Lue keskustelun säännöt.
Muita, jolle vanhempi sukupolvi antaa täysin utopistisia pariutumisvinkkejä
Olen 24 ja juuri kukaan kavereistani tai entisistä opiskelukavereista ei edes halua seurustella. Ne jotka seurustelevat ovat kaikki tavanneet somessa tai Tinderissä.
Silti neuvotaan lavatansseja (ei näissä käy kukaan alle 50v), katua tai kauppaa (silkkaa ahdistelua), harrastuksia (paistaa tosi vahvasti läpi jos olet siellä pokailemassa), työpaikkaa (mikä 'työpaikka'? Hyvä kun saa muutaman viikon pätkissä nollatuntihommia joissa koko ajan vaihtuu porukka)
Tuntuu, että ei osata asettua toisen asemaan, vaan ekstrapoloidaan omien kokemusten kautta ja jumitutaan niihin ymmärtämättä että ajat ovat muuttuneet.
Kommentit (182)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppiset, jotka eivät tiedä missä samanikäiset liikkuvat ja sitten valittavat etteivät löydä puolisoa?
Eivätkö he käy juhlissa, festareilla, matkoilla? Missä he ovat vappuna, uutena vuonna, juhannuksena? Omien vanhempien luona? Kai jotain opiskelija tapahtumia järjestetään yhä? Ennen vanhaan ihan oikeasti pystyi tavata samanikäisiä vaikka missä. Laivalla, interrailissa, diskossa, koulussa, harrastuksissa, kotibileissä, yöbussissa tai vaikka terassilla. Eivätkö he käy, vai eikö toisiin sovi enää ottaa kontaktia?
Ei ole enää metoon aikakaudella sopivaa puhua vieraille julkisesti. Pitää olla joku yhteinen asia ilmeisen selvä niin sitten on lupa mennä puhumaan. Omalla kohdalla tämä yhteinen asia on reivikulttuuri.
Normaali puhe ei ole kiellettyä.
kyllä se normaali puhe nykyään metoon aikakaudella on kiellettyä, jos joku siitä ahdistuu.
ei vieraasta ihmisestä voi tietää millainen erityisherkkä kaikestaloukkaantuja se on. se voi ahdistua ihan mistä tahansa. miehen ei kannata ottaa riskiä.
Jos kaikki muiden reaktiot pelottavat niin, ettei vain kykene kommunikoimaan, on tosiaan sitten yksin. Jos ei uskalla puhua normaalisti, ei voi myöskään odottaa jonkun mystisesti ihastuvan ja rakastuvan. Sinänsä aika simppeli yhtälö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Vuorovaikutustaitoja voi onneksi harjoitella ja kehittää. Naiset oppivat sen paremmin jo nuoresta lähtien, vaikka se ei olisi alunperin luontevaa ja kuormittaisi. Heille on luonnollisempaa katsoa miten muut toimivat, kokeilla samaa ja todeta sen toimivan. Miehet vain möllöttävät vuodesta toiseen mykkinä ja syyttävät naisia jotka eivät lähesty, kiinnostu ja ala seurustella."
Jos mietin mistä oli itselleni näin miehenä eniten hyötyä niin se oli juuri se että lapsena minulla oli paljon naispuolisia serkkuja sekä perhetuttujen tyttöjä joiden kanssa olin jutellut koko lapsuuteni. Siinä oppi että tytöt ovat sekä kaikki omia yksilöitään että ihan tavallisia ihmisiä joille voi jutella normaalisti tavallisista asioista.
Ja tästä oli huikea hyöty sitten kun piti uskaltaa myöhemmin jutella niille tytöille joista oli kiinnostunut. Ei tarvinnut niin jännittää sitä itse naiselle puhumista vaan saattoi vain jutella normaalisti mistä nyt milloinkin tuntui luontevalta jutella.
Vierailija kirjoitti:
"Jos joku on kiinnostunut sukulaisten tai ystävien seurusteluhistoriasta, niin usein nämä ovat kertoneet, että tutustuivat tanssilavalla tai muissa paikoissa, joissa tanssittiin tangoa ja muuta. "
Ehkä jos puhutaan jostain kasikymppisistä. Viisikymppisetkin ovat pääosin jo tavanneet yökerhoissa, baareissa ja festareilla. Ei 90-luvulla enää mitään kovin suurta tanssilavakulttuuria ollut. Ei ollut enää 80-luvullakaan.
