Suomessa työskentelee yli 4000 huonopalkkaista piikaa jotka siivoaa, tekee ruokaa ja hoitaa jopa suomalaisten mökkisiivouksia
Joko sulla on oma piika?
Entä jos joku muu pesisi vessani? Viikkaisi pyykit, kitkisi rikkaruohot ja leikkisi lasten kanssa? Tekisi ruuan, pitäisi seuraa iäkkäälle vanhemmalle.
Tuhansissa suomalaiskodeissa näin jo on. Vaativaa asiantuntijatyötä tekevä ylempi keskiluokka on palkannut siirtolaisen hoitamaan lapsiaan ja kotiaan
Siivousrinkien takia osa kiertää useammassa kodissa. Monelle syy palkata siirtolainen on yksinkertainen: palkka.
He tekevät työtä suomalaista opiskelijaa halvemmalla, Wide kertoo.
Kun aloitin väitöskirjan, heidän vähimmäisansionsa oli 1100 euroa kuukaudessa.
Kommentit (227)
Ongelmahan tässä oli se ettei tällä alalla ole mitään työehtosopimusta eikä palkkausta. Ei mitään etuja ja lomia ei lähtökohtaisesti ole. Kaikki on paikallisesti sovittua.
Vierailija kirjoitti:
52: miksi sen olisi pitänyt olla juuri suomalainen opiskelija? Ihmisiä on työttömänä puoli miljoona, sieltä vain valitsemaan ja voit lopettaa samalla pskapuheesi.
Opiskelija varmaan siksi, että edellisessä viestissä ihmeteltiin, miksi ei opiskelija, miksi ulkomaalainen.
Työttömille ei tarjoamani työ kelpaa, ei ole mahdollisuutta etätyöhön, ei voi sitoutua iltoihin, liian pieni palkka, tuet menee, harrastukset olisi työiltoina, koira ei voi olla yksin kotona (eikä sitä saa ottaa töihin mukaan, mikä tuntui muutamalle olevan eläinsuojelurikokseen verrattava kielto) jne.
Meillä on nyt apuna iloinen suomalainen eläkeläinen, jolle aamut tai illat eivät ole ongelma ja joka on luotettava kuin kallio.
Huomasin kuitenkin apua palkatessani, että suomalainen työtön ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on tottunut niin hyviin tukiin, ettei heillä ole mitään halua tehdä töitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen hyvin rikkaan perheen, joka on palkannut filippiiniläisen kotiapulaisen/siivoojan. Tällä on kotimaassaan lapsia, joita ei näe kuin todella harvoin. En pystyisi äitinä, niin kuin rikkaan perheen äiti on, elämään tilanteessa, jossa minun lastani vahtisi äiti, joka ei ikinä näe omia lapsiaan. Mielestäni sydäntäsärkevää.
Mikä siis on vaihtoehto? Miksi se filippiiniläinen tulee tänne vahtimaan muiden lapsia, eikä ole kotonaan oman lapsensa kanssa?
Tietysti tienaamaan rahaa höpsö, tiedän vain etten itse pystyisi elämään tuossa tilanteessa. Olen yliempaattinen ihminen.
Kyllä pystyisit, lastesi tähden. Siellä kun ei ole sossua vaan nähdään nälkää jos rahaa ei ole
Tuhansissa suomalaiskodeissa vaimot tekevät samaa, ilman ekstrapalkkaa. Muutamaa astetta pahempi tilanne on niillä aasialaisnaisilla, jotka rahataan tänne ostovaimoina passaamaan peräkammarinpoikia, ilman palkaa, velvoitteena vielä seksi.
Vasemmistolla on kova urakka hommata kaikki työttömiksi, jotta me muut saadaan maksaa näiden elättäminen verovaroilla. Mutta sehän ei ole väärin millään tasolla, koska hyvätuloisethan (lue=normaalit työssäkäyvät) on joka tapauksessa paskoja ja vie tuhkatkin köyhän pesästä.

