Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki
20.07.2025 |
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/8694755
Tuossa kerrotaan lääkäristä, joka päivysti juhannuksena 2000-luvun alussa ja 3 iäkästä naista oli kokenut itsensä niin yksinäiseksi, eträ olivat yrittäneet tap paa itsensä. Konkretisoitui, että ovat juhlapäivänä yksin eikä kenenkään tärkeän kanssa.
Suomalaisten itsekeskeisyys on aivan kauheaa mielestäni.
Eikö tänne saa perhekeskeisyyttä muuta kuin pakolla? (Saisihan sen, jos lakiin palautettaisiin 60-luvulla poistettu vaatimus, että lapset hoitavat vanhempansa.)
Onko muiden kulttuurien yhteisöllisyys pakosta vai halusta.
Väitän, että eroamiset ja yksilökeskeisyys ovat myös nuorten pahoinvoinnin juurisyy.
Kommentit (1145)
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa, että kai olen itsekäs boomeri
Minua loukkaa nämä yleistykset, boomerit juoppoja lasten hakkaajia, eivät välittäneet lapsistaan eivätkä ole hoitaneet lastenlapsiaan.
Mitkä ihmeen yleistykset? Jokainen kertoo omista kokemuksistaan, sinäkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa oli tärkeä kohta:
Lapsuus meni vanhempien ehdoilla ja samaa koittavat edelleen.
Siis kyse ei ole vain lapsuudesta, vaan siitä, että nämä boomerit surutta pilaavat lapsensa elämän ihan sinne eläkeikään asti. Siksi rajat on asetettava, ja viimeistän keski-iässä niin sitten tapahtuukin.
Yksi iso rajakohta oli vamhempieni eläkkeelle jääminen. Olivat menestyviä ihmisiä, joilla oli korkea asema työelämässä. Parempi kuin meillä heidän lapsillaan. Siksi tuntui tavallaan perustellulta, että me lapset joustimme omasta työstämme vanhempiemne työn hyväksi eivätkä vanhemmat koskaan joustaneet työstään meidän hyväksemme. Vaikka olisi luvattu jotain, lupaus lensi ikkunasta heti, jos oli tarjolla palaveri töissä - semmoinenkin, jota ei olisi ollut ollenkaan pakko ottaa lyhyellä varoitusajalla.
No ei se mitään, ymmärsimme. Mutta. Kun nämä jäivät eläkkeelle, alkoikin hyppyyttäminen keskellä päivää. Olisi pitänyt vaikka lähteä kahvittelemaan, eikä työpalaveri kelvannut esteeksi: peru se palaveri! Sori vaan, mutta minä en ole semmoisessa asemassa, että voisin perua palavereitani yhtäkkiä, enkä ole semmoista malliakaan saanut, että niin voisi tehdä.
Aloin tajuta, että vanhempien mukaan hyppiminen oli itsessään haitannut omaa työuraa. Ei ollutkaan sattumaa, että he olivat menestyviä ja me taviksia.
Aloin vetää tiukasti rajoja noin kymmenen vuotta sitten. Nyt tuloni ovat kaksinkertaiset entiseen nähden. Ilman, että omat lapset joutuivat joustamaan tai kärsimään yhtään.
Miten 50+ on vielä niin mimosa jos vanhuudesta kärsivä vanhus ei käyttäydy hänen mielensä mukaan ? Että ihan henkistä pahoinpitelyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tiedä, millaista on olla yksinäinen vanhus. Ongelman ratkaisun ensimmäinen askel kysyä yksinäiseltä vanhukselta, mikä hänestä auttaisi ongelmaan, eikä väittää että minä tietäisin paremmin. Tämä yksinkertainen, empatiaan pyrkivä ajattelu on hyvä lähtökohta noin ylipäätään asioihin, joista ei ole (vielä) omakohtaista kokemusta.
Anoppini on yksinäinen. Asuu yksin ja kärsii siitä kovin. Hän on välillä raskasta seuraa; roikkuu menneisyyden vääryyksissä, pitää uuvuttavia monologeja ja on äkkiväärä. Mutta hän on myös iloinen, huumorintajuinen, energinen ja leikkisä lastemme kanssa. Jälkimmäinen hän on silloin, kun häntä on nähnyt pidempään kuin pari tuntia kerrallaan.
