Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Vierailija kirjoitti:

Se herttainen mummo tai pappa ei välttämättä ole ollut herttainen omille sukulaisilleen. Nimim. Kokemusta on.

Juuri näin. Äidilläni on runsaasti narsistisia piirteitä, pyrkii manipuloimaan ympäristöään omaksi edukseen. Yrittää peluuttaa jopa omia lapsiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuten tuossa jutussa sanottiin  vanhukset kaipaavat läheisiään. Heitä ei voi muut korvata. 

Tämä on surullista. En pysty edes kuvittelemaan yksinäisen vanhuksen olotilaa. 

Vanhukset on joillekin niin jumalaton riesa, että syövät kaiken elämänilon.

Tässä vinkki: hanki harrastuksia, kun eläke alkaa tai lähenee.

Mä ymmärrän kyllä senkin, että vanhus ikävöi läheisiään. Mutta todennäköisesti se kaipaus pahenee sitten, kun ei ole enää mitään tekemistä. Niin kauan, kun on elämässä kaikenlaista puuhaa, riittää, että ne läheiset ottaa silloin tällöin yhteyttä. Mutta jos aamusta iltaan ja päivästä toiseen tuijottaa vain seinää tai telkkaria, niin sitten ei enää riitä. 

6 viikon päästä mun työelämäni on ohi. Pariin kertaan mua on pyydetty paikallisen Lions Clubin jäseneksi. Ensin sanoin, että joo, kun jään elokuussa 2026 eläkkeelle, niin sitten. Päätinkin vähän aikaa sitten irtisanoutua työpaikastani eli jään oloneuvokseksi jo 11 kk ennen eläkeikää. Ja nyt sitten olen liittymässä syksyllä Lions Clubiin. Tällä alueella ne järjestää vaikka minkälaista toimintaa. Läheisen palvelutalon vanhuksille, alueen alakoulun oppilaille ja alueen asukkaille monenlaista tapahtumaa. Yhteisöllisyyttä siis piisaa eikä tarvitse edes kävellä kovin kauas. Ja mitä olen nyt vuosien varrella katsonut, niin aina silloin tällöin käyvät porukalla tuossa lähiravintolassakin syömässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäiset ovat todella herttaisia ihmisiä.  Vakiokirjoittajathan täällä, äitien pahuuden tunnen jo juurta jaksaen.

Keski-ikään kuuluu se, että otetaan oma paikka elämässä eikä enää olla ylikilttejä. Sekös boomereita harmittaa.

Äitini toistelee minulle, sinä olit niiiiin kiltti lapsena 😌

Ihan tavallinen lapsi olin. Tosin olin ilmeisesti oppinut jo pienestä pärjäämään omin voimin. Nykyään en enää ole erityisen kiltti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäiset ovat todella herttaisia ihmisiä.  Vakiokirjoittajathan täällä, äitien pahuuden tunnen jo juurta jaksaen.

Keski-ikään kuuluu se, että otetaan oma paikka elämässä eikä enää olla ylikilttejä. Sekös boomereita harmittaa.

Äitini toistelee minulle, sinä olit niiiiin kiltti lapsena 😌

Ihan tavallinen lapsi olin. Tosin olin ilmeisesti oppinut jo pienestä pärjäämään omin voimin. Nykyään en enää ole erityisen kiltti.

