Miten päästä eroon vakavasta sosiaalisten tilanteiden pelosta?

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui lähes kuin seinään ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lienekö joku hormonaalinen juttu siinäkin..?

Miksiköhän tätä on alapeukutettu? Aika yleistä itse asiassa että lasten saanti helpottaa sosiaalisia pelkoja. Vaikuttaa myös miehiin kun huomio siirtyy oman itsensä tarkkailusta lapseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys ja terapia. Turvalliset ihmissuhteet mistä niitä sitten löytyykin.

Haluaisin yrittää ilman lääkitystä, tai no propralia kyllä käytänkin. Ironista, mutta myös terapiaan menemättömyys kuuluu sosiaaliseen välttämiseen. T. Ap

Oletko kokeillut nettiterapiaa? On ilmainen ja lääkäri kirjoittaa lähetteen. Teen itse sitä parhaillaan saman vaivan takia... Ei siinä mitään menetäkään.

Olen miettinyt, mutta siinäkin saisin varmaan ensimmäisellä minuutilla paniikkikohtauksen. Ehkä tosin ammattilainen osaa suhtautua siihen jotenkin luonnollisemmin kai? :,D t.ap

Vierailija kirjoitti:

Mullle sano kerran joku sukutapahtumassa että "sulla näyttää olevan epämukavaa" Eli tää näkyy myyös ulospäin 

Mulle sanoi treffeillä noin 😤 Hän tosin oli muutenkin ääliö.

Et kuole paniikkikohtaukseen, se on tunne joka menee ohi. Altistusta vaan! 

Vierailija kirjoitti:

Oma sosiaalisten tilanteiden pelkoni on alkanut helpottaa, kun olen (pakon edessä) altistunut sosiaalisille tilanteille etenkin töissä, sillä työhöni kuuluu esim. esiintymistä. Olen vaan mennyt ja tehnyt, vaikka tuntuu, että kuolen (sekä pelkoon että näkyvästä jännittämisestä johtuvaan häpeään). Olen myös tavannut kavereitani siitä huolimatta, että heitäkin olen pelännyt ja käyttäytynyt pelkoni takia omituisesti. Lisäksi olen käynyt yli kahden vuoden ajan omakustanteisesti psykologin juttusilla ja työstänyt paljon pelkoani hänen avustuksellaan.

Se, että olen tullut hyväksytyksi omana tutisevana itsenäni on varmasti ollut suurin syy siihen, että pelko on alkanut helpottamaan. Ilman sosiaalisiin tilanteisiin menemistä en olisi tällaisia korjaavia kokemuksia saanut. Iso askel eteenpäin on ollut myös se, kun lakkasin tappelemasta pelkoani vastaan. Kun huomaan, että pelko hiipii pintaan, totean itselleni (joskus ihan ääneenkin), että n

Joo pelon kohtaaminen, tunteen järkeistäminen, sanoittaminen sekä lopulta toteamus itselle, että pärjäsithän sä - ne on mulla auttanut puskemaan itseä eteenpäin sosiaalisesti pelottavissa tilanteissa. Itselle kannattaa puhua, ja ymmärtää samalla sitä omaa kehon reaktiota.

Esim. Kun minä menen käymään kampaajalla, kuuntelen kehoani ja sykettä. Mietin, että noniin adrenaliini se siellä saa mun kehon reagoimaan tähän asiaan korkealla sykkeellä ja hikoilulla. Ja se on mun kehon luonnollinen reaktio tällaiseen. Ja se on ihan ok, mutta minä haluan siistit hiukset, joten pääsen nyt haastamaan itseäni kampaajalla. Lopuksi kiitän itseäni siitä, että hei jes, hyvinhän se meni, ja nyt on nätit hiukset!

Ikä on puolellasi. Aivoilla on paljon muokkautumiskykyä ainakin 25-vuotiaaksi saakka. Luulen, sinulla on hyvät mahdollisuudet saada helpotusta pulmaasi.

Läheiseni on nyt 21-vuotias ja viimeiset puolitoista vuotta hänellä on ollut helpompaa. Fobia ei määritä hänen elämäänsä enää samassa mitassa kuin aiemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui lähes kuin seinään ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lienekö joku hormonaalinen juttu siinäkin..?

Miksiköhän tätä on alapeukutettu? Aika yleistä itse asiassa että lasten saanti helpottaa sosiaalisia pelkoja. Vaikuttaa myös miehiin kun huomio siirtyy oman itsensä tarkkailusta lapseen. 

Koska lapsia ei hankita vaan sen takia, että itse jotenkin sillä saisi paremman mielen. Moni meistä tässäkin keskustelussa saattaa olla lapsettomia ihan tarkoituksella. Minä mukaanlukien.

Joo, ymmärrän että tunteiden järkeistäminen auttaa yms. Mutta itsellä se fyysinen rekatio ei ole sellainen, että voin vaan sanoa että syke vähän nousee tässä yms. Se on paniikkireaktio, jossa sun alkukantaset aivot laittaa sun sydämen täysteholle ja rytmihäiriöitä tulee niin että mun on pakko mennä lattialle makaamaan haukkomaan happea ja tärisemään. Pystynkin tehdä noin vähemmän ahdistavissa tilanteissa, mutta jos se tilanne on todella ahdistava en pysty järkeistämään reaktiota pois. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui lähes kuin seinään ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lienekö joku hormonaalinen juttu siinäkin..?

Miksiköhän tätä on alapeukutettu? Aika yleistä itse asiassa että lasten saanti helpottaa sosiaalisia pelkoja. Vaikuttaa myös miehiin kun huomio siirtyy oman itsensä tarkkailusta lapseen. 

