Lue keskustelun säännöt.
Nykyiset kesätyöntekijänuoret luovuttavat kesken kesän - miten ihmeessä pärjäävät tulevaisuuden työelämässä?
17.07.2025 |
Heti alkuun: muistan itsekin, että meidän alalla kesätyöt eivät aina olleet helppoja. Oli hankalia ihmisiä, kuormittavia tilanteita ja monet asiat olivat nuorelle työntekijälle uusia. Kesätöihin tullessamme takana oli yleensä 1-4 vuotta yliopisto-opintoja tältä alalta. Kesätyöntekijöiden on tarkoitus tuurata lomalla olevia sekä olla vakituisten työntekijöiden apuna niissä tehtävissä, joissa voi olla. Jos kesätöissä oli minun opiskeluvuosinani rankkaa, niin asiasta avauduttiin läheisille, itkettiin kavereiden kanssa ja tarvittaessa oltiin hammasta purren loppukesä töissä, mutta sinniteltiin. Sitten seuraavana kesänä mentiin johonkin toiseen alan paikkaan, jossa oli mukavampi olla. Valmistumisen jälkeen suunnattiin näihin alan työpaikkoihin. Ekat vuodet oli rankkoja, mutta siinä ajassa oppi nopeasti parhaat työtavat ja työ keveni.
Millaista samalla alalla on nyt 15 vuotta myöhemmin? Ne nykyiset parikymppiset opiskelijat eivät kestä koko kesää töissä. Jäävät kesken kesän sairauslomalle, kun eivät selviä perustyötehtävässä, joka on heille henkisesti liian kuormittava. Tänä vuonna eräs kesätyöntekijä teki ennätyksen jäämällä sairauslomalle yhden ainoan työpäivän jälkeen, kun niin kovasti uuvutti. Jätti toiset työntekijät pulaan ja hoitamaan hänen työnsä. Vetosi siihen, kun on ollut niin rankkaa opinnoissa ja osa-aikatöissä kevään aikana. Jaksoi kuitenkin matkustella sairauslomansa aikana. Toinen taas ihmetteli, miksi häntä ei palkattu meille uudestaan, kun oli edellisenä kesänä ollut kuukauden sairauslomalla mt-syiden vuoksi. Kolmas oli toista viikkoa pois pelistä, kun romahti henkisesti sairaan kissansa lopettamisen jälkeen. Ja kun joku kommentoi, niin näitä tapauksia on ollut sukupuolesta riippumatta. Nämä nykyopiskelijat ajattelevat 100 % sitä, miltä itsestä tuntuu ja jos ei tunnu hyvältä/helpolta, niin jätetään homma kesken. Toki omaa fiilistä pitää jonkin verran kuunnella, mutta aikuisuus nyt vaan on sitä, että välillä on turhauttavia/ikäviä/epämukavia velvollisuuksia töissä (tai kotiarjessa).
Joku tulee tänne ihmettelemään, mistä tiedän näistä diagnooseista. Aika moni näistä nuorista työntekijöistä kertoo ihan avoimesti sairauslomansa syyn. Kauhulla odotan, kun tämä sukupolvi tulee työelämään opiskelujen jälkeen. Saadaan sitten me 35 v-65 v työntekijät hoitaa työt, jotka jäävät näillä tapauksilla hoitamatta. Todella on yritetty olla tukena, neuvoa ja opastaa heitä - ei siis ole jätetty yksin tai ilman perehdytystä.
Ja kun joku valittaa, että odotetaan opiskelijoilta täydellisyyttä. Ei odoteta, vaan sitä, että hoitavat työnsä, joihin heidät on palkattu.
Kommentit (242)
Kyllä sitä on tottunut työpaikan menettämisen pelon takia sietämään vaikka mitä kohtelua toisin kun nämä 2000-luvun alussa syntyneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän tämä tiedetään ihan pitemmälläkin.
Nuorien kunto ja mielenterveys on heikompaa. Lisäksi vielä oppiminen ettei tarvitse jos ei halua. Auktoriteettiin ei sopeuduta.
Koulusta ei saa riittävästi tietotaitoa alan töihin.
Voidaan lähteä toimimaan heidän ehdoilla ja halulla, mutta pakka leviää toimimattomuuden vuoksi äkkiä, ihan itse sen nähneenä.
Vierailija kirjoitti:
Ehtii niitä töitä myöhemminkin tekemään. Ketä kiinnostaa kesätyöt, kesällä otetaan rennosti ja pidetään hauskaa.
Miten rahoitat hauskanpidon? Koska tulee se myöhemmin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehtii niitä töitä myöhemminkin tekemään. Ketä kiinnostaa kesätyöt, kesällä otetaan rennosti ja pidetään hauskaa.
