Lue keskustelun säännöt.
Muita, joilla ei nykyisin ole yhteyttä sukulaisten kanssa ja se surettaa?
20.07.2025 |
Olin lapsi 90-luvulla. Ainoana lapsena oli ihanaa, miten oli sukua ympärillä edes joskus, vaikka välimatkaa toki oli. Muistan, miten sukuloitiin mummolassa, mökillä ja vanhempieni sisarusten luona eri puolilla Suomea (sukumme on aina asunut pitkin Suomea). Oltiin koko perhe yökylässä. Nukuttiin vierashuoneessa tai lattialla patjalla. Oli hauskaa nähdä vanhempien sisarusten ja serkkujen kanssa. Tehtiin ihan tavallisia asioita: pelattiin pallopelejä ulkona, grillattiin, käytiin uimarannalla, leikittiin, laitettiin ruokaa, poimittiin mansikoita, saunottiin jne. Olisin niin toivonut omille lapsilleni samanlaista kokemusta sukulaisten kanssa.
Isovanhemmat kuolivat 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä ja 2010-luvun alussa. Yhteys sukulaisiin katkesi lähes täysin isovanhempien kuoleman myötä. Vanhempien sukupolvi ei osannut luontevasti jatkaa yhteydenpitoa, eikä enää kokoonnuttu saman katon alle. En ole nähnyt vanhempieni sisaruksia, serkuistani puhumattakaan, liki 8 vuoteen. Silloin oli viimeksi juhlat, joihin oli kutsuttu sukua. Korona-ajan alle jäi useammat lakkiaiset ja vastaavat, joihin ennen olisi kutsuttu sukua. Enää ei tule kutsuja serkkujen häihin/lasten ristiäisiin/valmistujaisiin tai vastaaviin, joihin ennen olisi tullut kutsu. Mummolat on myyty aikaa sitten ja kesämökille saapuminen ei serkkuja kiinnosta, kun mökki on askeettinen ja kaukana. Miehen suvun osalta tilanne ei ole sen parempi, olen tavannut miehen sukulaiset kerran miehen mummon hautajaisissa. Ei tule sieltäkään kyläilykutsuja, eikä tulla kylään.
Vanhempien sisarukset ovat iältään 70-80 v, eivät enää matkustele kotipaikkakuntansa ulkopuolelle, eivätkä kutsu kylään. Yksi Pohjois-Suomessa asuva täti suostuu näkemään kahvien verran, jos siellä suunnalla kuljemme. Postikortin jos laittaa jouluna, niin läheskään kaikilta ei saa vastausta. Serkkuja en ole nähnyt aikoihin, suurimmasta osasta en edes tiedä asuinpaikkakuntaa kummempaa tietoa. Olen joskus yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta heitä ei kiinnosta yhteydenpito. Läheisimmän serkkuni kanssa olemme molemmat saaneet lapsia viimeisen vuosikymmenen aikana ja olen ehdottanut, että olisi kiva nähdä ja saada pikkuserkut saman katon alle. Eivät koskaan tule kylään, kun kysyn. Ja kun olen kysynyt, ehtisivätkö näkemään kun olemme heidän kotipaikkakunnallaan, niin koskaan ei sopinut. Enää en viitsi edes ehdottaa, kun nolottaa tulla aina torjutuksi.
Onko muillakin tällaista, että yhteys sukuun on lähes katkennut? Miten olette pärjänneet asian kanssa? Oletteko saaneet tilannetta jotenkin muutettua? Minä ja mieheni olemme ainoita lapsia, joten lapsillamme ei ole yhtään ainutta serkkua. Surettaa, kun ei ole mitään paikkaa, mihin lomilla mennä eikä sukulaisia tule kylään. Eikä ole ihmisiä, jotka haluaisivat muistella vuosikymmenten takaisia aikoja, edesmenneitä isovanhempia ja muita suvun muistoja. Harmittaa sekin, kun olemme itse yrittäneet luoda yhteyttä ja toisia ei kiinnosta kuin korkeintaan lähettää postikortti jouluna.
Ja kun joku tulee kommentoimaan, niin ollaan ihan "tavallinen" perhe, työssäkäyvät vanhemmat ja elämä kunnossa, ei ole mitään ongelmia päihteiden tai muun kanssa, mikä selittäisi etäisiä välejä sukuun.
