Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Naiset jotka 2000-luvun alussa olivat 80-vuotiaita eivät olleet boomereita.   Oletteko sen huomanneet aloituksessa?

Niin, 2000-luvun alussa kasikymppisiä olivat boomereiden kiltit vanhemmat, sodankäynyt sukupolvi. Ja ne vanhuksia laiminlyöneet olivat itse boomerit, emme me heidän lapsensa. Jännää, että tuostakin nyt sitten syytetään kilttiä X-sukupolvea, tosiaan.

Onkohan kukaan asiallinen tutkija tutkinut mistä johtuu tämä suunnaton viha suuria ikäluokkia kohtaan?   En tarkoita jotain nuoria toimittajia jotka sitä opettavat ihmisille.

Olemme aika kiltisti kuolleetkin jo pois.

Suomikin on kuitenkin lapsille, nuorille, perheille erilainen ja parempi kuin mitä se oli meille noissa elämänvaiheissa.

Nyt vanhana on kyllä hyvä olla, eläkkeellä pärjää kun elää vaatimattomasti, jotkut joutuu hakemaan tukia.  Terveydenhoito pelaa jotenkin.

Koska meillä on varaa pitää vanhukset omissa asunnoissaan. Ennen ei sellaista vaihtoehtoa ollut köyhinä aikoina. Monessa maassa kyllä lapst huolehivat vaikka vuorotellen vanhemmistaan ja heillä on varattuna taloissa oma tilakin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut, että 1940-luvusta eteenpäin syntyneiden on huomattavan vaikea hyväksyä vanhenemistaan. Meidänkin äiti oikein sähähti, kun ehdotin kuulotutkimukseen menemistä ja kerroin huonokuuloisuuden voivan lisätä muistisairauden riskiä. Mielummin näköjään kyselee jatkuvasti mitä, mitä, ja syyttää milloin ilmastointia, milloin tiskikonetta kun huutaa itse. Isä kutsuu itseään vain pari vuotta vanhempia ihmisiä mummeleiksi ja papparaisiksi oikein erotellen itsensä näistä ikätovereista, joille luoja ei suonut yhtä hyviä geenejä. Appiukko ei suostu puhumaan yhtään mitään siitä, mitä hänen valtavalle kiinteistölle romuineen tehdään, kun aika jättää. Miehellä ikää 83 ja sanoo, että turha näitä miettiä ennen kuin on vanha. 

 

Vähän vaikea kunnioittaa ja yrittää suunnitella turvallista ja mukavaa loppuelämää näille tapauksille, jotka ovat kuin teinejä tuossa uhmassaan.

Tämä! Ihan kuin kuolema iskisi kouransa heti kiinni, jos faktisesti geriatriaikäiselle ihmiselle kehtaa mennä puhumaan mitään siitä, miten asiat voitais hoitaa jo ennakkoon hyvällä suunnittelulla mukavasti. Edes hoitotahtoa ei tehdä, vaikka lääkärit sitä suosittelee kai nykyisin jokaiselle 70+ ikäiselle. Samaan aikaan nämä boomerit kuitenkin jauhaa siitä, miten varustautuminen on kansalaisvelvollisuus 🥲

Olen joutunut yksin tyhjentämään kuolinpesiä, tehnyt elvytyskieltopäätöksiä sairaalassa lääkärin kanssa ja parit perinnönjaot tappelemaan, kun vainajat luulivat olevansa kuolemattomia vielä kahdeksankymppisinäkin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ainakaan juhlittu, ei matkusteltu, ei hakattu lapsia, lapsilla tarvittavat vaatteet, harrastukset halpoja.  Ei piano/balettiharrastuksia  juurikaan  meidän viitepiirissä.  Jalkapalloa, jääkiekkoa, tytöillä voimistelua, tanhua, erilaisia kerhoja, partiota.  Luultavasti nykyaikanakin on perhei että rahapussi määrää onko varaa 200 e kuussa jääkiekkoon, muut lisämaksut päälle.

Ikävää jos lapsuutesi ruoka ei vastannut nykyistä aikaa.

