Kelan pääjohtaja ehdottaa lapsilisään järjetöntä muutosta: Bonuksia teiniäideille! (yle)
Kelan uusi pääjohtaja Lasse Lehtonen ehdottaa radikaalia muutosta lapsilisään: mitä nuorempana saa ensimmäisen lapsen, sitä suurempi olisi lapsilisä. Lehtonen haluaa tällä tavoin kannustaa synnyttämään nuorempana, jotta syntyvyys saataisiin nousuun. Hänen mukaansa nykyinen malli, jossa ensimmäisestä lapsesta saa vähiten lapsilisää, ei ole järkevä. Lisäksi Lehtonen haluaisi lisätä vakuutusperusteisuutta Kelan rahoitukseen, mikä käytännössä tarkoittaisi korkeampia maksuja työntekijöille ja työnantajille. Hän myös ehdottaa yksinkertaisempaa yleistukea monimutkaisten tukien sijaan.
Kelan pomolla on nyt mennyt hommat pahasti sekaisin. Nytkö valtio aikoo maksaa teinitytöille siitä, että he hankkivat lapsia mahdollisimman varhain? Lehtosen ehdotus on pöyristyttävä, sillä eihän lapsia voi alkaa synnyttää vain rahasta! Entä ne vastuulliset ihmiset, jotka opiskelevat ensin, käyvät töissä ja perustavat perheen vakaalta pohjalta miksi heitä rangaistaan? Lehtonen sysää samalla Kelan kulut työntekijöiden maksettavaksi ja rankaisee niitä, jotka yrittävät tehdä asiat järkevästi. Onko tässä enää mitään järkeä?
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Olen kolmekymppinen nainen pitkässä parisuhteessa ja mietin haluanko lasta. En taida tehdä sitä lasta sitten etenkin kun en niin kaipaa. Mies haluaisi lapsen. Mutta kun miettii paljonko sen lapsen elättäminenkin maksaa...
Joo, aika selvä viesti meille kolmekymppisille. Kiitos Lehtonen kun arvotat näin mukavasti naisia.
Voisiko Lehtonen palkata jonkun apulaisen ajattelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli persut ja kokoomus runnoivat tämän "muutosjohtajan" väkisin Kelan johtajaksi. Nyt tämä Suuri Muutosjohtaja haluaa m muuttajanaisille suurempia lapsilisiä. Miten niin muka rasistinen hallitus? Tekevät kaikkensa parantaakseen m muuttajien oloa ja heikentääkseen kantasuomalaisa.
Kokoomuksen ykkösehdokas oli Arto Satonen, mutta eivät kehdanneet ottaa häntä, koska keskustelu kävi kiivaana henkilö Satosen ympärillä.
Lasse Lehtonen olikin ehdottomasti pätevin ko porukasta Kelan johtajaksi. Lääkäri ja juristi, voiko parempaa koulutusta tuohon pestiin ollakaan?
Saako siis kuitenkin 40-vuotias mies Lehtosen mielestä tehdä lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli persut ja kokoomus runnoivat tämän "muutosjohtajan" väkisin Kelan johtajaksi. Nyt tämä Suuri Muutosjohtaja haluaa m muuttajanaisille suurempia lapsilisiä. Miten niin muka rasistinen hallitus? Tekevät kaikkensa parantaakseen m muuttajien oloa ja heikentääkseen kantasuomalaisa.
Kokoomuksen ykkösehdokas oli Arto Satonen, mutta eivät kehdanneet ottaa häntä, koska keskustelu kävi kiivaana henkilö Satosen ympärillä.
Lasse Lehtonen olikin ehdottomasti pätevin ko porukasta Kelan johtajaksi. Lääkäri ja juristi, voiko parempaa koulutusta tuohon pestiin ollakaan?
Voisi. Sellainen joka ymmärtää sosiaalipolitiikasta jotain.

Lehtonen voi olla hyvä lääkäri jossain, mutta tässä pestissä pitäisi tietää yhteiskunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Olen kolmekymppinen nainen pitkässä parisuhteessa ja mietin haluanko lasta. En taida tehdä sitä lasta sitten etenkin kun en niin kaipaa. Mies haluaisi lapsen. Mutta kun miettii paljonko sen lapsen elättäminenkin maksaa...