Yksinäisyys tekee anopista vaikeamman ihmisen, kuten varmasti monen muunkin vanhuksen kohdalla. Olemme oppineet että anopin omassa päässä vellovat ajatukset on saatava ensin
Anoppiani ei tarvitse hoitaa: liikkuu hyvin omilla jaloillaan ja julkisilla, eikä hänellä ole mitään lääkityksiä joita seurata. Asumme kaikki pääkaupunkiseudulla, minä ja mies tehdään molemmat toimistotyötä toimistolla. Jos on tarve esim. nostaa painavia asioita tai kiivetä korkealle, me tarjoudumme avuksi.
Mieheni tapaa äitiään useammin kuin minä, ehkä joka toinen tai kolmas viikko, välillä lapset menevät mukaan, välillä eivät ehdi. He myös soittelevat noin kerran viikossa. Noin kolmen viikon välein nähdään anoppia vähän pidempään - ei kuitenkaan koskaan vain tuntia tai kahta, sillä silloin se negatiivinen aura vielä leijuu hänen ympärillään. Pyhinä ja lomilla ollaan vähän pidempiä aikoja yhdessä.
Kauempana asuva miehen sisko näkee äitiään myös, mutta paljon vähemmän kuin me. Sen sijaan puhuvat puhelimessa enemmän. Käly saattaa esim. lukea e-kirjaa samalla kun äitinsä pitää monologia puhelimen toisessa päässä, välillä sanoo jonkun muka-myötätuntoisen lauseen, jotta anoppi tietää että tytär on yhä paikalla. Mieheni sisko ei voi ymmärtää, miten anoppi voi olla minusta ihan hyvää seuraa. Hänellä on tietenkin erilainen suhde äitinsä kanssa, syvälle urautuneet asenteet ja toimimismallit, joita miehen sisko ei jaksa lähteä oikomaan. Hänelle iäkäs äiti on selvästi taakka, vaikkei oikeastaan edes joudu olemaan mukana anopin elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Äitipuoleni piti huolen 35 vuotta, että me isämme lapset edellisestä liitosta emme ole yhtä arvokkaita kuin hänen synnyttämänsä. Minä kelpasin tyttönä kyllä ilmaiseksi lapsenvahdiksi ja kotiapulaiseksi. Tämä 1990- ja 2000-luvuilla. Päätin terapiapolun aikana, että minä en aikuisena jaksa myötäillä, ja erkaannuin siinä samalla sitten sekä isästäni että velipuolistani.
Kun isäni kuoli, ajautui äitipuoli parissa vuodessa huomattavan yksinäiseen jamaan kun eläkkeellä ei olekaan enää vanhoja ystäviä maisemissa tai elämänkumppania. Velipuoleni tekevät uraa eivätkä ehdi / halua nähdä äitiään, joka tumuttelee yksinäisyyteensä. Viime aikoina hän on alkanut nostalgiseksi (varmaan päissään) ja lähettelee Facessa valokuvia ajasta, jolloin olimme lapsia ja kyselee kuulumisiani. Ilmeisesti nyt seurani kiinnostaisi.
En voi välttyä miettimästä, miten paljon äitipuoleni kaltaisia ihmisiä tässä maassa tallaa seuraavat vu
Joo tuollaisessa tapauksessa ei missään nimessä mitään yhteydenpitovelvollisuutta tai syytä viettää aikaa yhdessä.
Tuollaiset tapaukset mädäntykööt yksinäisyydessään. Ansaittu, itse pedattu kohtalo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa, että kai olen itsekäs boomeri
Minua loukkaa nämä yleistykset, boomerit juoppoja lasten hakkaajia, eivät välittäneet laps
Et kovin hyvin ymmärrä lukemasi sisältöä. Ihan tässä koko ajan, boomerit sitä ja tätä.
Miksi ette selkeästi kirjoita äitini/isäni vaan esim. Boomerit eivät hoitaneet lapsiaan.
Teistä ei ihan varmaan tule kivoja vanhuksia , ensin yleistätte ja sitten pyörittelette silmiänne, enhän minä niin sanonut. Kieroilua
Vierailija kirjoitti:
Miten 50+ on vielä niin mimosa jos vanhuudesta kärsivä vanhus ei käyttäydy hänen mielensä mukaan ? Että ihan henkistä pahoinpitelyä?
