Lue keskustelun säännöt.
Muita, joilla ei nykyisin ole yhteyttä sukulaisten kanssa ja se surettaa?
20.07.2025 |
Olin lapsi 90-luvulla. Ainoana lapsena oli ihanaa, miten oli sukua ympärillä edes joskus, vaikka välimatkaa toki oli. Muistan, miten sukuloitiin mummolassa, mökillä ja vanhempieni sisarusten luona eri puolilla Suomea (sukumme on aina asunut pitkin Suomea). Oltiin koko perhe yökylässä. Nukuttiin vierashuoneessa tai lattialla patjalla. Oli hauskaa nähdä vanhempien sisarusten ja serkkujen kanssa. Tehtiin ihan tavallisia asioita: pelattiin pallopelejä ulkona, grillattiin, käytiin uimarannalla, leikittiin, laitettiin ruokaa, poimittiin mansikoita, saunottiin jne. Olisin niin toivonut omille lapsilleni samanlaista kokemusta sukulaisten kanssa.
Isovanhemmat kuolivat 2000-luvun ekalla vuosikymmenellä ja 2010-luvun alussa. Yhteys sukulaisiin katkesi lähes täysin isovanhempien kuoleman myötä. Vanhempien sukupolvi ei osannut luontevasti jatkaa yhteydenpitoa, eikä enää kokoonnuttu saman katon alle. En ole nähnyt vanhempieni sisaruksia, serkuistani puhumattakaan, liki 8 vuoteen. Silloin oli viimeksi juhlat, joihin oli kutsuttu sukua. Korona-ajan alle jäi useammat lakkiaiset ja vastaavat, joihin ennen olisi kutsuttu sukua. Enää ei tule kutsuja serkkujen häihin/lasten ristiäisiin/valmistujaisiin tai vastaaviin, joihin ennen olisi tullut kutsu. Mummolat on myyty aikaa sitten ja kesämökille saapuminen ei serkkuja kiinnosta, kun mökki on askeettinen ja kaukana. Miehen suvun osalta tilanne ei ole sen parempi, olen tavannut miehen sukulaiset kerran miehen mummon hautajaisissa. Ei tule sieltäkään kyläilykutsuja, eikä tulla kylään.
Vanhempien sisarukset ovat iältään 70-80 v, eivät enää matkustele kotipaikkakuntansa ulkopuolelle, eivätkä kutsu kylään. Yksi Pohjois-Suomessa asuva täti suostuu näkemään kahvien verran, jos siellä suunnalla kuljemme. Postikortin jos laittaa jouluna, niin läheskään kaikilta ei saa vastausta. Serkkuja en ole nähnyt aikoihin, suurimmasta osasta en edes tiedä asuinpaikkakuntaa kummempaa tietoa. Olen joskus yrittänyt ottaa yhteyttä, mutta heitä ei kiinnosta yhteydenpito. Läheisimmän serkkuni kanssa olemme molemmat saaneet lapsia viimeisen vuosikymmenen aikana ja olen ehdottanut, että olisi kiva nähdä ja saada pikkuserkut saman katon alle. Eivät koskaan tule kylään, kun kysyn. Ja kun olen kysynyt, ehtisivätkö näkemään kun olemme heidän kotipaikkakunnallaan, niin koskaan ei sopinut. Enää en viitsi edes ehdottaa, kun nolottaa tulla aina torjutuksi.
Onko muillakin tällaista, että yhteys sukuun on lähes katkennut? Miten olette pärjänneet asian kanssa? Oletteko saaneet tilannetta jotenkin muutettua? Minä ja mieheni olemme ainoita lapsia, joten lapsillamme ei ole yhtään ainutta serkkua. Surettaa, kun ei ole mitään paikkaa, mihin lomilla mennä eikä sukulaisia tule kylään. Eikä ole ihmisiä, jotka haluaisivat muistella vuosikymmenten takaisia aikoja, edesmenneitä isovanhempia ja muita suvun muistoja. Harmittaa sekin, kun olemme itse yrittäneet luoda yhteyttä ja toisia ei kiinnosta kuin korkeintaan lähettää postikortti jouluna.
