Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Ihmiset pystyvät lokeroimaan ja hautaamaan traumansa syvälle. Aina niitä ei kannata lähteä kaivelemaan. On totta että kannattaa tuntea itsensä, mutta ei siinä mikään terapia auta.

 

Näin sanoi myös oma terapeuttini, että terapian tarkoitus ei ole repiä ihmistä rikki, kaikkea ei väkisin tarvitse sieltä sisuksista kaivaa ulos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paremman avun olen löytänyt joogasta ja itämaisesta, etenkin Buddhalaisesta hengellisestä maailmankatsomuksesta, tai ainakin toisesta vinkkelistä havaitseminen paljasti minulle länsimaisen psykologian sokeat kohdat. 

Mitä ne sokeat kohdat mielestäsi ovat? Olen miettinyt samaa, ja varmasti moni muukin...

Vaikka se että potilaan päätä sekoitetaan entisestään, koska pidempi potilasjakso tuottaa enemmän rahaa. Vai ootko kuullut kenenkään terapeutin sanovan että "tää on ihan perus lapsuustrauma ja pitäs hellittää parissa viikossa" 

No tää on minustakin itsestäänselvää, että terapeutin intressissä ei ole, että asiakas paranee nopeasti. Tehottomuus takaa varmemmat tulot pidempään.

Varsinkin AP:n tapauksessa, jossa terapiakäynnit olleet yksityisellä puolella kelan maksamana. Näin se "antikapitalismi" toimii että veronmaksajien rahoja pumpataan valtion kautta yksityiselle huuhaa-sektorille.

Voisko kyse olla siitä, että aika kultaa muistot? Sulla on ollut itsesi kannalta pitkällä aikavälillä toimimattomia ajatuksia ja keinoja, jotka kuitenkin auttoivat pitämään pinnalla, vaikka kaikki ei ollut ok. Olit kuitenkin jo niin tottunut niihin, että niiden käyttäminen ei vienyt energiaa päivittäin, vaikka söi voimia "salaa". Uudet keinot eivät ole vielä juurtuneet, joten vievät jatkuvasti energiaa päivittäin ylläpitää, ja se syö voimia ihan ymmärrettävästi. Siksi tuntuu, että terapia ei ole auttanut, vaikka oikeasti ehkä ovatkin. 



Itsellä meni vuosi terapian jälkeen keräillä voimia ja juurruttaa uusia ajatuksia ja käyttäytymismalleja, mutta sen jälkeen elämä on ollut huomattavasti keveämpää kohta 10 vuotta, ja uupumukset eivät ole uusiutuneet.

Vierailija kirjoitti:

Millä tavalla se huononsi sitä oloa? Olen toki kuullut saman ennekin, mutta olisi kiinnostavaa tietää, että miten se tarkalleen noin voi mennä.

En halua mennä yksityiskohtiin mutta terapian myötä oon tehnyt elämänmuutoksia jotka on olleet tosi kuormittavia. Tilanne jossa nyt olen ei tunnu hyvältä vaan edelleen kriiseilen kun en hahmota millaista olisi omannäköinen elämä. Elämä on ollut jatkuvaa kriiseilyä viimeiset 3-5 vuotta. Erilaisten asioiden kipuilua. Uupumusoireilua ja vaikeuksia jaksaa työelämässä vaikka on tehty muutoksia töissä jne. 

Ap

PMDD EI OLE YHTÄ KUIN ESIMERKIKSI MASENNUS. Se EI ole ahdistuneisuushäiriö tai mitään muutakaan. Se on täysin erillinen, kuukautisiin liittyvä ongelma eikä sillä ole yhtään mitään tekemistä mt-asioiden kanssa. Kyseessä on täysin luonnollinen asia (menkat), joka aiheuttaa luonnollista asiaa (PMS), mutta tämä on se rajumpi ja pahempi versio, joka vie usein jopa työkyvyn joksikin aikaa.