Kommentit (105)
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa tajusin, että eihän meidän suvussa ole vietetty aikoihin mitään juhlia! Kukaan ei ole järjestänyt pyöreitä synttärijuhlia yli vuosikymmeneen, vaikka on ollut 40 v, 50 v, 60 v ja 70 v täyttäneitä. Ja kun joku kysyy, niin omat pyöreäni jäivät juuri pahimman korona-ajan alle.
Musta on surullista, että sukulaisten näkeminen nähdään vain ikävänä rahanmenona. Ei ollenkaan käsitetä, mikä määrä suvussa (varsinkin vanhemmilla ihmisillä) kulkee suvun tarinoita muistissaan. Kun kukaan ei näe toisia ja puhu näistä, jäävät tarinatkin kuulematta. Uskon, että tulevaisuudessa vuosikymmenien päästä monia harmittaa, kun sukuun tuli pidettyä yhteyttä niin vähän.
Mä järjestin aikoinaan viiskymppiseni, mutta sinnekin kutsuin vain tän oman sukuhaarani edustajat ja loput kutsutuista oli ystäviäni sekä työporukkaa. Kuuskymppiset mullakin jäi pan
Kaikilla paikkakunnilla ei juhlapaikat paljoa maksa. Pikkukunnista löytyy puoli-ilmaisia kylätaloja, seurakuntataloja ja vastaavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei muuten vois vähehempää kiinnostaa ap:n kaltaiset ihmiset. Meillä on yks sukulainen, oikein maan vaiva. Soittelee jatkuvasti. Milloin on mitäki helkkarin serkkutapaamisia järjestämässä jne. Eikä niihin mene kun jokunen. Olen käytökselläni saanut viestitettyä, ettei enää änkee meille. Itse asuvat jossain hevon kuusessa, minne ei varmasti tule mentyä.
On jopa niin ymmärtämätön ,että tunkee lähes ysikymppisten passattavaksi, vaikka ei taatusti itse vie heitä esim ravintolaan syömään kertaakaan( varmasti lähtisivät, tiedän) . Ovat siis rampanneet heidän kahvipöydässä kymmeniä vuosia. Mitä tätä ap.
Huh, mikä ihminen olet. Monsteri.
Saanut käytökselläni viestitettyä? Mikset sano suoraan? Tuollainen raukkamainen vihjaileva viesti on niin ilkeää. Kuvittelet olevasi jotenkin yli muiden. Ihan karsee raukkis olet
Sanot suoraan, niin pääset eroon. Mitä siinä roikutteiemaan. Ei se serkku sun kanssa halua olla, kun saa tietää oikeat ajatuksesi.
Vierailija kirjoitti:
Minä tiedän sekä kavereistani että suvustani useammankin ihmisen, joka valittaa toistuvasti siitä, miten sukulaisten kanssa ei ole yhteydenpitoa. Osalla yhteydenpito esim. omiin sisaruksiin voi olla täysin yksipuolista. Osa taas itse kieltäytyy tapaamasta sukulaisiaan, mutta silti nurisee, kun ei ole läheiset välit.
Sivusta näyttää siltä, että monien on vaikea sietää kovin erilaisia ihmisiä sukulaisissaan. Jos itse on vaikka arvoiltaan vihreä ja työorientoitunut kaupunkilaissinkku, ei halutakaan tutustua sen pikkukaupungissa asuvan perinteisen perheenäidin kanssa. Tai jos itse on rikas ja menestynyt, niin ei kiinnosta huono-osaisemman serkun seikkailut.
Todella toivoisin, että ihmiset oppisivat paremmin "sietämään" erilaisia sukulaisia. Ei niiden sukulaisten kanssa tarvitse jatkuvasti olla tekemisissä, mutta olisihan se hyvä nähdä vaikka kerran vuodessa tai parissa. Sen kahvittelun tai yökyläreissun verran kestää kyllä sitä
Miksi ihmeessä pitäisi olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa ,joita täytyy SIETÄÄ. Ei todellakaan, kuka siitä saa mitään hyvää mieltä. Ihmiselämä on niin lyhyt , ettei siinä ehdointahdoin kannata ola tekemisissä ihmisten kanssa joista ei pidä ( ts, joutuisi sietämään)
Nro 62: "Kaikilla paikkakunnilla ei juhlapaikat paljoa maksa. Pikkukunnista löytyy puoli-ilmaisia kylätaloja, seurakuntataloja ja vastaavia."
Totta, mutta kaikki eivät asu pikkupaikkakunnilla.
