Tuntuu hassulta, että työnteko on kaikkien velvollisuus, mutta toisaalta töitä on tarjolla vain harvoille
Jos kerran kaikki ihmiset halutaan töihin, niin eikö yhteiskuntajärjestelmän sitten pitäisi olla sellainen, että valtio osoittaa ihmisille työpaikan jos työpaikkaa ei muuten ole saanut?
Ainakin loogisesti ajatellen pitäisi.
Mutta toisaalta jos valtio ei halua osoittaa ihmisille töitä, niin sitten pitäisi myös lopettaa valitus siitä, että ihmiset ovat työttöminä ja antaa työttömien olla rauhassa.
Kommentit (132)
Työnteko on kaikkien oikeus. Perustuslain mukaan itse asiassa valtiolla olisi vastuuta alkaa järjestää niitä työpaikkoja.
Sinänsä joo...
Valtio voisi tosiaan lopettaa työttömyyskorvausten ja muiden turhuuksien maksamisen.
Hyvä ajatus ap
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi saada toimitusjohtajan palkkaa nousematta kotisohvalta vaikka osaamisen puolesta peruskoulu on suoritettu vitosen keskiarvolla ja sen jälkeen on lorvittu sohvalla.
Kaltaisesi lorvijat ovat syy miksi työttömiä tulee kyykyttää vielä enemmän. Ehkä se jossain vaiheessa alkaa työntekokin maistumaan.
Ja mitäs työtä sinulla olikaan tarjolla?
Y-tunnusta sinulle tarjotaan, valtiolle ei elatuksesi kuulu.
Onneksi ohituskaista kaupungin työntekijöillä loppuu. Jos ei pysty tekemään nykyistä fyysisistä työtä niin ei siirretä enää merkonomien ja tradenomien ohi toimistotöihin.
Työmarkkinatuki on 595 netto kuukaudessa, sen saa.
Valtio ei ole ratkaisu, vaan ongelma.
Yhteiskunnan täytyy olla sellainen, että me kansalaiset voimme luoda työpaikat itsellemme.
Valtio Suomessa valitettavasti nyt aktiivisesti estää työpaikkojen luontia ja lisäksi tänne on luotu kulttuuri, jossa valtiota huudetaan apuun kaikissa asioissa. Meidän täytyy olla osaavia ja pärjääviä aikuisia ihmisiä.
Eduskunnasta ja hallituksesta pitäisi potkia ulos kaikki, jotka yrittämistä estävät.
Niin periaattessa jos valtio antaisi työttömien olla rauhassa niin silloin valtiollakaan ei ole velvollisuutta ruokkia työttömiä vaan jokainen omisi oman onnensa seppä. Kaikkien tukijärjestelmien taustalla on työnteko eli rahaa ei tule mistään seinästä.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi ohituskaista kaupungin työntekijöillä loppuu. Jos ei pysty tekemään nykyistä fyysisistä työtä niin ei siirretä enää merkonomien ja tradenomien ohi toimistotöihin.
Työmarkkinatuki on 595 netto kuukaudessa, sen saa.
Jatkossa jos koulun siivoojalla on selkä kipeä niin irtisanotaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi saada toimitusjohtajan palkkaa nousematta kotisohvalta vaikka osaamisen puolesta peruskoulu on suoritettu vitosen keskiarvolla ja sen jälkeen on lorvittu sohvalla.
Kaltaisesi lorvijat ovat syy miksi työttömiä tulee kyykyttää vielä enemmän. Ehkä se jossain vaiheessa alkaa työntekokin maistumaan.
Ja mitäs työtä sinulla olikaan tarjolla?
Perusta firma jos ei töitä löydy. Vihervasemmistolaisten sohvallamakoilijoiden mukaan firmasta saa rahaa ettei paskalle taivu.
Perustaa firman josta saa 100 euroa kuussa ja maksaa lakisääteisiä eläkevakuutusmaksuja 400 euroa kuussa. Sitä on pienyrittäjän arki.
Vihervasemmistolaisten sohvallamakoilijoiden mukaan homma on helppoa kuin mikä. Kun olisi mahdollisuus itse r
Sosialismin aiheuttamaan kustannuspaineeseenkin tämä punikki heräsi vasta kun kehoitettiin ajattelemaan yrittämistä.
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 ja koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
"Lähtökohtaisesti myöskään sairautta, vammaa tai tapaturmaa ei voida pitää asiallisena syynä irtisanomiselle, mutta ne voivat aiheuttaa sellaisen työkyvyn aleneman, joka muodostaa asiallisen syyn irtisanomiselle."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0…;
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työikäisistä on ihan töissä.
