Mikä sai/saa sinut lopettamaan yhteydenpidon tuttaviin tai ystäviin?

Masennus.

Tulin vainoharhaiseksi ja aloin uskoa, että hän vakoili. 

Keskustelu ei edennyt mihinkään, koska tyyppi ei muistanut mitä edellisillä kerroilla oli puhuttu eikä sen vuoksi oikein kyennyt kommentoimaan järkevästi mitään. Vaikka tapahtuneet asiat olisivat olleet äärimmäisen dramaattisia, tyyliin "läheinen ystäväni on murhattu", niin ne eivät silti jääneet hänen päähänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa enää yhtään takertuvaa takiaista, joilta ei saa hetken rauhaa viestien pommitukselta. Jotenkin olen aina onnistunut vetämään puoleeni sellaisia vässyköitä. Sisältäen myös jatkuvan rahanpummimisen. Aikani sorsaemona (miespuolisena) on ohi.

Joo tuo jatkuva viestitulva aikuiselta ihmiseltä on jotenkin omituista. Muuan henkilö pommitti jatkuvasti viesteillä kuin varmistaen ettei hänen olemassaoloaan olla unohdettu. Muita tuttavuuksia ei olisi saanut olla. 

Se voi joskus johtua yksinäisyydestä. Tietysti kyseisen henkilön tulisi silloin etsiä ammattiterapeutti.

Oli niin eriävät käsitykset lapsille sopivasta käytöksestä ja rajojen asettamisesta, ettei vaan enää ollut kivaa viettää aikaa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Tulin vainoharhaiseksi ja aloin uskoa, että hän vakoili. 

Kuolen 😂😂😂😂

Ei ollut aikaa tavata minua. Tarkoitan tapaamista kerran vuodessa kun asumme samalla paikkakunnalla. Aina jotain syitä ja kerroin hänelle etten enää ehdota mitään enkä myöskään pidä yhteyttä. En ole enää jaksanut vastata viesteihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Iän myötä jo lähtökohtaisesti liian erilaiset arvot korostuivat niin etten enää halunnut olla läheinen.

Oliko tässä mukana liiat päihteet?

Ei ollut. Lähinnä ystäviinkin asti ulottuva kilpailuhenkisyys sekä materialismi.

Jatkuva oikeassa olemisen tarve, ehdottomuus ja ilkeys. Ylimielisyys ja harhaiset luulot itsestään, kalju läski luulee olevansa parempi kuin kaikki muut ja joku kuningas.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelu ei edennyt mihinkään, koska tyyppi ei muistanut mitä edellisillä kerroilla oli puhuttu eikä sen vuoksi oikein kyennyt kommentoimaan järkevästi mitään. Vaikka tapahtuneet asiat olisivat olleet äärimmäisen dramaattisia, tyyliin "läheinen ystäväni on murhattu", niin ne eivät silti jääneet hänen päähänsä.

Voi ei, olenkohan tuo minä? Olen välillä ollut niin väsynyt ja stressaantunut, että olen todella ollut tuollainen...

Hädässä ystävä tunnetaan. Aina elämän tiukassa paikassa on jääneet ne, jotka eivät auttaneet.

Tuttu suutahti täysin turhasta asiasta - en tykännyt enkä kommentoinut kaikkia hänen päivityksiään somessa - ja heitti minut kavereistaan. Pari vuotta meni ja hän tuli katumapäälle, selitteli ja pyyteli anteeksi ja päivitteli väärinymmärryksiä "puolin ja toisin". Kun kysyin miksi minä sain fudut ja muut samoin käyttäytyvät eivät saaneet, selitteli kiemurrellen lisää, sitten suuttui kun "halusin" hinkata vanhoja asioita. Annoin sitten olla.

Vierailija kirjoitti:

Se, että kaveri yrittää määritellä minua minun puolestani ja jarruttaa esimerkiksi kehitystäni. Tätä tuntuu tapahtuvan etenkin vanhoissa kaverisuhteissa, joissa toinen osapuoli on tottunut näkemään sinut tietynlaisena ja tietyssä roolissa. Kun en enää vastaakaan sitä, miten hän on tottunut näkemään minut, alkaa tulla ihmettelyjä ja arvostelua. Silloin tietää että se ihmissuhde on tullut päätökseensä.

Kyllä, tästä myös kokemusta. Helpottavaa kuulla etten ole ainoa ja tuntemukseni ovat todellisia. 