Nro 64: "Miksi ihmeessä pitäisi olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa ,joita täytyy SIETÄÄ. Ei todellakaan, kuka siitä saa mitään hyvää mieltä. Ihmiselämä on niin lyhyt , ettei siinä ehdointahdoin kannata ola tekemisissä ihmisten kanssa joista ei pidä ( ts, joutuisi sietämään)"
Töissä joutuu sietämään, vapaa-ajalla ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa tajusin, että eihän meidän suvussa ole vietetty aikoihin mitään juhlia! Kukaan ei ole järjestänyt pyöreitä synttärijuhlia yli vuosikymmeneen, vaikka on ollut 40 v, 50 v, 60 v ja 70 v täyttäneitä. Ja kun joku kysyy, niin omat pyöreäni jäivät juuri pahimman korona-ajan alle.
Musta on surullista, että sukulaisten näkeminen nähdään vain ikävänä rahanmenona. Ei ollenkaan käsitetä, mikä määrä suvussa (varsinkin vanhemmilla ihmisillä) kulkee suvun tarinoita muistissaan. Kun kukaan ei näe toisia ja puhu näistä, jäävät tarinatkin kuulematta. Uskon, että tulevaisuudessa vuosikymmenien päästä monia harmittaa, kun sukuun tuli pidettyä yhteyttä niin vähän.
Kuinka monissa suvuissa enää näitä pyöreitä juhlitaan, ainakaan suvun kanssa? Olen puoleksi karjalaisesta suvusta ja meitä sisaruksia 3. Toinen veli vietti 50 vuotispäivät suuresti (sielläkin enemmän ystäviään) mutta ei sen jälkeen enää muita. Itse olen viettänyt juhlimatta kaikki edellisessä viestissä mainitut päivät. Olen nyt 73v.
Meillä sukujuhlat on korvattu kavereille järjestettävillä juhlilla, jos juhlia ylipäätään järjestetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Serkkuni kertoo, miten kaikki alaikäiset lapsensa surevat sitä, kun yhteyttä kummeihin ei ole. Perhe on varakas ja heillä on iso talo vierashuoneineen, joihin kummit saisi hyvin yökylään. Vanhemmat eivät ole tehneet elettäkään ylläpitäkseen yhteyttä sukulaiskummeihin vuosikymmeneen. Eivätkä ole itse vaivautuneet kylään kummien luokse.
Mistäköhän voisi johtua, että yhteyttä kummeihin ei lapsilla ole?
Isoäitini on halunnut että pitäisimme yhtä ja vähintään kerran vuodessa on kokoonnuttu kaikki serkut ja tädit perheineen. Sydämellistä ja mukavaa porukkaa kaikki, ei näennäisesti mitään valittamista. Mutta lopulta silmäni aukesivat kun tajusin noiden tilaisuuksien olevan tätini, hänen lasten ja lastenlasten ympärillä pyöriviä tapahtumia. Siellä juhlitaan, puhutaan ja ollaan kiinnostuneita ainoastaan heistä.
Olen pystynyt joka solullani aistimaan että ketään ei kiinnosta kun kerron kuulumisiani. Monen muun kuulumisia nostatetaan, ylistetään ja ollaan ylpeitä hänestä. En enää jaksa tätä raskasta tunnetta asian suhteen, niin jatkossa olen kiireinen kun kutsutaan mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me sovittiin hyvissä ajoin, että mennään meidän esikoisen, vauva, kanssa moikkaamaan appivanhempia 600 kilsan päähän.
Vapaat viikonloput kortilla töiden takia, mutta buukattiin sopiva hyvissä ajoin.
Appivanhemmat perui, kun oltiin jo matkalla kaikki kamat mukana, matkasänkyä myöten. He olikin lähteneet marjaan apen veljen mökille.
Oli vika kerta, kun olin missään tekemisissä heidän kanssaan. Kotiimme oltiin jo lakattu kutsumasta heitä, koska siinä oli AINA samanlaista itsekästä temppuilua joka hiivatin kerta. Ja päälle voelä kuljettiin naama norsunvitulla arvostelemassa kaikki.
Tämä on jo törkeää. Välit vaan poikki eikä mitään vinkumista tarvi sitten kuunnella myöhempinä vuosina. Ei pitäisi ollenkaan tehdä lapsia ellei kestä nähdä heitä koskaan eikä heidän jälkikasvuaan.