Niin mutta äidin pitäisi olla kiltti?  Nyt olette oppineet vihaisiksi miten on tilanne vanhana sitten?  Pysytte vihaisena ja äkäisenä vai muututtu herttaisiksi isoäideiksi?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 524: "Vapaaehtoistyö jossain korvaa sitten muun sosiaalisen elämän? Mielestäni Suomessa ennen elämä oli yhteisöllisempää ja nykyisin yksilökeskeisempää, verraten moniin muihin maihin. Ei sitä vapaaehtoistyöntekijää kukaan tule kutsumaan välttämättä joulupöytään tai muuten vain kylään, toki jos kavereita syntyy niin miksi ei mutta ennen kutsuttiin enemmän monia esim. sukulaisia käymään. En ole samaa mieltä kanssasi, koska Suomessa yksinäisyydestä kärsii moni joka olisi valmis antamaan itsestään ja aikaansa sekä tekeekin esim. vapaaehtoistöitä eikä odota itselleen mitään. Silti asia ei kaikilla muutu, koska ihmiset eivät "kohtaa". Yksinäinen tuskin on usein hirveästi muuta vailla, kuin kavereita joita muillakin on. Kyllä hekin monesti ovat valmiita antamaan aikaansa ja hyvää seuraa."

Vapaaehtoistyö on vastaus yhteisöllisyyden puutteeseen. Tietenkään se ei ole vastaus perheen ja suvun puutteeseen. Tästä ei muuten

Toki yhteisöllisyyden, mutta ei aina yksinäisyyden. Mutta kuulostaa kivalta, kuinka otit naapurisi huomioon ja teillä oli kiva ilta. Tottakai oma-aloitteisuus on tärkeää ja joskus se palkitaankin, mutta ikävä kyllä sillä ei aina silti yksinäisyyttä saa täysin paikattua. Moni kaipaisi nimenomaan perheenjäseniä, sukua tai pidempiaikaista ystävyyttä ja ei vain satunnaisia kahvitteluja.

Kyllä kai pitäis ihmistenkin elämän mennä kuten eläinten.  Kun laps täyttää 18 ei sen jälkeen nähdä.  Jokainen vaan harrastaa ja on ystäviensä kanssa, suku out.

Nro 545: "Toki yhteisöllisyyden, mutta ei aina yksinäisyyden. Mutta kuulostaa kivalta, kuinka otit naapurisi huomioon ja teillä oli kiva ilta. Tottakai oma-aloitteisuus on tärkeää ja joskus se palkitaankin, mutta ikävä kyllä sillä ei aina silti yksinäisyyttä saa täysin paikattua. Moni kaipaisi nimenomaan perheenjäseniä, sukua tai pidempiaikaista ystävyyttä ja ei vain satunnaisia kahvitteluja."

Jos ei ole perhettä ja sukua tai nämä asuvat kaukana tai kenties ovat jo itsekin niin raihnaisia, että eivät jaksa/voi/halua tulla enää kyläilemään, niin mistään ei kyllä saa heille täydellistä korvaajaa. Ystävystyä sen sijaan voi kyllä vielä myöhemmälläkin iällä. Mun isän naapurissa asuu mies, joka on tehnyt työuransa saamalla alalla kuin isäkin. Aikoinaan juttelivat pihatalkoissa ja olivat vuosikausia taloyhtiön  hallituksessakin. Molemmat ovat leskiä ja soittelevat toisilleen ainakin pari kertaa viikossa. Kumpikin liikkuu huonosti, mutta kesäaikaan (kun ei ole lunta eikä liukasta) naapuri käy välillä isän luona kahvilla. 

"Mun vanhemmat heitti mut rahattomana syksyiseen yöhön, kun en ollut vielä edes 19."

Katohan, minulle on käynyt ihan samoin. Paitsi ei ollut syksy vaan talvi. Kun siinä kävelin pois kotoa kuunnellen huutoa "tänne ei ole enää tulemista", olo oli kyllä ankea. Mutta siitäkin selvittiin. Itse en ikinä voisi kohdella lapsiani noin.

