Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies haluaa lapsia, minä olen epävarma
02.07.2025 |
En ole koskaan ollut varma haluanko omia lapsia. Välillä on ollut vauvakuumetta, välillä taas asia ei voisi vähempää kiinnostaa. Olen kuitenkin aina ajatellut, että yksi tai lasta voisi olla tulevaisuudessa ok, mutta tämä on ollut enimmäkseen harmitonta fantasiointia aikana, kun olin sinkku. Olen enemmänkin vain pitänyt mahdollisuuden itselleni avoinna.
Nyt olen parisuhteessa ja mies haluaa lapsia. Suhteen alussa minäkin ajattelin, että ehkä sitten joskus. Ajattelen yhä samoin. Mitään erityistä intoa lapsiperhe-elämään ei siis ole, mutta ei se ole myöskään jyrkkä ei.
Muuten voisinkin vielä harkita, mutta en voi lykätä tätä loputtomiin, koska täytän pian jo 34.
Mitä ihmettä teen?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi aloittaa parisuhdetta jos parisuhteen kenties suurimmasta kysymyksestä ei ole ensin sovittu? Sehän pitäisi tietää jo suhteen alussa.
Aidallaistujien pitäisi ensin miettiä mitä he haluavat elämältään ennen kuin aloittavat suhteen.
Tuolla logiikalla moni jäisi ilman parisuhdetta. Omista haaveista tai epävarmuuksista pitää tietysti puhua suoraan kumppanille. Myös siitä, ettei ole varma mitä haluaa.
Monet aloittavat parisuhteen nuorina, kun eivät vielä tiedä mitä haluavat elämältä. Mieti joku 18-vuotias puhumassa lapsihaaveista siinä ehtii mieli (ja kumppanikin) muuttua suuntaan tai toiseen, ennen kuin asia on ajankohtainen. Toki hieman yleistän.
Minä tiesin alle 18-vuotiaana, että halusin perheen, keksin pojalle nimen, jonka annoinkin esikoiselleni. Ja kaverit, jotka tiesivät etteivät halua lasta, ovat lapsettomia.
Ei sitä lasta kuitenkaan siihen ensimmäiseen suhteeseen tarvitse hankkia tästä huolimatta tai edes puhua asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä palstalla päivystää kauniina kesäpäivänä katkerat lapsettomat naiset. Tämmöisinä päivinä ollaan lasten kanssa ulkona, eikä möllötetä sisällä kännykkä kourassa. Joten keskustelun vastauksissa painottuu tämä yksi näkökulma.
Vierailija kirjoitti:
Aika lapsivihamielisiä kommentteja täällä. Kummallinen käsitys miesten kelvottomuudesta tosi vahva myös. Oikeasti valtaosa isistä on ihan mahtavia! Tottakai on niitä lusmuja myös, mutta onneksi ovat pieni vähemmistö. (Paitsi täällä palstalla jossa kaikki miehet on sikoja)
En allekirjoita mitään kommenttisi väitteistä. Mutta sitä mieltä kyllä olen, ettei lasta kannata tehdä toisen mieliksi, vaan silloin jos on tarvittaessa valmis ottamaan vastuun myös yksin. Tulevaisuudesta kun ei koskaan tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan olet jo valehdellut miehelle että mies pysyisi suhteessa että kyllä sinä joskus vielä lapsen haluat vaikka todellisuudessa et halua. Onko käynyt niin että olet vain lupaillut että saat miehen kustantamat ja ja järjestämät edut ja hyödyt kun tiedät itsekin että jos olisit ollut rehellinen heti alussa niin mies ei olisi jäänyt suhteeseen kun selvästikin haluaa lapsen?
Mitä ihmettä sinä vaahtoat? Asia ei kosketa sinun elämää mitenkään. On ihan normaalia epäröidä ja pohdiskella noin isoa asiaa monelta kantilta. Enemmän minä ihmettelen niitä naisia, jotka tehtailevat lapsia heppoisin perustein ties mille poikaystäville ym säädöille, ja sitten vielä huulipyöreinä ihmettelevät kun ei se ukko kosikaan vaikka lapsikin tehtiin.Eli siis se ilmeisesti sinun mielestä on ok myö
Jep tämä aidallaistuminen toimii molempiin suuntiin. Mieli voi muuttua mihin tahansa suuntaan. Eikö se ole aika stressaavaa kun ei voi yhtään luottaa puolisoon, haluaako hän yhtäkkiä lapsia, vai onko elätellyt 10-20v valheellisia lupauksia lapsesta mutta sitten ei haluakaan?
