Kuinka yleistä on, ettei pidä lapsestaan?

0-50 ikävuosina

Se on valitettavan yleistä. Vanhempamme eivät ole hyväksyneet meitä, ja siksi me olemme niin vaurioituneita ja kostamme omille lapsillemme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt vastauksista, miten voi olla mahdollista? Kyllähän jokainen rakastaa omaa lastaan ja pitää hänestä. Uusperheessä toisen vanhemman lasta luultavasti usein ei, mutta omaa tietenkin aina!

Ei se sukulaisuussuhde auta, jos toinen huutaa jatkuvasti, tai hänelle ei mikään kelpaa, tms. Minulla on ongelmia hyväksyä lapseni ailahtelevaisuutta. En kestä sitä, ettei koskaan tiedä, mistä tuulee ja pitää kävellä munankuorilla, ettei toinen ala riehumaan.

Omassa lapsuudenperheessäni tuolla tavalla käyttäytyi äiti.

Niin, myös aikuinen voi olla ailahtelevainen, ja todennäköisesti on sitä ollut lapsuudesta asti. Ei tarvitse edes olla epävakaa, vaan ainoastaan sellainen, ettei tunnista omia tunteitaan eikä ymmärrä, mistä niiden muuttuminen johtuu. 

 

Minun eksäni oli sellainen. En ihmettele, että lapsenikin on. Lapsi on siis nykyään jo aikuinen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä muistan lapsuudesta yhdenkin kaverin isän, joka oli jatkuvasti niin tyly ja hapan, että se ei selvästikään pitänyt lapsistaan. 

Minäkin muistan naapurista että yksi oli huono lapsi, kolme muuta aina hyviä. Aikuisena tuo yksi menestyi ihan hyvin mutta oli kai onneton yhä.

Rakastan lastani yli kaiken. Mutta hänellä ei ole vielä ollut uhmaikää... voisin kuvitella tuon ikävaiheen tuovan toisinaan hetkiä, kun lapsesta ei varsinaisesti pidä :D

Rakastan lastani ja teen kaikkeni hänen eteensä mutta minun on hyvin vaikea tätä nykyä pitää hänestä. Hän on 17-vuotias ja odotan kovasti että lähtee jo kohta pois kotoa. Hän vain on kauhean vaikea ihminen. Mikään ei kelpaa, koskaan ei ole mikään hyvin, mitään ei jaksa tehdä, mikään ei kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset nyt vaan tekevät rakastamisen erittäin haastavaksi. 

Ai vauvatkin? Ja syntymätön sikiö joka yritetään ottaa/otetaan kesken pois? 

Täällä joku tunnontuskissaan kipuilee kun ei ole ollut kunnon vanhempi.

En pidä ainoasta lapsestani, mutta silti tekisin mitä tahansa ja kuolisin hänen vuokseen jotta hänellä olisi kaikki hyvin. Kyllä myös rakastan vaikka luonteemme eivät sovi kovin hyvin yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Rakastan lastani ja teen kaikkeni hänen eteensä mutta minun on hyvin vaikea tätä nykyä pitää hänestä. Hän on 17-vuotias ja odotan kovasti että lähtee jo kohta pois kotoa. Hän vain on kauhean vaikea ihminen. Mikään ei kelpaa, koskaan ei ole mikään hyvin, mitään ei jaksa tehdä, mikään ei kiinnosta. 

Sinä et ole ollenkaan pahimmasta päästä. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset nyt vaan tekevät rakastamisen erittäin haastavaksi. 

Ai vauvatkin? Ja syntymätön sikiö joka yritetään ottaa/otetaan kesken pois? 

🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut lapset nyt vaan tekevät rakastamisen erittäin haastavaksi. 

Ai vauvatkin? Ja syntymätön sikiö joka yritetään ottaa/otetaan kesken pois? 

Minulla ei ole ollut koliikkivauvaa, mutta voin kuvitella, että yötä-päivää-huutavasts voi olla vaikea pitää.

Lapset on aina aikuiselle alisteisia ja heidän vastuulla on hoitaa homma kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan lastani ja teen kaikkeni hänen eteensä mutta minun on hyvin vaikea tätä nykyä pitää hänestä. Hän on 17-vuotias ja odotan kovasti että lähtee jo kohta pois kotoa. Hän vain on kauhean vaikea ihminen. Mikään ei kelpaa, koskaan ei ole mikään hyvin, mitään ei jaksa tehdä, mikään ei kiinnosta. 

Meillä samanlainen poika, mutta paljon nuorempi. 

Vierailija kirjoitti:

Lapset on aina aikuiselle alisteisia ja heidän vastuulla on hoitaa homma kunnolla.

Tietysti. Ja suurin osa tekee niin. Mutta ei se tarkoita, että tunnetasolla lapsesta tykkäisi.

Viimeistään siinä vaiheessa kun vanhempien kädettömyys kasvattajana alkaa tuottaa satoa, vanhemmat alkavat inhota häirikkökakaraansa. Syytönhän lapsi siinä tilanteessa on. 

Vierailija kirjoitti:

Viimeistään siinä vaiheessa kun vanhempien kädettömyys kasvattajana alkaa tuottaa satoa, vanhemmat alkavat inhota häirikkökakaraansa. Syytönhän lapsi siinä tilanteessa on. 

Pienen lapsen kohdalla vanhempien kasvatus vaikuttaa noin 60 % käytöksestä.

Teinin kohdalla prosentit ovat noin 40. Aikuisen lapsen kohdlla 20.

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt vastauksista, miten voi olla mahdollista? Kyllähän jokainen rakastaa omaa lastaan ja pitää hänestä. Uusperheessä toisen vanhemman lasta luultavasti usein ei, mutta omaa tietenkin aina!

Onpa outo kommentti. Omaa tietenkin aina.

No ei tietenkään ole näin kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Lapset on aina aikuiselle alisteisia ja heidän vastuulla on hoitaa homma kunnolla.

Kyllä se nykyään alkaa olla toisinpäin. Lapset sanelevat, miten perheessä toimitaan ja aikuiset elävät lasten ehdoilla.

Kun katsoo jotain Super Nanny-ohjelmaa, niin ei voi kuin ihmetellä miten ne vanhemmat kestää niitä karmeita kakaroitaan. Itselläni herää suorastaan viha niitä kohtaam ja tekisi mieli antaa oikein kunnon selkäsauna mokomille hirviöille.