Ei nyt sentään yleistetä, että pääosin. Moni viisikymppinen on tavannut opiskelu- tai työelämässä, käymättä koskaan ryyppäjäisissä. Tai niissä ryyppäjäisissäkin saatettiin tutustua johonkin ennestään tuttuun tai tutuntuttuun. Se, että omat kuviot ja piirit ovat tietynlaiset, ei vielä riitä yleistyksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse 40v+ miehenä näen, että tämä ei ole mikään uusi ilmiö. Ennen nettideittailuakin ainoastaan ne pitkät ja komeat miehet saivat jutella naisille. Nettideittailun aamunkoitossa myös me heikkotasoisemmat miehet pääsimme jotenkuten tutustumaan naisiin. Tosin nykyään nettideittailun tinderöityminen ja raju kaupallistuminen on vienyt pariutumisen vain harvan ja ainoan yksinoikeudeksi. On naisten markkinat ja heikkotasoisilla miehillä ei ole minkäänlaista ihmisarvoa.
Naisten vaatimukset ovat lähestulkoon saavuttamattomia: pitää olla työpaikka ja hyvä ura, pitää olla kavereita, pitää olla hieno auto, pitää olla äärimmäisen kunnianhimoinen, pitää olla pitkä, pitää olla komea, pitää hyväksyä naisen olemassa olevat lapset jne. Miesten kokemattomuusepidemia räjähtää käsiin tuhoten monen miehen elämän pysyvästi. Nykyään ei ole lainkaan mahdotonta, että yli kolmekymppisiä ja täysin kokemattomia miehiä on olemassa.
Miesten on noustava taistelemaan feminismin käärmettä vastaan.
Miksi kirjoitat tällaista soopaa? Sinulla on lupa mädäntyä koneesi äärellä, mutta jätä myrkyt mahalaukkuun.
Ei tämä mitään soopaa ole, perustuu täysin omiin havaintoihin ja muiden alemman tason miesten kokemuksiin.
No tässä on minun kokemukseni: olen 167 cm pitkä mies, joka aloitti deittailun 2000-luvun alussa. En kokenut juuri lainkaan vaikeuksia naisiin tutustumisessa. Juttelin ikäisilleni naisille baareissa, opiskelupaikassa, tapahtumissa, kotibileissä, festareilla, kaveriporukan juhlissa, harrastuksessa, ties missä. Ja tiedätkö mitä - ei minulla ollut vaikeuksia saada deittejä, seurustelusuhteita, parisuhteita. En ollut tuolloin myöskään varoissani; ei ollut autoa, eikä juuri merkkivaatteita. Olin vain avoin, rento, hauska, ainakin omasta mielestäni. En ollut naisten mielestä pelottava - hekin ottivat kontaktia minuun, en useinkaan ollut se, joka lähestyi ensin.
Mutta myönnetään - myös minulla oli tuolloin kavereita, jotka olivat kateellisia siitä, että otin jatkuvasti kontakteja naisiin. Sanoin joskus yhdelle, että ei kukaan voi sinun puolestasi mennä kenellekään juttelemaan, ja naistenkin olisi helpompi lähestyä sinua, jos et baarissa tai juhlissa luimistelisi nurkassa ja tuijottaisi lasiasi.
Uskalluksen ja "häviämisen" pelko oli yllättävän monella persiissä. Ehkä se on vain yleistynyt viimeksi kuluneen 25 vuoden aikana.
Nyt olen jo setämies, ja tukevasti naimisissa, mutta vielä joskus tulee sellaisia kohtaamisia omanikäisteni naisten kanssa, että voisin kuvitella vielä naisseuraakin löytäväni, jos parisuhteeni sattuisi päättymään.