Vanhus ei ymmärrä, että hänen lapsensa ei ole hänen terapeuttinsa.
Vanhus on itse perseillyt oman elämänsä ja nyt sitten non stoppina valittaa vääriä valintojaan. Ymmärsin jo teininä, että äidistäni tulee katkera vanhus ja oikeassa olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostava tuo kommentti äitipuolesta. Ei tosiaan voi olettaa, että puolison perilliset pitäisivät leskeksi jääneelle seuraa hautaan saakka jos uusioperheessä on ollut hierarkiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa, että kai olen itsekäs boomeri
Minua loukkaa nämä yleistykset, boomerit juoppo
Tekstistäsi tunkee läpi halu määrätä muiden kokemuksia yli heidän omien kokemuksiensa. Se ei oikein toimi normaaleissa ihmissuhteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa, että kai olen itsekäs boomeri
Min
Siis et ymmärrä lukemaasi? Miten voin rautalangasta vääntää ettei sinun kokemuksesi ome kaikkien kokemus vaikka yrität leimata kuutena vuonna syntyneet ihmiset kaikki samanlaisiksi?.
Jos et ymmärrä, ymmärrän miksi täällä työpäivänä olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuinrapussani meitä asuu neljä boomeritaloutta. Kaikilla meillä on auto, elämme ihan itsenäistä elämää. Talon muissa rapuissa vastaavia 75-90-vuotiaita.
Niin, tämä juuri. Sillä boomerilla voi olla auto ja se elää itsenäistä elämää, kaukomatkustelee ja kaikkea. Ja silti se soittaa lapsellensa töihin arkipäivänä kello 13, että nyt heti tänne nostamaan auton talvirenkaat takakonttiin. Vaikka ihan hyvin pystyisi nostamaan renkaat itsekin, tai vaihdattamaan ne ensi viikolla. Pääasia että saa hyppyyttää.
Tämä on muuten tosielämän esimerkki. En lähtenyt töistä, jolloin boomerivanhempi soitteli kännykkään tauotta lopputyöpäivän ajan viiden minuutin välein. En tiedä, yrittikö järjestää minulle potkut töistä. Ei toki myönnä mitään. Mutta jos tuommoinen alkaa 68-vuotiaana, niin siinä kohtaa kun apua tarvittaisiin oikeasti, alkaa pitkäpinnaisinkin
Tämä on isoimpia pelkojani. Anoppi ja appi kieltäytyivät ostamasta apua, kun anoppi sairastui ja lopputuloksena mieheni uupui ja joutui 2kk sairauslomalle (jonka jälkeen tuli yt:t ja mies irtisanottiin).
Olemme teini-ikäisille lapsillemme puhuneet kerta toisensa jälkeen, että me emme koskaan halua toimia samoin vanhoina. Jos mitään tuollaista puhetta tai käyttäytymistä ( uhriutumista) tulee, niin ei saa kuunnella yhtään. Sillä se puhe ei tule meistä, vaan on sitten jotain sairauden aiheuttamaa. Toivottavasti nuoret muistaa. Ja vielä enemmän toivon, että meistä ei tule tuollaisia hirviömarttyyreita vanhana. Se olisi karmein ja häpeällisin mahdollinen loppu elämälleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa, että kai olen itsekäs boomeri
Minua loukkaa nämä yleistykset, boomerit juoppoja lasten hakkaajia, eivät välittäneet lapsistaan eivätkä ole hoitaneet lastenlapsiaan.
Jokainen on yksilö ja sen me tietenkin tiedämme. Mutta ongelmia ovat olleet mm. nämä ja yleistäen:
-avainauhat. Olemme olleet yksinäisiä ja heitteillä
-juhlat kotona. Olemme joutuneet sietämään juovia aikuisia ja miesten outoa käytöstä mm. sylissä väkisin pitämistä ja tanssittamista (boomerit tunnisti vain autossa liikkuvat namusedät)
-ruoka. Usein välipalana oli vain kaakaojauhetta, siirappia ja juustoa.
-matkat. Keskittyivät vain aikuisten hyvinvoinnin edistämiseen.
