Miksi en kelpaa miehille?
Olen siis nainen, mielestäni ihan tavallisen näköinen. En mikään kaunotar enkä instabeibe, mutta toisaalta ulkonäössäni ei ole mitään poikkeuksellisen häiritseviä piirteitä myöskään (kuten esim. arpinen naama, pahat hörökorvat, rikkinäiset hampaat tms). Ylikiloja on muutama (bmi 27) mutta niin on yli puolella suomalaisista, eli sillä tavallakin olen ihan tavallinen. Pukeudun tavalliseen tyyliin eli siistit suorat housut tai farkut ja siisti paita ja esim. joku neule. Hiukset on pitkät. Olen hyvässä ammatissa, ja enemmän älykäs kuin se vastakohta. Luonteeltani olen kiva, positiivinen, aika rauhallinen, ystävällinen, en ollenkaan ujo mutta en myöskään pälpätä kaikille koko ajan. En kännää enkä tupakoi, tatskojakaan ei ole. Alan juttelemaan uusien ihmisten kanssa usein ja uskallan itsekin ottaa kontaktia miehiin, en istu vain jossain nurkassa odottamassa että voisi tutustua johonkin. Haluan ihan tavallisen miehen, tavallisen näköisen. Se tosin on minulle ehdoton nounou jos mies käyttää kovin paljon alkoholia, mutta onneksi moni ei käytä liikaa. En kuitenkaan kelpaa oikein kenellekään miehelle, olen huomannut. Netin ym kautta ei tule treffiehdotuksia ja jos itse ehdotan niin ei ne treffit sitten miehen puolelta toteudu. Välillä käyn kyllä treffeillä, ja omasta mielestäni ne onnistuu ihan kivasti (juttua riittää, tunnelma on mukava), mutta tapaamisen jälkeen mies sanoo joko suoraan että ei tai ghostaa. Aina sanotaan, että nainen saa helposti miehen, mutta en kyllä ymmärrä miten.
Kommentit (625)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on selvästi ongelmana tuo tavallisen miehen käsite. Naisille tavallinen mies on siististi pukeutuva, asiallinen, fiksu, johonkin ammattiin opiskellut, mukava (huom. ei komea mutta siisteydestä huolehtivan näköinen kuitenkin). Miehille tavallinen mies tarkoittaa jotain muuta ilmeisesti, en tiedä mitä.
Ao artikkelissa näytetään miten naiset arvioivat miehet deittiappeissa. Naisilla on ihan harhainen käsitys mikä on tavallinen mies.
https://www.stevestewartwilliams.com/p/how-men-and-women-rate-each-other
Älä linkkaa jotain jenkkiartikkelia, jossa on ihan eri mieltymykset kuin suomalaisilla ja erilainen kulttuuri. Tuo artikkeli ei liity suomalaisiin millään tavalla.
Parisuhde ei ole ihmisoikeus naisillakaan.

Noi pätee suomalaisiin ihan samalla tavalla. 😏
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on selvästi ongelmana tuo tavallisen miehen käsite. Naisille tavallinen mies on siististi pukeutuva, asiallinen, fiksu, johonkin ammattiin opiskellut, mukava (huom. ei komea mutta siisteydestä huolehtivan näköinen kuitenkin). Miehille tavallinen mies tarkoittaa jotain muuta ilmeisesti, en tiedä mitä.
Ihan tutkitustikin miehet arvioivat omaa "tasoaan" aina ylöspäin. Näissä keskusteluissa asian huomaa hyvin siitä, että palstan objektiivisestikin aivan luokattomat miehet kokevat itsensä tavallisina miehinä.
Vierailija kirjoitti:
Minä ehdotan ap:lle pientä taukoa deittailusta ja parinhausta, jos menee touhu liian suorittamiseksi tai ettei vahingossa tule ihan karsea tyyppi haaviin, että saa vähän happea ja tuulettua.
