Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikea suorilta sanoa mitään, mutta omalla kohdallani tarvittiin 5 vuoden traumaterapia. Tosin taustalla oli todella traumaattinen lapsuus ja vaikeat mt-ongelmat. Jos terapia olisi loppunut kolmen vuoden jälkeen, se olisi jäänyt kesken. On kuitenkin hyvä muistaa, että terapeutti ei paranna ketään vaan antaa työkaluja. Työ on tehtävä itse ja vasta siinä vaiheessa, kun uskalsin itse olla raatorehellinen (katsoa peiliin) alkoi terapian vaikein ja eheyttävin vaihe. 

En tällä hetkellä tiedä tarkalleen mitä mun edes pitäisi nyt työstää.. Tai ne ongelmat mitä mieli tuottaa ei kohtaa niiden työkalujen kanssa joita oon saanut. 

Ap

 

Oletko sanonut tuosta terapeutille? Ja pystytkö olemaan terapiassa oikeasti täysin rehellinen?

Tarkoitin siis rehellisyyttä omista tunteistasi ja ajatuksistasi. Pahan olon äärelle on vaikea muuten päästä. 

Hyvä terapia on sellaista, että koet terapiakäynneillä, että kykenet sen terapeutin avulla ja tuella työstämään jotain, mihin et yksin kykenisi. Hyvä terapia on myös sitä, että huomaat terapiakäynneillä toimivasi uudella tavalla vuorovaikutuksessa (kysyt, perustelet, pohdit, sanoitat havaintojasi ym.) tai huomaat ajatelleesi uudella jostakin asiasta, eli itsesi kannalta joustavammalla tai rakentavammalla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi olla ihan hyvä jos keskusteluissa näistä aiheista vähän täsmennettäisiin, että mitä tarkoitetaan niillä "hankalilla tunteilla", "vaikeilla oloilla" ja "rehellisenä peiliin katsomisella". Sellaisten heittely todennäköisesti vain pahentaa joidenkin oloa, koska ne ei taatusti tarkoita samaa terapiasta hyötyneellä keskiluokkaisella hyvinvoivalla traumataustattomalla, jolla oli työuupumusta ja vaikean lapsuuden eläneellä monitraumatisoituneella köyhällä, jolta meni säästöt terapiaan joka ei auttanutkaan. 

 

Tässä keskustelussa peiliin katsomista ei tainnut tulla muiden kuin minun suusta. Kirjoitin viestin numerolla 49. Kuten varmaan ymmärrät, en lähde avaamaan yksityiskohtia. Nykypäivänä olen hyvinvoiva keskiluokkainen ja tiedostan todellakin olevani lähtökohtiin nähden etuoikeutetussa asemassa. Minun lapsuuden täytti muun muassa mielenterveysongelmai

Onpa ollut murheelliset lähtökohdat ja aivan todella hienoa, että olet saanut rakennettua elämäsi hyväksi. Ei tarvitse syyllistyä tuosta kommentistani, täällä on niin paljon näitä psykoterapia-aiheisia ketjuja, joissa nuo ilmaisut toistuvat ihan sellaisenana eri kirjoittajien toimesta ilman että niitä avataan, että se on hyvin turhauttavaa järkevän keskustelun kannalta. Kaikkea hyvää sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Psyykkiset sairaudet ovat eteneviä sairauksia eli se jo selittää työkyvyn laskua kolmen vuoden aikana. Hyvä asia on se, että kykenet edelleen työntekoon. Pyydä hoitavaa psykiatria tarkistamaan lääkityksesi. Pyydä myös esimies ja työterveys neuvotteluun, jos koet, että haluaisit yrittää suurempaa työaikaa ja mietit, miten se voisi toteutua. Suosittelen ryhmäpsykoterapiaa, koska hankalien asioiden työstäminen ryhmässä tukee työntekoa: työssä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa ja on paljon erilaisia vuorovaikutustilanteita.

Mitkä psyykkiset sairaudet (vai kaikkiko?) ovat eteneviä ja onko lähdettä esittää? 

Vierailija kirjoitti:

Hyvä terapia on sellaista, että koet terapiakäynneillä, että kykenet sen terapeutin avulla ja tuella työstämään jotain, mihin et yksin kykenisi. Hyvä terapia on myös sitä, että huomaat terapiakäynneillä toimivasi uudella tavalla vuorovaikutuksessa (kysyt, perustelet, pohdit, sanoitat havaintojasi ym.) tai huomaat ajatelleesi uudella jostakin asiasta, eli itsesi kannalta joustavammalla tai rakentavammalla tavalla.

Ehkä jotain tällaista on tapahtunut terapiassa mutta asiat ei siirry osaksi arkea. En vaan tajua miksi. Kuitenkin mietin asioita joita ollaan keskusteltu. Mieli on kuin saippua johon ei tartu mikään. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Psyykkiset sairaudet ovat eteneviä sairauksia eli se jo selittää työkyvyn laskua kolmen vuoden aikana. Hyvä asia on se, että kykenet edelleen työntekoon. Pyydä hoitavaa psykiatria tarkistamaan lääkityksesi. Pyydä myös esimies ja työterveys neuvotteluun, jos koet, että haluaisit yrittää suurempaa työaikaa ja mietit, miten se voisi toteutua. Suosittelen ryhmäpsykoterapiaa, koska hankalien asioiden työstäminen ryhmässä tukee työntekoa: työssä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa ja on paljon erilaisia vuorovaikutustilanteita.

