HS: Aikuisten lasten vastuu vanhempiensa hoidosta voi kasvaa
Julkisen talouden heikkeneminen voi johtaa tilanteeseen, jossa vanhuksille ei ole riittävästi ympärivuorokautista hoitoa.
Aikuiset lapset ottaisivat aiempaa enemmän vastuuta ikääntyneistä vanhemmistaan. Joko taloudellisella tuella tai sitten hoitamalla heitä ainakin osittain itse.
Kommentit (894)
Pöh. Milläs semmoiseen pakottavat? Tässä maassa ei ole pakko huolehtia edes omista lapsistaan, oma isäni on siitä loistava esimerkki, niin milläs pakottavat vanhuksista huolehtimaan?
"Yhä edelleen vuonna 2025 miehen 1 euro on naisen 80c. Keskitulon kuukauspalkassa se tarkoittaa että siinä missä mies saa 3500 euroa, nainen saa 2800 euroa. Vuodessa mies saa 42000 euroa ja nainen 33000 euroa. "
Tämä johtuu pelkästään siitä, että naiset hakeutuvat matalapalkka-aloille. Minun palkkani miesvaltaisella alalla on aina ollut täysin vertailukelpoinen miesten palkkoihin, vaikka olen ollut jo muutaman vuoden eläkkeellä.
Ei kannata odottaa, että oma vanhempi saisi hoivakotipaikan helposti.
Käyn työni puolesta hoivakodeissa n. kerran kuussa. 10 v sitten hoivakodeissa oli vielä kohtuullisen virkeätäkin porukkaa: olivat kohtuullisen virkeitä, kävelivät itse, pää pelasi ja moni asia vielä sujui. Nykyisin tällaisia asukkaita ei enää juuri näe. Suurin osa on hyvin huonossa kunnossa, useampi täysin sänkypotilaana, moni täysin toisten avun varassa, osalla vaikeita muistisairauksia jne. Ne 10 v sitten hoivakotiin päässeet tapaukset ovat nykyaikana kotona, koska ovat liian hyväkuntoisia.
Periaatteessa tohonhan ei tarvitsisi kun vähän isomman omakotitalon ja 1-2 ympärivuorokautista työntekijää/yrittäjää hoitamaan valvonnan. Lääkitykset ja ruokahuolto olisi toki oma ongelmansa.
Hoivakoti-vaiheessa ei mikään "valvonta" riitä. Liikuntakyvyttömän ukon siirtelyyn ja peseytymiseen voi tarvita jo kaksi hoitajaa kerrallaan avuksi. Ruokahuollon lisäksi tarvitsevat siivouspalvelut, virikettä, ulkoilutusapua, jonkun koordinoimaan lääkärikäyntejä, apteekkiasioita, raha-asioita jne.jne.jne. Ja jos porukassa on muistisairaita siinä vaiheessa, niin työmäärä vain kasvaa.
Jos tarkoittivat senioritaloa hyväkuntoisille, itsenäisesti pärjääville ikäihmisille, niin kiire jo tulee heille asumisyksikköään järjestellä, jos sinäkin olet jo aikuinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut idea että kukaan oikeasti itse hoitaisi vanhempansa. Ehdotuksen ydin on että lapset MAKSAVAT sen yksityisesti tuotetun hoidon.
Ei ole työtä. Työmarkkinatuki on 595 netto kuukaudessa.
"Eläkkeitä maksetaan 39,1 miljardia vuodessa." https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/kokonaiselak…
"Eläkeläiset ovat maksaneet vain pienen osan eläkkeistään itse."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009960101.html
Ansiosidonnaista maksettiin vuonna 2024 vain 2 miljardia https://www.tyj.fi/tilastot
Ei voi maksaa eläkkeellä olevien hoitoa, kun ei pääse töihinkään. Työnantajat palkkaavat ammatin vaihtajia.
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääpä, mikä tässä yhtälössä mättää? Maksetaan eniten veroja vuosikymmeneen, samalla töissä pitäisi olla huippusuorittajana lähes 24/7 tavoitettavissa, tai saa potkut alisuoriutumisesta, samalla pitäisi tehdä vauvoja, koska matala syntyvyys, hoitaa lapsia, tukea ja huolehtia heidän koulunkäynnistä JA toimia vanhustenhoitajana, joissain välissä hoitaa parisuhdetta ja kotia, huolehtia itsestä ja omasta terveydestä ja jaksamisesta, niin ja nukkua.