"On ihan normaalia epäröidä". Joo niin on. Mutta ne epäröinnit tehdään ennen parisuhdetta jotta sivullinen ihminen ei joudu kärsiä siitä että toinen vei toisen elämästä 10-20 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kauan olet jo valehdellut miehelle että mies pysyisi suhteessa että kyllä sinä joskus vielä lapsen haluat vaikka todellisuudessa et halua. Onko käynyt niin että olet vain lupaillut että saat miehen kustantamat ja ja järjestämät edut ja hyödyt kun tiedät itsekin että jos olisit ollut rehellinen heti alussa niin mies ei olisi jäänyt suhteeseen kun selvästikin haluaa lapsen?
Eihän tässä ole sanottu, että olisi valehdeltu miehelle. Moni mies voi ajatella, että kyllä sen naisen mieli vielä muuttuu.
Eikö miehet saisi ajatella ja toimia samalla tavalla kun ne naiset toimii jotka haluaa lapsen semmoisen miehen kanssa joka ei halua lapsia?
-eri
Tietenkin saa. Ihan samalla tavalla, kun toinen haluaa lapsia ja toinen ei. Silloin erotaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla päivystää kauniina kesäpäivänä katkerat lapsettomat naiset. Tämmöisinä päivinä ollaan lasten kanssa ulkona, eikä möllötetä sisällä kännykkä kourassa. Joten keskustelun vastauksissa painottuu tämä yksi näkökulma.
Ei ne teinit lähde äidin kanssa pihalle leikkimään vaikka kuinka ruinaisi.
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa:
Olen kanssanne ihan samaa mieltä siitä, että suhteeseen ei kannattaisi hypätä jos ei halua samoja asioita. Minä vain ajattelin, että alkaisin haluta, kun asia on kuitenkin aina ajoittain kutkuttanut. Tavallaan se houkuttelee vieläkin. Pelkään vain tehdä lopullisen päätöksen.
Näin anonyyminä kehtaan paljastaa, että kerran ehkäisyn kanssa kävi vahinko (kumi hajosi), mutta päätimme silti jättää jälkiehkäisyn hakematta, koska kierron vaiheen vuoksi raskauden mahdollisuus oli epätodennäköinen. Silloin jopa hetkellisesti toivoin, että kävisikin vahinko, ettei tarvitsisi itse tehdä päätöstä. Teidän, tämä on naurettavaa. Mutta se olisi ollut alkukauhistuksen jälkeen varmasti ihan iloinen yllätys.
Niin ei käynyt, ja nyt kun asia pitäisi muka päättää itse, en taas tiedä mitä haluan.
Ap, minullekin päätöksenteko tässä asiassa oli vaikeaa pitkälle päälle kolmenkymmenen ikävuoden. Tavallaan halusin, tavallaan en, suhtautumiseni koko asiaan oli kumman ambivalentti. En vauvakuumeillut todellakaan, aatokset asian suhteen vaihtelivat. Toivoin usein salaa, että jotakin olisi tapahtunut, vaikka yllätysraskaus, kunhan vaan ei olisi itse tarvinnut "aktiivisesti" asiasta päättää. Tämmöisessä oudossa välitilassa ja ajatussumussa kelluskelin pitkään eteenpäin.
Sitten yli 35-vuotiaana kävi niin, että minulla paljastui aivan yllättäen hedelmällisyyteen vaikuttava sairaus, ja toki tuossa vaiheessa olin jo sen ikäinenkin että ymmärsin biologisten todennäköisyyksien olevan jo muutenkin alemmat kuin aiemmin. Sairauttani alettiin hoitaa ja pääsin lapsettomuushoitoihin, ja niiden alkaessa tuli eteen se lopullinen tajuaminen, että tämä on todella ainoa & viimeinen mahdollisuuteni saada lapsi.
Nyt olen äiti. Elämässäni on paljon mielenkiintoisia juttuja, teen kiinnostavaa työtä, harrastan ja olen lisäksi introvertti luonnekin - eli kaipaan aika usein omaa tilaa ja rauhaa. Mutta tiedätkö, hyvin se vanhemmuus sinne sekaan mahtuu! Vanhempana olo on tietysti välillä puuduttavaa ja raskasta, mutta kyllä se myös aivan uskomattoman hienoa. Oma lapsi on elämäni kallein aarre.
