Lue keskustelun säännöt.
Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?
01.07.2025 |
Onko muille käynyt niin että 3v psykoterapian päätteeksi psyykkinen vointi on huonompi kuin terapiaa aloittaessa?
Mulla on.
Työkyky on laskenut 100% - -> 60%.
Olen luopunut monista unelmistani psyykkisten voimavarojen vähäisyyden vuoksi. En esim. haaveile enää lapsista koska en jaksaisi lapsiarkea.
Monia asioita on käsitelty mutta en koe että arki olisi ainakaan helpompaa kuin ennen terapiaa.
Kommentit (530)
Oliko integratiivinen suuntaus, jossa yhdistetään eri psykoterapiamuotoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikea suorilta sanoa mitään, mutta omalla kohdallani tarvittiin 5 vuoden traumaterapia. Tosin taustalla oli todella traumaattinen lapsuus ja vaikeat mt-ongelmat. Jos terapia olisi loppunut kolmen vuoden jälkeen, se olisi jäänyt kesken. On kuitenkin hyvä muistaa, että terapeutti ei paranna ketään vaan antaa työkaluja. Työ on tehtävä itse ja vasta siinä vaiheessa, kun uskalsin itse olla raatorehellinen (katsoa peiliin) alkoi terapian vaikein ja eheyttävin vaihe.
En tällä hetkellä tiedä tarkalleen mitä mun edes pitäisi nyt työstää.. Tai ne ongelmat mitä mieli tuottaa ei kohtaa niiden työkalujen kanssa joita oon saanut.
Ap
Voisi olla ihan hyvä jos keskusteluissa näistä aiheista vähän täsmennettäisiin, että mitä tarkoitetaan niillä "hankalilla tunteilla", "vaikeilla oloilla" ja "rehellisenä peiliin katsomisella". Sellaisten heittely todennäköisesti vain pahentaa joidenkin oloa, koska ne ei taatusti tarkoita samaa terapiasta hyötyneellä keskiluokkaisella hyvinvoivalla traumataustattomalla, jolla oli työuupumusta ja vaikean lapsuuden eläneellä monitraumatisoituneella köyhällä, jolta meni säästöt terapiaan joka ei auttanutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea suorilta sanoa mitään, mutta omalla kohdallani tarvittiin 5 vuoden traumaterapia. Tosin taustalla oli todella traumaattinen lapsuus ja vaikeat mt-ongelmat. Jos terapia olisi loppunut kolmen vuoden jälkeen, se olisi jäänyt kesken. On kuitenkin hyvä muistaa, että terapeutti ei paranna ketään vaan antaa työkaluja. Työ on tehtävä itse ja vasta siinä vaiheessa, kun uskalsin itse olla raatorehellinen (katsoa peiliin) alkoi terapian vaikein ja eheyttävin vaihe.
En tällä hetkellä tiedä tarkalleen mitä mun edes pitäisi nyt työstää.. Tai ne ongelmat mitä mieli tuottaa ei kohtaa niiden työkalujen kanssa joita oon saanut.
Ap
Oletko sanonut tuosta terapeutille? Ja pystytkö olemaan terapiassa oikeasti täysin rehellinen?
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, ettei taustallasi ole muuta? Minulla selvisi terapian jälkeen, että on endometrioosi ja niistä johtuvia kipukohtauksia dumppasin vuosia särkylääkkeillä ja mielialan lasku oli masennusta. Masennusta taas hoidettiin ssri lääkkeillä, jotka vaikuttivat mm. lihottavalla tavalla ja seksihalut laskivat. Onneksi sain lopetettua ssri lääkkeet. Terapian tarkoitus kyllä toimi ja sain töitä ym., mutta terapiaan meni paljon aikaa ja koin olevani outo, vaikka jälkeenpäin katsottuna valokuvissa olen ollut kaunis nuori ihminen. Minäkuvani oli pahasti pielessä. Olisin tarvinnut tukea naiseksi kasvamisessa enkä raskasta terapiaa.
On mua moni lääkäri vuosien varrella tutkinut. Itsestä tuntuu että nykyiset diagnoosit ei selitä omaa oireilua mutta en tiedä mikä selittäisi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko integratiivinen suuntaus, jossa yhdistetään eri psykoterapiamuotoja?