Ja lisäksi on tietysti oikein, että ns. hyvätuloiset (eli normaalit työssäkäyvät) tekee omien palkkatöiden lisäksi kaikki kotityöt itse ja maksavat puolet tuloistaan veroja, että voivat elättää niitä, jotka makaavat sohvalla (ja tekevät toki myös omat kottyönsä, jos viitsivät). Ja vielä pitäisi synnyttää ja elättää vähintään kolme lasta, että syntyvyys ei laske.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni itse suostuisi asumaan työnantajan nurkissa ja olemaan käytettävissä 24/7 1100 euron kk-palkalla. Luultavasti tuosta vähennetään vielä asumiskulutkin. Niin, suomalaisista ei juuri kukaan. Siksi perskokkareet näitä tänne haalii henkilökohtaisiksi orjiksi.
Tuohon palkkaan voit laskea ainakin asunnon vuokrahinnan, joka nyt säästyy ainakin. Helposti palkan pitäisi olla 1700e vastaavassa, kun vuokra+sähkö+vesi. Työmatkavähennykset +-0. Niitä ei ole, eikä tule, mutta palkasta jää sekin osaa suoraan käteen. Helposti ainakin 2000e/kk on palkka nyt.
Saako piika myös ruokaedun, vai maksaako hän 1100e/sta? Joka tapauksessa ei ihmekkään, että suomalaista kannata palkata kys. työhön. Mutta paremmin hän tienaa, kuin toimeentulotuella olija joka laskee, että paljon palkka pudottaa 600e/kk toimeentulotukeani nyt.
Opiskelijalla ei välttämättä sovi aikautuluun, vaikka muuten olisi ehkä houkuttelevampi tuo kuin velaksi eläminen.
Vierailija kirjoitti:
Tutkija haastatteli myös työnantajia eli siirtolaisia kotiinsa palkanneita.
Vastauksissa korostuu winwin-ajattelu. Kun palkkaa kodinhoitajan ulkomailta, saa tasapainoa omaan elämään. Samalla joku saa töitä ja pääsyn Suomeen.
Työntekijöiden tarina on toinen.
He kertoivat pitkistä työpäivistä, epäselvistä työajoista, kiitollisuudenvelasta. Työnantaja saattoi odottaa, että kodinhoitaja olisi aina käytettävissä. Sairaanakin.
Pari vuotta sitten ongelmiin puuttui myös työsuojeluviranomainen. Sen selvityksessä yli puolelta työntekijöistä puuttui kirjalliset työajat. Ylitöitä teetettiin iltaisin ja viikonloppuisin ilman korvausta.
Wide haastatteli 31 kodinhoitajaa. Heistä kymmenen asui työpaikallaan eli perheen luona. Se korosti ongelmia. Saman katon alla asuvaa oli helppo pyytää avuksi aamulla, illalla, milloin vain.
Winwin? Eli pääsyn Suomeen?
En halua heille pääsyä Suomeen, haluan tukea kotimaista. Jos palkkaan jonkun auttamaan, palkkaan kotimaisen.
Mitä maathujen sitten pitäisi tehdä? Olla filosofeja, tiedemiehiä tai taiteilijoita? Ei riitä äly niihin hommiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
52: miksi sen olisi pitänyt olla juuri suomalainen opiskelija? Ihmisiä on työttömänä puoli miljoona, sieltä vain valitsemaan ja voit lopettaa samalla pskapuheesi.
Opiskelija varmaan siksi, että edellisessä viestissä ihmeteltiin, miksi ei opiskelija, miksi ulkomaalainen.
Työttömille ei tarjoamani työ kelpaa, ei ole mahdollisuutta etätyöhön, ei voi sitoutua iltoihin, liian pieni palkka, tuet menee, harrastukset olisi työiltoina, koira ei voi olla yksin kotona (eikä sitä saa ottaa töihin mukaan, mikä tuntui muutamalle olevan eläinsuojelurikokseen verrattava kielto) jne.
Meillä on nyt apuna iloinen suomalainen eläkeläinen, jolle aamut tai illat eivät ole ongelma ja joka on luotettava kuin kallio.
Huomasin kuitenkin apua palkatessani, että suomalainen työtön ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on tottunut niin hyviin tukiin, ettei heillä ole m
Huh huh, mitä soopaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuhansissa suomalaiskodeissa vaimot tekevät samaa, ilman ekstrapalkkaa. Muutamaa astetta pahempi tilanne on niillä aasialaisnaisilla, jotka rahataan tänne ostovaimoina passaamaan peräkammarinpoikia, ilman palkaa, velvoitteena vielä seksi.