Ja kun joku tulee kommentoimaan, niin ollaan ihan "tavallinen" perhe, työssäkäyvät vanhemmat ja elämä kunnossa, ei ole mitään ongelmia päihteiden tai muun kanssa, mikä selittäisi etäisiä välejä sukuun.
Kommentit (105)
Ei kutsumatta kylään, edelliseen viestiin. Tunnen sukulaiseni ja pidän yhteyttä vain niihin joista oikeasti pidän. Sukujuhlat harvakseltaan on ihan kivoja. Oma elämäni vain eroaa tavan perusperheellisten enkä oikein sovi porukoihin. Itselläni omat, harvat ystävät enemmän omaa heimoani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin nähdä sukulaisia, mutta itselläni syynä on rahatilanne. Ympäri Suomea matkaaminen on kallista, sitten siihen ostat ruuat, tuliaiset ja maksat vielä sukulaisille yöpymisestä. Ennen oli kivempaa kun vierailut olivat vastavuoroisia ja ilmaisia (paitsi matkat). Siedän hyvin erilaisia ihmisiä, joten siitä ei ole kiinni.
Tämä. Meillä oli ainakin ihan normaalia, että sukulaiset yöpyivät ilmaiseksi, eikä ollut isoja tuliaisia. Jos lapsi/nuori meni yksin kylään, niin annettiin ruoka/huvipuisto tms rahaa lapsen menojen kattamiseksi. Sama vieraanvaraisuus oli toistepäin eli meillekin sai ilmaiseksi tulla.
Nykymeno on mennyt ikäväksi, kun ei osata arvostaa arkisuutta ja osoittaa vieraanvaraisuutta.
Olen harvakseltaan yhteydessä oman serkkuni kanssa, 10 v vanhempi perheenäiti. Nurisee, miten yhteyttä ei ole oman veljen perheen kanssa, eikä muutenkaan ole oikein sukua ympärillä ja apuna lasten kanssa.
Olen yrittänyt monta kertaa ehdottaa näkemistä, mutta koskaan ei sovi. Heille ei voi mennä kylään (vaikka on iso, uusi koti), eivätkä halua tulla meille.
Joskus on myös hyvä katsoa peiliin, jos toiset ehdottavat näkemistä ja itse aina kieltäytyy.
Todella moni kommentoi, ettei ole suvun kanssa mitään yhteistä?
Mistäs sen tietää, jos suvun kanssa ei ole tekemisissä? Ihmisillä on kuitenkin samat geenit, joten tieteen näkökulmasta sitä yhteistä voisi ollakin.
Minä olen törmännyt tällaiseen ilmiöön:
Laura ja Anna ovat sukulaisia. Laura asuu Helsingissä ja Anna Kainuun perukoilla julkisten kulkuneuvojen ulottumattomissa. Anna ei halua matkustaa kotiseudultaan kovin kauaksi, ei siis koskaan vieraile Lauran luona, vaikka Laura on sanonut, että kylään voi toki tulla.
Laura taas matkustaa satoja kilometrejä Annan luokse, jos haluaa nähdä. Anna kokee, että Laura tulee "yksipuolisesti loisimaan", kun Laura saapuu illaksi kylään, nukkuu yhden yön sohvalla ja lähtee aamukahvin jälkeen jatkamaan matkaa. Anna ei ymmärrä, että se Lauran matka Annan luokse ei todellakaan ole mikään halpa. Vaikka löytäisi halvat bussit/junat + matkustaisi osan matkasta autolla, tulee matka silti kalliiksi. Anna pitää Lauraa itsekkäänä, kun Laura saapuu vain kylään kestittäväksi. Todellisuudessa Anna laittaa Lauralle samat iltapalat/aamupalat kuin itselleen ja Lauralla on mukana omat lakanat, pyyhkeet yms, eli pyykkiäkään ei tule. Lauraa taas surettaa, kun Anna ei koskaan matkusta hänen luokseen, vaan matkat jäävät aina Lauran kuljettavaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin haluaisin nähdä sukulaisia, mutta itselläni syynä on rahatilanne. Ympäri Suomea matkaaminen on kallista, sitten siihen ostat ruuat, tuliaiset ja maksat vielä sukulaisille yöpymisestä. Ennen oli kivempaa kun vierailut olivat vastavuoroisia ja ilmaisia (paitsi matkat). Siedän hyvin erilaisia ihmisiä, joten siitä ei ole kiinni.