Olen asunut eri puolilla Suomea ja pääsääntöisesti kaukosuhteiksi muuton myötä muuttuneet ystävyyssuhteet ei ole kestäneet, lukuunottamatta lukiokavereitani ja ehkä yhtä poikkeusta, jossa jaksettiin kannatella ystävyyttä kuusi vuotta kun asuin muualla opiskelemassa ja palasin sitten ystäväni kotipaikkakunnalle. Somen aikakaudella olisi kyllä voinut odottaa, että osa kaukoystävyyksistä olisi jatkunut viestittelyn merkeissä. 20+-vuotiaana mulla oli paljon seurakuntakavereita, joista oikeastaan kaikkien kanssa viestittelykin on jäänyt. Tosi monen kanssa se loppui tasan siihen kun ystävä löysi seurustelusuhteen. Ehkä kun minä olin kuitenkin heille sellainen myöhemmällä iällä löytynyt ystävä niin pystyivät heivaamaan minut todettuaan että kaikille vanhoille ihmissuhteille ei jää aikaa. Lisäksi kun olin sinkku enkä silloin ikinä itse ollut seurustellut niin arvelivat ehkä osittain ihan oikein että en pystyisi iloitsemaan heidän puolestaan enkä samaistumaan uuteen elämäntilanteeseeen. Luulen että moni heistä olisi ihan iloisia jos nyt vuosien päästä ottaisin yhteyttä ja kysyisin kuulumisia, mutta kun ei olla kenenkään kanssa vieläkään päädytty maantieteellisesti lähelle niin tuntuu että viestittelyksihän se sitten jäisikin eikä ikinä tavattaisi kuitenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Täysin puskista tulevat kilahtelut. 

Vaihdevuodet? Dementia?

Halusi aina tavata sellaisina aikoina ja sellaisissa paikoissa, jotka olivat minulle hankalia. Jos ehdotin sopivampaa paikkaa ja ajankohtaa, ne eivät sopineet hänelle. Lopulta en enää viitsinyt puhua tapaamisista mitään. Viestejäkään en enää viitsinyt laittaa, kun sitten hän olisi saattanut ruveta taas ehdottamaan tapaamista enkä jaksanut käydä taas tuota tapaamiskeskustelua, josta olisi saanut vain pahan mielen.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu suutahti täysin turhasta asiasta - en tykännyt enkä kommentoinut kaikkia hänen päivityksiään somessa - ja heitti minut kavereistaan. Pari vuotta meni ja hän tuli katumapäälle, selitteli ja pyyteli anteeksi ja päivitteli väärinymmärryksiä "puolin ja toisin". Kun kysyin miksi minä sain fudut ja muut samoin käyttäytyvät eivät saaneet, selitteli kiemurrellen lisää, sitten suuttui kun "halusin" hinkata vanhoja asioita. Annoin sitten olla.

Voihan nykyaika ja some! Jos puhutaan aikuisista ihmisistä, niin onko naurettavampaa syytä katkaista välit ystävään, kuin että toinen ei ole tykännyt tai kommentoinut kaikkia toisen some päivityksiä. Voi nyyh ja itkupotkuraivarit...

Vierailija kirjoitti:

Tuttu suutahti täysin turhasta asiasta - en tykännyt enkä kommentoinut kaikkia hänen päivityksiään somessa - ja heitti minut kavereistaan. Pari vuotta meni ja hän tuli katumapäälle, selitteli ja pyyteli anteeksi ja päivitteli väärinymmärryksiä "puolin ja toisin". Kun kysyin miksi minä sain fudut ja muut samoin käyttäytyvät eivät saaneet, selitteli kiemurrellen lisää, sitten suuttui kun "halusin" hinkata vanhoja asioita. Annoin sitten olla.

Kuulostaa tutulta. Olin kuulemma kateellinen, kun en kommentoinut somejulkaisuja. En muutoinkaan liiemmin kommentoi somessa, mutten myöskään olettanut kuuluvan minulle millään tavoin, jos hän oli viettämässä aikaa muiden ystäviensä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Hän oli erittäin rankka ihminen. Huono itsetunto johti siihen, että ystävä kuvitteli koko ajan loukanneensa minua tai muita ihmisiä. Hän sitten valitteli noita tilanteita, että voi nyt kun tuli sanottua Pertille sitä ja Annalle tuota, suuttuisivat se nyt. Hän ei myöskään uskaltanut oikaista ketään, vaikka toinen ihminen olisi tehnyt virheen.

Esimerkkinä: Olimme sopineet tapaavamme klo 18. Minä olin käsittänyt tämän väärin, ja luulin tapaamisen olevan klo 17. Tekstasin joskus klo 16:30 jotain tyyliin että olen noin puolen tunnin päästä paikassa X. Hän vastasi että joo okei. Paikalle päästyäni hän kysäisi, että miksi halusin tavata aikaisemmin. Hän vasta sitten selitti, että sovimme tapaavamme klo 18, ja hän oli kiirehtinyt paikan päälle. En tajunnut yhtään, miksi hän ei kyseenalaistanut minua siinä tekstiviestissä, kun olin ihan selkeästi väärässä tapaamisajasta. :D 

Luuli ehkä muistaneensa tai käsittäneensä itse jotakin väärin, jos hänellä oli huono itsetunto.

Ihan vain erilaiset elämäntilanteet ja ajanpuute. Jos ei koskaan ehdi toista nähdä, niin sitten vähitellen sitä vaan ajautuu erilleen ja vähän niinkuin vieraantuu toisesta.