Voisit kenties hiljalleen harjoittaa vähän itsetutkiskelua, että mitkä olisivat oikeasti itselle tärkeitä piirteitä kumppanissa, mitkä ovat asioita, joista et mielelläsi jousta tai joita arvotat korkealle. Millaisista miehistä sinä luontaisesti ihan oikeasti viehätyt. Eikä mitään oletuksia siitä, mitä ns. kuuluisi haluta, mitä sinä oikeasti haluat ja tarvitset?
Mitä haluat suhteelta ja parisuhde toisi lisää tai parannusta nykyiseen elämään. Onko parisuhde oikeastaan välttämätön.
Ja muista myös nauttia elämästä ja kesästä, ottaa iisisti ja ajatella vastapainoksi muitakin asioita.
Aloittajan ongelma ratkesi jo ja poistui sen myötä takavasemmalle, nyt täällä keskustellaan yleisesti pariutumisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on selvästi ongelmana tuo tavallisen miehen käsite. Naisille tavallinen mies on siististi pukeutuva, asiallinen, fiksu, johonkin ammattiin opiskellut, mukava (huom. ei komea mutta siisteydestä huolehtivan näköinen kuitenkin). Miehille tavallinen mies tarkoittaa jotain muuta ilmeisesti, en tiedä mitä.
Ao artikkelissa näytetään miten naiset arvioivat miehet deittiappeissa. Naisilla on ihan harhainen käsitys mikä on tavallinen mies.
https://www.stevestewartwilliams.com/p/how-men-and-women-rate-each-other
Älä linkkaa jotain jenkkiartikkelia, jossa on ihan eri mieltymykset kuin suomalaisilla ja erilainen kulttuuri. Tuo artikkeli ei liity suomalaisiin millään tavalla.
Noi pätee suomalaisiin ihan samall
Höpönlöpön.
Ja täällä pyydettiin kertomaan ihan omin sanoin ja konkreettisesti millainen on miesten mielestä tavallinen suomalainen mies. Siihen ei nyt jotenkin tunnu olevan mahdollista saada vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun nainen etsii _itsensä kaltaista_ miestä, hän tavoittelee aivan liian korkealle. Pitäisi ilman muuta ymmärtää, että sellaisille miehille on paljon "parempia" naisia tarjolla...
Eikös tässä kohtaanto-ongelman ydin olekin suunnilleen. Naiset joutuvat tyytymään, miesten hypergamia jyrää.
Naiset ja miehet arvostavat itsessään ja kumppanissaan eri piirteitä. Nainen haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen, miestä ei naisen status kiinnosta vaan ulkonäkö.
Ehkä tietynlaisia miehiä kiinnostaa naisessa vain ulkonäkö. Mutta omassa ystäväpiirissäni miehet kyllä vaativat parisuhdetta varten naiselta älykkyyttä, koulutusta, fiksuutta, keskustelukykyä ja sellaista, että voidaan olla tiimi.
Niin, ulkonäön *lisäksi*.

Niin, ulkonäön *lisäksi*.&n
No selvä se, että ulkonäön täytyy miellyttää silmää. Mutta täällä väitettiin että ulkonäkö on ainoa millä miehille on väliä. Kommentoin siihen, että ei se pidä paikkaansa, vaan monelle miehelle ei todellakaan kelpaa vaimoksi kaunis tyhjäpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on älykäs, ammatiltaan tutkija (töissä siis ilmeisesti yliopistossa), sanoo että edennyt urallaan hyvin niin on ikänsä perusteella jo väitellyt tohtoriksikin. Harrastaa klassista musiikkia, matkustelua, taidetta, taidemuseoita, ilmeisesti kulttuurihistoriaa. Ei ryyppää, ei käy baareissa, ei suostu pelkkiin seksisuhteisiin.
Sanokaa kenelle duunarimiehelle ap olisi sopiva ja kiinnostava nainen? Ei minusta kenellekään. Heidän mielestä ap on varmaan kuolettavantylsä. Minusta on selvää, että ap naisena kiinnostaa vain vastaavia älykkömiehiä.
Onko duunarimiehet kaikki siis kaljaa kittaavia typeryksiä?