Usein tuntuu, että nykyään aika paljon ajatellaan, että ihan kaiken pitää olla varmaa ja valmiina jotta voisi tehdä hyviä päätöksiä. Mutta ei ihmisen elo ole määrämittaista pakettitavaraa. Mikään ei ole koskaan varmaa, menipä mitä polkua tahansa ja ennakoisi kuinka tarkasti hyvänsä. Siksi tarvitaan myös rohkeutta mennä elämää kohti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää haluta 100%. 99% ei riitä vanhemmuuteen.
Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna. Saatat katua lapsen hankkimista jos et ole 100% mukana hankkeessa. Se on sen jälkeen game over.
Epävarmuus = älä hanki lapsia.
Se että on epävarma ennen raskauden alkamista tai jopa sen aikana, ei tarkoita, etteikö olisi onnellinen lapsesta ja rakastaisi häntä. Harva oikeasti jo olemassa olevasta lapsestaan luopuisi.
Minua ainakin on pelottanut joka kerta,un olen huomannut raskauden alkaneen. Se paniikki on jotain ihan hirveää. Mun elämä on pilalla!
Näinhän ei tietenkään ole, vaan minulla on kolme toivottua, rakastettua lasta. Joiden isän kanssa erosimme sittemmin
Ja yksi, jonka isä lähti heti, kun kuuli raskaudesta. Mietin tosissani keskeytystä, mutta koska olin jo yksin kasvattanut nuo aiemmat, päätin antaa tämänkin lapsen tulla. Hän on nyt ihana taapero, ja vaikka elämäni muuttuikin kovin. Häntä odottaessa ei kylmä olin peloissani ja mietin, teinkö oikean päätöksen. Tein.
Hyvin harvoin elämässä on 100% varmuutta mistään, vaan asioissa on niitä harmaan sävyjäkin, ei maailma ole mustavalkoinen. Ja silti se lopputulos on hyvä, eikä sitä lapsen saamista kadu.
Lapset nimenomaan saadaan. Ei tehdä. Ja lapset ovat elämän suurin rikkaus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää haluta 100%. 99% ei riitä vanhemmuuteen.
Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna. Saatat katua lapsen hankkimista jos et ole 100% mukana hankkeessa. Se on sen jälkeen game over.
Epävarmuus = älä hanki lapsia.
Höpö höpö. Itse ajattelen päin vastoin. Mikäli lapsikysymys yhtään kutkuttaa mieltä ja sen toteuttamiseen olisi tarvittavat resurssit, kannattaa lapsi tehdä. Muuten jää kaduttamaan.
Oletko jo kertonut omille lapsillesi, ettet ole halunnut heitä 100%.
Onpa tosi kivaa lapsia kohtaan.
Huh huh...
Ei elämä ole noin mustavalkoista. Se että om tehnyt epävarmuuden vallitessa itse päätöksen, ei tarkoita etteikö voisi olla täy
Tykkäänkö omista lapsistani vielä 3v kuluttua? Jaksanko olla hyvä vanhempi? No en tiiä mut katotaan ja ihmetellään mitä tapahtuu."
Lapset ansaitsevat parempaa
Kyllästytkö kaikkeen kolmessa vuodessa? Onko elämäsi kovin hankalaa sen vuoksi?
Ei tuollainen ajatusmaailma ole terve.
Normaali ihminen tekee päätöksiä, vailla varmuutta tulevasta, koska sitä täyttä varmuutta ei ole, koskaan
Ja sitten elämää eletään tyytyväisenä eteenpäin. Vanhemmuuteen kasvetaan.
Kukaan, jolla ei vielä ole lapsia, ei voi täysin tietää, millaista vanhemmuus on. Eikö tarvitsekaan tietää, koska kukaan ei säily elämässä muuttumattomana läpi vuosien. Kasvua tapahtuu aina
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasta pitää haluta 100%. 99% ei riitä vanhemmuuteen.
Jokainen lapsi ansaitsee syntyä toivottuna. Saatat katua lapsen hankkimista jos et ole 100% mukana hankkeessa. Se on sen jälkeen game over.
Epävarmuus = älä hanki lapsia.
Se että on epävarma ennen raskauden alkamista tai jopa sen aikana, ei tarkoita, etteikö olisi onnellinen lapsesta ja rakastaisi häntä. Harva oikeasti jo olemassa olevasta lapsestaan luopuisi.