Luulitko, että ihmiset ovat keskustelleet 30 sivua vain sinusta? Miten itsekeskeinen oletkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 578: "Tai sitten se vanhus suree, kun häntä ei oteta mukaan elämään ja sinne fudistreeneihin vaan pelkkä raha kelpaa :)"

Siinä tapauksessa vanhus tietenkin ehdottaa itse, että lähtisi mukaan lapsenlapsen treeneihin. Jos sitten vastataan, että ei käy, tilanne on tottakai toinen. 

Juuri näin. Kollegani jäi eläkkeelle ja he muuttivat lastensa perässä toiselle paikkakunnalle. Sattumalta näin iloisen isoisän haastattelun, miten he viihtyvät hyvin ja voivat olla lastensa arjessa apuna viemällä lapsenlapsia harrastuksiin ja ulkoiluttamalla koiraa, kun vanhemmat ovat vielä töissä. 

Isovanhemmuutta on todella monenlaista. 

 

 

Vanhemmuus ei lopu koskaan, aina pitää olla avuksi.  

Eikös tuossa edellisellä sivulla lukenut, miten alle kymmenvuotiaat lapset pitää ottaa mukaan, kun menee auttamaan iäkkäitä vanhempiaan? Sitä perusteltiin sillä, että lasten on hyvä olla eri ikäisten ihmisten kanssa. Miten se nyt noin keikahti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naiset jotka 2000-luvun alussa olivat 80-vuotiaita eivät olleet boomereita.   Oletteko sen huomanneet aloituksessa?

Niin, 2000-luvun alussa kasikymppisiä olivat boomereiden kiltit vanhemmat, sodankäynyt sukupolvi. Ja ne vanhuksia laiminlyöneet olivat itse boomerit, emme me heidän lapsensa. Jännää, että tuostakin nyt sitten syytetään kilttiä X-sukupolvea, tosiaan.

Tämäkin keskustelu osoittaa boomereiden lasten rakastavan vanhempiaan, kantavan heistä huolta, täydellisiä ihmisiä on boomereista vuosiluokat eteenpäin.  Ei tarvitse boomerin olla yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ainakaan juhlittu, ei matkusteltu, ei hakattu lapsia, lapsilla tarvittavat vaatteet, harrastukset halpoja.  Ei piano/balettiharrastuksia  juurikaan  meidän viitepiirissä.  Jalkapalloa, jääkiekkoa, tytöillä voimistelua, tanhua, erilaisia kerhoja, partiota.  Luultavasti nykyaikanakin on perhei että rahapussi määrää onko varaa 200 e kuussa jääkiekkoon, muut lisämaksut päälle.

Ikävää jos lapsuutesi ruoka ei vastannut nykyistä aikaa.

Luulitko, että ihmiset ovat keskustelleet 30 sivua vain sinusta? Miten itsekeskeinen oletkaan?

Olen boomeri, enkö sopinut prototyyppiisi?  Hankalia olemme, ei ihme että vihaatte kuutena vuonna syntyneitä ihmisiä joukkona 

Vierailija kirjoitti:

Koska meillä on varaa pitää vanhukset omissa asunnoissaan. Ennen ei sellaista vaihtoehtoa ollut köyhinä aikoina. Monessa maassa kyllä lapst huolehivat vaikka vuorotellen vanhemmistaan ja heillä on varattuna taloissa oma tilakin.

Vanhukset ovat nykyään varakkaampia kuin ennen.  Heillä on varaa omiin asuntoihinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Naiset jotka 2000-luvun alussa olivat 80-vuotiaita eivät olleet boomereita.   Oletteko sen huomanneet aloituksessa?

Hyvä huomio. Miksihän tällainen haastattelu tehdään 25 vuotta sitten tapahtuneista asioista? 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut, että 1940-luvusta eteenpäin syntyneiden on huomattavan vaikea hyväksyä vanhenemistaan. Meidänkin äiti oikein sähähti, kun ehdotin kuulotutkimukseen menemistä ja kerroin huonokuuloisuuden voivan lisätä muistisairauden riskiä. Mielummin näköjään kyselee jatkuvasti mitä, mitä, ja syyttää milloin ilmastointia, milloin tiskikonetta kun huutaa itse. Isä kutsuu itseään vain pari vuotta vanhempia ihmisiä mummeleiksi ja papparaisiksi oikein erotellen itsensä näistä ikätovereista, joille luoja ei suonut yhtä hyviä geenejä. Appiukko ei suostu puhumaan yhtään mitään siitä, mitä hänen valtavalle kiinteistölle romuineen tehdään, kun aika jättää. Miehellä ikää 83 ja sanoo, että turha näitä miettiä ennen kuin on vanha. 