Ap olettanee, toisin kuin tuo ylempi kirjoittaja, ettei ei-akateeminen ammatti sulje pois älykkyyttä, kulttuuriharrastuksia, uteliasta ja tiedonhaluista elämänasennetta. Duunareissa on varmaan epäsopivia, mutta jollekin laumansa mustalle lampaalle ap voisi tuoda mielenkiintoisia uusia juttuja ja toisin päin. Käytännön työhonkin liittyy usein draivi, ammattiylpeys ja omat tarpeet ylittävä missio, kuten apua tarvitsevien auttaminen.
Vierailija kirjoitti:
Valtaosa mun tuntemista kolme-nelikymppisistä pariutui eronsa jälkeen nopeasti uudelleen.
On sellaisia ihmisiä, suoraan sanottuna luusereita, jotka istuvat vaan kotonaan valittamassa kuinka "ei ole enää yhtään hyviä miehiä/naisia". Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka jotka kykenevät löytämään itselleen kumppanin, ja niin tekevätkin.
Jep, on niitä luusereita joilla on jonkinlainen rima ja sitten sellaisia ihmisiä joille kelpaa ihan mikä tahansa.
Jos kykenet saamaan kumppanin, olet luuseri.
Jos keskityt mölisemään katkerasti kuinka "ei ole hyviä miehiä", etkä kykene saamaan kumppania, olet voittaja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen ei löydä miestä, mies naista, siihen on yksinkertainen syy. Kohtaamisia on liian vähän. Pitää hakeutua ihmisten ilmoille tilanteisiin, joissa miehet ja naiset puuhastelevat yhdessä jotakin. On ihan sama mitä yhdessä puuhastellaan, kunhan on jotakin jossa ei olla vain tuppisuina. Taloyhtiön kokous, alueellisen vartiointirenkaan kokous, kirkolliset aktiviteetit, noin esimerkiksi.
Yksi mahdollisuus olisivat tietyn itseä kiinnostavan teeman ympärille rakennetut, ohjelmalliset seuramatkat. Esim. luonto, historia, taide, musiikki, urheilu jne., kotimaassa tai ulkomailla. Myöskin pyöräretket, patikka- ja hiihtovaellukset ryhmille, kurssit, leirit ja workshopit kannattaisi katsella.
En tiedä ap:sta, mutta luulisin, että jos nainen päätyy treffeillä mukava, persoonaton täti -kategoriaan, niin voi olla, ettei jatkotreffejä tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun nainen etsii _itsensä kaltaista_ miestä, hän tavoittelee aivan liian korkealle. Pitäisi ilman muuta ymmärtää, että sellaisille miehille on paljon "parempia" naisia tarjolla...
Eikös tässä kohtaanto-ongelman ydin olekin suunnilleen. Naiset joutuvat tyytymään, miesten hypergamia jyrää.
Naiset ja miehet arvostavat itsessään ja kumppanissaan eri piirteitä. Nainen haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen, miestä ei naisen status kiinnosta vaan ulkonäkö.
Ja koulutettua, hyvätuloista naista ei kiinnosta vain ulkonäöstä kiinnostunut mies.
"Tuo kirjoittaja haluaa vain ärsyttää joka jankuttaa että on vikaa jos miehet ei katso perään. Ei kannata edes kommentoida. Fakta on et ainakin Helsingissä kantismiehet piittaa lähinnä omasta itsestään, mamumiehet katselee ja lähestyy."
Ei vain Helsingissä, vaan muuallakin. En muista nuorenakaan koskaan normaalien suomalaisten miesten katsoneen kiinnostuneena, joskus on joku kylähullu tullut puhumaan outoja. Nuoruuden poikaystävä salasi visusti ihastuksensa minuun yli puoli vuotta, vaikka yritin saada kontaktia. Ulkomailla sitten yhtäkkiä muuttui näkymättömästä näkyväksi ja kaikenlaista ei niin vakavaa jututtajaa ilmaantui. Mitään häiriköintiä en silti ole kokenut keidenkään muiden kuin kantasuomalaisten taholta. No, onneksi en ole sinkku näinä ikävinä aikoina.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on selvästi ongelmana tuo tavallisen miehen käsite. Naisille tavallinen mies on siististi pukeutuva, asiallinen, fiksu, johonkin ammattiin opiskellut, mukava (huom. ei komea mutta siisteydestä huolehtivan näköinen kuitenkin). Miehille tavallinen mies tarkoittaa jotain muuta ilmeisesti, en tiedä mitä.
