Kuinka yleistä on, ettei pidä lapsestaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt vastauksista, miten voi olla mahdollista? Kyllähän jokainen rakastaa omaa lastaan ja pitää hänestä. Uusperheessä toisen vanhemman lasta luultavasti usein ei, mutta omaa tietenkin aina!

Tämä on myytti.

Lapsiaan katuu 5-14 % vanhemmista. Saksassa luku on aika korkea, 19-20%.

Rakastan lapsiani ja pidän heistä paljon. Välillä on tilanteita, jolloin lapsi tekee jotain, mistä en pidä, mutta en koskaan ajattele, etten pitäisi hänestä.

Esikoisella oli vaikea uhmaikä ja kuopuksella teini-ikä. Kumpikin on ihan tavallista kasvuun ja kehitykseen kuuluvaa vaihetta.

Pidän heistä jokaisesta. Mukavia ja hyväntahtoisia lapsia. Meidän vanhempien geenithän heissä on, puolet kummaltakin meiltä.

Arvelisin että näitä on aika paljon. Lapsella on toisen partnerin geenit ja voi käydä niin että ei todellakaan pidä niistä. Oma kokemukseni on rakkauslapsesta johon rakastuin jo heti kun tajusin raskauden ja vahinkoraskaus miehen kanssa jota en edes voinut ajatella partnerikseni ja kauhistuin siis ja tein abortin. En usko että ikinä olisin rakastanut sitä lasta ja sillä perusteella abortti oli oikea ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan lapsiani ja pidän heistä paljon. Välillä on tilanteita, jolloin lapsi tekee jotain, mistä en pidä, mutta en koskaan ajattele, etten pitäisi hänestä.

Esikoisella oli vaikea uhmaikä ja kuopuksella teini-ikä. Kumpikin on ihan tavallista kasvuun ja kehitykseen kuuluvaa vaihetta.

Ei ohimenevä tekeminen pitämistä lopetakaan, vaan toistuva ei-hyväksyttävä käytös, jonka eteen ei edes yritä tehdä mitään.

Vierailija kirjoitti:

En viitsi lukea tämän enempää ja pilata päivääni. Tänne ajautuu selvästi määrätynlaisia ihmisiä oksentamaan oloaan joka saamarin aiheesta.

Väittäisin ettei yhtään onnellista ja kiitollista vanhempaa ilmaannu  ja tuskin yhtään isää. Ihmiset ovat töissä ja lomilla olevat eivät täällä palloile.

N70 v

 

Joko iski vanhuus, kun et jaksanut lukea keskustelun aihetta?

N60

Vierailija kirjoitti:

Rakastan lastani ja teen kaikkeni hänen eteensä mutta minun on hyvin vaikea tätä nykyä pitää hänestä. Hän on 17-vuotias ja odotan kovasti että lähtee jo kohta pois kotoa. Hän vain on kauhean vaikea ihminen. Mikään ei kelpaa, koskaan ei ole mikään hyvin, mitään ei jaksa tehdä, mikään ei kiinnosta. 

Kuulostat vähän minun äidiltä. Hän lopetti minusta pitämisen kun tulin murrosikään. Sitten hän on pysynyt kannassaan seuraavat 25-vuotta. Omasta mielestään hyvä äiti, mutta ei koskaan ollut oikeasti tukena ja kaikesta aina syytti minua. Arvatkaapa ollaanko enää tekemisissä?

Vierailija kirjoitti:

Pidän heistä jokaisesta. Mukavia ja hyväntahtoisia lapsia. Meidän vanhempien geenithän heissä on, puolet kummaltakin meiltä.

Eivät he mitään teidän kopioitanne ole, vaan itsenäisiä ihmisiä, joilla on ihan oma luonne, persoona ja mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuustutkimusten mukaan vanhempien onnellisuus nousee samalle tasolle lapsettomien kanssa vasta siinä vaiheessa, kun lapset muuttaa kotoa. Siitä voinee päätellä jotain. 

Ja mitähän nämä "onnellisuustutkimukset" on? 

Vierailija kirjoitti:

Rakastan lastani ja teen kaikkeni hänen eteensä mutta minun on hyvin vaikea tätä nykyä pitää hänestä. Hän on 17-vuotias ja odotan kovasti että lähtee jo kohta pois kotoa. Hän vain on kauhean vaikea ihminen. Mikään ei kelpaa, koskaan ei ole mikään hyvin, mitään ei jaksa tehdä, mikään ei kiinnosta. 

Minulla oli sama, kun poika oli tuossa iässä. Oli todella piukea murrosikä. Kesti muutaman vuoden, ja nyt on oikein mukava mies.

Tsemppiä sinulle, toivottavasti menee ohi teilläkin! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakastan lastani ja teen kaikkeni hänen eteensä mutta minun on hyvin vaikea tätä nykyä pitää hänestä. Hän on 17-vuotias ja odotan kovasti että lähtee jo kohta pois kotoa. Hän vain on kauhean vaikea ihminen. Mikään ei kelpaa, koskaan ei ole mikään hyvin, mitään ei jaksa tehdä, mikään ei kiinnosta. 

Kuulostat vähän minun äidiltä. Hän lopetti minusta pitämisen kun tulin murrosikään. Sitten hän on pysynyt kannassaan seuraavat 25-vuotta. Omasta mielestään hyvä äiti, mutta ei koskaan ollut oikeasti tukena ja kaikesta aina syytti minua. Arvatkaapa ollaanko enää tekemisissä?

Itse asiassa kaikesta syytän itseäni. En ole selvästikään osannut olla esikoiselleni sellainen äiti kuin mitä hänen luonteensa olisi vaatinut. Paska äitihän minä olen. 

