Kelan pääjohtaja ehdottaa lapsilisään järjetöntä muutosta: Bonuksia teiniäideille! (yle)
Kelan uusi pääjohtaja Lasse Lehtonen ehdottaa radikaalia muutosta lapsilisään: mitä nuorempana saa ensimmäisen lapsen, sitä suurempi olisi lapsilisä. Lehtonen haluaa tällä tavoin kannustaa synnyttämään nuorempana, jotta syntyvyys saataisiin nousuun. Hänen mukaansa nykyinen malli, jossa ensimmäisestä lapsesta saa vähiten lapsilisää, ei ole järkevä. Lisäksi Lehtonen haluaisi lisätä vakuutusperusteisuutta Kelan rahoitukseen, mikä käytännössä tarkoittaisi korkeampia maksuja työntekijöille ja työnantajille. Hän myös ehdottaa yksinkertaisempaa yleistukea monimutkaisten tukien sijaan.
Kelan pomolla on nyt mennyt hommat pahasti sekaisin. Nytkö valtio aikoo maksaa teinitytöille siitä, että he hankkivat lapsia mahdollisimman varhain? Lehtosen ehdotus on pöyristyttävä, sillä eihän lapsia voi alkaa synnyttää vain rahasta! Entä ne vastuulliset ihmiset, jotka opiskelevat ensin, käyvät töissä ja perustavat perheen vakaalta pohjalta miksi heitä rangaistaan? Lehtonen sysää samalla Kelan kulut työntekijöiden maksettavaksi ja rankaisee niitä, jotka yrittävät tehdä asiat järkevästi. Onko tässä enää mitään järkeä?
Kommentit (245)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehtonen on ilmeisesti itse liian vanha pääjohtajaksi, kun ehdotukset ovat tätä tasoa.
Lehtonen on erittäin pätevä ja kokenut Kelan johtajaksi. Hyvä, kun innovoi uusia juttuja, ei tyydy vain olemaan nimen kirjoittajana.
Onhan sosiaaliturvassa paljon uudistettavaa, siellä on paljon turhaa byrokratiaa.
Kelan hallituksen jäsenet pitäisi valita asiantuntijuuden eikä puoluejäsenkirjan perusteella, niin kuin nyt on.
Aika erikoisia ajatuksia hänellä. Mihin tutkittuun tietoon tämä hänen ideansa voisi muka perustua. Haluaa vain nuoret naiset kotiin miesten tieltä.
Luulin, että liikakansoitus on planeettamme suurin ongelma.
"Raikas" tuulahdus 1930-luvun Saksasta.
Pikaisella googlaamisella huomaa, että ainakin sdp, vasemmistoliitto ja vihreät ovat vaatineet lapsilisien korottamista vuosikaudet.
Nyt kun kokoomuslainen sitä ehdottaa, se ei yhtäkkiä kelpaakaan. 🤣
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni olisi järkevämpää turvata naisten eläke, esimerkiksi siten että jokainen pyöräyttämänsä vauva nostaisi eläkkeen määrää 1000 €/kk sen päälle mitä työnteosta on kertynyt.
no et sä kyllä äitiysvapaaseen menevällä ajalla kerkee työstä saamaan tonnia eläkekertymää .D et lähellekkää xD
Tärkeintä olisi, että nuorille on töitä ja tulevaisuuden uskoa. Lehtosen ehdotus on pientä puuhastelua, jolla ei ole isompaa vaikutusta.
Vierailija kirjoitti:
"Raikas" tuulahdus 1930-luvun Saksasta.
Olit varmaan samaa mieltä demareista, vihreistä ja vasemmistoliittolaisista, kun he vaativat korotuksia lapsilisiin erityisesti nuorten vanhempien ensimmäisestä lapsesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Raikas" tuulahdus 1930-luvun Saksasta.
Olit varmaan samaa mieltä demareista, vihreistä ja vasemmistoliittolaisista, kun he vaativat korotuksia lapsilisiin erityisesti nuorten vanhempien ensimmäisestä lapsesta?
Niin varmaan joo.
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on ongelma,minunkin äiti sai lapsen 17 vuotiaana ja silloin se on luonnollisinta kun kaikki osapuolet haluaa seksia. Mitä sitä väkisillä esivaihdevuosissa yrittää kun seksuaalinen halukin laskee naisella iän myötä.