Minua ainakin on pelottanut joka kerta,un olen huomannut raskauden alkaneen. Se paniikki on jotain ihan hirveää. Mun elämä on pilalla!
Näinhän ei tietenkään ole, vaan minulla on kolme toivottua, rakastettua lasta. Joiden isän kanssa erosimme sittemmin
Ja yksi, jonka isä lähti heti, kun kuuli raskaudesta. Mietin tosissani keskeytystä, mutta koska olin jo yksin kasvattanut nuo aiemmat, päätin antaa tämänki
Nyt on kyse lapsesta ja että hän ansaitsee syntyä pitkän suunnittelun tuloksena, hyviin olosuhteisiin, 100% haluttuna ja että vanhemmat ovat täysin sitoutuneita kasvatukseen.
Se että tästä pitäisi tinkiä, tai että tästä edes joudutaan keskustella, on hyvin huolestuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
- Erittäin harvoin kuulee vanhemmaksi ryhtyneen katuvan omia lapsiaa. Tuskin kukaan toivoo, ettei omia lapsia olisi olemassa.
- Melko usein kuulee jonkun kipuilevan lapsettomuutensa kanssa. Etenkin jos mahdollisuus olisi ollut olemassa, mutta aika on ajanut ohi. Myöhäistä enää edes haaveilla.
Varmasti se on paljon myös kulttuurista johtuva asia. Joka tapauksessa kuitenkin useimpien ihmisten kohdalla oma perhe on suuri rikkaus elämässä. Lapset tuovat elämään merkityksellisyyttä.
Lapsia katuu jopa n. 20 % vanhemmista ihan länsimaissa. Yleistä se siis on. Ei näistä asioista kukaan puhu ääneen stigman vuoksi.
Bullshit!!
"Maailmanlaajuiset kyselytutkimukset viittaavat siihen, että vanhemmuutta katuu muutama prosentti vanhemmista"
Saksassa mitattu 19-20%. Myös muualla maailmassa yli 10% lukuja, esim Puolassa
En usko tätä väitettä. Nämä myös ovat katolisia maita, joissa aborttiin suhtaudutaan eritavoin kuin täällä suomessa.
En ymmärrä, mikä lapsivihaaja tänne spämmää. Onko sinun lapsuutesi ollut noin surkea, että kuvittelet kaikkien muidenkin kärsivän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa iässä se "ehkä joskus" alkaa olemaan nyt tai ei koskaan. Kannatta miettiä loppuun asti tämä asia jottei oma passiivisuus jää harmittamaan koko loppuelämän ajaksi. Mennyttä aikaa ei saa takaisin.
Juuri näin. "Ehkä joskus" on aina tällä hetkellä ehdoton "ei", mutta 34-vuotiaana se voi myös tarkoittaa "ei ikinä".
34 vuotiaalla "ei" tarkoittaa käytännössä aina "ei ikinä". Jossei nyt ihan hetken kuluttua mieli käänny. Ei niitä lapsia tuosta noin vaan sormia napsauttamalla tehdä. Raskaaksi tuleminen voi olla monen vuoden yrittämisen takana. Tuossa iässä ehdottomasti kannattaa heittää verkot vesille jos yhtään on ajatus joskus sanoa "kyllä".
Tai tulee raskaaksi saman tien vaikka olis jo yli 35. Sitten ei voi kovin kauaa enää pohtia haluaako vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä palstalla päivystää kauniina kesäpäivänä katkerat lapsettomat naiset. Tämmöisinä päivinä ollaan lasten kanssa ulkona, eikä möllötetä sisällä kännykkä kourassa. Joten keskustelun vastauksissa painottuu tämä yksi näkökulma.
Ei ne teinit lähde äidin kanssa pihalle leikkimään vaikka kuinka ruinaisi.
Uimarannalle tai huvipuistoon voisivat lähteä.