Joo, aika selvä viesti meille kolmekymppisille. Kiitos Lehtonen kun arvotat näin mukavasti naisia.
No onhan se teidän nyt mukavampi jatkaa ikuista nuoruuttanne ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli persut ja kokoomus runnoivat tämän "muutosjohtajan" väkisin Kelan johtajaksi. Nyt tämä Suuri Muutosjohtaja haluaa m muuttajanaisille suurempia lapsilisiä. Miten niin muka rasistinen hallitus? Tekevät kaikkensa parantaakseen m muuttajien oloa ja heikentääkseen kantasuomalaisa.
Kokoomuksen ykkösehdokas oli Arto Satonen, mutta eivät kehdanneet ottaa häntä, koska keskustelu kävi kiivaana henkilö Satosen ympärillä.
Lasse Lehtonen olikin ehdottomasti pätevin ko porukasta Kelan johtajaksi. Lääkäri ja juristi, voiko parempaa koulutusta tuohon pestiin ollakaan?
Mikä keskutelu? Satonen on pakottanut alaisiaan työministeriössä rikkomaan lakia. Asiasta on poliisi aloittanut esiselvityksen. Oletko yhdenkään poliitikon- saatika Satosen tai Orpon maininneen asiasta edes kysyttäessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei näiden miesten ehdotuksia voi ottaa tosissaan, kun tieto naisten anatomiasta on luokkaa "no miksi annat kuukautisveren tulla housuun? Pidättele sitä."
Ajatteletko, että lääkäri Lehtonen ei tiedä tuollaista asiaa naisen kuukautisista?
Eikö meillä ollut tää thl:n asiantuntijamies, joka surullisen kuuluisasti väitti, että naisten kuukautishäiriöt johtuivat vaan siitä, että" naiset nyt vaan on helpottuneita, siksi niillä tulee kuukautiset viikon välein" tyyliin?
Kerrohan nyt, kuka noin on sanonut? Vai oliko tietosi jostain valemediasta?
Ja ei Lehtonen ole THL:ta vaan HUS:sta.
Voi olla, että muistan väärin, mutta muistaakseen joltain thl:n asiantuntijamieheltä tuli tällainen sammakko 2021, kun puhuttiin koronasta, rokotteista ja mahdollisista kuukautishäiriöistä, joita ne aiheuttivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Olen kolmekymppinen nainen pitkässä parisuhteessa ja mietin haluanko lasta. En taida tehdä sitä lasta sitten etenkin kun en niin kaipaa. Mies haluaisi lapsen. Mutta kun miettii paljonko sen lapsen elättäminenkin maksaa...
Joo, aika selvä viesti meille kolmekymppisille. Kiitos Lehtonen kun arvotat näin mukavasti naisia.
No onhan se teidän nyt mukavampi jatkaa ikuista nuoruuttanne ilman lapsia.
Rakentava kommentti? Nyt olisi mahdollisuus tehdä lapsia kun on vakityö, mutta näköjään me työssä käyvät naiset olemme pohjasakkaa.
Vierailija kirjoitti:
Lapsilisä ei saa automaattisesti- ne pitää anoa. Tuloraja lapsilisiin; vähävarasille korotus, suurituloisilta oikeus lapsilisiin pois. Miksi esimerkiksi ministeri nostaa lapsilisiä?
Luultavasti ihan siksi että hänellä on lapsia, joista syntyy sellaisia kuluja joita lapsettomalla ei ole. Niiden tasaushan on se lapsilisän koko idea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli persut ja kokoomus runnoivat tämän "muutosjohtajan" väkisin Kelan johtajaksi. Nyt tämä Suuri Muutosjohtaja haluaa m muuttajanaisille suurempia lapsilisiä. Miten niin muka rasistinen hallitus? Tekevät kaikkensa parantaakseen m muuttajien oloa ja heikentääkseen kantasuomalaisa.
Kokoomuksen ykkösehdokas oli Arto Satonen, mutta eivät kehdanneet ottaa häntä, koska keskustelu kävi kiivaana henkilö Satosen ympärillä.
Lasse Lehtonen olikin ehdottomasti pätevin ko porukasta Kelan johtajaksi. Lääkäri ja juristi, voiko parempaa koulutusta tuohon pestiin ollakaan?
Voisi. Sellainen joka ymmärtää sosiaalipolitiikasta jotain.