Miten rahoitat hauskanpidon? Koska tulee se myöhemmin?
Sossusta saa rahaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on tulos, kun koulupolkua on kevennetty ja mitään ei enää vaadita, ettei tule paha mieli ja ahdistus.
Ja miksi ihmeessä mielestäsi työelämä, jossa tulee paha mieli ja ahdistus olisi jotenkin tavoittelemisen arvoinen asia?
Se on entisajan moraalia. Kun 1990-luvulla kerroin kotona, ettei työalani tunnu sopivan minulle, äitini sanoi, että on hyvä, kun työpaikoilla on monenlaisia ihmisiä ja erilaisia näkökulmia samaan työhön ja että pitäisi yrittää nousta hankaluuksien yläpuolelle eikä antaa periksi. Ja koeta kehittää työtäsi positiiviseen suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nuoret ole mitään koneita. Jos pää ei kestä, niin se ei kestä.
Selvä muutos on ollut tässä 2020-luvulla.
Meillä on mm. määräaikaisena (parin vuoden sijaisuus) kolmekymppinen nainen. Työhömme kuuluu säännöllisesti iltatyötä, on ihan perusjuttu alalla. Tämä työntekijä taas merkkaa usein kalenteriin omia iltamenoja niin, että iltatyöt joudutaan jakamaan muille. Omissa menoissa ei ole mitään vikaa, mutta siinä on, jos työajan päälle merkitään omia menoja noin paljon. Se olisi toki toinen juttu, jos omat menot merkittäisiin sen jälkeen, kun työvuorot on sovittu.
Sama työntekijä myös valittaa, miksi työpaikalla kaikki eivät jaa hänen arvojaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua nyppii näissä keskusteluissa se, että kuvitellaan kaikkien työpaikkojen olevan jotenkin p'skoja, jos nuoret eivät jaksa olla niissä. Meillä noudatetaan täysin lakia, nuoret työntekijät saavat hyvän palkan, on kunnon perehdytystä, jatkuvasti on työkaveri saatavissa, jos tulee jotain kysyttävää jne. Eli asiat on perushyvin. Ihan kuten vakituisillakin työntekijöillä. Aina neuvotaan ja autetaan toisia, se on meillä ihan perusjuttu.
Meidän työ nyt vaan on sellaista, että välillä on pitkiä päiviä (vastaavasti on sitten myös lepoa), kiireaikoja ja usein ollaan töissä muiden ollessa vapaalla (kesäviikonloput, pyhäpäivät). Tämä ei ole mikään yllätysasia, vaan on kyllä tiedossa jokaiselle työhön hakevalle. Enää opiskelijat eivät vain tahdo jaksaa tätä, kun niin monet kivat menot jää töiden alle eikä kesästä voi nauttia kuten vapaalla ollessa.
Vierailija kirjoitti:
Mua nyppii näissä keskusteluissa se, että kuvitellaan kaikkien työpaikkojen olevan jotenkin p'skoja, jos nuoret eivät jaksa olla niissä. Meillä noudatetaan täysin lakia, nuoret työntekijät saavat hyvän palkan, on kunnon perehdytystä, jatkuvasti on työkaveri saatavissa, jos tulee jotain kysyttävää jne. Eli asiat on perushyvin. Ihan kuten vakituisillakin työntekijöillä. Aina neuvotaan ja autetaan toisia, se on meillä ihan perusjuttu.
Meidän työ nyt vaan on sellaista, että välillä on pitkiä päiviä (vastaavasti on sitten myös lepoa), kiireaikoja ja usein ollaan töissä muiden ollessa vapaalla (kesäviikonloput, pyhäpäivät). Tämä ei ole mikään yllätysasia, vaan on kyllä tiedossa jokaiselle työhön hakevalle. Enää opiskelijat eivät vain tahdo jaksaa tätä, kun niin monet kivat menot jää töiden alle eikä kesästä voi nauttia kuten vapaalla ollessa.
Saako ylityölisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omassa ammatissani nuoret kesätyöntekijät ovat hyvin epärealistisia työelämän suhteen. Haaveilevat pääsevänsä heti valmistumisen jälkeen erikoistehtävään x, johon todellisuudessa pääsee äärimmäisen harva ja silloinkin monen vuoden/vuosikymmenen työuran jälkeen. Työuran alkupään työt eivät kiinnosta, vaan heti pitäisi päästä siihen unelmahommaan ja tietysti palkkaan kiinni.