Nyt oli kyllä todella outo perustelu?!

"Terapia toi elämääni tasapainon."

- Riikka Purra

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että vointisi etenee tuohon tyyliin vaikka kuka tekisi mitä, koska et ymmärrä, että sun elämä, sun pitää tehdä se muutos. Ei sitä voi kukaan valmiina pöytääsi kantaa.

Höpö höpö. Tuo on juuri sitä mitä jo useampi kymmenen vuotta sitten kriittisissä tutkimuksissa pidettiin psykodynaamisen eräinä ongelmina, determinismi ja liika keskittyminen potilaan omaan psyyken rakenteeseen tilanteissa, joissa kyse on ulkoisista olosuhteista.

Psykodynaaminen tuskin sopii traumatisoituneille tuosta syystä.

Vierailija kirjoitti:

"Terapia toi elämääni tasapainon."

- Riikka Purra

Mulla ei. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Voisi olla ihan hyvä jos keskusteluissa näistä aiheista vähän täsmennettäisiin, että mitä tarkoitetaan niillä "hankalilla tunteilla", "vaikeilla oloilla" ja "rehellisenä peiliin katsomisella". Sellaisten heittely todennäköisesti vain pahentaa joidenkin oloa, koska ne ei taatusti tarkoita samaa terapiasta hyötyneellä keskiluokkaisella hyvinvoivalla traumataustattomalla, jolla oli työuupumusta ja vaikean lapsuuden eläneellä monitraumatisoituneella köyhällä, jolta meni säästöt terapiaan joka ei auttanutkaan. 

Totta! Nuo ovat lähinnä kuluneita kliseitä, joita toistellaan papukaijoina. Usein tietämättä, mitä ne edes omalla kohdalla tarkoittavat konkreettisesti, muista nyt puhumattakaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että vointisi etenee tuohon tyyliin vaikka kuka tekisi mitä, koska et ymmärrä, että sun elämä, sun pitää tehdä se muutos. Ei sitä voi kukaan valmiina pöytääsi kantaa.

Höpö höpö. Tuo on juuri sitä mitä jo useampi kymmenen vuotta sitten kriittisissä tutkimuksissa pidettiin psykodynaamisen eräinä ongelmina, determinismi ja liika keskittyminen potilaan omaan psyyken rakenteeseen tilanteissa, joissa kyse on ulkoisista olosuhteista.

Psykodynaaminen tuskin sopii traumatisoituneille tuosta syystä.

Tätä olen miettinyt. Kuitenkin PTSD:n ja jossain määrin ilmeisesti myös kompleksisen trauman hoitumisesta psykodynaamisessa on näyttöä. Voiko siihen vaikuttaa sitten esim. se terapeutin samastuminen ja empatia potilasta kohtaan ja sosioekonomisesti yhdistävät tekijät, joka jossain määrin voi paikata osaamisen puutetta varsinaisessa trauman teknisessä hoidossa. En tiedä, en ole asiantuntija.

Kerroit, vettä olet tehnyt paljon muutoksia lähivuosina, ehkä isojakin, jotta oma elämä sujuisi paremmin. Nämä ovat isoja asioita, joskus tälläiset ovat kuormittavia ja vaativat ns. veronsa. 

Ei voida tietää mikä tilanne olisi ilman terapia ollut. Olisiko se voinut olla huonompi kuin mitä se on nyt? Onko asioiden käsittely kuitenkin vielä kesken? Kaikille ei riitä kolme vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikka se että potilaan päätä sekoitetaan entisestään, koska pidempi potilasjakso tuottaa enemmän rahaa. Vai ootko kuullut kenenkään terapeutin sanovan että "tää on ihan perus lapsuustrauma ja pitäs hellittää parissa viikossa" 

No tää on minustakin itsestäänselvää, että terapeutin intressissä ei ole, että asiakas paranee nopeasti. Tehottomuus takaa varmemmat tulot pidempään.

Asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista. Ainut järkevä syy minkä keksin on että asiakas on "helppo" (ei aiheuta ikäviä tunteita terapeutille, uhkaile, riehu tms.). Sellaisesta ei ehkä haluta päästää irti, jos tilalle olisi tulossa epävakaita tms. vaikeammin oireilevia ja hoidettavia. Heitä ei kyllä ratkaisukeskeiseen yleensä laiteta tai ainakaan pitäisi laittaa.

Sinun koko kommenttisi on hölynpölyä. Tuo on mennyttä, että asiakkaita olisi jonossa. Ei ole enää nyktään, ei ainakaan kaikilla.

Ja kukaan ei laita asiakkaita mihinkään suuntaukseen. Vaan asiakas valitsee itse. Ja jos valitsee huonosti, niin se on voi voi...

