70-luvun lapset, tulkaa vielä antamaan vertaistukea minulle. Aion nyt viimein puhua asiat vanhempieni kanssa selviksi.

saa kerta toisensa jälkeen antaa anteeksi aina samoja asioita ja toinen ei edes huomaa miten loukkaa toista. Onko niin, että tyhmemmät ja kyvyttömämmät yksilöt saavat mellastaa sen vähäisen ymmärryksensä valossa, joka heillä on, ja sitten syvempimietteisempien on vaan annettava anteeksi?

uskaltaa ja haluaa keskustella kanssani asiasta.



Mutta tiedän miten äitini asiaan reagoisi: tiuskisi ja vähättelisi, joten siksi en sitä tee.

Mä en jaksa uskoa, että kaikki kotityrannit ovat niin vilpittömässä mielessä parhaansa yrittäneet. Ovat vaan vihdoin päässeet nauttimaan siitä aikuisen asemasta, jonka ikeen alla itse ovat aikoinaan olleet. Kyllä jokaisella on omatunto, joka sanoo, ettei lasta ei saa lyödä, anteeksi pitää pyytää kun on väärin tehnyt jne. Vanhemmat ovat vaan halunneet vetäytyä vanhemmuuden suojaverhoon, joka antaa heille rajattomat oikeudet olla juuri niin laiskoja ja mielivaltaisia kun haluavat. Laiskuudestahan on kyse, kun ei jakseta keskustella lapsen kanssa vaan todetaan vaan että näin on ja pulinat pois. Mielivallasta samoin, samoin kun siinä että ei anneta lapselle oikeutta tunteisiin ja kokemuksiin.

Vierailija:

tyttärenne pamauttaisi 30 vuoden kuluttua teille pääsiäisaterialla että

oot by the way ihan nasta mummo, mutta kaikki mitä olet tehnyt on ihan perseestä???

Ja kuitenkin olisitte kasvattaneet lapsenne parhaan kykynne mukaan, sen ajan oppien mukaisesti ja kuvitelleet toimivanne lapsen parhaaksi, ihan vilpittömästi...

Ja samoja periaatteita meilläkin nyt noudatetaan: lapselta voi pyytää anteeksi. Minulta ei ikinä pyydetty, vaikka olisi hakattu syyttä sillä vyön solkipäällä. Jos kävi ilmi että olen syytön tekoon josta sain rangaistuksen, olin kuitenkin syyllinen siihen etten ollut osannut oikein sanoa olevani syytön. Juuri tuo syyllistäminen, että kun minä nyt vain olen niin paha lapsi, ja tyhmä ja ilkeä ja liian ujo ja muutenkin vääränlainen. Koskaan lapsena en kokenut kelpaavani mihinkään.



Minulle tärkeintä oman lapsen kasvatuksessa on se, että kotona ei tarvitse koskaan pelätä ja lapsellakin on oikeus tulla kuulluksi, eikä hellyyttä ja rakkautta säännöstellä, vaan annetaan ehdoitta. Ja minä en ikinä tule toivomaan lapseltani äitienpäivälahjaksi kilttejä lapsia, joita minun äitini aina toivoi - sehän on suoraa sen kertomista että oma lapsi ei ole sellainen, ei kelpaa. no, se nyt on vain pikkujuttu, kyllä se oma huonous tuli ilmi joka asiassa. Ja siihen päälle vielä vanhemmat syyttivät toisiaan kaikista minun huonouksistani - aina se oli se toisen suku josta huonot piirteet tulivat.



T: 9 (ja joku muukin tuolla 40 tienoilla..)

Uskon että suurin osa lapsista haluaa olla vanhemmilleen hyviä ja kilttejä lapsia. Suurin osa lapsista tahtoo, että vanhempansa rakastaisivat ja hyväksyisivät heidät. Lapsetkin toimivat vain niillä taidoilla, joita heillä on. Lapsilla taitoja oletettavasti on vähemmän kuin aikuisilla, ainakin pitäisi. Harva lapsi on syntymästään saakka paha, ilkeä ja riidanhaluinen. Harvaa lasta satuttaa mikään muu kuin se, että aikuiset eivät välitä. Harvaa lasta satuttaa mikään muu kuin se, että ei ole koskaan riittävän arvokas saamaan asiallista kohtelua. Sellaista käytöstä, jota kunnialliset yhteiskuntakelpoiset vanhemmat eivät koskaan kehtaisi julkisesti osoittaa muille aikuisille, osoittavat he kyllä lapsilleen.

Vierailija:

miksihän se on niin vaikeaa antaa sydämestään anteeksi toisille ihmisille? Omille vanhemmille?

Uskon että suurin osa vanhemmista haluaa lapsensa parasta. Suurin osa vanhemmista tahtoo että lapsestaan tulis tasapainoinen ja onnellinen aikuinen.

Mutta jokainen toimii niillä taidoilla mitä heillä on.

Luulen myös että jos kovasti haluaa pohtia omaa lapsuuttaan ja käsitellä traumoja niin eikö olisi paras mennä terapiaan tai kirjotella? Ja koittaa antaa anteeksi ihmisille jos kokee että he ovat toimineet väärin.

Kaikille ei sama ratkaisu ole paras.

Mites olisi sellainen vaihtoehto, että keskustellaan ja kummatkin analysoivat tuntojaan ja toimintaansa ja sen syitä? Vai oliko se taas niin, että kun jokaisella on oikeus olla sellainen kun on, ei vanhempien tarvitse alentua moiseen piinapenkkiin, koska he ovat parhaansa yrittäneet? se joka moisia nostaa esiin, on se riidanhaastaja.

Vierailija:

Kaikille ei sama ratkaisu ole paras.

Että pieniä poikkeuksia lukuunottamatta nämä 70-luvun lapset hoitavat nykyään raha-asiansa todella leväperäisesti. Liekö lama vaikuttanutm rahankäyttöön?

Vanhempiin jos hakee yhteyttä, voisin ajatella, että riehaannutaan kun päästään viimein omilleen tekemään omia päätöksiä. Esim itse söin ekat vuodet omassa kodissa tolkuttomat määrät karkkeja, koska meillä kotona ne oli pahinta mitä maailmassa oli.

Ja minä luulenkin, että osa näistä " älkää vanhoja murehtiko" tyypeistä ovat sellaisia, joilla ei ole viisautta tutkiskella omia tuntojaan ja ymmärtää niiden syntyperää - siksi muidenkin henkinen (ja kivulias) kehitys eheämmäksi ihmiseksi pitäisi saada latistettua!



TSEMPPIÄ ap:lle, itse olen -78 syntynyt, mutta silti samojen asioiden kanssa taistellut omien vanhempieni ja mummuni kanssa - tiedän tismalleen mistä sinä (ja moni muu tässä ketjussa) puhut. Nosta vaan kissa pöydälle ja puhu tuntosi julki rehellisesti; meillä ainakin ovat jo tottuneet siihen, että minä sanon suoraan, ja vaikka tuloksena onkin AINA (myös meillä) marttyyrivaihde, niin uskon, että jotakin uutta voi silti sieltä versoa *peukut pystyssä*.