Noin se on ollut jo vuosikymmeniä paitsi verotus oli aikaisemmin kireämpää. Ainoa asia, mikä mättää, on se, että nykypolvi on päässyt liian helpolla. He eivät ole huomanneet kännyköiden tuijotukselta vanhempiensa ponnistuksia.
Vierailija kirjoitti:
"Ongelma on että niin vaan hoidetaan. Sukulaisella viidettä vuotta alzheimer ja silti täydet syöpähoidot ja lonkkaleikkaus. Ikää yli 80v. Nyt jonottaa uuteen lonkkaleikkaukseen ja ajokorttikin uusittiin kahdeksi vuodeksi. Siis vttu alzheimer-potilaalla? Kyllä lääkärit on sekaisin tässä maassa. Henkilö kysyy viiden minuutin välein samaa asiaa, ei muista läheisten nimiä, mutta lääkärissä osaa skarpata."
kuulostaa enemmän narsismilta kuin alzheimeriltä jos kerta muisti on valikoiva.
Sitäkin varmasti on, sekä sadismia. Alzheimer ja syöpä kuitenkin ainoat virallisesti diagnosoidut sairaudet. eihän nämä päävikaiset hakeudu hoitoon kuin somaattisesti syistä.
Vierailija kirjoitti:
Pöh. Milläs semmoiseen pakottavat? Tässä maassa ei ole pakko huolehtia edes omista lapsistaan, oma isäni on siitä loistava esimerkki, niin milläs pakottavat vanhuksista huolehtimaan?
Elareistakin pystyy keplottelemaan, muuttaa vaan thaikkuihin tai on ns. varaton yrittäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääpä, mikä tässä yhtälössä mättää? Maksetaan eniten veroja vuosikymmeneen, samalla töissä pitäisi olla huippusuorittajana lähes 24/7 tavoitettavissa, tai saa potkut alisuoriutumisesta, samalla pitäisi tehdä vauvoja, koska matala syntyvyys, hoitaa lapsia, tukea ja huolehtia heidän koulunkäynnistä JA toimia vanhustenhoitajana, joissain välissä hoitaa parisuhdetta ja kotia, huolehtia itsestä ja omasta terveydestä ja jaksamisesta, niin ja nukkua.
Noin se on ollut jo vuosikymmeniä paitsi verotus oli aikaisemmin kireämpää. Ainoa asia, mikä mättää, on se, että nykypolvi on päässyt liian helpolla. He eivät ole huomanneet kännyköiden tuijotukselta vanhempiensa ponnistuksia.
Omat isovanhemmat ja useimmat tuntemani ovat olleet aikaisemmin kunnallisissa vanhainkodeissa, ei kotihoidossa kuten nyt vaaditaan muutettava. Mitä ihmettä selität?
"Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa 5000 euroa kuukaudessa.
Esimerkiksi Attendon asiakkaista vain pari prosenttia maksaa tehostetun asumisensa palveluineen itse.
Suurin osa palvelutalojen asukkaista saa yhteiskunnan tukea."

Siirrän omaisuuteni ajoissa lapsille, jäsen jälkeen pääseekin nauttimaan ilmaisista eduista. Järjetöntä,että säästeliäät joutuvat maksamaan tuhlareiden elämisen.
Järjetöntä, että
"Eli saamme aika paljon yhteiskunnalta palveluja (mm. koulutus, tiet, terveydenhuolto). Ja sitten maksamme niin paljon kuin järkeväksi näemme vanhusten hoidosta. Itse en näe järkeväksi maksaa verovaroista esim. 10 vuoden ajan sängyssä makaavan vanhuksen ympärivuorokautista hoitoa."
Vanhus sentään maksaa hoidostaan jotain, mutta tt-tuella olevat eivät maksa kenellekään mitään.
"Eläkemaksu on 7,15 % palkasta ja se menee nyt eläkkeellä oleville.
