Yksinhuoltaja isä on täysin ulkona parisuhdemarkkinoilta

Toivoa on, nyt parisuhde-eloa harjoitellaan lapsettoman naisen kanssa.

Rehellisyyden nimissä on toki myönnettävä että eihän se mitenkään helpota jos toinen on liki 40v elänyt lapsetonta elämää ja ykskaks sit saakin perheen :)



Mut katsellaan nyt kaikessa rauhassa mitä tuleman pitää....



T: Ap

Onnea suhteellenne!

Mä nautin vapaa-ajastani silloin kun sitä on. Tapaamissopimukseen sain juuri sen mitä halusinkin ,eli että näen lapsia joka toinen viikonloppu ja satunnaisesti kokonaisia viikkoja kerrallaan. Enempään ei työltä ja harrastuksilta riitä aika tässä vaiheessa elämää.



Muille iseille tiedoksi: tapaamissopimuksen tekeminen vaatii tahtoa oikeasti tavata lapsia ja ennen kaikkea halua omien harrastusmenojen aikatauluttamiseen ja suostumista siihen että spontaanit menot vähenevät.



Tunnen miehiä jotka ei edes lähde neuvottelemaan sopimuksia, vaan sen sijaan suoralta kädeltä haukutaan sossutädit ottamatta selvää asioista. Kaljoittelu on vaihtoehto isälle jota oman elämän hallinta ei kiinnosta, vaan kaikki paska on totuttu vierittämään toisten niskaan. Ei voi kun valittaa sitten.

Laiskana luin vain ketjun ensimmäiset viestit ja sitten viimeisen sivun. Ymmärsinkö oikein, että pidit lapsetonta naista parempana vaihtoehtona?

Naisella on huono itsetunto jos ei uskalla lähteä yh-isän matkaan peläten lasten olevan ykkösiä.

Siis ei kai kukaan nainen oleta lasten olevan jotain muuta kuin ykkösiä?

Sanotaan sitten näin, että nainen on naiivi ja helposti matkaan lähtevä, jos jotain muuta olettaa.

lapsesi synnyttänyt nainen ei halunnut heitä itselleen. Jotain vikaa joko lapsissasi tai sinussa, kun exäsi lähti ja jätti lapsetkin.

Onhan niissä naisissakin yksilöitä jotka kykenevät perheväkivaltaan ja varmaankin myös niitä jotka eivät yksinkertaisesti jaksa olla äitejä / vaimoja, vaikkei toisissa syytä olikaan. Se on tietynlaista kypsymättömyyttä.

Saattaa toki olla että vanhempi on niin kypsä arvioimaan omaa henkistä tilaansa ja toteaa että hänen läsnäolonsa sillä hetkellä, siinä tilassa saattaa olla haitaksi tai vaaraksi muille. Tähän toki toivoisi tälläisen ihmisen hakevan apua psyykkisiin ja muihinkin ongelmiin.

Olen ehkä poikkeus... haluaisin yksinhuoltajaisin tai yhteishuoltajaisin joka pitää paljon lapsiaan, sillä rakastan lapsia, nuoria ( ja aikuisiakin ).

Eihän siitä sit mitään tullut, ei sopeutunut lapseton nainen ja homma kuivui kokoon.



T: Ap

Olen elämässä seurustellut ja elänyt yksinhuoltaja isien ja myös yhteishuoltajaisien kanssa, sekä sellaisten kanssa jotka ovat viikonloppuisiä, luonapitäviä ja sellainenkin on deittien joukkoon pujahtanut joka ei koskaan lastaan näe.

Näistä lasten suhteen varoin isää joka ei koskaan lastaan tapaa, nämä luonapitävät isät taasen otin positiivisemmin, heidän ottamansa vastuun vuoksi.

Kuitenkin ihmisen luonne on mitä on, siihen ei vaikuta lasten määrä, eikä huoltajuustilanne. Toki käyttäytymiseen se liittyy.

Miten puhut yksinhuolajuudestasi, onko se hammasten kiristelyä menneisyydestä ja hankalasta nykytilanteesta, vaiko kyllä me pärjätään asenteella tapahtuvaa ? Ymmärrät varmaan jos puheissa elämä on kivireen vetoa, ei se toista siihen vierelle houkuta.

Viimeisin suhde yhteishuoltajaisään joka piti lapsia 10 pv kuukaudesssa ( ne ihanat 10 päivää, 8 yötä, kun saimme olla kaikki yhdessä, he ja me, meitä oli iso lauma, me vanhemmat ja molempien lapset ). Nautin ajasta, mutta kärsin kun isä jatkuvasti mollasi eksäänsä, lastensa äitiä. Milloin oli väärin että vaimo oli eron jälkeen vaatinut elatusta, milloin äiti ei välittänyt lainkaan lapsistaan. Tavallaan kuitenkin ystävystyin lasten äidin kanssa, luotimme toisiimme ja keskustelimme. Keskustelua oli pakkokin olla, vanhemmat eivät keskustelleet keskenään muuta kuin äärimmäisessä hätätilanteessa, jonka senkin koimme :( Äidin kanssa juttelimme lasten menoista myös isän luonapidon ylittävällä ajalla, ja niinpä kuskasin lapsia sinne ja tänne, tarpeen mukaan.. isän kiukutellessa taustalla, kun autoin äitiä.. pöh.. lapsiahan minä autoin, meille rakkaita ihmisiä.

Oli miten oli, lapset olivat ihania ja ovat edelleen minulle rakkaita, vaikka isä ilmeisesti onnistuikin puhumaan sellaisia totuuksia jotka vahingoittivat suhdetta, pienet sisarukset näkevät hyvin harvoin isompia, vaikka avoin kutsu onkin voimassa.