Palstaluuserit alapeukuttaa tätäkin totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Y-tunnus antaa työpaikan. Valtion ei pidä työllistää ketään.
Sosialismiin ei ole enää varaa.
Jos kaikilla ihmisillä olisi y-tunnus niin se tuhoaisi kaupan alan kannattavuuden, koska silloin kaikki pystyisivät ostamaan tavaraa tukusta.
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin. Jos ei ole työpaikkoja tarjolla, perusta firma.
Näin kaikki muutkin joutuvat toimimaan.
Näin sanoo laiska idiootti joka ei ole koskaan perustanut firmaa ja on saanut suojatyöpaikan isin järjestämänä.
Vierailija kirjoitti:
Potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 ja koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
"Lähtökohtaisesti myöskään sairautta, vammaa tai tapaturmaa ei voida pitää asiallisena syynä irtisanomiselle, mutta ne voivat aiheuttaa sellaisen työkyvyn aleneman, joka muodostaa asiallisen syyn irtisanomiselle."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0…;
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9e9930a8-6f6d-4df2-bdd5-ed8b114d0…
Jos sulla on reuma etkä ole yhtä tehokas työntekijä kuin muut niin sut saa jatkossa irtisanoa.
Työmarkkinatuki on 595 netto kuukaudessa.
Omistusasuntoon ei saa yleistä asumistukea.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua.
Vierailija kirjoitti:
Työ on kansalaisten oikeus ennen kaikkea.
Kuten jo aiemmin kirjoitin, Tsekissä tähän annettiin oikeus, nurkoita leikkasi käsin työnnettävällä koneella useita yli 60 vuotiaita.
Suomessa kiinteistönhoitoalan yritys ei voita kilpailutusta näin, sen tulee sijoittaa robottileikkuriin ja työ hoituu ikään kuin "ilmaiseksi", muutoin häviät kilpailutuksen.
ps niin sitten nuo "ruohonleikkaajat ja muut" he istuvat kotona työttöminä kun sitä töissä käymisen oikeutta ei anneta, paitsi jollain 9e per päivä palkalla, mutta ekö tuo ole ihmioikeuden vastaista ja syrjintää?

Vuokralla asuva saa asumistukea ja toimeentulotukea.
Omistusasunnossa asuvat jää ilman tukia, kun potkulaki tulee voimaan 1.1.2026 ja koskee myös julkisen työpaikkoja ja valtion.
Vierailija kirjoitti:
Miten niin hassua? - Palstan päivystävän työttömioen halveksijan mielestä pitäsii työttömän olla kiitollinen, jos hänenne tajotaan eli työtön saa ja voi työllistyä esimerkiksi kovapanosammunnassa maalitauluna. Kyllä töitä on! Mutta ikävää on, että tämä palstan työttömien halveksija(t) ei(vät) tajua sitä, että moni työntekijä haluaa perustellusti myös tekemästään työstä palkan.
Ei siis riitä vain se, että työtön työllistyy maalitauluna, jotta työnantajansa voi konetuliaseensa ampua ja lävistää työttömän korvavälin tai kokeilla köysien kiristysvoimaa työttömien käulojen ympärillä.
.Esimerkit työtehtävistä lainattu jpalstan päivytävän työttömien halveksivan viidestä eniten suosittamista töistä työttömille
No voi haukotus. Vaikka tämä on trolliluola, niin kovapanosammunnanmaalitaulusta puhut vain ja ainostaan sinä.
Tämä palsta on täynnä näiden erikoistyöttömien marinaa, jotka kuvittelvat, että suuri osa ihmisistä on työttömänä koko aikuisikänsä.
Työttömyys voi kohdistua kehen tahansa, mutta normaali ihminen hakee ja löytää uuden työn ja esim. kouluttautuu uudelleen, jos tilanne sitä vaatii.
Suomessa yrittäjälle koituu paljon velvollisuuksia kustantaa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää. Tämä ilmenee ennakkoveroina vaikka mitään tuloja ei olisikaan. Tämä ilmenee myös alan keskiarvotuloon pohjautuvina eläkemaksuina(yel) eli noin 25 prosenttia vuoden liikevaihdosta laskettuna(ei siis kuitenkaan työtulosta). Tähän päälle pakolliset vakuutusmaksut ym. --> perustan yrityksen jonnekin muualle kuin yrittäjävihamieliseen vasuri/demarisuomeen.
Ajassa mitä käytit kommenttisi kirjoittamiseen olisit voinut perustaa osakeyhtiön ja ryhtyä satumaisen rikkaaksi kuten ilmeisesti kaikki yrittäjät Suomessa ovat.
t. eri