Omat lapset ovat minulle sanoneet, että he kyllä palauttavat minut maanpinnalle jos aloitan samanlaisen vänkyilyn mitä heidän isovanhempansa tekevät nyt. Miehen kanssa ollaan jo pohdittu, millainen asumismuoto on paras vanhuusvuosina. Siis paras myös meidän lasten kannalta.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 545: "Toki yhteisöllisyyden, mutta ei aina yksinäisyyden. Mutta kuulostaa kivalta, kuinka otit naapurisi huomioon ja teillä oli kiva ilta. Tottakai oma-aloitteisuus on tärkeää ja joskus se palkitaankin, mutta ikävä kyllä sillä ei aina silti yksinäisyyttä saa täysin paikattua. Moni kaipaisi nimenomaan perheenjäseniä, sukua tai pidempiaikaista ystävyyttä ja ei vain satunnaisia kahvitteluja."

Jos ei ole perhettä ja sukua tai nämä asuvat kaukana tai kenties ovat jo itsekin niin raihnaisia, että eivät jaksa/voi/halua tulla enää kyläilemään, niin mistään ei kyllä saa heille täydellistä korvaajaa. Ystävystyä sen sijaan voi kyllä vielä myöhemmälläkin iällä. Mun isän naapurissa asuu mies, joka on tehnyt työuransa saamalla alalla kuin isäkin. Aikoinaan juttelivat pihatalkoissa ja olivat vuosikausia taloyhtiön  hallituksessakin. Molemmat ovat leskiä ja soittelevat toisilleen ainakin pari kertaa viikossa. Kumpikin liikkuu hu

No ei tietysti mutta tarkoitin nyt tässä ihan sitä että aika monen suomalaisen on vaikeaa löytää sitä kahvitteluseuraakaan, kuka kävisi joskus kahvilla puolin ja toisin tms kerran vk tai edes kerran kk. Kivat heille ja ymmärrän mitä tarkoitat, mutta väitän silti että yksinäisyys on oikea ongelma Suomessa ja joidenkin on vaikeaa löytää sitä seuraa edes kahvittelemaan silloin tällöin. Vaikka heissä ei olisi mitään vikaa, vaan olisivat kivoja, kilttejä ja mukavia ja tavallisia ihmisiä. Jostain syystä heitä kaikkia ei vain "löydetä" tai ei oikeat henkilöt heitä kohtaa jotka heitä arvostaisivat. Näen tätä itse lähipiirissäni ja minusta se on sydäntä särkevää, kun on aivan normaaleista ihmisistä kyse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäiset ovat todella herttaisia ihmisiä.  Vakiokirjoittajathan täällä, äitien pahuuden tunnen jo juurta jaksaen.

Keski-ikään kuuluu se, että otetaan oma paikka elämässä eikä enää olla ylikilttejä. Sekös boomereita harmittaa.

Äitini toistelee minulle, sinä olit niiiiin kiltti lapsena 😌

Ihan tavallinen lapsi olin. Tosin olin ilmeisesti oppinut jo pienestä pärjäämään omin voimin. Nykyään en enää ole erityisen kiltti.

 

 

 

Niin mutta äidin pitäisi olla kiltti?  Nyt olette oppineet vihaisiksi miten on tilanne vanhana sitten?  Pysytte vihaisena ja äkäisenä vai muututtu herttaisiksi isoäideiksi?

Se että ei ole kiltti, ei tarkoita että on vihainen. Toki äiti kiukuttelee, kun hänen sanelunsa ei toimi. En esimerkiksi selvittelen hänen ikuisia riitojaan naapureidensa ja taloyhtiön hallituksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kai pitäis ihmistenkin elämän mennä kuten eläinten.  Kun laps täyttää 18 ei sen jälkeen nähdä.  Jokainen vaan harrastaa ja on ystäviensä kanssa, suku out.

Meillä lapsi näkee meitä ihan vapaaehtoisesti. Ei siksi, että joku uhriutuu tai pakottaa. 