Isän alkoholin käytön tähden halusin puhua erosta ja siihen päädyimmekin.

Tsemppiä kuitenkin yksinhuoltajaisille, kun asianne ovat muuten kunnossa, kyllä se vierelle kulkija löytyy !

Parisuhteen aloitus on työlästä muutenkin ja vatii aikaa ja jaksamista jota yh-isällä ei ole. Toisaalta jos olisin yh-äiti, niin en silloinkaan jaksaisi/haluaisi aloittaa suhdetta.



Suhteen aika on silloin kun siihen on riittävästi kahdenkeskistä aikaa. Joko siis niin että lapset ovat kasvaneet jo isoiksi ja muuttaneet pois tai sitten parisuhdeaika olisi silloin kun lapset olisivat toisella vanhemmallaan.



No onneksi minulla tämä on spekulointia ja olen onnellisesti lasteni isän kanssa yhdessä:)

Tai niin, että sen naisen pitää sopeutua uusperhearkeen? Eikö voi seurustella ilman lapsia? Nauttia yhteisestä ajasta silloin kun lapset on äidillään, olla vähän kevyemmin, ilman sitä rasittavaa arkea? Kahden aikuisen suhteessa?

Mitä seurustelua se nyt on?....

Tai niin, että sen naisen pitää sopeutua uusperhearkeen? Eikö voi seurustella ilman lapsia? Nauttia yhteisestä ajasta silloin kun lapset on äidillään, olla vähän kevyemmin, ilman sitä rasittavaa arkea? Kahden aikuisen suhteessa?

Mä löysin aikanaan yh-isän, jolla 4 lasta ennestään. Tai ehkä hän löysi minut... Hän on kuin kadonnut kaksoseni, täydennämme toisiamme ja olemme toistemme parhaat ystävät. Saimme kaksi ihanaa lasta lisää ja kaikki ovat kyllä yhtä rakkaita. Naimisissa olemme olleet jo yli 10 vuotta, ja nämä kaksi nuorinta ovat nyt 2 ja 3.



Sinnikkäästi vaan, kyllä se kohdalle kopsahtaa.

se sun s-posti taas tähän ketkuun uudestaan, sehän on jo hukkunut tuonne minne lie! Ja kerro samalla millaista naista etsit ja mistä päin Suomen maata :)

on huono itsetunto jos ei uskalla lähteä yh-isän matkaan peläten lasten olevan ykkösiä.

se pelkkä viikonloppuisä on parempi kuin yh-isä?? En ymmärrä teitä naisia.

Tälläiseen johtopäätökseen olen tullut. Sinkkunaiset katoaa just kun kuulee että on yksinhuoltaja ja lopuille, jo lapsia omaaville naisille tuntuu olevan vaikeaa kun pakettiin kuuluu jonkun muun naisen synnyttämiä lapsia 24/7. Arvostusta kyllä kuulee monen suusta mutta siinäpä se sitten onkin.

T: mies ja yksinhuoltaja, kummajainen yhteiskunnassa :)

Tosi outoa että moista on, itsellä tuntuu että kaikki katsoo kieroon raskaana olevaa sinkkunaista.. isä katos kuvioista ja nyt sitte kasvattelen masukasta yksinäni.

Tällä hetkellä en parisuhdetta ehkä kovin vakavasti harkitse, mutta kyllä mun näkemyksen mukaan olis mukavaa jos miehelläkin olis edes yks lapsi ja tavallaan aina vain parempi mikäli lähtökohdat olis samat kun mulla että ei sitten äitikään ole yhteydessä lapsiin, vaikka se mun mielestä hieman onkin luonnotonta.

Toivottavasti sinä "kummajainen" löydät itselles suvaitsevan puolison jossain kohtaa :)

lapsesi synnyttänyt nainen ei halunnut heitä itselleen. Jotain vikaa joko lapsissasi tai sinussa, kun exäsi lähti ja jätti lapsetkin.

Jos on YH niin naisessa on jotain vikaa?

Tää on aivan paskapuhetta! Okei, hieno homma sulle kun oot lasten isän kans ja onnellinen, mut turhaan sää noista sun mahdottoman turhista ja tyhjistä mielipiteistä tänne tuut avautuun! Nyt meni kyl liian pitkälle! Parisuhdeaikaa voi vallan hyvin olla niinkin että lapset ovat kuvioissa. Pitääkö sitä nyt sitten odottaa siihen et on 50 ennenku kannattaa ees lähtee ettiin ketään vai? Vajukki akka!

Kaupassa tulee ilkeä ex. Tietysti jos olet leskimies, se voi herättää hoivavietin.



Enkä muutenkaan tiedä onko järkeä sitoutua vieraiden lasten kodinhoitajaksi ja sylkykupiksi. Sori.

Itse en toisi kotiin ketään ennen kuin lapset ovat lentäneet pesästä.

lapsesi synnyttänyt nainen ei halunnut heitä itselleen. Jotain vikaa joko lapsissasi tai sinussa, kun exäsi lähti ja jätti lapsetkin.

Jos on YH niin naisessa on jotain vikaa?

Mä en kyl koe että mussa olis mitään vikaa vaikka masukki tuleekin olemaan yksin mun kanssa. Lapsen isä vaan häipyi ja syyhän oli se ettei hän ollut missään vaiheessa halunnut toista lasta (edellisestä suhteestaan hänellä on jo poika) ja se sai kuulemma riittää, joten hän hyvästeli mut.

Toivon ja tiedän tässä maassa olevan sellasia miehiäkin jotka vois mun kanssa joskus aatella tätä kullannuppua kasvattaa ja varmasti haluan joskus vielä ainakin toisen lapsenkin, niin sitte saisin sen onnen mikä mulle kuuluu. :)