Vierailija kirjoitti:
Todella moni kommentoi, ettei ole suvun kanssa mitään yhteistä?
Mistäs sen tietää, jos suvun kanssa ei ole tekemisissä? Ihmisillä on kuitenkin samat geenit, joten tieteen näkökulmasta sitä yhteistä voisi ollakin.
Me pidämme kerran vuodessa sukulaisjoukolle tapaamisen. Aika erilaisia ihmisiä tähän joukkoon mahtuu. On uskovaisia ja ateistia , erilaista ammattia, sinkkua, perheellistä ja erilaisia elämänkokemuksia. Tämähän on rikkaus ja tekee näistä tapaamisista mielenkiintoisia. Jos on vähän kiinnostunut toisesta ihmisestä, niin kuulee ja oppii kaikenlaista. Pitää olla vähän avoin eikä linnoittautua tyylillä : koirat ovat elämäni eikä mikään muu ole mitään eikä kyllä kiinnosta teidän jutut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isoäitini on halunnut että pitäisimme yhtä ja vähintään kerran vuodessa on kokoonnuttu kaikki serkut ja tädit perheineen. Sydämellistä ja mukavaa porukkaa kaikki, ei näennäisesti mitään valittamista. Mutta lopulta silmäni aukesivat kun tajusin noiden tilaisuuksien olevan tätini, hänen lasten ja lastenlasten ympärillä pyöriviä tapahtumia. Siellä juhlitaan, puhutaan ja ollaan kiinnostuneita ainoastaan heistä.
Olen pystynyt joka solullani aistimaan että ketään ei kiinnosta kun kerron kuulumisiani. Monen muun kuulumisia nostatetaan, ylistetään ja ollaan ylpeitä hänestä. En enää jaksa tätä raskasta tunnetta asian suhteen, niin jatkossa olen kiireinen kun kutsutaan mukaan.
Harkitse kuitenkin tarkkaan, nimittäin kun jättäydyt pois, takaisin pääseminen voi olla vaikeaa. Mikään ei jatku loputtomasti samanlaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella moni kommentoi, ettei ole suvun kanssa mitään yhteistä?
Mistäs sen tietää, jos suvun kanssa ei ole tekemisissä? Ihmisillä on kuitenkin samat geenit, joten tieteen näkökulmasta sitä yhteistä voisi ollakin.
Me pidämme kerran vuodessa sukulaisjoukolle tapaamisen. Aika erilaisia ihmisiä tähän joukkoon mahtuu. On uskovaisia ja ateistia , erilaista ammattia, sinkkua, perheellistä ja erilaisia elämänkokemuksia. Tämähän on rikkaus ja tekee näistä tapaamisista mielenkiintoisia. Jos on vähän kiinnostunut toisesta ihmisestä, niin kuulee ja oppii kaikenlaista. Pitää olla vähän avoin eikä linnoittautua tyylillä : koirat ovat elämäni eikä mikään muu ole mitään eikä kyllä kiinnosta teidän jutut.
Kuinka iso porukka? Yli vai alle 100? Maksatteko vuorotellen vai jaatteko kustannukset? Tuleeko sukua kauempaa ja missä majoittuvat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lankapuhelimet yleistyi, kyläilyt väheni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todella moni kommentoi, ettei ole suvun kanssa mitään yhteistä?
Mistäs sen tietää, jos suvun kanssa ei ole tekemisissä? Ihmisillä on kuitenkin samat geenit, joten tieteen näkökulmasta sitä yhteistä voisi ollakin.
Me pidämme kerran vuodessa sukulaisjoukolle tapaamisen. Aika erilaisia ihmisiä tähän joukkoon mahtuu. On uskovaisia ja ateistia , erilaista ammattia, sinkkua, perheellistä ja erilaisia elämänkokemuksia. Tämähän on rikkaus ja tekee näistä tapaamisista mielenkiintoisia. Jos on vähän kiinnostunut toisesta ihmisestä, niin kuulee ja oppii kaikenlaista. Pitää olla vähän avoin eikä linnoittautua tyylillä : koirat ovat elämäni eikä mikään muu ole mitään eikä kyllä kiinnosta teidän jutut.