Mietin, miten mahtaisivat jaksaa noita vaativia erikoistehtäviä, kun jaksaminen ei riitä tavallisiin työtehtäviinkään. Nuo erikoistehtävät ovat siis henkisesti raskaita ja paljon kuormittavampia. Siksi niihin ei moni alalta hakeudukaan. Ja ennen ymmärrettiin sekin, että noihin erikoistehtäviin kerättiin kannuksia, kokemusta ja osaamista vuosia, jotta siinä työssä pärjättiin.
Mitä olen kesätyöntekijöiden kanssa jutellut, niin eivät myöskään ole ottaneet selvää alan käytänteistä ja esimerkiksi pätevöitymiskoulutuksista. Ajatellaan, että maisterin papereilla pääsee mihin vain, vaikka työelämässä odottaa lisää kouluttautumista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki parikymppiset ole tuollaisia. Väkisinkin tulee mieleen, että onko jotain ongelmaa joko teidän työssä/työpaikassa tai sitten rekrytoinnissa. Mutta voihan se tietysti olla huonoa tuuriakin, että osunut monta tuollaista.
Tjaa? Abaut 9 vuoden aikana, jossa olin silloisessa töissäni, työpaikallanin kävi tulevia ammattiin valmistuvia työharjoittelussa abaut ainakin 10 kpl. Tarkoin muista kaikkia mutta vain yksi, Huom. Yksi! Heistä oli työhön ja oppimaan innokas. Harjoittelijoista 3 jäi kesätöihin eri aikoina vuosia. En kyllä ymmärrä miksi, koska vain tuo yksi hommia oikeasti teki. Olisiko apurahoilla ollut vaikutusta asiaan? En tiedä. Muut käytti aikansa "vapaa-aikaan" töissä eli ihan rehellisesti kesken päivän tavattiin sohvalta makoilemasta! No, puhelin kourassa toki, ettei ihan toimeton. Pitäähän sitä toki pelata, ettei näyttö vaan pimene näytönsäästötilaan...
Paras on, kun yksi noista sai jäädä ja itse sain potkut persuuksilleni! On edelleen hommissa kuulemma ja työtahti samanlainen. Itse hoidin työni työnantajalle liikaakin uhrautuen. Jatkossa en enää tee niin. vetelehdin, kuten muutkin. Hyvää ei nyky työpaikoissa arvosteta. Hoidan kyllä hommani mutta en mitään muuta eikä yhtään enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En itsekään ollut kummoinen kesätyöntekijä. Jännitin kovasti, kuvittelin olevani hyvin osaava ja kaipasin paljon palautetta kollegoilta. Enkä osannut kaikkia työtehtäviä.
Kohdalle sattui huono työpaikka, jossa työntekijät naureskelivat ja olivat todella ilkeitä. Joo, en ollut työssäni paras mahdollinen tapaus, mutta ei se silti tuota käytöstä oikeuttanut.
Kokemuksestani opin sen, että en hakeutunut myöhemmin tuollaiseen paikkaan.
Siinä ei mitään, jos nuoret ovat raakileita. Itsekin olin.
Se tekee paljon, jos nuori on innokas oppimaan ja ottamaan vastaan neuvoja. Aika monella tätä kykyä ei vain nykyään ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on murroksessa. Zetat eivät enää suostu siihen, mihin millenniallit. Enää ei ole ok, että työllä vedetään itsensä piippuun, joustetaan loputtomasti oman vapaa-ajan/henkisen jaksamisen kustannuksella. Hyvä muutos. Se on toki toinen juttu, mitä se tarkoittaa muiden työntekijöiden ja työelämän kannalta.
Työelämän muuttuminen ei kuitenkaan ole se pointti, miksi nuoret eivät kestä jatkuvaa työntekoa. Työelämä on aina ollut muutoksessa, vanhemmankin polven aikana. Kaiki muuttuu koko ajan, se on aina ollut näin.
Kyllä se syy on siellä kotikasvatuksessa, jossa lapselta ei vaadita epämiellyttävienkin asioiden sietämistä. On vältetty lapsen kieltämistä, pahan mielen tuottamista, on opetettu, että lapsi on maailman napa, joka saa määrätä ja jonka ei tarvitse kantaa vastuuta mistään, saa aina tahtonsa perille ja jolle sanoitetaan kaikki pahan mielen tuntemukset eikä anneta lapsen koskaan selvitä tilanteista itse, omin voimin. Ei siis luoteta lapsen kykyyn toimia vastuullisesti.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meillä on tes sellainen, että jos lyhyeksi aikaa tuleva kesätyöntekijä jää nopsasti saikulle, niin ei saa siitä (juurikaan) sairausajan palkkaa. Eli voipi olla, että sairausloma on (lähes) palkaton rasti sille opiskelijalle.