Vasemmistolla on kova urakka hommata kaikki työttömiksi, jotta me muut saadaan maksaa näiden elättäminen verovaroilla. Mutta sehän ei ole väärin millään tasolla, koska hyvätuloisethan (lue=normaalit työssäkäyvät) on joka tapauksessa paskoja ja vie tuhkatkin köyhän pesästä.
Parempi on ettei näitä moderneja orjia tuoda tänne lainkaan, millekään alalle. Eikös persutkin juuri sitä varten ole hallituksessa, maahanmuuttopolitiikan vuoksi.
Kuinkahan monella saatanan VAATIVAA ASIANTUNTIJATYÖTÄ tekevällä palsta-akalla on kotona piika? Tuota termiä ei voi käyttää epäironisesti. Entä tarkoita piikaa, joka on vaativa asiantuntijatyö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
52: miksi sen olisi pitänyt olla juuri suomalainen opiskelija? Ihmisiä on työttömänä puoli miljoona, sieltä vain valitsemaan ja voit lopettaa samalla pskapuheesi.
Opiskelija varmaan siksi, että edellisessä viestissä ihmeteltiin, miksi ei opiskelija, miksi ulkomaalainen.
Työttömille ei tarjoamani työ kelpaa, ei ole mahdollisuutta etätyöhön, ei voi sitoutua iltoihin, liian pieni palkka, tuet menee, harrastukset olisi työiltoina, koira ei voi olla yksin kotona (eikä sitä saa ottaa töihin mukaan, mikä tuntui muutamalle olevan eläinsuojelurikokseen verrattava kielto) jne.
Meillä on nyt apuna iloinen suomalainen eläkeläinen, jolle aamut tai illat eivät ole ongelma ja joka on luotettava kuin kallio.
Huomasin kuitenkin apua palkatessani, että suomalainen työtön ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on tottunut niin hyviin tukiin, ettei heillä ole m
Pääkaupunkiseudulla asuvan työttömän tuet menevät täysin seiniin joten ihmettele miten ne ovat siellä erityisen hyviä???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni itse suostuisi asumaan työnantajan nurkissa ja olemaan käytettävissä 24/7 1100 euron kk-palkalla. Luultavasti tuosta vähennetään vielä asumiskulutkin. Niin, suomalaisista ei juuri kukaan. Siksi perskokkareet näitä tänne haalii henkilökohtaisiksi orjiksi.
Tuohon palkkaan voit laskea ainakin asunnon vuokrahinnan, joka nyt säästyy ainakin. Helposti palkan pitäisi olla 1700e vastaavassa, kun vuokra+sähkö+vesi. Työmatkavähennykset +-0. Niitä ei ole, eikä tule, mutta palkasta jää sekin osaa suoraan käteen. Helposti ainakin 2000e/kk on palkka nyt.
Saako piika myös ruokaedun, vai maksaako hän 1100e/sta? Joka tapauksessa ei ihmekkään, että suomalaista kannata palkata kys. työhön. Mutta paremmin hän tienaa, kuin toimeentulotuella olija joka laskee, että paljon palkka pudottaa 600e/kk toimeentulotukeani nyt.
Opiskelijalla ei välttämät
Mites nuo työajat ja vapaat? Saako ulkomainen piika tuoda huoneeseensa miesystävän ja paneskella siellä. Mitäs isäntäväki siitä tykkää, että piallakin saattaa olla omaa elämää ja vieläpä seksi-sellaista. Ai ei käy, niin arvelinkin. Orja mikä orja.
Vierailija kirjoitti:
Mitä maathujen sitten pitäisi tehdä? Olla filosofeja, tiedemiehiä tai taiteilijoita? Ei riitä äly niihin hommiin.
Pysyä poissa Suomesta. Tai palata takaisin, jos on tänne jo erehtynyt tulemaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi en palkkaa suomalaista? Kun löytyisikin joku normaali ihminen. Ei Suomessa tee siivoojan töitä kuin syrjäytyneet nuoret joilla ei ole mitään muuta, ja hekin lyhyen aikaa. Meillä töissä oli hetken nuori nainen siivoamassa, alettiin ihmetellä että roskia ei viedä ja pölyä kertyy. No, kävi ilmi että hän ei uskaltanut tulla kysymään saako siivota, eli ei sitten siivonnut työhuoneita ollenkaan. Nyt on aasialainen rouva ollut pitemmän aikaa, ja kaikki sujuu hienosti.