Tuo naisten määritelmä tavallisuudesta on kyllä aivan saavutettavissa oleva. Mikseivät naisettomuudestaan kärsivät miehet ryhdy tavallisiksi? Meneekö alkoholi kuitenkin tärkeysjärjestyksessä edelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hmm..vaikka itse kuvailet itseäsi noin, niin totuuttahan ei voi näytön takaa tietää. Saatat vain oikeasti olla kuitenkin veemäinen kanttura, vaikka miten suloisesti itsestäsi puhutkin.
Jos olet vaikka puoluekannalta vihreä tai vasemmistolainen, niin se karsii miehistä 60% heti myös pois.
Joku vikahan sinussa ilmeisesti on.
Minulla on kuitenkin useita ystäviä (sekä naisia että miehiäkin) ja ystävät vaikuttavat pitävän minusta eikä kukaan ole koskaan sanonut mitään sellaista että olisin veemäinen tai kanttura tai vastaavaa. Olen töissäkin pidetty ihminen työkavereiden keskuudessa. Puoluekantaa ei ole, en kuulu mihinkään poliittiseen tai muuhunkaan ideologiaan. Miksi puoluekanta silti karsisi 60 pros miehistä pois? Ap
Koska miehet ovat niin vihaisia ja mustasydämisiä, että he romahtavat universaalista hyvästä, mitä vasemmisto ja vihreät edustavat. He haluavat tuhoa ja kärsimystä, jota oikeisto edustaa. Vain tämä saa heidät tuntemaan olonsa kotoisaksi maailmassa, koska edustavat tätä pahuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on selvästi ongelmana tuo tavallisen miehen käsite. Naisille tavallinen mies on siististi pukeutuva, asiallinen, fiksu, johonkin ammattiin opiskellut, mukava (huom. ei komea mutta siisteydestä huolehtivan näköinen kuitenkin). Miehille tavallinen mies tarkoittaa jotain muuta ilmeisesti, en tiedä mitä.
Minäkin olen miettinyt millainen se miesten mielestä tavallinen mies on. Olisi hyvä kuulla tarkka ja konkreettinen kuvaus.
Koska kaikki miehet ovat samaa mieltä kaikesta?
Vttu te spermaviemärit olette sairaita pskoja
Sinä et ole se toivottu tavallinen mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli kun nainen etsii _itsensä kaltaista_ miestä, hän tavoittelee aivan liian korkealle. Pitäisi ilman muuta ymmärtää, että sellaisille miehille on paljon "parempia" naisia tarjolla...
Eikös tässä kohtaanto-ongelman ydin olekin suunnilleen. Naiset joutuvat tyytymään, miesten hypergamia jyrää.
Naiset ja miehet arvostavat itsessään ja kumppanissaan eri piirteitä. Nainen haluaa koulutetun ja hyvätuloisen miehen, miestä ei naisen status kiinnosta vaan ulkonäkö.
Ehkä tietynlaisia miehiä kiinnostaa naisessa vain ulkonäkö. Mutta omassa ystäväpiirissäni miehet kyllä vaativat parisuhdetta varten naiselta älykkyyttä, koulutusta, fiksuutta, keskustelukykyä ja sellaista, että voidaan olla tiimi.
Ihan vaan vinkki vitosena 50/50 ateistimiehellä ei ole mitään varaa valita. Hän voi vinkua ja kerjätä, ja joutuu ehkä silti tyytymään aseksuaaliin ylipainoiseen marsuharrastajaan. Miehet eivät ole sillä tavalla rakastettavia ja haluttavia naisillle, vaan ennemminkin ongelma.