Tämä on juuri se salaisuus: mukavat, avoimet ihmiset, jotka tutustuu toisiin pariutuvat, vaikkeivat täyttäisi alkuunkaan incel/looksmaxxing liikkeen väittämiä kriteereitä naisten vaatimuksista. Koska ei naiset oikeasti kaipaa yleensä mitään ihmeellistä, ei ulkonäön eikä esim. varakkuuden suhteen. Mutta ei monet meistä naisista pysty "tuosta vaan" ihastumaan johonkin nettiprofiilin tai yksittäisen pokaamisen perusteella. Sen sijaan, jos live-elämässä muuten vaan tutustutaan, ei "pillunsaanti" edellä vaan ihan vaan ihmisinä, niin sitä voipi ihastua sellaiseenkin, jonka ei ajatellut olevan omaa tyyppiä ollenkaan.
Itse löysin mieheni yliopistolta opiskeluaikana. Hän ei ollut silloinkaan ulkoisesti mikään komea: lyhyt, hintelä, pukeutui perusnörtin tapaan, ei mitenkään erikoisen näköinen. Eikä edes ekstrovertti, eikä käynyt baareissa yms. Mutta hän kyllä tykkäsi jutella opiskeluihin liittyvistä asioista, ja laskuharjoituksia yhdessä tehdessä huomasin miten älykäs ja nörttimäisellä tavalla hauskakin hän on. Vähitellen aloin myös pitää häntä viehättävän näköisenä ja ihastuin ihan täysillä. Juttu muuttui parisuhteeksi eräistä opiskelijabileistä, jonne hänet pyysin, ja alkoholin estoja poistavan vaikutuksen ansiosta päädyttiin opiskelujen yhteistyöstä ja avunannosta johonkin ihan muuhun. 18 vuotta myöhemmin, yhdessä onnellisesti edelleen, ja 2 lastakin saatu.
"Ei nyt sentään yleistetä, että pääosin. Moni viisikymppinen on tavannut opiskelu- tai työelämässä, käymättä koskaan ryyppäjäisissä."
Kommentoin vain suhteessa väitteeseen tapaamisesta tangon ja humpan tanssimisen kautta, en kaikkien erilaisten tapaamistapojen suhteen.
Tietenkin jokaisena aikana merkittävä osa on tavnnut myös muualla kuin huvielämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse 40v+ miehenä näen, että tämä ei ole mikään uusi ilmiö. Ennen nettideittailuakin ainoastaan ne pitkät ja komeat miehet saivat jutella naisille. Nettideittailun aamunkoitossa myös me heikkotasoisemmat miehet pääsimme jotenkuten tutustumaan naisiin. Tosin nykyään nettideittailun tinderöityminen ja raju kaupallistuminen on vienyt pariutumisen vain harvan ja ainoan yksinoikeudeksi. On naisten markkinat ja heikkotasoisilla miehillä ei ole minkäänlaista ihmisarvoa.
Naisten vaatimukset ovat lähestulkoon saavuttamattomia: pitää olla työpaikka ja hyvä ura, pitää olla kavereita, pitää olla hieno auto, pitää olla äärimmäisen kunnianhimoinen, pitää olla pitkä, pitää olla komea, pitää hyväksyä naisen olemassa olevat lapset jne. Miesten kokemattomuusepidemia räjähtää käsiin tuhoten monen miehen elämän pysyvästi. Nykyään ei ole lainkaan mahdotonta, että yli kolmekymppisiä ja täysin kokemattomia miehiä on olemassa.
Miesten on noustava taistelemaan feminismin käärmettä vastaan.
Kun joku torjuu uuden kumppaniehdokkaan sen takia, että toisella on ennestään lapsi, niin hän jättää monta mahdollisuutta pois. Näin saa tehdä, mutta tuo on silti totta. Tarkoitan miehiä ja naisia, jotka kaipaavat puolisoa. Jos ollaan kolmekymppisiä tai nelikymppisiä, niin monella ihmisellä on siinä iässä lapsi. Jos joku ehdottomasti haluaa lapsettoman kumppanin tai sellaisen, joka ei ole koskaan asunut jonkun kanssa, silloin pitää aloittaa aktiivinen etsintä tosi nuorena. Ehkä suunnilleen 24-vuotiaana on hyvä ryhtyä metsästämään elämänkumppania. Jos sen jättää myöhemmäksi, kohtaa ihmisiä, jotka ovat jo olleet avoliitossa, avioliitossa, jääneet leskeksi tai joilla on lapsi.