-harrastukset ja pukeutuminen. Vanhemmat sanelivat mitä tytöt tai pojat saivat harrastaa tai miten piti pukeutua.
-kasvatus. Perustui hiljaisiin lapsiin ja väkivallalla uhkailuun (fyysinen kuritus kyllä väheni). Kiltteyttä yliarvostettiin. Kiltteys oli siis mielipiteetön hiljainen lapsi, joka oli hyvä koulussa.
-lapsenlapset. Otettiin ns. runinat pullasta vaikka itse oli jätetty meidät omien vanhempien luokse viikoiksi/kuukausiksi
-eläkkeellä täysin omaan elämään uppoutuminen, kunnes alkoivat sairaudet
-nyt vanhuksena lapsien ja lapsenlapsien pitäisi joustaa. Ehdotetaan jopa työssäkäyvän lapsen muuttamista tai opiskelevien/työssäkäyvien lapsenlapsen ryhtymistä kotiavustajaksi. Itse haluavat jatkaa täysin omia rutiinejaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa, että kai olen itsekäs boomeri
Minua loukkaa nämä yleistykset, boomerit juoppoja lasten hakkaajia, eivät välittäneet laps
Kukaan ei tahallaan yleistä. Mutta kun riittävän moni meistä boomereiden lapsista omaa saman kokemuksen, syntyy keskustelu, jossa aletaan puhumaan ilmiötasolla ja sukupolvikokemuksena näistä asioista. Ikävää, jos se boomereita loukkaa. Mutta se, että meidät yritetään vaientaa boomereiden taholta, on luonnollinen jatkumo meidän saamalle kasvatukselle. Ikävää, että olemme nyt aikuisia ja löytäneet äänemme. Ja toisemme. Se on varmasti teistä boomereista kurjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin aika on muuttunut. Toki naiset ennen synnyttivät koko synnytysikänsä 18- 48 vuotiaina, perheissä lapsilla isot ikäerot. Itsekin olen iäkkään äidin kuopus mutta omani synnytin alle 30 v.
Siitä mietin kun täällä vauvalla toistuu yhtälö, pienet lapset ja hoitoa vaativat kahdeksankymppiset vanhemmat. Eli ketju menee, nelikymppisten synnyttäjien lapset vasta nelikymppisinä lisääntyvät.
65-vuotiaan tuttuni nuorimmat lapsenlapset ovat 9-vuotiaita. Enää ei kuulemma tule, ovat lapsensa sanoneet. Hän on ollut työelämässä, ei ole voinut muualla Suomessa asuvia lastenlapsiaan hirveesti hoidella. Taisi ottaa omaa lomaa tyttären synnysajankohtaan jotta pääsi avuksi.
"Pienet lapset" on suhteellinen käsite. Tässä asiayhteydessä käsitän "pienillä lapsilla" lapsia, jota ei voi vielä jättää viikonlopuksi kotiinkaan. Ts ne on otettava mukaan, jos lähtee kauemmas huolehtimaan vanhuksesta.
Eli juuri hyvän ikäisiä apukäsiä ja seuralaisia vanhuksillekin.
En käsitä, miksi lapset ja nuoret pitäisi eristää suvustaan ja "jättää kotiin", tai miksi vanhusten luona käyminen olisi pakosti jotain "huolehtimista", kun monet pärjää ihan omillaankin eli pointtina on nimenomaan viettää aikaa perheen ja suvun kanssa, seurustella ja ehkä siinä sivussa vähän katsoa joitain asioita kuntoon ja autella jos tarvetta on.
Tekee lapsille ja nuorille vain hyvää viettää aikaa eri ikäisten ihmisten kanssa, ja välillä myös auttaa muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitipuoleni piti huolen 35 vuotta, että me isämme lapset edellisestä liitosta emme ole yhtä arvokkaita kuin hänen synnyttämänsä. Minä kelpasin tyttönä kyllä ilmaiseksi lapsenvahdiksi ja kotiapulaiseksi. Tämä 1990- ja 2000-luvuilla. Päätin terapiapolun aikana, että minä en aikuisena jaksa myötäillä, ja erkaannuin siinä samalla sitten sekä isästäni että velipuolistani.