Psyykkiset sairaudet ovat eteneviä sairauksia eli se jo selittää työkyvyn laskua kolmen vuoden aikana. Hyvä asia on se, että kykenet edelleen työntekoon. Pyydä hoitavaa psykiatria tarkistamaan lääkityksesi. Pyydä myös esimies ja työterveys neuvotteluun, jos koet, että haluaisit yrittää suurempaa työaikaa ja mietit, miten se voisi toteutua. Suosittelen ryhmäpsykoterapiaa, koska hankalien asioiden työstäminen ryhmässä tukee työntekoa: työssä ollaan tekemisissä ihmisten kanssa ja on paljon erilaisia vuorovaikutustilanteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Ihmiset pystyvät lokeroimaan ja hautaamaan traumansa syvälle. Aina niitä ei kannata lähteä kaivelemaan. On totta että kannattaa tuntea itsensä, mutta ei siinä mikään terapia auta.

 

Näin sanoi myös oma terapeuttini, että terapian tarkoitus ei ole repiä ihmistä rikki, kaikkea ei väkisin tarvitse sieltä sisuksista kaivaa ulos.

 

Silti siellä aina painotetaan mukautumista ja alistumista, eikä puoliensa pitämistä. Mitä hyötyä sellaisesta on? En minä ainakaan halua turruttaa itseäni lääkkeillä, tai uskotella että kituuttelu on paras vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Luulen, että vointisi etenee tuohon tyyliin vaikka kuka tekisi mitä, koska et ymmärrä, että sun elämä, sun pitää tehdä se muutos. Ei sitä voi kukaan valmiina pöytääsi kantaa.

Höpö höpö. Tuo on juuri sitä mitä jo useampi kymmenen vuotta sitten kriittisissä tutkimuksissa pidettiin psykodynaamisen eräinä ongelmina, determinismi ja liika keskittyminen potilaan omaan psyyken rakenteeseen tilanteissa, joissa kyse on ulkoisista olosuhteista.

Vaikea suorilta sanoa mitään, mutta omalla kohdallani tarvittiin 5 vuoden traumaterapia. Tosin taustalla oli todella traumaattinen lapsuus ja vaikeat mt-ongelmat. Jos terapia olisi loppunut kolmen vuoden jälkeen, se olisi jäänyt kesken. On kuitenkin hyvä muistaa, että terapeutti ei paranna ketään vaan antaa työkaluja. Työ on tehtävä itse ja vasta siinä vaiheessa, kun uskalsin itse olla raatorehellinen (katsoa peiliin) alkoi terapian vaikein ja eheyttävin vaihe. 

Joten siksi kaikenlainen terapiointipaska ja psykologeilu pahentaa oloani. Oikeasti tarvitsen apua PMS:ään, jonka epäilen olevan tuo rajumpi versio, koska olen kokenut sen niiiiin monta kertaa. Oikeastaan voisin sanoa tietäväni, että minulla on PMDD. Kyllä sen vain tietää.

Oletko varma, ettei taustallasi ole muuta? Minulla selvisi terapian jälkeen, että on endometrioosi ja niistä johtuvia kipukohtauksia dumppasin vuosia särkylääkkeillä ja mielialan lasku oli masennusta. Masennusta taas hoidettiin ssri lääkkeillä, jotka vaikuttivat mm. lihottavalla tavalla ja seksihalut laskivat. Onneksi sain lopetettua ssri lääkkeet. Terapian tarkoitus kyllä toimi ja sain töitä ym., mutta terapiaan meni paljon aikaa ja koin olevani outo, vaikka jälkeenpäin katsottuna valokuvissa olen ollut kaunis nuori ihminen. Minäkuvani oli pahasti pielessä. Olisin tarvinnut tukea naiseksi kasvamisessa enkä raskasta terapiaa.

Vaikka se että potilaan päätä sekoitetaan entisestään, koska pidempi potilasjakso tuottaa enemmän rahaa. Vai ootko kuullut kenenkään terapeutin sanovan että "tää on ihan perus lapsuustrauma ja pitäs hellittää parissa viikossa" 

No tää on minustakin itsestäänselvää, että terapeutin intressissä ei ole, että asiakas paranee nopeasti. Tehottomuus takaa varmemmat tulot pidempään.