Vierailija kirjoitti:

En viitsi lukea tämän enempää ja pilata päivääni. Tänne ajautuu selvästi määrätynlaisia ihmisiä oksentamaan oloaan joka saamarin aiheesta.

Väittäisin ettei yhtään onnellista ja kiitollista vanhempaa ilmaannu  ja tuskin yhtään isää. Ihmiset ovat töissä ja lomilla olevat eivät täällä palloile.

N70 v

No minä pidän kaikista neljästä lapsestani paljon. Ovat ajoittain rasittavia, kuten kaikki ihmiset, mutta yleensä mukavia. Kaikilla on omanlaisensa persoonallisuus ja kummallisuutensa. Minusta se on hienoa. Ystäväni ja tuttavani, minun nähdäkseni, pitävät myös lapsistaan paljon. Myös sellaiset tuttavat, joilla on oman itsensä kanssa vaikeuksia. En siis koe, että olisi mitenkään yleinen ilmiö. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän heistä jokaisesta. Mukavia ja hyväntahtoisia lapsia. Meidän vanhempien geenithän heissä on, puolet kummaltakin meiltä.

Eivät he mitään teidän kopioitanne ole, vaan itsenäisiä ihmisiä, joilla on ihan oma luonne, persoona ja mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet.

Näin on mutta ihmisen persoona, mieltymykset jne on geeniensä tulos. Puolet niistä tulee äidiltä ja puolet isältä.

Varmaan hyvinkin yleistä. Voisi ajatella, että esimerkiksi jokainen lastaan pahoinpitelevä ei lapsestaan pidä. Lisäksi jos mukaan lasketaan kaikki vanhemmat, jotka jonain ajanhetkenä eivät ole pitäneet lapsestaan, saattaa kyseessä olla jo enemmistö. Moni tuntuu myös haluavan, että lapsi olisi itselle jatke eikä itsenäinen yksilö, joka tekee omassa elämässään omat valintansa. Ja kun ikää tulee, hyvin moni vanhempi alkaa ainakin käyttäytyä kuin ei välittäisi vähääkään oman aikuisen lapsensa onnellisuudesta. Tunnen useita ihmisiä (lähinnä hyvistä, keskiluokkaisista perheistä mutta joukossa myös muita) ja valitettavasti vähemmistönä ovat he, joiden vanhemmista on voinut päätellä, että pitävät lapsistaan. Joidenkin kohdalla on ollut kyllä nähtävissä päinvastainen tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Onnellisuustutkimusten mukaan vanhempien onnellisuus nousee samalle tasolle lapsettomien kanssa vasta siinä vaiheessa, kun lapset muuttaa kotoa. Siitä voinee päätellä jotain. 

Ja sä uskot kaikenlaisii tutkimuksia...

Pötypuhetta.

Vierailija kirjoitti:

Arvelisin että näitä on aika paljon. Lapsella on toisen partnerin geenit ja voi käydä niin että ei todellakaan pidä niistä. Oma kokemukseni on rakkauslapsesta johon rakastuin jo heti kun tajusin raskauden ja vahinkoraskaus miehen kanssa jota en edes voinut ajatella partnerikseni ja kauhistuin siis ja tein abortin. En usko että ikinä olisin rakastanut sitä lasta ja sillä perusteella abortti oli oikea ratkaisu.

Se oli oikein. Lapsen synnyttäminen epätoivottuna on väärin lasta kohtaan. Jokainen ansaitsee syntyä toivottuna. Toivottavasti ehkäisy on nykyään kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän heistä jokaisesta. Mukavia ja hyväntahtoisia lapsia. Meidän vanhempien geenithän heissä on, puolet kummaltakin meiltä.

Eivät he mitään teidän kopioitanne ole, vaan itsenäisiä ihmisiä, joilla on ihan oma luonne, persoona ja mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet.

 

Näin on mutta ihmisen persoona, mieltymykset jne on geeniensä tulos. Puolet niistä tulee äidiltä ja puolet isältä.

Emme me ole vain jotain geeniemme orjia. Haloo 🤦

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän heistä jokaisesta. Mukavia ja hyväntahtoisia lapsia. Meidän vanhempien geenithän heissä on, puolet kummaltakin meiltä.

Eivät he mitään teidän kopioitanne ole, vaan itsenäisiä ihmisiä, joilla on ihan oma luonne, persoona ja mieltymykset, vahvuudet ja heikkoudet.

 

Näin on mutta ihmisen persoona, mieltymykset jne on geeniensä tulos. Puolet niistä tulee äidiltä ja puolet isältä.

Mieltymykset, persoona geeniensä tulos? Ihanko oikeasti luulet, etteivätkö nämä ole jokaisella ihan omanlaisiaan, riippumatta vanhemmista? Sinunko mukaasi esimerkiksi rikollisia ei voisi tulla muista kuin rikollisten vanhempien lapsista?

Vierailija kirjoitti:

Olen yllättynyt vastauksista, miten voi olla mahdollista? Kyllähän jokainen rakastaa omaa lastaan ja pitää hänestä. Uusperheessä toisen vanhemman lasta luultavasti usein ei, mutta omaa tietenkin aina!

Ihmiset on persoonia, myös lapset, ja on hyvin tavallista että et pidä tietynlaisista persoonallisuuksista. Sitten kun oma lapsi sattuu olemaan luonteeltaan juuri sellaista ihmistyyppiä, jonka kanssa et normaalisti haluaisi olla tekemisissä, niin aika helposti päätyy tuntemaan negatiivisia tuntemuksia. Nepsyt ja käytöshäiriöiset lapset on sitten oma lukunsa, ei niitäkään aina jaksa vaikka omia olisivat.