Olen alkanut epäillä, että suurin osa ihmisistä ei oikeasti ajattele itse mitä mieltä olette?
Tuntuu siltä, että suurin osa ihmisten mielipiteistä, poliittisista kannoista ja jopa elämäntavoista on lähinnä kopioita siitä, mitä ympärillä sattuu näkymään tai kuulumaan. Harva oikeasti pysähtyy miettimään, miksi ajattelee niin kuin ajattelee.
Olenko yksin tämän ajatuksen kanssa? Onko kriittinen ajattelu kadonnut vai onko sitä koskaan ollutkaan massoilla? Missä menee raja itsenäisen ajattelun ja laumakäyttäytymisen välillä?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Kun jätin alkoholin juomisen yhtenä seurauksena tuli se, että aloin kyseenalaistaa asioita. Olin toki jossain määrin tehnyt sitä aivot marinoitunakin, mutta nyt se on kuin elämäntapa. Se sai miettimään, että pidetäänkö meitä lieassa viinalla ja huumeilla (huumeet nykyään muotia).
Mietin tuota keskiluokan huumekeskustelua lukiessa, että onko tällainen 200 k vuodessa tienaava kokkelipää sen vapaampi kuin muutkaan, sillä on vain hienommat piirileikit.
Moni tykkää myös ajatella olevansa jotenkin enemmän kartalla kuin muut. Myös minä ajattelen näin, on kai pakko. Selviytyminen hengissä vaatii egon tavoittelemaan harhaluuloisia asioita. Jos yhteiskunta muuttuu turvattomaksi minun on nähtävä itseni parempana kuin muut jotta selviydyn, koska jonkun on jäätävä kilpailussa jalkoihin eikä selviytyminen salli sitä.
Meitä pidetään vankina sillä, että on oltava enemmän kuin muut.
Neuvostoliittokin on hyvä esimerkki, miten viinalla hallittiin kansaa. Vähiten älykäs väestö ohjataan roskaviihteen, pornon ja viinan vietäväksi. Sitten on vielä urheilu ja elintasokilpailu muille. Harva miettii elämää syvällisemmin.
Erilaiset suuntaukset hallitsevat ihmisten ajatusmaailmaa.
Joskus uskonto oli valta-asemassa. Sittemmin sivistyneisyyttä pidettiin tavoiteltavana.
Nyt tärkeintä on raha ja kulutus. Osalle myös ympäristöaatteet. Kaikenlainen kehon kontrollointi ravinnon ja kuntoilun avulla on syrjäyttänyt henkiset arvot.
Suurin osa menee lauman mukana eikä kyseenalaista mitään. Tarvitaan melkoinen isku omassa elämässä, että ihminen alkaa kyseenalaistamaan esim. valtakoneistoa. Monessa maassa tämä ei ole edes turvallista.
Parempi on, kun ei ajattele liian paljon. Paikkaa hampaita keskimäärin 50 tuntia viikossa, rutiinilla menee. Lopun ajasta on perheen kanssa ja tekee asioita, jotka tuottavat mielihyvää kaikille. Laulaa, soittaa, pelaa tennistä ja käy kivoissa kahviloissa ja ravintoloissa, syö hyvin ja lukee sunnuntaiaamuna Hesarin ja selaa vauvapalstaa.
Oli muuten kiinnostava artikkeli Kekkosen sisäköstä, joka palveli presidenttiä vuodesta 1956 Kekkosen kuolinpäivään saakka. Kannattaa lukea!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen paine ja pelko siitä mitä muut ajattelevat sinusta ohjaa omaksumaan siinä omassa kuplassa vallalla olevat arvot ja poliittiset ideologiat.
Näinhän se on, vaatii rohkeutta olla erilainen.
Eikä pelkkä rohkeus riitä. Erilainen joutuu usein maksamaan jonkun hinnan erilaisuudestaan. Ei tule valituksi työpaikkaan, koska koetaan liian erilaiseksi. Ei etene urallaan taidoista huolimatta. Karsastetaan naapurustossa. Ei saa ystäviä. Ei onnistu verkostoitumaan.
Yksi vaihtoehto on, ettei paljasta muille ajatuksiaan. Silloin pärjää eikä joudu selkkauksiin.
Mielenkiintoista on miettiä mistä tämä ajattelun syntyy, että media valehtelee kokoajaan. Jossa koulutukset muka aina ovat jotenkin vääristyneitä ja jossa algoritmeistä puskee vain jonkun pahan järjestön agendaa.