Ei varmaan virallisesti ole mutta käytännössä luulisin näin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
PMDD EI OLE YHTÄ KUIN ESIMERKIKSI MASENNUS. Se EI ole ahdistuneisuushäiriö tai mitään muutakaan. Se on täysin erillinen, kuukautisiin liittyvä ongelma eikä sillä ole yhtään mitään tekemistä mt-asioiden kanssa. Kyseessä on täysin luonnollinen asia (menkat), joka aiheuttaa luonnollista asiaa (PMS), mutta tämä on se rajumpi ja pahempi versio, joka vie usein jopa työkyvyn joksikin aikaa.
PMS on normaalia, PMDD ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla se huononsi sitä oloa? Olen toki kuullut saman ennekin, mutta olisi kiinnostavaa tietää, että miten se tarkalleen noin voi mennä.
En halua mennä yksityiskohtiin mutta terapian myötä oon tehnyt elämänmuutoksia jotka on olleet tosi kuormittavia. Tilanne jossa nyt olen ei tunnu hyvältä vaan edelleen kriiseilen kun en hahmota millaista olisi omannäköinen elämä. Elämä on ollut jatkuvaa kriiseilyä viimeiset 3-5 vuotta. Erilaisten asioiden kipuilua. Uupumusoireilua ja vaikeuksia jaksaa työelämässä vaikka on tehty muutoksia töissä jne.
Ap
Kuulostaa kuvauksesi perusteella siltä, että nyt terapeutillasi ei ole tarpeeksi tarkkaa kuvaa sinun persoonastasi, tunteistasi ja ajatuksistasi, tai käsitystä jaksamisestasi ja voimavaroistasi. Ette ehkä edes ole ongelmien ytimessä vaan huidotte ja hutkitte niiden vierestä. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että niihin kaikkein vaikeimpiin asioihin ei terapiassa käydä käsiksi välttämättä lainkaan, ikään kuin kumpikaan osapuoli ei haluaisi mennä asioihin, joihin ehkä nimenomaan pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PMDD EI OLE YHTÄ KUIN ESIMERKIKSI MASENNUS. Se EI ole ahdistuneisuushäiriö tai mitään muutakaan. Se on täysin erillinen, kuukautisiin liittyvä ongelma eikä sillä ole yhtään mitään tekemistä mt-asioiden kanssa. Kyseessä on täysin luonnollinen asia (menkat), joka aiheuttaa luonnollista asiaa (PMS), mutta tämä on se rajumpi ja pahempi versio, joka vie usein jopa työkyvyn joksikin aikaa.
PMS on normaalia, PMDD ei ole.
Niin mutta se on PMS:n muoto. Joka tapauksessa se liittyy luonnolliseen asiaan nimeltä menkat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä seurustelin todella ihanan miehen kanssa nuorempana. Hän oli fiksu, empaattinen ja herkkä. Tottakai nämä asiat myös helposti altistivat ajoittaiselle surumielisyydelle ja hän hakeutuikin terapiaan. Olin eka että hyvä juttu, oppii käsittelemään asioita ja suhteuttamaan niitä (minulla oli ihan ok kokemukset terapiasta). Mutta ei. Terapeutti sai ihan normaalin miehen vakuuttumaan siitä, että hän on todella sekaisin, vaaraksi muille, hullu ja asiaa pitää käsitellä vuosikausia. Kun aloin kyseenalaistaa joitain tersapeutin sanomisia ja lempeästi ehdottamaan, että kokeilisi jotain toista ammattilaista yhtäkkiä minä olinkin terspeutin mielestä se manipuloiva hullu, joka pian jätettiinkin. Ei kaikki terapeutit halua parantaa, mitä pidempään heillä käydään, sitä enemmän kilahtaa rahaa kassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paremman avun olen löytänyt joogasta ja itämaisesta, etenkin Buddhalaisesta hengellisestä maailmankatsomuksesta, tai ainakin toisesta vinkkelistä havaitseminen paljasti minulle länsimaisen psykologian sokeat kohdat.
Mitä ne sokeat kohdat mielestäsi ovat? Olen miettinyt samaa, ja varmasti moni muukin...