Tämä. Meillä oli ainakin ihan normaalia, että sukulaiset yöpyivät ilmaiseksi, eikä ollut isoja tuliaisia. Jos lapsi/nuori meni yksin kylään, niin annettiin ruoka/huvipuisto tms rahaa lapsen menojen kattamiseksi. Sama vieraanvaraisuus oli toistepäin eli meillekin sai ilmaiseksi tulla.
Nykymeno on mennyt ikäväksi, kun ei osata arvostaa arkisuutta ja osoittaa vieraanvaraisuutta.
Vieraanvaraisia ollaan heille ,kenelle tahdotaan. Harvemmin kaipaan kaukana asuvia sukulaisia. Evvk heitä alkaa passaamaan, vai siksi ,että ovat sukua. Vain joistakin pidän.
Vierailija kirjoitti:
Todella moni kommentoi, ettei ole suvun kanssa mitään yhteistä?
Mistäs sen tietää, jos suvun kanssa ei ole tekemisissä? Ihmisillä on kuitenkin samat geenit, joten tieteen näkökulmasta sitä yhteistä voisi ollakin.
No kyllä ne sen verran tietää, tahtooko olla tekemisissä vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen törmännyt tällaiseen ilmiöön:
Laura ja Anna ovat sukulaisia. Laura asuu Helsingissä ja Anna Kainuun perukoilla julkisten kulkuneuvojen ulottumattomissa. Anna ei halua matkustaa kotiseudultaan kovin kauaksi, ei siis koskaan vieraile Lauran luona, vaikka Laura on sanonut, että kylään voi toki tulla.
Laura taas matkustaa satoja kilometrejä Annan luokse, jos haluaa nähdä. Anna kokee, että Laura tulee "yksipuolisesti loisimaan", kun Laura saapuu illaksi kylään, nukkuu yhden yön sohvalla ja lähtee aamukahvin jälkeen jatkamaan matkaa. Anna ei ymmärrä, että se Lauran matka Annan luokse ei todellakaan ole mikään halpa. Vaikka löytäisi halvat bussit/junat + matkustaisi osan matkasta autolla, tulee matka silti kalliiksi. Anna pitää Lauraa itsekkäänä, kun Laura saapuu vain kylään kestittäväksi. Todellisuudessa Anna laittaa Lauralle samat iltapalat/aamupalat kuin itselleen ja Lauralla on mukana omat lakanat, pyyhkeet yms, eli pyykk
Etkö tajua, Anna ei kaipaa tippaakaan sitä Lauraa. Laura vaan änkee Annan kotiin , yksinkertainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritin aikaisemmin pitää yhteyksiä sukulaisiin. Tarjosin vieraanvaraisesti kahvit ja kuuntelin ystävällisesti näiden huolet. Huomasin kuitenkin, ettei seurani heitä juuri kiinnostanut, koska heillä oli omat klikkinsä. Olin kuin ulkopuolinen, jolta vain urkittiin milloin mitäkin tietoa. Näytti siltä, että sukulaiset halusivat vain hyötyä tai sitten kerskuivat saavutuksillaan, kun pitivät itseään parempina. Helpotti, kun otin näihin etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Yritin aikaisemmin pitää yhteyksiä sukulaisiin. Tarjosin vieraanvaraisesti kahvit ja kuuntelin ystävällisesti näiden huolet. Huomasin kuitenkin, ettei seurani heitä juuri kiinnostanut, koska heillä oli omat klikkinsä. Olin kuin ulkopuolinen, jolta vain urkittiin milloin mitäkin tietoa. Näytti siltä, että sukulaiset halusivat vain hyötyä tai sitten kerskuivat saavutuksillaan, kun pitivät itseään parempina. Helpotti, kun otin näihin etäisyyttä.
