Kannattaako teistä kesämökkiä hankkia, jos on jo iso omakotitalo?
Kommentit (56)
Itse en halua mökkiä, kun on okt maaseudulla, iso tontti ja puutarha. Vanha talo, jossa on vielä paljon rempattavaa, ja mökissäkin on kuitenkin aina jotain fiksattavaa, jollei ole ihan uusi.
Jos hankkisin mökin, sen pitäisi olla massiivihirrestä rakennettu, mahdollisimman simppeli, kantovedellä, eikä välttämättä tarvitsisi olla edes sähköjä. Ihan ehdottomasti järven/lammen/meren rannalla, koska toisella kuivanmaan kiinteistöllä en todellakaan tekisi yhtään mitään. Tontti pitäisi olla kalliota tai kangasmetsää, ei yhtään neliötä nurmikkoa, eikä mitään hoitoa vaativia istutuksia. Joku erämaakämppä pohjoisessa tai pikkumökki meren saaressa olisi ainut, mitä voisin harkita.
Riippuu ihan siitä, tykkäätkö mökkeilystä. Mutta jos hankkii, niin ehkä niiden on hyvä olla jonkin verran erilaisia keskenään ja ne on syytä jårjestää sellaisiksi, ettei niistä ole paljon lisää työtä. Mutta toisaalta tunnen ihmisiå, joilla on omakotitalo ja kolme mökkiä Suomessa (ne on lähellä, tunnin matkan päässä ja Lapissa), sekä lisäksi vielä kaveriperheen kanssa puoliksi ostettu huvila Ranskassa - eikä tämä estä heitä lisäksi matkailemasta muuten satunnaisissa paikoissa ulkomailla. Toki ovat yrittäjiä ja voivat siis säädellä ajankäyttöään itse. Kukin tarpeidensa ja varojensa mukaan.
Mulla on omakotitalo ja kesämökki. Omakotitalo on 2000-luvun alusta, tilava, moderni, vakaa, ja helppohoitoinen. Se on isossa kaupungissa, eikä järven rannalla. Se on kivasti kalustettu ja pihakin on.
Mökki ei ole tästä kaukana, ja se itse mökki on melko surkea, sähköt on mutta ei viemäröintiä, eikä tuomarointia, siellä pääasiassa yövytään aitassa ja ollaan päivät pihalla. Mökin tärkein asia on, että siellä on kiva piha ja hyvä uimaranta ja sauna. Siellä on myös aina muutama aste viileämpää kuin kaupungissa, mikä näin helteillä on oikein mukavaa. Elämä on alkeellisempaa, mutta tämäkään ei ole mikään työleiri, sillä eipä siellä ole juuri mitään hoidettavaakaan.
Lyhyt vastaus; En hankkisi. Pistäisin säästöön ne ylimääräiset rahat ja käyttäisin matkusteluun. Jos kovin isoista rahoista kyse, niin osa jäisi säästöön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jos et ole ahkeraa sorttia.
Asiat voi järjestää myös niin, ettei tarvitse olla ahkera, jos ei ole.
Vastaus AP:n kysymykseen: kannattaa.
Meillä on okt ja ympärivuotinen vapaa-ajan asunto järven rannalla. Mökillä kaikki on alusta asti suunniteltu niin, että siellä pääsee helpolla. Siis todella helpolla. Se on paikka, johon mennään rentoutumaan. Hommia kyllä löytyy, jos niitä haluaa järjestää, mutta pakolliset on aivan minimissä (tasoa takasta täytyy joskus tuhkat tyhjätä jos tulta tahtoo pitää ja polttopuita täytyy kantaa sisään kiuasta ja takkaa varten).
Kotona on lähinnä nurmikonleikkuuta, mutta sekin hoituu nopeasti ajettavalla leikkurilla ja on ihan hauskaa. Kukkapenkkejä on, mutta ovat vanhoja perennapenkkejä jotka pärjäävät täysin ilman mitään kitkemisiä. Kotona on myös pyritty helppoon arkeen ja ns. pakolliset
Tajuan, että mökille ei kannata laittaa nurmikkoa ja kukkapenkkejä, mutta mitä (muuta?)!tarkoitat?
Mökki voi aiheuttaa mielipahaa jos sisaruksista yksi omii sen itselleen.Ehkä parempi ilman mökkiä.