Omaa eläkettä sulle kertyy 1,5 % vuosipalkasta https://www.tyoelake.fi/paljonko-saan-elaketta
Vierailija kirjoitti:
"Eli saamme aika paljon yhteiskunnalta palveluja (mm. koulutus, tiet, terveydenhuolto). Ja sitten maksamme niin paljon kuin järkeväksi näemme vanhusten hoidosta. Itse en näe järkeväksi maksaa verovaroista esim. 10 vuoden ajan sängyssä makaavan vanhuksen ympärivuorokautista hoitoa."
Vanhus sentään maksaa hoidostaan jotain, mutta tt-tuella olevat eivät maksa kenellekään mitään.
" Eläkeläiset ovat maksaneet vain pienen osan eläkkeistään itse. "
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata odottaa, että oma vanhempi saisi hoivakotipaikan helposti.
Käyn työni puolesta hoivakodeissa n. kerran kuussa. 10 v sitten hoivakodeissa oli vielä kohtuullisen virkeätäkin porukkaa: olivat kohtuullisen virkeitä, kävelivät itse, pää pelasi ja moni asia vielä sujui. Nykyisin tällaisia asukkaita ei enää juuri näe. Suurin osa on hyvin huonossa kunnossa, useampi täysin sänkypotilaana, moni täysin toisten avun varassa, osalla vaikeita muistisairauksia jne. Ne 10 v sitten hoivakotiin päässeet tapaukset ovat nykyaikana kotona, koska ovat liian hyväkuntoisia.
Edes 10 vuotta sitten hoivakotipaikkaan ei irronnut helposti. Isää kotiutettiin yhä uudelleen ja uudelleen sairaalasta. Kierre jatkui aina siihen asti kunnes isä päätyi sairaalasta muutamaksi päiväksi hoitokotiin ennen kotiutusta kotiin asti. Hoitokodin lääkäri kieltäytyi kotiuttamasta isää sanoen sen olevan heitteillejättö.
Sosiaalipuoli oli lievästi näreissään. Isä ehti olla noin neljä viikkoa hoitokodissa ennen kuolemaansa.
Vierailija kirjoitti:
"Vanhuksen palveluasuminen voi maksaa 5000 euroa kuukaudessa.
Esimerkiksi Attendon asiakkaista vain pari prosenttia maksaa tehostetun asumisensa palveluineen itse.
Suurin osa palvelutalojen asukkaista saa yhteiskunnan tukea."
Noille kunnan paikoille on todella vaikea päästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääpä, mikä tässä yhtälössä mättää? Maksetaan eniten veroja vuosikymmeneen, samalla töissä pitäisi olla huippusuorittajana lähes 24/7 tavoitettavissa, tai saa potkut alisuoriutumisesta, samalla pitäisi tehdä vauvoja, koska matala syntyvyys, hoitaa lapsia, tukea ja huolehtia heidän koulunkäynnistä JA toimia vanhustenhoitajana, joissain välissä hoitaa parisuhdetta ja kotia, huolehtia itsestä ja omasta terveydestä ja jaksamisesta, niin ja nukkua.
Noin se on ollut jo vuosikymmeniä paitsi verotus oli aikaisemmin kireämpää. Ainoa asia, mikä mättää, on se, että nykypolvi on päässyt liian helpolla. He eivät ole huomanneet kännyköiden tuijotukselta vanhempiensa ponnistuksia.
Ei mun vanhemmat (x-sukupolvi) tai isovanhemmat (suuret ikäluokat) joutuneet ottamaan sellaista vastuuta omista vanhemmistaan, jonka minä joudun nyt ottamaan heistä kaikista.
Eihän täällä enää mikään toimi kun huoltosuhde on aivan vinksallaan. Kun nyky sukupolvi ajatteli lopettaa lisääntymisen, niin sillä toimella he vain pahentavat omaa elämäänsä. Tottakai näin syntyy kestämätön tilanne.
"Irtisanomissuojan heikkeneminen on uhkana myös naisvaltaisilla JULKISILLA aloilla, kuten esimerkiksi lähi- ja lastenhoitajilla."
https://yle.fi/a/74-20145910