Minä löysin mieheni bussipysäkiltä. Melkein joka aamu seisottiin samaan aikaan odottamassa. Kerran sitten ihmeteltiin, miksiköhän bussi on myöhässä. Istuttiin vierekkäin ja juteltiin niitä näitä. Ja siitä se lähti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"miehen ei kannata ottaa riskiä."
Rakkauden etsiminen on aina riski. Ilman heittäytymistä ja pientä riskin ottoa et löydä ketään.
Tämähän se.
Pätee samalla myös kaverisuhteisiin. On riski kertoa itsestään. Mitä jos toinen ei tahdokaan seuraasi ja tekee sinusta näin toimien epäkiinnostavan? Sitten olisikin kyettävä ajattelemaan, että ette sopineet toisillenne. Jatkaa ja ajatella, että joku toinen kyllä sopii ja ehkä mietittävä itseäänkin. Oliko omassa toiminnassa kehittämisen varaa. Jatkettava kumminkin.
Perusjuttuja ihmisten välisessä kanssakäynnissä. Ne vaan unohtuvat nykyisessä itsekkyden ajassa ja tekevät unohtuessaan ihmisistä yliherkkiä "hylkäykselle", koska some ja omat kuplat joissa logiikka on erilainen.
"Jos ollaan kolmekymppisiä tai nelikymppisiä, niin monella ihmisellä on siinä iässä lapsi. Jos joku ehdottomasti haluaa lapsettoman kumppanin tai sellaisen, joka ei ole koskaan asunut jonkun kanssa, silloin pitää aloittaa aktiivinen etsintä tosi nuorena"
Niin, on aika paradoksaalista että samaan aikaan miehet itse usein haluavat viettää pitkää nuoruutta ennen kuin saavat lapsia, kuitenkin vaaditaan että ne naisetkin odottelisivat jotta mies ei joidu muiden lapsia elättämään.
Ihan fakta on se että ne jotka saavat niitä lapsia kolmekymppisinä ovat useimmiten aloittaneet sen seurustelun jo paljon aikaisemmin ja selkeästi silloin jo sitoutuneet siihen että perustetaan perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Ei tämä mitään soopaa ole, perustuu täysin omiin havaintoihin ja muiden alemman tason miesten kokemuksiin."
Jostain kumman syystä moni ihan kaltaisesi ei ole "alemman tason mies" vaan pariutunut. Eli olet yksin juuri koska käsityksesi siitä miksi et ole löytänyt ketään ovat pahasti pielessä.
Kun kävelen kadulla ja kauppakeskuksessa katselen joskus ympärilleni ja mietin parisuhteita. Siellä näkee monenkokoisia ja erilaisia pareja, jotka ovat ostoksilla, kahvilla ja etsimässä lastenvaatteita jälkikasvun kanssa. Useimmat ovat tavallisen näköisiä. Vaatteet ovat joillakin viimeisen päälle, toisilla kulahtaneita ja päällä roikkuvia. He kaikki näyttävät tyytyväisiltä elämäänsä ja joskus vähän kadehdin heitä...
Suurin syy tälle on siinä että oikeasti kukaan ei kelepaa kellekkään. Kaikki on niin aivopesty että juostaan rahan ja materian perässä ennemmin. Pelätään että ei voi lapsia edes kasvattaa kun ollaan niin vössyköitä että vaaditaan kaikki. Eikä osata edes uhrata omasta päästä mitään. Suomalaisista Ihmisistä on tullut pilalle lellittyjä itsekkäitä vössyköitä jotka ei uskalla edes ottaa riskejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse 40v+ miehenä näen, että tämä ei ole mikään uusi ilmiö. Ennen nettideittailuakin ainoastaan ne pitkät ja komeat miehet saivat jutella naisille. Nettideittailun aamunkoitossa myös me heikkotasoisemmat miehet pääsimme jotenkuten tutustumaan naisiin. Tosin nykyään nettideittailun tinderöityminen ja raju kaupallistuminen on vienyt pariutumisen vain harvan ja ainoan yksinoikeudeksi. On naisten markkinat ja heikkotasoisilla miehillä ei ole minkäänlaista ihmisarvoa.