Lehdet ovat yksityisessä omistuksessa ja toimittajat ovat ihan normaaleja ihmisiä, jonka joku on sitten palkannut töihin tuottamaan sisältöä. Eivät he ole mitään salaliiton jäseniä, vaan ihan taviksia, jotka kirjoittavat juttuja. Päätoimittajat ihan tavis ihmsiä, jotka sitten joku palkkasi pomoksi sinne toimitukseen. Ja nämä omistajat hekin ovat ihan taviksia, ehkä tavallista rikkaampia, mutta heidänkin tarkoitus on lähinnä tienata rahaa myymällä lehtiä. Eivätkä he jokapäivä jonnekin toimitukseen soita sanoakseen, että puskekaa tätä agendaa.
Nykyisin lehdet ovat täynnä aivan arvotonta täytettä, ilman mitään uutisarvoa suurimmaksi osaksi ja osa on myös poliittista propagandaa. Joka sitten ehkä myötäilee sen päätoimittajan tai omistajan arvoja, mutta loppujen lopuksi aika vähän on mitään mistä tarvitsee ajatella yhtään mitään. Ei kriittisesti tai edes myötämielisesti. Mitä jostain uimavesien lämpötiloista tai jalkapallohallin romahtamisesta pitäisi edes kriittisesti ajatella?
Ongelma on pikemmin se, että sitä tietoa osittain pantataan tai ehkä se, ettei kukaan halua sitä tietoa jakaa eteenpäin kaikille, jotka eivät sitä aktiivisesti itse etsi, ei se, että joku sitä vääristelee. Maailmassa ja Suomessa tapahtuu koko ajaan paljon ja siitä kirjoitetaan Suomessa suomeksi ehkä prosentin verran.
Nytkin maailmassa on käynnissä 56 sotaa. Eikä ongelma ole se, että niistä kirjoitetaan vääristyneesti, vaan se ettei niistä ylipäätään kirjoiteta. Miten asioista voi edes ajatella kriittisesti, jos niistä ei edes tiedä? Tämänhetkinen tiedon saaminen on kiinni kielitaidosta ja jos sitä ei ole, niin eihän sitä informaatiota, jota voisi analysoida kriittisesti kertakaikkiaan ole. Monelle se on vain sitä mitä tarjotaan suomeksi ja ehkä osalle myös ruotsiksi ja englanniksi ja se siinä. Monella ei ole oikeasti mitään hajua miltä todellisuus näyttää Suomen rajoilta lähdettäessä, jonnekin Japaniin asti ja kaikki mitä siitä välistä löytyy.
Tiedon tuottamien maksaa, eikä ihmiset ole valmiita maksamaan siitä. Toimittajat eivät ole ilmaisia, se että käyttää tietotoimistojen palveluita ei ole ilmaista ja nyt olemme tilanteessa, jossa suunnilleen harjoittelijat, yksityiset ahkerat ihmiset, aktivistit ja muutama aikoja sitten palkattu tyyppi kirjoittavat kaiken sen mitä muut lukevat ja kuulevat.
Ajattelu, jossa arvostellaan muiden kriittistä ajattelua on lähinnä arvostelijan ärsyyntymistä siitä, ettei muut ajattele samalla tavoin kuin he ajattelevat. Tämä on viime vuosina tullut todella vahvasti esille. Jos et usko salaliittoja olet lammas jos taas uskot, olet hörhö. Riippuen vastapuolelta, koskaan et ajattele oikein ja kriittisesti.
NPC:t eivät ajattele eivätkä ole aloitteellisia. NPC:t vain reagoivat ärsykkeisiin tai toimivat ajastettujen ohjelmien mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, kaikki muut on tyhmää massaa, mutta juuri MINÄ olen älyllinen uniikki lumihiutale! 😂
Kaikki maailman ihmiset ovat siis yhtä älyllisiä? Älyllinen ei saa todeta ilmiselvää vallitsevaa tosiseikkaa, että on valtaosaa älyllisempi?
Saa tietenkin sen todeta, mutta viisasta on pitää se omana tietonaan. Ei älyllisyys edellytä, että huutelee havaintojaan muiden riesaksi. Eikä siitä olisi mitään hyötyäkään. Jos joku epäilee, että toteamisesi koskee juuri hänen kaltaisiaan ihmisiä, hän torjuu ajatuksen.
Pentti Linkola oli myös tätä mieltä, siis että joukossa tyhmyys tiivistyy. Hän sanoi että useimmat ihmiset ovat fiksuja kun heidän kanssaan keskustelee kahden kesken.
Ja hänen mukaansa muissakin lajeissa näkyy tätä. Silkkiuikkuparit onnistuvat kuulemma hyvin kahdestaan pesinnässä, mutta yhdyskuntina pesivät eivät ymmärrä suojella pesäänsä ja joku peto käy syömässä usein poikaset.
Et ole yksin eikä ajatuksesi ole myöskään omaperäinen. Anti society - piireissä on meuhkattu samasta jo lähemmäs kaksikymmentä vuotta.
