Muita, joilla ei nykyisin ole yhteyttä sukulaisten kanssa ja se surettaa?

Olin lapsi 90-luvulla. Ainoana lapsena oli ihanaa, miten oli sukua ympärillä edes joskus, vaikka välimatkaa toki oli. Muistan, miten sukuloitiin mummolassa, mökillä ja vanhempieni sisarusten luona eri puolilla Suomea (sukumme on aina asunut pitkin Suomea). Oltiin koko perhe yökylässä. Nukuttiin vierashuoneessa tai lattialla patjalla. Oli hauskaa nähdä vanhempien sisarusten ja serkkujen kanssa. Tehtiin ihan tavallisia asioita: pelattiin pallopelejä ulkona, grillattiin, käytiin uimarannalla, leikittiin, laitettiin ruokaa, poimittiin mansikoita, saunottiin jne. Olisin niin toivonut omille lapsilleni samanlaista kokemusta sukulaisten kanssa.

Isovanhemmat kuolivat 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä ja 2010-luvun alussa. Yhteys sukulaisiin katkesi lähes täysin isovanhempien kuoleman myötä. Vanhempien sukupolvi ei osannut luontevasti jatkaa yhteydenpitoa, eikä enää kokoonnuttu saman katon alle. En ole nähnyt vanhempieni sisaruksia, serkuistani puhumattakaan, liki 8 vuoteen. Silloin oli viimeksi juhlat, joihin oli kutsuttu sukua. Korona-ajan alle jäi useammat lakkiaiset ja vastaavat, joihin ennen olisi kutsuttu sukua. Enää ei tule kutsuja serkkujen häihin/lasten ristiäisiin/valmistujaisiin tai vastaaviin, joihin ennen olisi tullut kutsu. Mummolat on myyty aikaa sitten ja kesämökille saapuminen ei serkkuja kiinnosta, kun mökki on askeettinen ja kaukana. Miehen suvun osalta tilanne ei ole sen parempi, olen tavannut miehen sukulaiset kerran miehen mummon hautajaisissa. Ei tule sieltäkään kyläilykutsuja, eikä tulla kylään.

Vanhempien sisarukset ovat iältään 70-80 v, eivät enää matkustele kotipaikkakuntansa ulkopuolelle, eivätkä kutsu kylään. Yksi Pohjois-Suomessa asuva täti suostuu näkemään kahvien verran, jos siellä suunnalla kuljemme. Postikortin jos laittaa jouluna, niin läheskään kaikilta ei saa vastausta. Serkkuja en ole nähnyt aikoihin, suurimmasta osasta en edes tiedä asuinpaikkakuntaa kummempaa tietoa. Olen joskus yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta heitä ei kiinnosta yhteydenpito. Läheisimmän serkkuni kanssa olemme molemmat saaneet lapsia viimeisen vuosikymmenen aikana ja olen ehdottanut, että olisi kiva nähdä ja saada pikkuserkut saman katon alle. Eivät koskaan tule kylään, kun kysyn. Ja kun olen kysynyt, ehtisivätkö näkemään kun olemme heidän kotipaikkakunnallaan, niin koskaan ei sopinut. Enää en viitsi edes ehdottaa, kun nolottaa tulla aina torjutuksi.

Onko muillakin tällaista, että yhteys sukuun on lähes katkennut? Miten olette pärjänneet asian kanssa? Oletteko saaneet tilannetta jotenkin muutettua? Minä ja mieheni olemme ainoita lapsia, joten lapsillamme ei ole yhtään ainutta serkkua. Surettaa, kun ei ole mitään paikkaa, mihin lomilla mennä eikä sukulaisia tule kylään. Eikä ole ihmisiä, jotka haluaisivat muistella vuosikymmenten takaisia aikoja, edesmenneitä isovanhempia ja muita suvun muistoja. Harmittaa sekin, kun olemme itse yrittäneet luoda yhteyttä ja toisia ei kiinnosta kuin korkeintaan lähettää postikortti jouluna.

Ja kun joku tulee kommentoimaan, niin ollaan ihan "tavallinen" perhe, työssäkäyvät vanhemmat ja elämä kunnossa, ei ole mitään ongelmia päihteiden tai muun kanssa, mikä selittäisi etäisiä välejä sukuun.