Parasta on että menee luonnollisuuden mukaan eikä pakota itseå ikäloppuna haluamaan seksiä.
Sillähän ei ole mitään merkitystä onko luonnollista (tietenkin on, pitääkö tällaisia itsestäänselvyyksiä esittää? Kyllähän valtaosa 13 vuotiaistakin voi tulla raskaaksi) vaan sillä että on henkisesti kypsä, valmis ja myös taloidellisesti mahdollisuus elättää lapsi. Hyvin pieni osa 17 vuotiaista on valmiita vanhemmiksi. Ei ole sattumaa että lastensuojelussa asiakkaina on yliedustettuina perheet joissa on nuoret vanhemmat.
Nuket pois lelukaupoista! Lapsille omat vauvat vaunuihin.
Sosiaaliturvahan on vakuutusperäinen jo nyt. Työnantajat maksavat melkein 15 % bruttopalkkojen summasta sairausvakuutusmaksua. Minultakin eläkeläiseltä menee 400 euroa vuodessa sairausvakuutuksen päivärahamaksua
Vierailija kirjoitti:
Ei näiden miesten ehdotuksia voi ottaa tosissaan, kun tieto naisten anatomiasta on luokkaa "no miksi annat kuukautisveren tulla housuun? Pidättele sitä."
Ajatteletko, että lääkäri Lehtonen ei tiedä tuollaista asiaa naisen kuukautisista?
Vierailija kirjoitti:
Pikaisella googlaamisella huomaa, että ainakin sdp, vasemmistoliitto ja vihreät ovat vaatineet lapsilisien korottamista vuosikaudet.
Nyt kun kokoomuslainen sitä ehdottaa, se ei yhtäkkiä kelpaakaan. 🤣
Lapsilisää saisikin korottaa mutta ei vain yhden ryhmän. Mihin tuo Lehtosen nuorten yksilapsisten suosiminen perustuu?
Helppo tuon ukon puhua tuollaisia, hän tulee elämään tällä planeetalla max. 30 vuotta. Tekisikö itse lapsia nyt, jos olisi pari-kolmekymppinen?
Nelikymppisiltä lapsilisät pois, vai? Nyt on Lehtonen suututtamassa aika monet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos muilta leikataan samaan aikaan, mikään ehdotus ei toimi siten että muilta leikataan ja muille lisää. Muuten ehkä ok idea. Lisäksi tasa-arvossa pitäisi yksin asuvatkin huomioida ja lapsettomat.
Lapsilisä on ollut kannustin tehdä lapsia. Katsos kun lapsista tulee vanhemmille paljon menoja mutta kasvaa kuitenkin uusia veronmaksajia.
Eihän kukaan tee lapsia rahan takia. Jos tekee niin ei sovellu vanhemmaksi ja tästä on vain haittaa yhteiskunnalle monin eri tavoin ja se tulee maksamaan valtiolle todella paljon pitkässä juoksussa.
Kyllä kuule narkkarit tekee. Ja kaikista tyhmimmät roskaruualla elävät joiden ravinto pilaa lapsenkin älyn ja terveyden.
Vierailija kirjoitti:
Helppo tuon ukon puhua tuollaisia, hän tulee elämään tällä planeetalla max. 30 vuotta. Tekisikö itse lapsia nyt, jos olisi pari-kolmekymppinen?
Näiden ukkojen aivopieruja ei vain jaksaisi kuunnella. Miettisi miten lapsiperheitä voisi tukea arjessa, että niitä lapsia tehtäisiin. Esim. päiväkodit ja koulut kuntoon.
Ikävä Liisa Hyssälää. Lehtonen vaikuttaa aika seniililtä.
Voitaisiin myös ottaa käyttöön vanhanpiianvero kaikille naimattomille ja lapsettomille alle 25-vuotiallle naisille. Sitten voitaisiin perustaa erityisiä äityiskeskuksia, joissa sinkkunaiset voisivat tutustua THL:n hyväksymiin isä-kandidaatteihin. Perustetaan sille oma yhdistys, jolla olisi myös omia lastenkoteja. Nimeksi joku sopivan raflaava, kuten vaikkapa Lebensborn.
Kautta historian on toimittu niin, että kun töitä on vähän, naiset pannaan työreserviksi kotiin ja synnyttämään lapsia.