Aikanaan kun opiskelin sosiologiaa, sanottiin, että keskivertoihminen ei ajattele mitään, varsinkaan syvällisesti.
Oliko se Hitler kun sanoi: Mikä onni hallitsijoille, että ihmiset eivät ajattele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua harmittaa se, että ihmiset eivät ajattele itse, vaan heille voi työntää mitä vain mielipiteitä.
Yhteiskunnassa päättäjät saattavat hyvävelikerhossa päättää jotain, mikä on heille hyödyksi tai ajattelevan olevan Suomelle hyödyksi ja sitä sitten tuupataan kaikkialle ja kansa uskoo.
Ovat itse sanoneet.
Kuka sinä olet, ja keitä he muka ovat? Surullinen lehmä
Mene pois. Olet ikävä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se käväisi mielessä silloin, kun ihmiset ryhtyivät kiireellä lataamaan sitä Koronavilkku-sovellusta puhelimiinsa.
Tai pakottivat muita käyttämään maskia ja ottamaan rokotteen. Nykyään vain murto-osa enää tekisi niin, koska painetta ei enää ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalinen paine ja pelko siitä mitä muut ajattelevat sinusta ohjaa omaksumaan siinä omassa kuplassa vallalla olevat arvot ja poliittiset ideologiat.
Näinhän se on, vaatii rohkeutta olla erilainen.
Eikä pelkkä rohkeus riitä. Erilainen joutuu usein maksamaan jonkun hinnan erilaisuudestaan. Ei tule valituksi työpaikkaan, koska koetaan liian erilaiseksi. Ei etene urallaan taidoista huolimatta. Karsastetaan naapurustossa. Ei saa ystäviä. Ei onnistu verkostoitumaan.
Yksi vaihtoehto on, ettei paljasta muille ajatuksiaan. Silloin pärjää eikä joudu selkkauksiin.
Niinpä. Kuinkahan moni npc on vale npc.
Ihmisen on vaikea selvitä yhteiskunnan ulkopuolella. Yhteiskunta taas edellyttää normiensa noudattamista. Se, miten paljon se sallii itsenäistä ajattelua, tuntuu maailmassa käyvän yhä vähäisemmäksi.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se käväisi mielessä silloin, kun ihmiset ryhtyivät kiireellä lataamaan sitä Koronavilkku-sovellusta puhelimiinsa.
Jo ekalla sivulla paljastui, että tämä on taas kerran yksi venäläisten ja venäläismielisten ketju, tarkoituksena esittää, että korona on huijausta, yhteiskunta on syvältä ja meitä aivopestään ja huijataan.
Oikeassa keskustelussa ajatustenvapaudesta viittaus koronavilkun turhuuteen ei olisi kerännyt älyttömästi yläpeukkuja, kun melkein kaikki sen kuitenkin latasivat.
Iigorit yläpeukuttavat taas itseään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmisten tulisi ajatella mitä mieltä olen asioista? Onpa tyhmä aloitus.
Varmaan se tuntuu tyhmältä sille joka ei ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin tämän jostakin aikoinaan ja oma huomioni on samansuuntainen. Eli 85% ihmisistä ei ajattele koskaan yhtään mitään.
Nalle Björnroos oli oikeassa: 80% ihmisistä on idareita Suomessa. 80% ottivat kokeellisen k.oronapiikin koska valtamediassa käskettiin.
Suomessa ongelmana oli että täällä mediaan luotetaan liian paljon. Jenkeissäkin lähes kaikki ei luota mediaan.
Vierailija kirjoitti:
Aikanaan kun opiskelin sosiologiaa, sanottiin, että keskivertoihminen ei ajattele mitään, varsinkaan syvällisesti.
Puolella väestöstä on älykkyysosamäärä 100 tai alle. Siis 50%:lla. Kun heille ei edes anneta suuremmin informaatiota asioista, niin mitä kriittistä ajattelua tai ajattelua ylipäätään voi odottaa? ihmisiä ei kiinnosta tietää asioita. Monet jopa leuhkivat siitä. Heitä ei kiinnosta lähipiiri, eikä kaukaiset asiat. Päinvastoin he haluavat ettei heille puhuta, ettei heille kerrota ja mielellään ovat jopa lukematta mistään. Ettei vaan joku pääse vaikuttamaan heidän ajatuksiin. Toiset sulkevat korvansa valtavirta lehdistöltä toiset taas vaihtoehtoiselta medialta. Toiset eivät halua kuulla mitään keneltäkään.
Suurimman osan ajattelun puute johtuu ihan täysin siitä, ettei heillä ole kertakaikkiaan mitään mitä ajatella.
Kaikki maailman ihmiset ovat siis yhtä älyllisiä? Älyllinen ei saa todeta ilmiselvää vallitsevaa tosiseikkaa, että on valtaosaa älyllisempi?