Uskon, että hänellä on hyvät valmiudet tuolla taustalla tutustua myös sosiaalipolitiikkaan.
Kello tikittää, mummelit, ja munasolut ovat ottamassa hatkat.
Tuo on valeuutinen niin kauan kun et pysty antamaan väittämääsi haastatteluun linkkiä.
Eikö Lehtonen tiedä, että propaganda toimii parhaiten? Nyt yle kehittämään suositun kotimaisen sarjan, jossa on nuoria (ydin)perheitä ja lehtiin juttuja onnellisista nuorista perheistä, jotka pärjää pienillä tuloilla ja äiti kouluttautuu "kun on sen aika".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olisi järkevämpää turvata naisten eläke, esimerkiksi siten että jokainen pyöräyttämänsä vauva nostaisi eläkkeen määrää 1000 €/kk sen päälle mitä työnteosta on kertynyt.
no et sä kyllä äitiysvapaaseen menevällä ajalla kerkee työstä saamaan tonnia eläkekertymää .D et lähellekkää xD
Niin, siksi juuri kirjoitin siten kuin et ymmärtänyt.
Siis: Jos nainen pyöräyttää vaikka 4 (neljä) vauvaa, niin hänen eläkkeensä olisi 4000 eur/kk, plus se mitä hänen työeläke eur/kk on.
Tässä ehdotuksessa pitää edellytyksenä olla että ökypalkkaiset naiskiintiötyöpaikat siirretään historiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaaha. Olen kolmekymppinen nainen pitkässä parisuhteessa ja mietin haluanko lasta. En taida tehdä sitä lasta sitten etenkin kun en niin kaipaa. Mies haluaisi lapsen. Mutta kun miettii paljonko sen lapsen elättäminenkin maksaa...
Joo, aika selvä viesti meille kolmekymppisille. Kiitos Lehtonen kun arvotat näin mukavasti naisia.
No onhan se teidän nyt mukavampi jatkaa ikuista nuoruuttanne ilman lapsia.
Rakentava kommentti? Nyt olisi mahdollisuus tehdä lapsia kun on vakityö, mutta näköjään me työssä käyvät naiset olemme pohjasakkaa.
Kirjoitin tuon viestin lähinnä sarkastisena toteamuksena ensimmäiseen viestiin, joka mietti miten lapsen elättäminen maksaa....
Ja maksaahan se ja sitoo paljon. Silloin ei voi tehdä niitä mukavia asioita, mitä ehkä jo työssäkäyvänä on tottunut tekemään. Elämä alkaa jo uraantua ja mieleen tulee asioita, mitä vielä voisi hankkia ja tehdä.
Ja vihdoin, kun kaikki on hankittu ja tehty, tulee mieleen, että nyt voisi sen babyn hankkia. Mutta hups vaan, se ei enää olekaan niin yksinkertaista. Alkaa vuosien hoidot ja piikitykset, mikä myös maksaa. Koko homma menisi ehkä helpommin, jos toimeen ryhdyttäisiin silloin, kun se hedelmällisyys on parhaimmillaan.
Sanni-tyttönen riensi apuun:
"Hallitus aikoo nimittää syksyllä selvitysryhmän kartoittamaan lapsiperhe-etuuksien, kuten lapsilisän, uudistustarpeita, kertoo sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) MTV Uutisille.
Ministeri Sanni Grahn-Laasosen mielestä ensimmäisestä lapsesta olisi järkevää maksaa aiempaa enemmän lapsilisää kuin myöhemmin syntyvistä.
Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen ehdotti tällaista muutosta lapsilisiin Ylellä tänään perjantaina. Asiasta uutisoi myös Helsingin Sanomat."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-gran-laasonen-lapsiperhei…
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on ongelma,minunkin äiti sai lapsen 17 vuotiaana ja silloin se on luonnollisinta kun kaikki osapuolet haluaa seksia. Mitä sitä väkisillä esivaihdevuosissa yrittää kun seksuaalinen halukin laskee naisella iän myötä.
Parasta on että menee luonnollisuuden mukaan eikä pakota itseå ikäloppuna haluamaan seksiä.
Mä olen 46v eikä mun tarvitse itseäni pakottaa haluamaan seksiä. Seksiä haluan sen tuoman nautinnon vuoksi. Lapset on tehty.