Yksi esimerkki: Ajatukset hahmotetaan ulkopuolelta tuleviksi. Ne eivät ole pääsi tuotosta niinkuin länsimaissa ajatellaan vaan ajatukset tulevat ulkopuolelta. Iso juttu koska kaikki syyllisyys omista ajatuksista menettää pohjan. Moni psykoterapeutti menettää ansionsa jos ajatellaan että ajatukset eivät ole omassa hallinnassa vaan ne tulevat aina ulkopuolelta. Tiibetinbuddhalaisuudessa emootiotkin tulevat ikään kuin ulkopuolelta. Keho voi varastoida energioita mitkä tuottavat emootioita ja ajatuksia. He kykenevät pelkällä venyttelyllä ja joogalla ratkomaan ongelmia mihin länsimaissa tarvitaan kallis psykoterapeutti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea suorilta sanoa mitään, mutta omalla kohdallani tarvittiin 5 vuoden traumaterapia. Tosin taustalla oli todella traumaattinen lapsuus ja vaikeat mt-ongelmat. Jos terapia olisi loppunut kolmen vuoden jälkeen, se olisi jäänyt kesken. On kuitenkin hyvä muistaa, että terapeutti ei paranna ketään vaan antaa työkaluja. Työ on tehtävä itse ja vasta siinä vaiheessa, kun uskalsin itse olla raatorehellinen (katsoa peiliin) alkoi terapian vaikein ja eheyttävin vaihe.
En tällä hetkellä tiedä tarkalleen mitä mun edes pitäisi nyt työstää.. Tai ne ongelmat mitä mieli tuottaa ei kohtaa niiden työkalujen kanssa joita oon saanut.
Ap
Oletko sanonut tuosta terapeutille? Ja pystytkö olemaan terapiassa oikeasti täysin rehellinen?
Oon huono antamaan kriittistä palautetta varsinkin kun en tiedä millaista on hyvä terapia. Oon kyllä yrittänyt olla rehellinen. Joskus kun olin tosi kriittinen niin terapeutti otti sen jotenkin huonosti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.
Ihmiset pystyvät lokeroimaan ja hautaamaan traumansa syvälle. Aina niitä ei kannata lähteä kaivelemaan. On totta että kannattaa tuntea itsensä, mutta ei siinä mikään terapia auta.
Ymmärsin, että tuossa tarkoitettiin ihmisen omaa pahuutta, ei tapahtunutta traumaa? Joihinkin terapioihin voi kuulua omaan syntiseen pahuuteen tutustuminen. On vanhanaikaista ja hyvin sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla se huononsi sitä oloa? Olen toki kuullut saman ennekin, mutta olisi kiinnostavaa tietää, että miten se tarkalleen noin voi mennä.
En halua mennä yksityiskohtiin mutta terapian myötä oon tehnyt elämänmuutoksia jotka on olleet tosi kuormittavia. Tilanne jossa nyt olen ei tunnu hyvältä vaan edelleen kriiseilen kun en hahmota millaista olisi omannäköinen elämä. Elämä on ollut jatkuvaa kriiseilyä viimeiset 3-5 vuotta. Erilaisten asioiden kipuilua. Uupumusoireilua ja vaikeuksia jaksaa työelämässä vaikka on tehty muutoksia töissä jne.
Ap
Kuulostaa kuvauksesi perusteella siltä, että nyt terapeutillasi ei ole tarpeeksi tarkkaa kuvaa sinun persoonastasi, tunteistasi ja ajatuksistasi, tai käsitystä jaksamisestasi ja voimavaroistasi. Ette ehkä edes ole ongelmien ytimessä vaan huidot
Miten syvälle asioihin ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa edes mennään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla se huononsi sitä oloa? Olen toki kuullut saman ennekin, mutta olisi kiinnostavaa tietää, että miten se tarkalleen noin voi mennä.
En halua mennä yksityiskohtiin mutta terapian myötä oon tehnyt elämänmuutoksia jotka on olleet tosi kuormittavia. Tilanne jossa nyt olen ei tunnu hyvältä vaan edelleen kriiseilen kun en hahmota millaista olisi omannäköinen elämä. Elämä on ollut jatkuvaa kriiseilyä viimeiset 3-5 vuotta. Erilaisten asioiden kipuilua. Uupumusoireilua ja vaikeuksia jaksaa työelämässä vaikka on tehty muutoksia töissä jne.
Ap
Kuulostaa kuvauksesi perusteella siltä, että nyt terapeutillasi ei ole tarpeeksi tarkkaa kuvaa sinun persoonastasi, tunteistasi ja ajatuksistasi, tai käsitystä jaksamisestasi ja voimavaroistasi. Ette ehkä edes ole ongelmien ytimessä vaan huidot
Mä en tiedä mitä meillä on käsittelemättä. Mutta jotenkin kuulostaa tutulta tuo asioiden vieressä oleminen. On paha olla mutta terapeutti ei tavoita että mistä se kumpuaa? Enkä mä tiedä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla ihan hyvä jos keskusteluissa näistä aiheista vähän täsmennettäisiin, että mitä tarkoitetaan niillä "hankalilla tunteilla", "vaikeilla oloilla" ja "rehellisenä peiliin katsomisella". Sellaisten heittely todennäköisesti vain pahentaa joidenkin oloa, koska ne ei taatusti tarkoita samaa terapiasta hyötyneellä keskiluokkaisella hyvinvoivalla traumataustattomalla, jolla oli työuupumusta ja vaikean lapsuuden eläneellä monitraumatisoituneella köyhällä, jolta meni säästöt terapiaan joka ei auttanutkaan.