 

Vähän vaikea kunnioittaa ja yrittää suunnitella turvallista ja mukavaa loppuelämää näille tapauksille, jotka ovat kuin teinejä tuossa uhmassaan.

Olen huomannut saman. 1920-luvulla syntynyt mummoni kuoli pari vuotta sitten. Hän näytti minulle jo 20 vuotta sitten, missä on käyttämiensä lääkkeiden pakkaukset jne jos joutuisi äkillisesti sairaalaan. Kertoi hoitotahtonsa ja kantoi elinluovutuskorttia. Saattoi jostain kappaleesta sanoa, että tämä on hänestä kaunis, laita mieleen jos tulee tenkkapoo hautajaisohjelman kanssa. Testamentit jne asiakirjat oli huolellisesti luetteloituna omassa mapissaan. Kuolinvuoteellaankin oli levollinen ja sinut lähtönsä kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut, että 1940-luvusta eteenpäin syntyneiden on huomattavan vaikea hyväksyä vanhenemistaan. Meidänkin äiti oikein sähähti, kun ehdotin kuulotutkimukseen menemistä ja kerroin huonokuuloisuuden voivan lisätä muistisairauden riskiä. Mielummin näköjään kyselee jatkuvasti mitä, mitä, ja syyttää milloin ilmastointia, milloin tiskikonetta kun huutaa itse. Isä kutsuu itseään vain pari vuotta vanhempia ihmisiä mummeleiksi ja papparaisiksi oikein erotellen itsensä näistä ikätovereista, joille luoja ei suonut yhtä hyviä geenejä. Appiukko ei suostu puhumaan yhtään mitään siitä, mitä hänen valtavalle kiinteistölle romuineen tehdään, kun aika jättää. Miehellä ikää 83 ja sanoo, että turha näitä miettiä ennen kuin on vanha. 

 

Vähän vaikea kunnioittaa ja yrittää suunnitella turvallista ja mukavaa loppuelämää näille tapauksille, jotka ov

Mitä tappelemista on perinnönjaossa?  Minä ainakaan en katso mitään testamentteja tarpeelliseksi koska perintö menee lapsille tasan.   Hoitotahto nìin. Jo priorisointi sanoo sen ettei minuun enää isoja lääketieteen paukkuja laiteta.

Appiukon kiinteistö on hänen jälkeläistensä päätettävissä, se ei ole sinun perintösi. 

Koska mummo on aina niin tuhannen päissään, siksi ei oteta mukaan. Samainen mummo aina itkee muille yksinäisyyttään. Kun johonkin on kutsuttu, ei ehdi kun pitää mennä Alkoon/baariin. Tai sanoo tulevansa, ja soittaa useamman tunnin päästä aivan pierussa. Enää ei kutsuta, niih. Ihmiset voi olla hulluja, riipuvaisia, nistejä, kusipäitä, vaikka olisivatkin vanhoja.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut, että 1940-luvusta eteenpäin syntyneiden on huomattavan vaikea hyväksyä vanhenemistaan. Meidänkin äiti oikein sähähti, kun ehdotin kuulotutkimukseen menemistä ja kerroin huonokuuloisuuden voivan lisätä muistisairauden riskiä. Mielummin näköjään kyselee jatkuvasti mitä, mitä, ja syyttää milloin ilmastointia, milloin tiskikonetta kun huutaa itse. Isä kutsuu itseään vain pari vuotta vanhempia ihmisiä mummeleiksi ja papparaisiksi oikein erotellen itsensä näistä ikätovereista, joille luoja ei suonut yhtä hyviä geenejä. Appiukko ei suostu puhumaan yhtään mitään siitä, mitä hänen valtavalle kiinteistölle romuineen tehdään, kun aika jättää. Miehellä ikää 83 ja sanoo, että turha näitä miettiä ennen kuin on vanha. 

 

Vähän vaikea kunnioittaa ja yrittää suunnitella turvallista ja mukavaa loppuelämää näille tapauksille, jotka ovat kuin teinejä tuossa uhmassaan.