Tämä on minusta enemmän kuin reilua. Jos vaikka Olivia palkataan 2 kk sijaistamaan vakituisia työntekijöitä ja hän ei tee töitä kesän aikana käytännössä lainkaan, miksi siitä pitäisi maksaa palkkaakaan? Eri asia, jos joku vakituinen on vuosien saatossa pari kuukautta jalka paketissa, kun muuten hoitaa työnsä. Mutta se kesätyöntekijän työpanos jää pahimmillaan kokonaan tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on murroksessa. Zetat eivät enää suostu siihen, mihin millenniallit. Enää ei ole ok, että työllä vedetään itsensä piippuun, joustetaan loputtomasti oman vapaa-ajan/henkisen jaksamisen kustannuksella. Hyvä muutos. Se on toki toinen juttu, mitä se tarkoittaa muiden työntekijöiden ja työelämän kannalta.
Ei tietenkään pidä suostua siihen, että työ vie kaikki voimavarat ja uuvuttaa, mutta kyllä perustyötehtävät pitää hoitaa, eikä jokainen "ongelma" ole maailmanloppu jonka takia täytyy jäädä sairaslomalle. Kyllähän nuoriso on aina ollut typerää ja sitä ei pakosti nuorena opiskelijana osaa ajatella, miten oma käytös vaikuttaa tulevaisuuden työnsaantiin ja omaan työkokemukseen, mutta oikeasti, kyllä nykynuorison pitää kasvattaa myös selkärankaa. Elämä ei ole helppoa, ja vaikka mihinkään paskaan ei tarvitse suostua, pitää myös ymmärtää se, että jostain ne työt on aloitettava ja kenestäkään ei tule toimaria yhdessä yössä. Sitä paitsi, jos jokainen alkaa itkeä ties mitä mitättömiä ongelmia ja jää sairaslomalle, niin kuka ne työt sitten tekee? Ei tää yhteiskunta pyöri sillä, että jokainen vaan hautaa pään hiekkaan ja antaa periksi kun "ahdistaa". Mikä sua sitten oikeasti ahdistaa, vai onko vaan mukavampi ottaa rennosti ja viettää kesäpäivät ulkona? Koska mä olen sairastanut vakavan masennuksen ja käynyt läpi ties mitä paskaa, joten tiedän kyllä, mitä oikea ahdistus on ja kun juttelee näiden nykynuorten kanssa, suurimmalla osalla se ahdistus on ihan mitättömistä jutuista tekemällä tehty ongelma. Nuorisosta on tietty kehittynyt tuollaista, koska on kasvatettu pumpulissa ja opittu, että mitään vastuuta ei tarvitse kantaa. Sitten työelämässä ne perustyötehtävätkin tuntuvat siltä, että ei huvita ja joku muu saa tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Työelämä on murroksessa. Zetat eivät enää suostu siihen, mihin millenniallit. Enää ei ole ok, että työllä vedetään itsensä piippuun, joustetaan loputtomasti oman vapaa-ajan/henkisen jaksamisen kustannuksella. Hyvä muutos. Se on toki toinen juttu, mitä se tarkoittaa muiden työntekijöiden ja työelämän kannalta.
Meillä tämä merkkaa sitä, että ne jäljellä olevat hoitavat ne työt. Ja yritetään löytää ns. vähän vanhempia työntekijöitä nuorten sijaan, sillä heillä on parempi asenne työhön, eivätkä hetkahda ihan pienestä.
HEI AP! onko kyseessä ravintola-ala tai jokin muu aspa-ala?
Minusta ongelma on siinä, että ihan liikaa kuunnellaan omia tunteita ja fiiliksiä. Mitä sitten, jos välillä väsyttää/ahdistaa/turhauttaa? Saa ajatukset muualle, kun keskittyy töihin sen sijaan, että velloo epämukavassa tunnetilassa. Samalla huomaa, että pärjää työssä kyllä, vaikka oma mieliala olisi mikä.
Nimimerkillä kärsin kroonisesta kivusta ja yksi parhaita hoitomuotoja on työhön keskittyminen. Työ antaa muuta ajateltavaa ja kivun kokemus lievittyy, kun sitä ei koko ajan ajattele.
Tää on totta. Nuoren kanssa pitäisi sanoittaa tunteita ja miettiä sitä, millaisia kokemuksia tunteet aiheuttavat. Että miltä tuntuu ilo ja miltä kiukku ja miten ne ilmenevät. Siinä saadaan kulumaan hyvinkin kaksi tuntia päivässä, kun ollaan tunteiden kanssa tekemisissä ja ne oikeat työt jää tekemättä. Työpaikka ei ole mikään terapeuttinen ympäristö, jossa on tarkoitus pyöritä kesätyöläisten subjektiivisten kokemusten ympärillä.