Kovin tuttua.Jos tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja väheksytyksi, miksi pitäisi olla tekemisissä sellaisten sukulaisten kanssa. Eihän sellaista teatteria kukaan jaksa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin vain aloituksen. Sukulaiset taitaa suurelle osalle olla nykyään etäisempiä kuin muutama vuosikymmen sitten. Neuvoni on, että luokaa perheen sisällä omat perinteet, tehkää niistä tärkeät toisillenne. Ehkä lapset sitten haluaa jatkaa niitä, kun heillä on omia lapsia, ja viedä niitä eteenpäin. Jatka myös tuota joulukorttien ja viestien lähettelyä sukulaisille, ehkä siinä joukossa on joku, jolle ne merkitsee jotain. Sukulaiset on monelle hankala juttu, jos ei koe että on yhteistä ja kokevat, etteivät itse sovi sukuun.
Eipä ole suku kiinnostunut minusta. Vanhempani olivat paljon tekemisissä sukunsa kanssa, mutta ovat jo kuolleet. Minuun ei olla yhteydessä. Oma velikin on hylännyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä suren sitä, että olen niin etäällä sekä isän että äidin puolen suvusta. Lapsena oli paljonkin tekemisissä serkkujeni kanssa, mutta se kaikki on katkennut. Yritin kyllä aikuisena viritellä yhteydenpitoa joidenkin kanssa, mutta eipä heitä kiinnostanut. Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka ovat tiiviisti tekemisissä sukulaistensa kanssa. Minun kokemusteni mukaan se on tavallisempaa varakkaammissa ja kouluttautuneissa piireissä.
Mulla on - tai siis oli - iso suku. Tätejä, setiä ja enoja oli paljon. Serkkujakin yhteensä 38, joista osa on kyllä jo kuollut. Kuulun serkusarjani nuorimpiin ja valtaosa serkuistani kuuluu suuriin ikäluokkiin. Meillä ei kyllä mun lapsuudessanikaan ollut niin, että suku olisi kokoontunut ihan vaan huvin vuoksi yhteen. Kokoontumisia oli kuitenkin aika paljon, kun oli rippijuhlia, ylioppilasjuhlia ja häitä. Lisäksi sitten tietty juhlittiin 50v, 60v ja 70v synttärit. Valtaosa vanhempieni sisaruksista ehti kuolla ennen 80-vuotispäiviään. Vietin lapsuuden kesät maaseudulla ensin mummon ja sitten tätini luona. Teini-ikään tultuani en sitten enää halunnut sinne lähteä. Maalla oli kuitenkin siellä asuvat serkut, joten siksi tulivat silloin läheisiksi. Isäni sukuun - joka siis oli se isompi puolisko - taas ei vastaavaa syntynyt, koska kävimme vain satunnaisesti siellä mummolassa. Eikä koskaan oltu yötä, koska ajomatka kotiin kesti vain pari tuntia.
Kun serkut oli sitten sanoneet papin aamenensa, ei sen jälkeen kokoonnuttu yhteen enää kuin noina pyöreiden vuosien merkkipäivinä sekä hautajaissa. Serkkujen lasten juhliin (ristiäiset, rippijuhlat, yo-juhlat jne) ei tullut enää kutsuja, koska olisihan porukkaa ollut aivan järjetön määrä. Kun siis tietty sinne olisi pitänyt kutsua serkkujen lisäksi näiden puolisot ja lapsetkin.
Mitä sitten tulee muihin epävirallisempiin kyläilyihin, niin molemmat vanhempani ovat maaseudulta lähtöisin (muuttivat Helsinkiin vuonna 1972 ja mekin aikoinaan nelihenkinen perhe asuttiin 65 m2 kerrostalokolmiossa), mutta valtaosa serkuistani muutti kaupunkeihin opiskelemaan ja/tai töihin. Eikä kaupunkiasunnoissa ollut oikein tilaa majoittaa ketään. Ei ollut niitä vierashuoneita. Mulla ei ole vuosikymmeniin ollut mitään varapatjoja, varapeittoja ja varatyynyjä. Ei ole ollut säilytystiloja. Tai ehkä olisi, mutta en ole halunnut täyttää vaatehuonetta tavaroilla, joita tarvitaan vain harvoin. Lisäksi täällä pk-seudulla on aika hyvin ollut hotellejakin.