Naisten vaatimukset ovat lähestulkoon saavuttamattomia: pitää olla työpaikka ja hyvä ura, pitää olla kavereita, pitää olla hieno auto, pitää olla äärimmäisen kunnianhimoinen, pitää olla pitkä, pitää olla komea, pitää hyväksyä naisen olemassa olevat lapset jne. Miesten kokemattomuusepidemia räjähtää käsiin tuhoten monen miehen elämän pysyvästi. Nykyään ei ole lainkaan mahdotonta, että yli kolmekymppisiä ja täysin kokemattomia miehiä on olemassa.
Miesten on noustava taistelemaan feminismin käärmettä vastaan.
Kun joku torjuu uuden kumppaniehdokkaan sen takia, että toisella on ennestään lapsi, niin hän jättää monta mahdollisuutta pois. Näin saa tehdä, mutta tuo on silti totta. Tarkoitan miehiä ja naisia, jotka kaipaavat puolisoa. Jos ollaan kolmekymppisiä tai nelikymppisiä, niin monella ihmisellä on siinä iässä lapsi. Jos joku ehdottomasti haluaa lapsettoman kumppanin tai sellaisen, joka ei ole koskaan asunut jonkun kanssa, silloin pitää aloittaa aktiivinen etsintä tosi nuorena. Ehkä suunnilleen 24-vuotiaana on hyvä ryhtyä metsästämään elämänkumppania. Jos sen jättää myöhemmäksi, kohtaa ihmisiä, jotka ovat jo olleet avoliitossa, avioliitossa, jääneet leskeksi tai joilla on lapsi.
Kelvottomat/ala-arvoiset vaihtoehdot, kuten yh-naiset, pitääkin jättää pois laskuista.
Miehen on parasta pariutua teini-ikäisen naisen kanssa, jo 20+ iässä naisen ajatusmaailma on pahasti lukkiutunut.
Minun sisareni meni mökkitietalkoisiin, risusavottaan siis. Siellä oli tyyppi, jonka kanssa kantoivat leppä- ja pajupuskia roskalavalle. Talkooruokaa sitten söivät yhdessä ja juttelivat ja lopuksi pyöräilivät meidän mökille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Miehen on parasta pariutua teini-ikäisen naisen kanssa, jo 20+ iässä naisen ajatusmaailma on pahasti lukkiutunut."
Olet juuri se mies jonka jäljiltä niitä YH-äitejä jää. Siis se jännä mopopoika johon naivi teinityttö haksahtaa ja josta vihdoin saa erottua kolmikymppisenä kun tajuaa mikä ääliö tulikaan valittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parikymppiset, jotka eivät tiedä missä samanikäiset liikkuvat ja sitten valittavat etteivät löydä puolisoa?
Eivätkö he käy juhlissa, festareilla, matkoilla? Missä he ovat vappuna, uutena vuonna, juhannuksena? Omien vanhempien luona? Kai jotain opiskelija tapahtumia järjestetään yhä? Ennen vanhaan ihan oikeasti pystyi tavata samanikäisiä vaikka missä. Laivalla, interrailissa, diskossa, koulussa, harrastuksissa, kotibileissä, yöbussissa tai vaikka terassilla. Eivätkö he käy, vai eikö toisiin sovi enää ottaa kontaktia?
Ei ole enää metoon aikakaudella sopivaa puhua vieraille julkisesti. Pitää olla joku yhteinen asia ilmeisen selvä niin sitten on lupa mennä puhumaan. Omalla kohdalla tämä yhteinen asia on reivikulttuuri.
Normaali puhe ei ole kiellettyä.
kyllä se normaali puhe nykyään metoon aikakaudella on kiellettyä, jos joku siitä ahdistuu.
ei vieraasta ihmisestä voi tietää millainen erityisherkkä kaikestaloukkaantuja se on. se voi ahdistua ihan mistä tahansa. miehen ei kannata ottaa riskiä.
Jos ajattelet noin, sinun on parasta jäädä yksin. Ajattelutapaa voi muokata.