Tässä keskustelussa peiliin katsomista ei tainnut tulla muiden kuin minun suusta. Kirjoitin viestin numerolla 49. Kuten varmaan ymmärrät, en lähde avaamaan yksityiskohtia. Nykypäivänä olen hyvinvoiva keskiluokkainen ja tiedostan todellakin olevani lähtökohtiin nähden etuoikeutetussa asemassa. Minun lapsuuden täytti muun muassa mielenterveysongelmainen vanhempi, joka lopulta päätti päivänsä. Alkoholismia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, heitteillejättöä, vakavaa koulukiusaamista jne. Aikuisiällä olen ollut vakavasti masentunut ja ahdistunut, ollut lukuisia kertoja (saanut apua) psykiatrisessa hoidossa jne. Olin ihmisraunio, kun menin terapiaan ja ensimmäiset vuodet meni tunteiden tunnistamiseen ja olon tasapainottamiseen eli lähdettiin todella nollista.
Oli äärimmäisen tärkeää saada purkaa kaikki tunteet ja käydä lapsuutta läpi juurta jaksain, mutta vielä tärkeämpää on osata päästää uhrin roolista irti. Ja terapeutille on pystyttävä olemaan rehellinen.
Minut laitettiin raskaisiin psykologisiin tutkimuksiin, joiden päätteeksi sain OmaKantaan viisi kilometriä persoonani problematisointia, ja vointi todellakin huononi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä tavalla se huononsi sitä oloa? Olen toki kuullut saman ennekin, mutta olisi kiinnostavaa tietää, että miten se tarkalleen noin voi mennä.
En halua mennä yksityiskohtiin mutta terapian myötä oon tehnyt elämänmuutoksia jotka on olleet tosi kuormittavia. Tilanne jossa nyt olen ei tunnu hyvältä vaan edelleen kriiseilen kun en hahmota millaista olisi omannäköinen elämä. Elämä on ollut jatkuvaa kriiseilyä viimeiset 3-5 vuotta. Erilaisten asioiden kipuilua. Uupumusoireilua ja vaikeuksia jaksaa työelämässä vaikka on tehty muutoksia töissä jne.
Ap
Kuulostaa kuvauksesi perusteella siltä, että nyt terapeutillasi ei ole tarpeeksi tarkkaa kuvaa sinun persoonastasi, tunteistasi ja ajatuksistasi, tai käsitystä jaksamisestasi ja voimavaroistasi.
Sinun pitäisi tavoittaa se itse. Ei terapeutti voi sitä oikein sinun puolestasi tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla ihan hyvä jos keskusteluissa näistä aiheista vähän täsmennettäisiin, että mitä tarkoitetaan niillä "hankalilla tunteilla", "vaikeilla oloilla" ja "rehellisenä peiliin katsomisella". Sellaisten heittely todennäköisesti vain pahentaa joidenkin oloa, koska ne ei taatusti tarkoita samaa terapiasta hyötyneellä keskiluokkaisella hyvinvoivalla traumataustattomalla, jolla oli työuupumusta ja vaikean lapsuuden eläneellä monitraumatisoituneella köyhällä, jolta meni säästöt terapiaan joka ei auttanutkaan.
Tässä keskustelussa peiliin katsomista ei tainnut tulla muiden kuin minun suusta. Kirjoitin viestin numerolla 49. Kuten varmaan ymmärrät, en lähde avaamaan yksityiskohtia. Nykypäivänä olen hyvinvoiva keskiluokkainen ja tiedostan todellakin olevani lähtökohtiin nähden etuoikeutetussa asemassa. Minun lapsuuden täytti muun muassa mielenterveysongelmai
Mä en tiedä olenko uhrin roolissa. Ehkä jollain tavalla. Mulla ok lapsuus mutta ihmissuhteissa tullut rikotuksi aikuisena.
Ap
Jossain vaiheessa kun jaksan, menen vinkumaan lääkärille tätä PMDD-asiaa. Tarvitsen diagnoosin ihan jo töiden takia. Oireet ovat niin rajuja, etten kykene edes töihin niiden aikana. Tarvitsen tulevaisuutta varten mustaa valkoisella siitä, että kyseessä on ihan aito ongelma.