Mulla on yksi sisko, joka asuu tässä samassa taloyhtiössä kuin minäkin. Ja meidän vanhemmat tai no äiti kuoli toissakeväänä. Kummallakin on 2 lasta ja hekin asuvat alle 15 minuutin päässä täältä. Me ollaan kyllä tavattu - varsinkin ennen pandemiaa - usein, mutta tietenkin jokainen menee yöksi omaan kotiinsa. Meidän lapset on olleet - just tästä asumispaikasta johtuen - olleet paljonkin tekemisissä toistensa kanssa. Ovat oikeastaan kaikki 4 enemmän sisaruksia kuin serkuksia. Meidän esikoisetkin olivat alakoulussa 6 vuotta samalla luokalla ja nuo kuopukset olivat aikoinaan samassa päiväkodissa. Ovat nyt aikuisenakin paljon tekemisissä toistensa kanssa, mutta eivät pikkuserkkujensa tai meidän vanhempien serkkujen kanssa.
Koska mulla on sisko, niin en ole kaivannut lapsuuteni serkussuhteita. Kahden serkun kanssa viestitellään aina silloin tällöin. Ovat ne muakin nuoremmat serkut. Hautajaisissa lähinnä enää tavataan, mutta koska vanhempieni sisaruksista vain harva eli yli 80-vuotiaaksi, niin - jos äidin hautajaisia ei lasketa - edelliset hautajaiset, joissa olen ollut, oli 11 vuotta sitten. Loppuvuodesta 96v täyttävä isäni on nyt sitten siitä sukupolvesta viimeinen elossa oleva. Isotkin suvut voivat siis hajota, kun jokainen jatkaa yhteydenpitoa lähinnä vain oman sukuhaaransa kanssa.
Tätä ketjua lukiessa tajusin, että eihän meidän suvussa ole vietetty aikoihin mitään juhlia! Kukaan ei ole järjestänyt pyöreitä synttärijuhlia yli vuosikymmeneen, vaikka on ollut 40 v, 50 v, 60 v ja 70 v täyttäneitä. Ja kun joku kysyy, niin omat pyöreäni jäivät juuri pahimman korona-ajan alle.
Musta on surullista, että sukulaisten näkeminen nähdään vain ikävänä rahanmenona. Ei ollenkaan käsitetä, mikä määrä suvussa (varsinkin vanhemmilla ihmisillä) kulkee suvun tarinoita muistissaan. Kun kukaan ei näe toisia ja puhu näistä, jäävät tarinatkin kuulematta. Uskon, että tulevaisuudessa vuosikymmenien päästä monia harmittaa, kun sukuun tuli pidettyä yhteyttä niin vähän.
Minä tiedän sekä kavereistani että suvustani useammankin ihmisen, joka valittaa toistuvasti siitä, miten sukulaisten kanssa ei ole yhteydenpitoa. Osalla yhteydenpito esim. omiin sisaruksiin voi olla täysin yksipuolista. Osa taas itse kieltäytyy tapaamasta sukulaisiaan, mutta silti nurisee, kun ei ole läheiset välit.
Sivusta näyttää siltä, että monien on vaikea sietää kovin erilaisia ihmisiä sukulaisissaan. Jos itse on vaikka arvoiltaan vihreä ja työorientoitunut kaupunkilaissinkku, ei halutakaan tutustua sen pikkukaupungissa asuvan perinteisen perheenäidin kanssa. Tai jos itse on rikas ja menestynyt, niin ei kiinnosta huono-osaisemman serkun seikkailut.
Todella toivoisin, että ihmiset oppisivat paremmin "sietämään" erilaisia sukulaisia. Ei niiden sukulaisten kanssa tarvitse jatkuvasti olla tekemisissä, mutta olisihan se hyvä nähdä vaikka kerran vuodessa tai parissa. Sen kahvittelun tai yökyläreissun verran kestää kyllä sitä toisen erilaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen törmännyt tällaiseen ilmiöön:
Laura ja Anna ovat sukulaisia. Laura asuu Helsingissä ja Anna Kainuun perukoilla julkisten kulkuneuvojen ulottumattomissa. Anna ei halua matkustaa kotiseudultaan kovin kauaksi, ei siis koskaan vieraile Lauran luona, vaikka Laura on sanonut, että kylään voi toki tulla.