Kun isäni kuoli, ajautui äitipuoli parissa vuodessa huomattavan yksinäiseen jamaan kun eläkkeellä ei olekaan enää vanhoja ystäviä maisemissa tai elämänkumppania. Velipuoleni tekevät uraa eivätkä ehdi / halua nähdä äitiään, joka tumuttelee yksinäisyyteensä. Viime aikoina hän on alkanut nostalgiseksi (varmaan päissään) ja lähettelee Facessa valokuvia ajasta, jolloin olimme lapsia ja kyselee kuulumisiani. Ilmeisesti nyt seurani kiinnostaisi.
En voi välttyä miettimästä, miten paljon äitipuoleni k
Itsekin saan kiinni tästä, vaikkei itselläni ihan samanlainen tilanne olekaan. Koin koko lapsuuteni että me aiemmat lapset olimme vain uuden perheen väistämätön paha, jotka ilmaantuivat häiritsemään idylliä.
Isä ja hänen vaimonsa yrittivät leikkiä kotia jossa näennäisesti luotiin yhteisiä perhemuistoja, mutta kyllä sen jo silloin asti, että isäni iltatähdeksi syntyneet kaksoset olivat nro 1. Esim. heidän nelistään tekemiä ulkomaanmatkoja perusteltiin minulle ja veljelleni kustannuskysymyksillä. Samaan aikaan me kituuteltiin arjessa kädestä suuhun pinnistelevän äitimme kanssa, jonka isä jätti nuoremman naisen tähden.
Nykyään tuntuu vaivaannuttavalta nähdä tällä lapsuuden uusioperheen kokoonpanolla, kun siskopuolten lapset kertovat minun ja veljeni lapsille, miten olivat mummon ja vaarin luona yökylässä ja käytiin Särkänniemessä jne. Meidän lapset sitten ihmettelee, kun serkut käy vaarilla ihan arkiviikoillakin, kun he taas tapaavat vaaria vain pari kertaa vuodessa. Asumme kaikki 15min automatkan päässä toisistamme.
Ei isäni vaimo ole sydämessäni minun perhettäni, vaikka kävimmekin joka toinen viikko hänen sohvallaan nukkumassa.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja kysyy, miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Vastaus: vanhukset eivät halua eivätkä suostu.
Vanhukset haluavat, että heidän kotiinsa ja elämäänsä tullaan. Silloin kun heille sopii. Mukaudutaan heidän tapoihin ja rutiineihin. Katsomaan salkkarit ja pesemään ikkunat. He eivät halua lähteä mihinkään, eivätkä kykene sopeutumaan enää mihinkään, joten silloin ei voi olla enää "mukana" eikä "osana elämää", kun ei pysty joustamaan omista elämisen ja olemisen tavoista. Mutta eipä pysty joustamaan perheelliset, työssäkäyvät aikuiset lapsetkaan. Joten siinäpä sitä sitten ollaan.
Hyvä pointti. Ei yksinäiseksi itsensä tunteva vanhus todennäköisesti halua lähteä mukaan esimerkiksi lapsenlapsensa lätkä- tai fudistreeneihin, kauppakeskukseen ostamaan lapsenlapselle uutta koulureppua tai lapsensa kotiin tekemään viikkosiivous
Tai sitten se vanhus suree, kun häntä ei oteta mukaan elämään ja sinne fudistreeneihin vaan pelkkä raha kelpaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa, että kai olen itsekäs boomeri
Minua loukkaa nämä yleistykset, boomerit juoppo
Onhan tämä viihdyttävää tutustua viiskymppisten itsensä löytämiseem, katkeriksi ikääntyneiksi naisiksi jotka jankkaavat lapsuudestaan. Mitä sitten 80 v kun narinavaihe jo päällä?
Ja tuo juuri, enhän yleistä mutta kun sukupolvikokemus, kaikki samanlaisia. Heh.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia. Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille. Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.
Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto.. kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään. Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.
Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa,
Nyt ei ole työpäivä 😌
Alue: Aihe vapaa
Sinun sukusi ei ole 600 000 boomerin suku. Miksi se on vaikea tajuta?
Boomerien vanhempiakin jo asui kaupungissa, ahtaissa asunnoissa. Eivät hekään kaikki olleet isojen sukutilojen lapsia jossa mummut ja pari poikaa perheineen viljeli.