Nro 549: "No ei tietysti mutta tarkoitin nyt tässä ihan sitä että aika monen suomalaisen on vaikeaa löytää sitä kahvitteluseuraakaan, kuka kävisi joskus kahvilla puolin ja toisin tms kerran vk tai edes kerran kk. Kivat heille ja ymmärrän mitä tarkoitat, mutta väitän silti että yksinäisyys on oikea ongelma Suomessa ja joidenkin on vaikeaa löytää sitä seuraa edes kahvittelemaan silloin tällöin. Vaikka heissä ei olisi mitään vikaa, vaan olisivat kivoja, kilttejä ja mukavia ja tavallisia ihmisiä. Jostain syystä heitä kaikkia ei vain "löydetä" tai ei oikeat henkilöt heitä kohtaa jotka heitä arvostaisivat. Näen tätä itse lähipiirissäni ja minusta se on sydäntä särkevää, kun on aivan normaaleista ihmisistä kyse. "

Siitä olen sun kanssa samaa mieltä, että sopivaa kohtaamispaikkaa voi olla vaikea löytää. Helpoiten tai "helpoiten" löytyy niin, että alkaa tehdä jotain itseään kiinnostavia asioita ja sieltä sitten löytyy niitä, jotka myös tykkäävät tehdä samoja asioita. Yhdessä tehden on helpompi tutustua toiseen ja siinä jutellessa voi sitten huomata, että toinen tykkää jostain muustakin asiasta, mikä voisi yhdistää ja mitä voisi joskus tehdä yhdessä. Yhteen ystävääni tutustuin vuosia sitten, kun meidän koirat tykkäsivät toisistaan. Käveltiin usein samaa matkaa ja juteltiin kaikenlaista. Hänellä ei ole enää koiraa enkä mäkään aio ottaa tän nykyisen jälkeen enää uutta, mutta ei me tavataksemme tarvitakaan enää koiria. Ei olla tarvittu moneen vuoteen. On kuitenkin hyvä muistaa, että toisen elämä voi olla kiireistä ja hektistä eikä uusille ihmisssuhteille ole aikaa. Vaikka muuten miten hyvin mätsäisi, niin toisella saattaakin olla sitten vaikka just ne omat vanhukset huolehdittavanaan. Ei vaan ehdi tavata niin usein kuin toinen haluaisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäiset ovat todella herttaisia ihmisiä.  Vakiokirjoittajathan täällä, äitien pahuuden tunnen jo juurta jaksaen.

Keski-ikään kuuluu se, että otetaan oma paikka elämässä eikä enää olla ylikilttejä. Sekös boomereita harmittaa.

Äitini toistelee minulle, sinä olit niiiiin kiltti lapsena 😌

Ihan tavallinen lapsi olin. Tosin olin ilmeisesti oppinut jo pienestä pärjäämään omin voimin. Nykyään en enää ole erityisen kiltti.

 

Niin mutta äidin pitäisi olla kiltti?  Nyt olette oppineet vihaisiksi miten on tilanne vanhana sitten?  Pysytte vihaisena ja äkäisenä vai muututtu herttaisiksi isoäideiksi?

Äitini on ollut sillä tavoin "kiltti", että on suostunut muiden ihmisten pyyntöihin, vaikka ei olisi halunnut. Sitten kiukuttelee lähimmilleen, jotka eivät ole millään tavoin osallisina koko tapahtumassa.

Äitini käytös on opettanut, että ihminen sanoo yhtä ja tarkoittaakin ihan toista. En pyydä apua keneltäkään paitsi puolisoltani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kai pitäis ihmistenkin elämän mennä kuten eläinten.  Kun laps täyttää 18 ei sen jälkeen nähdä.  Jokainen vaan harrastaa ja on ystäviensä kanssa, suku out.

Meillä lapsi näkee meitä ihan vapaaehtoisesti. Ei siksi, että joku uhriutuu tai pakottaa. 

Niin nyt mutta kun olette 80 v ikäviä ihmisiä miten jaksaa sitten?

Hänelläkin jo sitten puoliso ehkä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keski-ikäiset ovat todella herttaisia ihmisiä.  Vakiokirjoittajathan täällä, äitien pahuuden tunnen jo juurta jaksaen.