Uskon että johtuu ennennäkemättömästä aineellisesta hyvinvoinnista ja ennen kaikkea siitä, että aiempiin sukupuoliin verrattuna boomerit eivät samalla tavalla usko Jumalaan ja tuonpuoleiseen. Heille kaikki on tässä ja nyt eikä ole mitään muuta kuin tämä aineellinen maailma. Eivät halua luopua siitä sitten. Varmaan myös kuoleman läsnäolon hiipuminen aiheuttaa erkaatumista sen todellisuudesta. Ei sotia, ei lapsikuolleisuutta jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huomannut, että 1940-luvusta eteenpäin syntyneiden on huomattavan vaikea hyväksyä vanhenemistaan. Meidänkin äiti oikein sähähti ehdotin kuulotutkimukseen menemistä ja kerroin huonokuuloisuuden voivan lisätä muistisairauden riskiä. Mielummin näköjään kyselee jatkuvasti mitä, mitä, ja syyttää milloin ilmastointia, milloin tiskikonetta kun huutaa itse. Isä kutsuu itseään vain pari vuotta vanhempia ihmisiä mummeleiksi ja papparaisiksi oikein erotellen itsensä näistä ikätovereista, joille luoja ei suonut yhtä hyviä geenejä. Appiukko ei suostu puhumaan yhtään mitään siitä, mitä hänen valtavalle kiinteistölle romuineen tehdään, kun aika jättää. Miehellä ikää 83 ja sanoo, että turha näitä miettiä ennen kuin on vanha. 

 

Vähän vaikea kunnioittaa ja yrittää suunnitella turvallista ja

Kaikilla ei ole rintaperillisiä. Ja testamentissa rintaperillisille voi olla kirjattu että mökki Jaanalle ja asunto-osake Heikille ja Saaralle puoliksi. Mutta Heikistä asunto-osakkeen arvo on heikompi kuin testamentin laatimisen ajankohtana, ja esittää Jaanalta kompensaatiota, joka vaatisi Jaanalta mökin myyntiä, mitä myös Saara vastustaa.

Selvästi sinulla ei ole kokemusta siitä, millaista on olla aivokuolleen vanhemman sängyn vieressä hyväksymässä päätös koneiden sammuttamisesta, kun niin kevyesti ohitat hoitotahdon kirjaamisen. Sen tarkoituksena on vapauttaa jälkeläiset hyvin kivuliaalta hetkeltä. Ei sillä ole väliä, tehtäisiinkö päätös lääketieteellisistä syistä oli miten oli, vaan sillä, miten jo muutenkin surullinen tilanne on tänne jääville henkisesti helpompi.

Appiukon roinat joutuu joku hänen ainoa lapsensa vaimoineen sitten siivoamaan. Hieman helpompaa olisi sekin homma, jos edes tiedettäisiin etukäteen mitä niissä vajoissa ja kellareissa on ja miten itseviritetyt järjestelmät toimivat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei ainakaan juhlittu, ei matkusteltu, ei hakattu lapsia, lapsilla tarvittavat vaatteet, harrastukset halpoja.  Ei piano/balettiharrastuksia  juurikaan  meidän viitepiirissä.  Jalkapalloa, jääkiekkoa, tytöillä voimistelua, tanhua, erilaisia kerhoja, partiota.  Luultavasti nykyaikanakin on perhei että rahapussi määrää onko varaa 200 e kuussa jääkiekkoon, muut lisämaksut päälle.

Ikävää jos lapsuutesi ruoka ei vastannut nykyistä aikaa.

Luulitko, että ihmiset ovat keskustelleet 30 sivua vain sinusta? Miten itsekeskeinen oletkaan?

 

 

 

Olen boomeri, enkö sopinut prototyyppiisi?  Hankalia olemme, ei ihme että vihaatte kuutena vuonna syntyneitä ihmisiä joukkona 

Sovit mainiosti. 

Vierailija kirjoitti:

Koska meillä on varaa pitää vanhukset omissa asunnoissaan. Ennen ei sellaista vaihtoehtoa ollut köyhinä aikoina. Monessa maassa kyllä lapst huolehivat vaikka vuorotellen vanhemmistaan ja heillä on varattuna taloissa oma tilakin.