Kuinka iso porukka? Yli vai alle 100? Maksatteko vuorotellen vai jaatteko
Noin 30 henkeä eli ei siinä ihan kaikki sukulaiset ole. Osaa ei ole kiinnostanut, niin ei olla sitten lopulta enää kutsuttu. Me itse maksetaan,mutta tuliaisia ( syötävää, kahvia, viiniä yms) tulee kyllä. Tarjoilu pidetään yksinkertaisena , mutta riittävänä. Kaukaa tulevia majoitetaan, suurin osa ajaa kotiin/ mökilleen pitkähkönkin matkan. Kyllä tälle tilausta näyttää olevan. Pysyy jonkinlaiset yhteydet ja joitakin nähdään vain tämän kerran kesässä. On tämä vähän rasite, mutta on toisaalta tuonut vastavuoroisuutta pitkän ajan kuluessa. Eikä nyt sen takia järjestetä, vaan siksi että mukavia tilaisuuksia ovat kuitenkin olleet!
Ikää kun tulee, kiinnostaa se suku enemmän.
Niin kävi mulle.
Ymmärrän, mitä tarkoitat, ap. Että yhteys sukuun, perimätietoon katkeaa. . Se on jlkipolville harmillista.
Kotikasvatuksessa pitäisi opettaa kaksi hyvää tapaa, jotka selvästi ovat nykyisin unohtuneet.
Vastavuoroisuus ja keskustelutaito.
Selvennykseksi, että vastavuoroisuus tarkoittaa sitä, että kumpikin taho vuorollaan toimii aktiivisena tapaamisen suhteen ja toinen tarkoittaa sitä, että ketään ei kiinnosta kuunnella monologeja juuri sinun elämästäsi.
Jos näitä käytöstapoja ei osaa, en jaksa pitää yhteyttä.
Aloituksessa kerrotaan, että apn perhe meni sukulaisille kylään, mutta ei sellaista, että hänen perheensä olisi vastavuoroisesti majoittanut ja kestinnyt sukulaisia. "Oltiin koko perhe yökylässä."
Jos tuota miettii aikuisen näkökulmasta, niin huomaa helposti, että vastavuoroisuus puuttuu. Omat vanhempani väsyivät siihen, että koko suku tuli puoliväkisin mökille passattavaksi ja kestittäväksi joko vuorotellen tai yhtäaikaa. Olihan se lapsena ihan mukavaa, mutta heille hyvin raskasta enkä ole jatkanut perinnettä. Suoraan sanoen osa sukulaisista on lokkeja, jotka ovat opettaneet lokkeilun jälkikasvulleenkin. Väkisin kylään tunkeminen on sellainen tapa, että itse laitoin sille täyden stopin, vaikka nuorempana olin jatkanut perinnettä, että kyläilemään voi tulla koko perheen voimin.
Monesti näissä välirikoissa on kyse vastavuoroisuuden puutteesta. Kun tullaan ison perheen kanssa kylään, joku maksaa laskut, siivoaa ja passaa omalla lomallaan. Liian kiltit ihmiset eivät osaa sanoa ei.
Minäkään en pidä yhteyttä sukulaisiin koskaan oma-alotteisesti, vastaan kyllä puhelimeen, jos soitetaan. Onneksi ovat ymmärtäneet yskän. Ärsyttää, kun käyttävät yli 80v. vanhempiani edelleen hyväkseen tunkemalla väkisin kesämökille. Nykyisin tosin vanhemmatkin osaavat jo kieltäytyä välillä. Ja se kieltäytyminen on tehtävä todella pontevasti, kun sieltä tulee vastaan vänkäämistä!
Onko nuo aiemmin läheiset sukulaiset esimerkiksi facebookissa? Itsekin olen melko huono pitämään/ ottamaan yhteyttä lapsuudessani läheisiin ihmisiin, mikäli yhteys on jossakin välissä hiipunut. Facebook (tai instagram) on monelle luonteva paikka pitää yhteyttä ja voithan perustaa vaikka niihin lämpimiin mummolamuistoihin perustuvan facebook ryhmän. Sieltä voi sitten joku yhteys löytyä uudelleen.
Ihmiset vierastavat nykyisin kyläilyä (harmi) joten luontevampaa on yöpyä hotellissa ja käydä itsekseen näyttämässä lapsille niitä lapsuutesi paikkoja. Pyydätte sukulaisia vaikka kanssanne teatteriin/kahville/ leikkipuistoon/ museoon/ sisävesiristeilylle/ pyörätetkelle/ minigolfaamaan tms... Eli ei kannata edes ehdottaa mitään kotiin tuppautumista vaan suoraan joku muu juttu.