Me normaalit suomalaiset ammattilaiset ollaan aika pitkälti julkisen sektorin leivissä. Sotella on parhaat työehtosopimukset ja lisät (valtion jälkeen, mutta sieltä ei jäädä kuin eläkkeelle), pystyy maksamaan lainat ja elelemään ihan normaalielämää. Kotisiivoukseen harva lähtee tes-syistä, ja se on myös paljon raskaampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhansissa suomalaiskodeissa vaimot tekevät samaa, ilman ekstrapalkkaa. Muutamaa astetta pahempi tilanne on niillä aasialaisnaisilla, jotka rahataan tänne ostovaimoina passaamaan peräkammarinpoikia, ilman palkaa, velvoitteena vielä seksi.
Vasemmistolla on kova urakka hommata kaikki työttömiksi, jotta me muut saadaan maksaa näiden elättäminen verovaroilla. Mutta sehän ei ole väärin millään tasolla, koska hyvätuloisethan (lue=normaalit työssäkäyvät) on joka tapauksessa paskoja ja vie tuhkatkin köyhän pesästä.
Parempi on ettei näitä moderneja orjia tuoda tänne lainkaan, millekään alalle. Eikös persutkin juuri sitä varten ole hallituksessa, maahanmuuttopolitiikan vuoksi.
On ja tässä on yks syy miksi persut ovat minimipalkkaa työperäiseen vaatineet, tosin tällä hetkellä se vaatimus on auttamattoman pieni eikä ratkaise mitään ongelmaa, mutta kokoomus ja koko oppositio vastusti alkuperäistä minimiä
Ilmeisesti opposition edustajilla on myös näitä samoja orjia siivoamassa kotejaan. Sen verran voimallista oli se huuto
Saattaa jollekin piika sanasta tulla ihan sairaus . Pakkomielle oikein. Onko tohon mitään lääkettä?? Eikä ne perheet jotka palkkaa apua ole mitään piikoja palkannut. Ne ostaa jonkun yrityksen palveluita rahalla . Niinku palkkaa siivoojan joka saa palkan. Useimmat tilaa kotiin ruuat kaupasta tai ravintolasta. Nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuhansissa suomalaiskodeissa vaimot tekevät samaa, ilman ekstrapalkkaa. Muutamaa astetta pahempi tilanne on niillä aasialaisnaisilla, jotka rahataan tänne ostovaimoina passaamaan peräkammarinpoikia, ilman palkaa, velvoitteena vielä seksi.
Vasemmistolla on kova urakka hommata kaikki työttömiksi, jotta me muut saadaan maksaa näiden elättäminen verovaroilla. Mutta sehän ei ole väärin millään tasolla, koska hyvätuloisethan (lue=normaalit työssäkäyvät) on joka tapauksessa paskoja ja vie tuhkatkin köyhän pesästä.
Parempi on ettei näitä moderneja orjia tuoda tänne lainkaan, millekään alalle. Eikös persutkin juuri sitä varten ole hallituksessa, maahanmuuttopolitiikan vuoksi.
On ja tässä on yks syy miksi persut ovat minimipalkkaa työperäiseen vaatineet, tosin tä
Onhan matalapalkka-aloilla tessit, siitä vaan noudattamaan niitä. Pitäisikin olla niin, että jollei työntekijällä ole tes-palkkaa, ulos maasta välittömästi.
Itse voisin palkata Filippiineiltä työntekijän auttamaan arjessa, mutta kyllä kokisin, että palkka pitää olla sellainen, että toimeen tulee, työajat selkeät sekä loma-ajat + oma asunto esim. autotallimme yhteydessä oleva yksiö ja lisäksi etuihin kuuluisi edestakaiset lennot kesälomalla kotimaahan perheen luokse, koska kotiapulainen palkalla ei sinne lennellä.
Vaikea sanoa, kun yleensä ottaen puhutaan varmaan ihan perustyöajan peruspalkasta. Tikun nokkaan on nostettu ne muutama tapaus, jotka eivät lakeja noudata. Missään ei tutkimuksessa todettu, että noita ylilyöntejä tapahtuisi joka paikassa, vaan taisivat olla tutkimuksessa esiin tulleita yksittäistapauksia. Huonoja työnantajia on joka alalla.