Keski-ikään kuuluu se, että otetaan oma paikka elämässä eikä enää olla ylikilttejä. Sekös boomereita harmittaa.

Äitini toistelee minulle, sinä olit niiiiin kiltti lapsena 😌

Ihan tavallinen lapsi olin. Tosin olin ilmeisesti oppinut jo pienestä pärjäämään omin voimin. Nykyään en enää ole erityisen kiltti.

 

 

 

Niin mutta äidin pitäisi olla kiltti?  Nyt olette oppineet vihaisiksi miten on tilanne vanhana sitten?  Pysytte vihaisena ja äkäisenä vai muututtu herttaisiksi isoäideiksi?

Olen eri. Itse ainakin olen rauhallinen ja kiltti. Käyn katsomassa vanhempianikin säännöllisesti ja ovat minulle rakkaita. Mutta ei se silti muuta sitä tosi asiaa, että nämä boomerit (n. 80 v) ovat itsekkäästi eläneet ja heitä kyllä arvostellaan ihan syystä. Lapsuus meni vanhempien ehdoilla ja samaa koittavat edelleen. He haluavat, että asiat menisivät edelleen täysin heidän ehdoillaan, mutta heidän omat voimat ja taidot eivät siihen enää riitä. Kyläilyt ovat pääsääntöisesti negatiivisen valituksen kuuntelemista, paitsi 19.30-20.00 jolloin koko talo hiljennetään seuraamaan Salkkareita.

Vierailija kirjoitti:

Minä sain itseni kiinni ajatuksesta, että nyt kun äitini on vanha, muistisairas ja riippuvainen, niin mitä jos kohtelisin häntä samalla tavalla kuin hän kohteli minua lapsena. Huutamista, vähättelyä, syyttelyä, nolaamista ystävien edessä. Voisin myös kertoa hänelle että inhoan vanhuksia ja eristää hänet niistä vähistä ihmisistä, jotka hänellä on jäljellä. Notta: sitä saa mitä tilaa.

(en tietenkään tee niin, pidän suuni ja hoidan velvollisuudet. En rakkaudella, mutta inhimillisyydellä kuitenkin.) 

Niin no. Muistisairaan kohdalla se kostaminen meneekin hukkaan, ei ne enää ymmärrä. Tai unohtaa jo kohta vaikka hetken ymmärtäisikin. 

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä monissakin suvuissa näin tapahtui. Ja ovat hyvin unohtaneet.

Mun boomer- isän ja boomer-äidin vanhemmat hoitivat lapsenlapsiaan, kokonaisia hiihto- ja joululomia. Yksi mummo hoiti kokonaisia kesälomia, sillä päiväkoti ei ollut vaihtoehto kaikille (se oli 60-lukua).

Ja sama myös mieheni puolella, hänen äiti hoiti boomer-ikäisen poikansa lapsia, kokonaisia kesälomia. Olisi hoitanut meidänkin, mutta silloin oli jo liian vanha, ei raaskittu vaivata. 

Eli tämä ei ole mitään poikkeuksen poikkeusta, vaan näin on ollut tietyllä sukupolvella, ns hiljainen sukupolvi joka kävi sodatkin, hoiti hyvin usein lapsenlapsiaan ja tosi pitkiä jaksoja.  Näistä kukaan ei ollut maatalon emäntä, vaan olivat töissä kodin ulkopuolella. Silti onnistui lastenhoito, en tiedä miten. Ehkä olivat jääneet aikaisin eläkkeelle? Vai käyttivätkö omat vuosilomansa siihen että lapsenlapsi tulee asumaan viikoksi? En tiedä, olin itse se "h