Vierailija kirjoitti:
Jos mulla olisi rahaa kesämökkiin laittaisin ne rahat visusti matkatilille ja käyttäisin matkusteluun. Aika monta matkaa saisi varmaan tehdä. Haluan lomilla matkustaa, en löhöillä samassa mökissä viikkotolkulla.
Miksi kukaan mökinomistaja viettäisi lomansa pelkästään mökillä? Me ainakin vietämme mökillä noin yhden viikon kesälomasta sekä viikonloppuja. Muu kesäloma reissataan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Kuka kaipaa kahta työleiriä. Eikö yhden kiinteistön työt riitä?
Jos on varaa kiinteistöhuoltoon ja mökkitalkkariin??
Vierailija kirjoitti:
Mökki voi aiheuttaa mielipahaa jos sisaruksista yksi omii sen itselleen.Ehkä parempi ilman mökkiä.
Miksi sisarukseni ottaisi minun mökkini käyttöönsä? Eihän siinä olisi mitään järkeä.
Myytiin just omakotitalo,koska ollaan aina mökillä.Vuokrattiin keskustasta pikkukämppä,jossa osoite ja voi käydä pesemässä lakanat.
Meillä on omakotitalo, mutta vuokralla mökki jo 11 vuotta.
Harkitsimme oman mökin ostamista, mutta olemme kumpikin kovia puuhastelemaan ja pitämään paikat lähes täydellisen kunnossa. Vuokramökista vastaa sen omistaja, joten hän saa huolehtia nuohoojat ja uusia kiukaan tai mitä milloinkin on korjattava. Autamme kyllä, mutta emme kanna enempää vastuuta kuin mitä vuokralaisille kuuluu. Ehdin hyvin nauttimaan lomasta ja todeta, että aha, saunan alahirsi on mätä ei mun huoleni. Omistaja sitten korjaa sen kun lomamme on ohi, Tästä myös pääsee heti eroon, jos sellainen hetki tulee.
Juljus kirjoitti:
Mä aina vuokraan mökin jos haluan sellaiseen mennä. Omaa en ostaisi koskaan.
Joo joo, voitas ottaa parit oluet ja pistää kunnon pihvit käristymään grilliin.
Myin mökin ja teetin keittiöremontin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso omakotitalo järvenrannalla ja kesämökki järvenrannalla. Kesämökki suurimmaksi osaksi lasten käytössä. Kannattaa.
Kiva että jollain on rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso omakotitalo järvenrannalla ja kesämökki järvenrannalla. Kesämökki suurimmaksi osaksi lasten käytössä. Kannattaa.
Järven rannalla.
Vierailija kirjoitti:
Kuivanmaan talo kaipaa järvenranta mökin lisäkseen.
Järvenrantamökki on yhdyssana.
Vierailija kirjoitti:
Itse en halua mökkiä, kun on okt maaseudulla, iso tontti ja puutarha. Vanha talo, jossa on vielä paljon rempattavaa, ja mökissäkin on kuitenkin aina jotain fiksattavaa, jollei ole ihan uusi.
Jos hankkisin mökin, sen pitäisi olla massiivihirrestä rakennettu, mahdollisimman simppeli, kantovedellä, eikä välttämättä tarvitsisi olla edes sähköjä. Ihan ehdottomasti järven/lammen/meren rannalla, koska toisella kuivanmaan kiinteistöllä en todellakaan tekisi yhtään mitään. Tontti pitäisi olla kalliota tai kangasmetsää, ei yhtään neliötä nurmikkoa, eikä mitään hoitoa vaativia istutuksia. Joku erämaakämppä pohjoisessa tai pikkumökki meren saaressa olisi ainut, mitä voisin harkita.
Ja lisäksi ei naapuria näkö-/kuuloetäisyyden päässä.
Meillä on ok talo pkseudulla ja mökki meren rannalla. Mökin saimme jo 25 vuotta sitten kun isäni kuoli. Talo ostettiin 7 vuotta sitten. Nyt ei ole enää pieniä lapsia ja mökki aika työläs ylläpitää. Vaimo ei jaksa aina edes tulla mukaan mökille. Olen harkinnut sen myymistä. Ongelma on että en pääsisi juuri matkustelemaan koska vaimo sairas eikä pysty matkustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata. Kuka kaipaa kahta työleiriä. Eikö yhden kiinteistön työt riitä?
🥱
Ympäristön paskaamista tuollainen ulkomailla ramppaaminen. Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa (myös ilman matkailuautoa tai mökkeilyä).