Asiakkaita tulee ovista ja ikkunoista. Ainut järkevä syy minkä keksin on että asiakas on "helppo" (ei aiheuta ikäviä tunteita terapeutille, uhkaile, riehu tms.). Sellaisesta ei ehkä haluta päästää irti, jos tilalle olisi tulossa epävakaita tms. vaikeammin oireilevia ja hoidettavia. Heitä ei kyllä ratkaisukeskeiseen yleensä laiteta tai ainakaan pitäisi laittaa.

Minulla huononsi jo kolme viikkoa tuota petkutusta

Varmaan riippuu paljon siitä, miten valmis itse on käsittelemään asioita. Se työhän tehdään omassa päässä ja käytöksessä terapiakäyntien ohessa. Itse kävin psykodynaamisessa, joka kyllä auttoi paljon. Välillä oli rankkoja vaiheita kyllä, mutta kun uskalsi avata kaikki siinä hetkessä, niin prosessi myös eteni. 

En tiedä, mihin tuo ratkaisukeskeinen auttaa tai mitä siellä puretaan tarkalleen ja miten. Jäikö se paha olo siitä, ettei tullut ratkaisuja tai selviytymiskeinoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä suuntauksen psykoterapiassa kävit?

Ratkaisukeskeinen mutta ei puhtaasti vain sitä. 

Ap

Mitä tämä tarkoittaa?

Että terapeutti hyödyntää muutakin osaamistaan koska kokeneena terapeuttina on käynyt erilaisia koulutuksia. 

Ap

Hukkaan menee verovarat tuommoisia maksettaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Ihmiset pystyvät lokeroimaan ja hautaamaan traumansa syvälle. Aina niitä ei kannata lähteä kaivelemaan. On totta että kannattaa tuntea itsensä, mutta ei siinä mikään terapia auta.

 

Näin sanoi myös oma terapeuttini, että terapian tarkoitus ei ole repiä ihmistä rikki, kaikkea ei väkisin tarvitse sieltä sisuksista kaivaa ulos.

 

Ei todellakaan kannata väkisin kaivaa. Siitä voi seurata pahimmillaan im tai psykoosi.

Vierailija kirjoitti:

Oletko varma, ettei taustallasi ole muuta? Minulla selvisi terapian jälkeen, että on endometrioosi ja niistä johtuvia kipukohtauksia dumppasin vuosia särkylääkkeillä ja mielialan lasku oli masennusta. Masennusta taas hoidettiin ssri lääkkeillä, jotka vaikuttivat mm. lihottavalla tavalla ja seksihalut laskivat. Onneksi sain lopetettua ssri lääkkeet. Terapian tarkoitus kyllä toimi ja sain töitä ym., mutta terapiaan meni paljon aikaa ja koin olevani outo, vaikka jälkeenpäin katsottuna valokuvissa olen ollut kaunis nuori ihminen. Minäkuvani oli pahasti pielessä. Olisin tarvinnut tukea naiseksi kasvamisessa enkä raskasta terapiaa.

Oliko lihominen lihomista vai nesteturvotusta? 

Vierailija kirjoitti:

Varmaan riippuu paljon siitä, miten valmis itse on käsittelemään asioita. Se työhän tehdään omassa päässä ja käytöksessä terapiakäyntien ohessa. Itse kävin psykodynaamisessa, joka kyllä auttoi paljon. Välillä oli rankkoja vaiheita kyllä, mutta kun uskalsi avata kaikki siinä hetkessä, niin prosessi myös eteni. 

En tiedä, mihin tuo ratkaisukeskeinen auttaa tai mitä siellä puretaan tarkalleen ja miten. Jäikö se paha olo siitä, ettei tullut ratkaisuja tai selviytymiskeinoja?

Juuri tämä. En koe saaneeni toimivia keinoja arkeeni. 

Ap

Minut terapia ajoi teini-ikäisenä ihan itsetuhon partaalle. Olin kokenut elämässäni valtavia menetyksiä, johon terapeutti tuumasi, että "Nyt pääset rakentamaan elämää puhtaalta pöydältä".