Ennen sen vanhuksen hoiti se perhe, joka muutti sinne vanhusten kotiin eli jatkoi sitä tilanpitoa. Näin tehtiin 60-70-luvuilla maaseudulla. Nuoremmat polvet muuttivat kaupunkiin ja vanhukset hoidettiin viimeisinä vuosinaan vanhainkodeissa, kun eivät enää omissa kodeissaan pärjänneet.

Sitten tuli nämä kuntien ulkoistetut palvelut ja kotihoito ajaa minuuttiaikatauluin ympäri kaupunkia. 

Vierailija kirjoitti:

Pahintahan tuossa on, että juuri vanhukset olisivat monille erinomaista juttuseuraa pitkän elämänkokemuksensa ansiosta. Vanhalla ihmisellä on enemmän kerrottavaa kuin kenelläkään muulla. Se että näiden kävelevien aikakoneiden annetaan lahota pystyyn koteihinsa, on suunnatonta sosiaalista haaskausta.

Vanhukset eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä. Heissä on erilaisia ihmisiä.

On tasapainoisia, empaattisia ja huumorintajuisia. Ihmisiä täynnä elämänkokemuksen tuomaa viisautta.

On myös luonnevikaisia, väkivaltaisia, alkoholisoituneita, tunnekylmiä ja katkeroituneita, jotka haluavat purkaa kateutta ja vihaansa muihin. 

Kaikilla heillä on oma tarinansa ja kohtalonsa, joka on muokannut heidät.

Monesti lapset ovat eläneet vanhempiensa vallan alla eikä se aina ole ollut helppoa. Mitään kiintymyssuhdetta ei ole päässyt syntymään. He saattavat vielä aikuisina kärsiä lapsuutensa traumoista.

Olisi kohtuutonta, että nämä aikuiset lapset pistettäisiin huolehtimaan ongelmallisista vanhemmistaan. Ongelmattomat vanhukset tuskin jäävät yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska meillä on varaa pitää vanhukset omissa asunnoissaan. Ennen ei sellaista vaihtoehtoa ollut köyhinä aikoina. Monessa maassa kyllä lapst huolehivat vaikka vuorotellen vanhemmistaan ja heillä on varattuna taloissa oma tilakin.

Ennen sen vanhuksen hoiti se perhe, joka muutti sinne vanhusten kotiin eli jatkoi sitä tilanpitoa. Näin tehtiin 60-70-luvuilla maaseudulla. Nuoremmat polvet muuttivat kaupunkiin ja vanhukset hoidettiin viimeisinä vuosinaan vanhainkodeissa, kun eivät enää omissa kodeissaan pärjänneet.

Sitten tuli nämä kuntien ulkoistetut palvelut ja kotihoito ajaa minuuttiaikatauluin ympäri kaupunkia. 

Meillä Helsingissä ei asuttu maatiloilla 1960-luvulla. Taatta asui pienessä luukussa Kalliossa ja kuoli 62-vuotiaana, aivan kuten iso osa hänen ikäpolvensa miehistä. Ei naisetkaan eläneet kovin paljon 70 ikävuotta vanhemmiksi, mutta kantoivat itse ostoksensa ihan loppuun saakka hallista. Höpsähtäneitä eli muistisairaita oli paljon vähemmän kuin nykyään. Ps. Täällä oli vanhainkoteja jo 1920-luvulla. 

Teille, jotka pohditte hoitotahtoa. 

Äitini ilmoitti minulle jo noin 20 vuotta sitten, että hän on määrännyt itselleen elvytyskiellon ja se on kirjattu hänen tietoihinsa. 

Nyt hän on siinä kunnossa, että jonotti koko kevään sairaalassa  hoitopaikkaa hoitokotiin.

Ensin saan erllisen ilmoituksen sairaalasta, että lääkäri on määrännyt äidille elvytyskiellon. Sitten kun äiti pääsi sinne hoitokotiin ja tila on taas heikennyt, niin saan uudelleen ilmoituksen elvytyskiellista. Olen saanut myös A4 täytettäväksi, jossa kysytään äitini toiveita elvytyksestä, sairaalaan viemisestä jne...

Tätä elvytysasiaa hierotaan ihan huolella omaisten naamaan yhä uudelleen ja uudelleen. En ihan ymmärrä miksi. Jos se on kirjattu jo omaisen itsensäkin aloitteesta.