Tätä olen itsekin miettinyt paljon. Mitä oikein tapahtui ja miksi? Boomereiden vanhemmat tosiaan hoitivat lapsenlapsiaan pitkiä pätkiä, jopa koko 2.5 kk kestävän kesäloman. Omat isovanhempani olivat vielä työelämässä ja silti tulivat hoitamaan minua yli 200 km päähän, jos sairastuin. Kesällä olin ensin isän vanhempien luona viikon tai kaksi ja sitten äidin vanhemmilla saman verran. Kukaan ei toki kyydinnyt, vaan itse menin junalla tai bussilla ja kyllä pelotti.  Vanhemmat yleensä matkustivat sillä aikaa kaksin. Osa kavereista oli koko kesän jonkun mummonsa luona. Sitten tulee boomerit, joille jo viikonloppu on liikaa. Kyläily kyllä käy, kunhan vaan vanhemmat hoitaa lapsensa ja isovanhemmat saavat kivat kuvat faceen. Omat lapset ovat aikuisia ja jos minulle onni suodaan ja saan lapsenlapsia, aion todellakin olla niiden elämässä mukana -varmaan liikaakin.

Luulen että yleinen päivähoito tapahtui, 1970-luvulla. Tuli ajattelu, että  yhteiskunta hoitaa, ja tuli avainkaulalapset, ei lapsille enää "tarvittu" mummoa hoitamaan. 

Niin että hakkaavat ja pahoinpitelevät lapsiaan ja sitten vailtavat kun nämä eivät hengaile heidän kanssaan kun ovat vanhuksia. Jännä juttu, jännä juttu joo-o.

Selittäkääs nyt sitä boomereiden itsekkyyttä missä se esim meillä on. Kävimme töissä, itsekästä mutta niin sai lapset legonsa ja commodorensa, ostimme kolmion kerrostalosta, lastenkin status nousi kun eivät enää olleet vuokratalon räkänokkia.  Kukin asui kotona ja ruokittiin kunnes lähtivät opiskelupaikkakunnille.  Yritettiin vähän auttaa, paino sanalla vähän.

Kun viimeinenkin lähti ehdittiin joku vuosi elää luontoelämää mikä yhteinen harrastus ja mielenkiinto..  kolmivuorotyötä tehnyt mies kuoli pian eläkeikäisenä eläkkeelle jäätyään.  Lapsenlapsia alakoululaisena pidin ja viihdytin loma-aikoina , etupäässä täällä mummolassa.

Nyt elän omaa elämääni, itsekkäästi teen mitä huvittaa,  että kai olen itsekäs boomeri 

Minua loukkaa nämä yleistykset,  boomerit juoppoja lasten hakkaajia,  eivät välittäneet lapsistaan eivätkä ole hoitaneet lastenlapsiaan.

En soittele lapsille, yhteydenotot heidän varassaan , ei luulisi heidän ainakaan täällä valittavan kotirauhastaan.

Ettekö mitenkään voi olla , vaikka olette kuinka huonoista kodeista ja neuroottisia varhaiseläkeläisiä, olla yleistämättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä kai pitäis ihmistenkin elämän mennä kuten eläinten.  Kun laps täyttää 18 ei sen jälkeen nähdä.  Jokainen vaan harrastaa ja on ystäviensä kanssa, suku out.

Meillä lapsi näkee meitä ihan vapaaehtoisesti. Ei siksi, että joku uhriutuu tai pakottaa. 

 

Niin nyt mutta kun olette 80 v ikäviä ihmisiä miten jaksaa sitten?

Hänelläkin jo sitten puoliso ehkä 

Jos käytökseni muuttuu sellaiseksi kuin äitini käytös on... niin on vain ainoastaan hyvä, että lapseni ei käy luonani henkisesti pahoinpideltävänä vaan pitää etäisyyttä. Se on ihan normaali reaktio epänormaaliin käytökseen. 

Toivon lapselleni vain ja ainoastaan hyvää ja olen iloinen, jos hän on omaan elämäänsä tyytyväinen. Hän ei ole hoitajani tai seuraneitini.