Vierailija kirjoitti:
"Jos joku on kiinnostunut sukulaisten tai ystävien seurusteluhistoriasta, niin usein nämä ovat kertoneet, että tutustuivat tanssilavalla tai muissa paikoissa, joissa tanssittiin tangoa ja muuta. "
Ehkä jos puhutaan jostain kasikymppisistä. Viisikymppisetkin ovat pääosin jo tavanneet yökerhoissa, baareissa ja festareilla. Ei 90-luvulla enää mitään kovin suurta tanssilavakulttuuria ollut. Ei ollut enää 80-luvullakaan.
Olet varmaan oikeassa, mutta tarkoitin sitä, että ne miehet ja naiset lähtivät ulos kotoa, kai siististi pukeutuneena ja yrittivät tehdä hyvän vaikutuksen tapaamiinsa ihmisiin. Olipa näyttämönä sitten olla tanssilava, disko, baari tai muu kokoontumispaikka.
Vierailija kirjoitti:
"Miehen on parasta pariutua teini-ikäisen naisen kanssa, jo 20+ iässä naisen ajatusmaailma on pahasti lukkiutunut."
Olet juuri se mies jonka jäljiltä niitä YH-äitejä jää. Siis se jännä mopopoika johon naivi teinityttö haksahtaa ja josta vihdoin saa erottua kolmikymppisenä kun tajuaa mikä ääliö tulikaan valittua.
Semmoista syyttelyä wanhusnaiselta. Olen LOMA, Lapseton Oman Mielen Ansiosta.
Miehet tyypillseisti jättävät naiset jotka turpoavat ryhävalaaksi taikka alkavat pihtaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Miehen on parasta pariutua teini-ikäisen naisen kanssa, jo 20+ iässä naisen ajatusmaailma on pahasti lukkiutunut."
Olet juuri se mies jonka jäljiltä niitä YH-äitejä jää. Siis se jännä mopopoika johon naivi teinityttö haksahtaa ja josta vihdoin saa erottua kolmikymppisenä kun tajuaa mikä ääliö tulikaan valittua.
Semmoista syyttelyä wanhusnaiselta. Olen LOMA, Lapseton Oman Mielen Ansiosta.
Miehet tyypillseisti jättävät naiset jotka turpoavat ryhävalaaksi taikka alkavat pihtaamaan.
Miehet jättävät myös petolliset naisensa, sellaiset joka järjestelevät miehensä "isäksi".
"Ehkä suunnilleen 24-vuotiaana on hyvä ryhtyä metsästämään elämänkumppania. Jos sen jättää myöhemmäksi, kohtaa ihmisiä, jotka ovat jo olleet avoliitossa, avioliitossa, jääneet leskeksi tai joilla on lapsi."
Aika hyvin tuon iän haarukoit koska omasta opiskeluaikojen kaveripiiristäni lähes kymmenen pariutui 24-26 vuotiaana eli silloin kun opiskelut alkoivat olla loppu ja alettiin suunnata siihen "oikeaan elämään".
Se on monella varmaan se vaihe kun mietitään mitä loppuelämältä halutaan ja se vakava parisuhde alkaa nousta yhdeksi isoksi asiaksi jos sen ja perheen haluaa.
Jos tuon vaiheen ohittaa ilman pariutumista, jäljellä ovat helposti vain ne joille se parisuhde ei ole niin tärkeä asia, jotka eivät halua sitoutua tai joilla on isompia sosiaalisia tai elämänhallinnan rajoitteita sille että joku huolisi. Ja silloin homma vaikeutuu aika paljon.
"Jos joku on kiinnostunut sukulaisten tai ystävien seurusteluhistoriasta, niin usein nämä ovat kertoneet, että tutustuivat tanssilavalla tai muissa paikoissa, joissa tanssittiin tangoa ja muuta. "
Ehkä jos puhutaan jostain kasikymppisistä. Viisikymppisetkin ovat pääosin jo tavanneet yökerhoissa, baareissa ja festareilla. Ei 90-luvulla enää mitään kovin suurta tanssilavakulttuuria ollut. Ei ollut enää 80-luvullakaan.