Laura taas matkustaa satoja kilometrejä Annan luokse, jos haluaa nähdä. Anna kokee, että Laura tulee "yksipuolisesti loisimaan", kun Laura saapuu illaksi kylään, nukkuu yhden yön sohvalla ja lähtee aamukahvin jälkeen jatkamaan matkaa. Anna ei ymmärrä, että se Lauran matka Annan luokse ei todellakaan ole mikään halpa. Vaikka löytäisi halvat bussit/junat + matkustaisi osan matkasta autolla, tulee matka silti kalliiksi. Anna pitää Lauraa itsekkäänä, kun Laura saapuu vain kylään kestittäväksi. Todellisuudessa Anna laittaa Lauralle samat iltapalat/aamupalat kuin itselleen ja Lauralla on mukana omat lakanat, pyyhkeet yms, eli pyykk
Jos ei itse koskaan matkusta tuollaisille reissuille, niin ei käsitä, miten kallista se matkustaminen voi olla. Ja jos sieltä kyläpaikasta ei saa yösijaa, niin hotellit tms majoitukset vielä päälle.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua lukiessa tajusin, että eihän meidän suvussa ole vietetty aikoihin mitään juhlia! Kukaan ei ole järjestänyt pyöreitä synttärijuhlia yli vuosikymmeneen, vaikka on ollut 40 v, 50 v, 60 v ja 70 v täyttäneitä. Ja kun joku kysyy, niin omat pyöreäni jäivät juuri pahimman korona-ajan alle.
Musta on surullista, että sukulaisten näkeminen nähdään vain ikävänä rahanmenona. Ei ollenkaan käsitetä, mikä määrä suvussa (varsinkin vanhemmilla ihmisillä) kulkee suvun tarinoita muistissaan. Kun kukaan ei näe toisia ja puhu näistä, jäävät tarinatkin kuulematta. Uskon, että tulevaisuudessa vuosikymmenien päästä monia harmittaa, kun sukuun tuli pidettyä yhteyttä niin vähän.
Mä järjestin aikoinaan viiskymppiseni, mutta sinnekin kutsuin vain tän oman sukuhaarani edustajat ja loput kutsutuista oli ystäviäni sekä työporukkaa. Kuuskymppiset mullakin jäi pandemian jalkoihin ja silloin kutsuin vain oman sukuhaarani. Olen miettinyt noita pyöreiden juhlimisia ja yhä harvemmalla on kodissaan niin paljon tilaa, että sinne isompaa porukkaa edes mahtuisi. Joten pitää olla sitten massia tarpeeksi, jos haluaa jotain juhlatiloja pitopalveluineen varata. Mun vanhemmat järkkäsi vielä 80v juhlansa ja oli siis tosiaan vuokrattu tilat ja pitopalvelu, mutta eivät enää 90-vuotispäiviään. Aika moni viettää pyöreitä nykyisin ihan vaan perhepiirissä tai sen kaikista lähimmän suvun kanssa tai sitten lähtee synttäreiksi jonnekin reissuun. Mun sisko täyttää ens kuussa 70 ja oli lastensa ja lastenlastensa kanssa kevättalvellla 2 viikkoa Kiinassa ja mun kanssa lähtee nyt syyskuussa Irlantiin. Ei aio muulla tavalla juhlistaa synttäreitään.
Luulen, että montaa sukulaista ei kiinnosta. Itse olen esimerkiksi mieluummin tekemisissä kaverieni kanssa kuin lähes tuntemattomien verisukulaisten, jotka asuvat aivan eri puolella Suomea. En nää mitään järkeä pitää yhteyttä eivätkä heidän asiat suoraan sanoen kiinnosta. Olen itse valinnut ystäväni ja ovat säilyneet matkassa kymmenien vuosien ajan.