Pitäis suostua kuuntelemaan sitä terapeuttia.

Jos tähän asti on itse tehnyt niin kuin on parhaaksi nähnyt ja asiat on menneet huonommaksi, niin seuraavaksi pitäis kyetä ottamaan muita vaihtoehtoja vastaan.

Jos mieli on kuin saippua ei kykene kuuntelemaan hyviäkään neuvoja.

Oletko varma, että ongelmasi on psyykkinen? Mistä asioista kuormitut? Voihan kyseessä olla vaikka neurologinen asia, kilpirauhasen vajaatoiminta tms. Tai sitten persoonallisuushäiriö, jota ei voi parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, että ongelmasi on psyykkinen? Mistä asioista kuormitut? Voihan kyseessä olla vaikka neurologinen asia, kilpirauhasen vajaatoiminta tms. Tai sitten persoonallisuushäiriö, jota ei voi parantaa.

Aika moneen pershäröön terapia tepsii.

Vaikea kuvitella jostain fysioterapiasta näin asiakasta syyllistävää ketjua vaikka siinäkin täytyy itse tehdä lopulta kaikki työ. 

Noin siinä joskus käy. Joskus se on myös tilapäinen vaihe. Itse hakeuduin terapiaan itse maksaen näennäisesti pienten ongelmien takia. Olin mielestäni muuten ihan perus-hyvinvoiva, pääosin jopa elämääni tyytyväinen ihminen, mutta jännittämistaipumus rajoitti sitä mitä voin elämässäni tehdä. Olin jäänyt sinkuksi, enkä uskaltanut yksin esim. matkustaa tai mennä edes elokuvateatteriin, kun kaikki jännitti. Oletin, että jutellaan, saan ehkä jotain rauhoittumisharjoituksia, ja että terapiaa riittäisi ehkä 10 kertaa. 

Siinä vaan kävikin niin, että vanhat traumat lapsuudesta asti alkoi purkautua, kun nyt oli niistä mahdollisuus puhua. Olin ensimmäisellä kerralla vakuuttanut terapeutillekin, että mulla on sitten ollut tosi hyvä lapsuus, eikä mulla ole muutenkaan mitään isoja ongelmia, tämä yksi jännittämisjuttu vaan. Aika pian huomasin puhuvani terapeutille myös 9 vuotta jatkuneesta koulukiusaamisesta, lapsuudessa muodostuneesta jatkuvasta häpeästä joka jossain taustalla yritti pintaan vieläkin, paheistani joiden myöhemmin tajusin olevan siitä kokonaisvaltaisesta häpeän ja huonommuuden tunteiden juuresta lähtöisin. 

Kävin lopulta terapiassa lähes vuoden. Sen enempää en viitsinyt, koska itse maksaen 120 euroa per viikko se oli turhan kallista, ja toiseksi minusta tuntui että vointini meni vaan huonommaksi. Olin tosian mennyt terapiaan perustyytyväisenä ihmisenä, jolla vaan oli "erikoistilanteissa" jännitystä eikä mielestäni muita ongelmia. Nyt tajusin että minulla oli myös häpeäongelma, alkoholiongelma, häpeäraivo-ongelma, patologista valehtelua noloksi koetun todellisen minän piilottamiseksi, ja että itse asiassa koko se minä jota alkuun terapiassakin esitin, oli vain esitetty rooli jota vedin koska koin että todellinen minä on kammottavan nolo ja inhottava ja huono. Eli olin nyt nelikymppisenä tianteessa, jossa en edes tiennyt, kuka olin, esittämieni roolien alla, ja mitä oikeasti halusin elämältä. Olin aika masentunut ja ahdistunut. 

Lopulta kuitenkin oli hyvä saada ne asiat ulos. Nyt 5 vuotta myöhemmin, ja vielä yhden puolen vuoden terapiajakson eri suuntauksessa (dialektinen käyttäytymisterapia) käyneenä olen kuitenkin taas tyytyväinen. Ja tällä kertaa tyytyväisyys ei sisällä alkoholin tissuttelua iltaisin ahdistuksen pitämiseksi pois mielestä, roolien vetämistä jne patologista käytöstä. Pystyn myös tekemään asioita jotka minua edelleen jännittävät, eli jännitys ei ole kadonnut, mutta se ei myös estä elämästä enää. Lopulta terapia kannatti, mutta helppo tie se ei ollut.

Terapiat  keskittyvät liikaa tunteisiin ja tuntemuksiin. Terapiapuheessa on sisäänrakennettuna ajatusvirhe, että tunteet dominoivat järkeä ja käyttäytymistä. Järki voi myös hallita tunteita - näin on luultavasti niillä ihmisillä, joiden pää  pysyy kasassa.

Tuota taitoa voi opetella.

En jaksa lukea kaikkia viestejä, mutta tuli mieleen eräs asia. Lopetitko terapian siis, kun se kelan 3v tuli täyteen? Itse jouduin siitä vielä jatkamaan omakustanteisesti, koska eihän se mieli tiedä tuosta kelan 3 vuotisesta, vaan saattaa tarvita enemmän aikaa