Toisaalta tästä tuli mieleen toinen ajatus. Sekin on ihan oleellinen juttu, että ei se vanhemmuus tarkoita koko loppuelämän kestävää pikkulapsiaikaa. Lapset kasvaa ja itsenäistyy. Isot lapset osaa jo paljon huolehtia itse asioistaan. Vanhemmuutta on väärin ajatella valtavan kuormittavana työtaakkana. Vaikka tietysti se aiheuttaa lisävaivaa. Sitä voi kuitenkin elää ihan rikasta ja monipuolista elämää vaikka onkin lapsia. Ei ole mikään pakko koko elämäänsä elää pelkästään lapsissa kiinni. Kyllä perheellisen elämään mahtuu muutakin! Onhan meillä presidentistä ja pääministeristä lähtien ollut pienten lasten vanhempia. Varmasti ovat paljon ehtineet tekemään niin lasten kanssa kuin omassa ammatissaan. Elämään mahtuu monta asiaa samanaikaisesti. Ei ole pakko tyytyä pelkkään lapsiperhe-elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on semmonen homma että 90% keskittyminen peliin on 50% suoritus kaukalossa. Jätä väliin
"Nyt on kyse lapsesta ja että hän ansaitsee syntyä pitkän suunnittelun tuloksena, hyviin olosuhteisiin, 100% haluttuna ja että vanhemmat ovat täysin sitoutuneita kasvatukseen.
Se että tästä pitäisi tinkiä, tai että tästä edes joudutaan keskustella, on hyvin huolestuttavaa."
Voi jessus 😂😂 onko sun elämä muutenkin tuollaista ehdotonta ja suunniteltua ja suorituspaineiden kyllästämää? Toivottavasti ei ole niitä lapsia aivopestävänä.
"Kyllästytkö kaikkeen kolmessa vuodessa? Onko elämäsi kovin hankalaa sen vuoksi?
Ei tuollainen ajatusmaailma ole terve.
Normaali ihminen tekee päätöksiä, vailla varmuutta tulevasta, koska sitä täyttä varmuutta ei ole, koskaan"
Normaali ihminen laittaa lapsen edun aina etusijalle ja oma etu tulee vasta toisena. Lapsen edusta ei voi tinkiä, koska lapsellakin on oikeudet. Siinä ei heitetä kolikkoa ja laiteta asioita kohtalon/tuurin varaan. Jos ei ole varma omasta jaksamisesta vanhempana, siinä riskeeraa lapsen hyvinvoinnin. Jos vastasyntyneellä olisi mahdollisuus puhua, kuinka moni vastasyntynyt sanoisi: "Jee! Minä sain äidin ja isän jotka halusi minut 80%:sti!" Se on itsekästä ja väärin lasta kohtaan.
Olen nainen ja minulle tuli päälle kolmikymppisenä tunne, että saatan ehkä haluan lapsen. Ekan lapsen sain 36-vuotiaana, seuraava syntyi kun olin 39 ja kuopus, joka oli yllätysvauva, syntyi kun olin 41-v. Nuo olivat juuri minulle sopivat iät saada lapsi.
Vierailija kirjoitti:
"Nyt on kyse lapsesta ja että hän ansaitsee syntyä pitkän suunnittelun tuloksena, hyviin olosuhteisiin, 100% haluttuna ja että vanhemmat ovat täysin sitoutuneita kasvatukseen.
Se että tästä pitäisi tinkiä, tai että tästä edes joudutaan keskustella, on hyvin huolestuttavaa."Voi jessus 😂😂 onko sun elämä muutenkin tuollaista ehdotonta ja suunniteltua ja suorituspaineiden kyllästämää? Toivottavasti ei ole niitä lapsia aivopestävänä.
Kyllä ne hänen lapset ihan hyvin silti pärjäisi, vaikka niitä hänellä olisikin. Lapset eivät ole pelkästään vanhempien kasvatuksessa, oppia tulee vaikka mistä. Opiksi voi ottaa myös vanhempien virheistä. Ovat kuitenkin ihan oikeita ihmisiä, monen asian summa.
Kukaan ei tiedä etukäteen tuleeko raskaaksi ja kuinka nopeasti. Lähempänä neljääkymppiä niitä vuosia on vaan vähemmän. Joku tulee heti raskaaksi 37-vuotiaana ja joku ei koskaan vaikka aloitti 27-vuotiaan yrittämisen. Tilastot yksinään ei yksilön mieltä lämmitä.
Alue: Aihe vapaa
34 vuotiaalla "ei" tarkoittaa käytännössä aina "ei ikinä". Jossei nyt ihan hetken kuluttua mieli käänny. Ei niitä lapsia tuosta noin vaan sormia napsauttamalla tehdä. Raskaaksi tuleminen voi olla monen vuoden yrittämisen takana. Tuossa iässä ehdottomasti kannattaa heittää verkot vesille jos yhtään on ajatus joskus sanoa "kyllä".