan. Naimisiin menon jälkeen tilanne vain paheni, koska vaimo hoitaa yhteydenpidon (minun) kaverien vaimojen kanssa ja tavataan aina koko perheiden kesken. Tällainen sopii minulle ihan hyvin.

Yksi kaveri erosi ja yhteydenpito hänen kanssaan on katkennut sen jälkeen kokonaan, mutta hänen vaimoon ollaan yhteyksissä minun vaimon kautta. Eron myötä kaverista tuli esille piirteitä, joista en pidä ja sellaista käytöstä jollaista en olisi osannut etukäteen odottaa. Ehkä yhteydenpito on jäänyt myös siksi.

Sairastuin, enkä halua ihmisten näkevän minua sellaisena. En halua edes mennä ihmisten ilmoille, vaan mieluimmin pysyttelen omissa oloissani. Kaikki eivät vaan ymmärrä sitä, että miksi en halua tavata, ja onkin raskasta yrittää vastustaa tapaamisehdotuksia.