Varmaan siksi, että ei ole mikään ratkaisu, jota monikaan voi noin vain toteuttaa.

"Onko sinulla ollut ennen sosiaalisten tilanteiden pelko ja pääsit siitä yli? Mitä teit?"

Sain lapsen. Huomio kiinnittyy lapseen jonka hyvinvointi on ensisijaista. Toisaalta tulee paljon pakollisia sosiaalisia tilanteita, neuvolat ja muut. Sekin siedettää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys ja terapia. Turvalliset ihmissuhteet mistä niitä sitten löytyykin.

Haluaisin yrittää ilman lääkitystä, tai no propralia kyllä käytänkin. Ironista, mutta myös terapiaan menemättömyys kuuluu sosiaaliseen välttämiseen. T. Ap

Oletko kokeillut nettiterapiaa? On ilmainen ja lääkäri kirjoittaa lähetteen. Teen itse sitä parhaillaan saman vaivan takia... Ei siinä mitään menetäkään.

Olen miettinyt, mutta siinäkin saisin varmaan ensimmäisellä minuutilla paniikkikohtauksen. Ehkä tosin ammattilainen osaa suhtautua siihen jotenkin luonnollisemmin kai? :,D t.ap

Sitä tehdään itsekseen, ei siis nettipuheluiden kautta. Psykologi kirjoittaa vastauksia/kommentoi välillä.

Vierailija kirjoitti:

Ikä on puolellasi. Aivoilla on paljon muokkautumiskykyä ainakin 25-vuotiaaksi saakka. Luulen, sinulla on hyvät mahdollisuudet saada helpotusta pulmaasi.

Läheiseni on nyt 21-vuotias ja viimeiset puolitoista vuotta hänellä on ollut helpompaa. Fobia ei määritä hänen elämäänsä enää samassa mitassa kuin aiemmin.

Kiitos, toivon näin. T.ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys ja terapia. Turvalliset ihmissuhteet mistä niitä sitten löytyykin.

Haluaisin yrittää ilman lääkitystä, tai no propralia kyllä käytänkin. Ironista, mutta myös terapiaan menemättömyys kuuluu sosiaaliseen välttämiseen. T. Ap

Oletko kokeillut nettiterapiaa? On ilmainen ja lääkäri kirjoittaa lähetteen. Teen itse sitä parhaillaan saman vaivan takia... Ei siinä mitään menetäkään.

Olen miettinyt, mutta siinäkin saisin varmaan ensimmäisellä minuutilla paniikkikohtauksen. Ehkä tosin ammattilainen osaa suhtautua siihen jotenkin luonnollisemmin kai? :,D t.ap

Kokeile vaikka alkuun tuota ketjuun linkattua mielenterveystalon omahoito-ohjelmia.

Ammattilaisille paniikkikohtauksen näkeminen on kyllä ihan arkipäivää, sitä ei kannata murehtia

Vierailija kirjoitti:

Joo, ymmärrän että tunteiden järkeistäminen auttaa yms. Mutta itsellä se fyysinen rekatio ei ole sellainen, että voin vaan sanoa että syke vähän nousee tässä yms. Se on paniikkireaktio, jossa sun alkukantaset aivot laittaa sun sydämen täysteholle ja rytmihäiriöitä tulee niin että mun on pakko mennä lattialle makaamaan haukkomaan happea ja tärisemään. Pystynkin tehdä noin vähemmän ahdistavissa tilanteissa, mutta jos se tilanne on todella ahdistava en pysty järkeistämään reaktiota pois. T. Ap

Toi on sitten ikävämpi, enkä tiedä miten tuosta saisi itseään ohjattua pois... :( Mä olisin sinuna turvautunut jo lääkkeisiin, niin rajulta tuo kuulostaa. 

t. Se sykkeen kuuntelija ja järkeistäjä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui lähes kuin seinään ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lienekö joku hormonaalinen juttu siinäkin..?

Miksiköhän tätä on alapeukutettu? Aika yleistä itse asiassa että lasten saanti helpottaa sosiaalisia pelkoja. Vaikuttaa myös miehiin kun huomio siirtyy oman itsensä tarkkailusta lapseen. 

Koska lapsia ei hankita vaan sen takia, että itse jotenkin sillä saisi paremman mielen. Moni meistä tässäkin keskustelussa saattaa olla lapsettomia ihan tarkoituksella. Minä mukaanlukien.

Ap kysyi "Onko sinulla ollut ennen sosiaalisten tilanteiden pelko ja pääsit siitä yli? Mitä teit?"

Nytkö ei saakaan vastata rehellisesti kun joku vela voi olla paikalla? Aika ääliö olet tai ainakin hemmetin itsekeskeinen. Kukaan ei sanonut hankkineensa lasta itseä hoitaakseen, se sosiaalinen pelko vain väheni siinä ohessa, usein ihan yllätyksenä. Kai sen saa kertoa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys ja terapia. Turvalliset ihmissuhteet mistä niitä sitten löytyykin.

Haluaisin yrittää ilman lääkitystä, tai no propralia kyllä käytänkin. Ironista, mutta myös terapiaan menemättömyys kuuluu sosiaaliseen välttämiseen. T. Ap

Oletko kokeillut nettiterapiaa? On ilmainen ja lääkäri kirjoittaa lähetteen. Teen itse sitä parhaillaan saman vaivan takia... Ei siinä mitään menetäkään.

Olen miettinyt, mutta siinäkin saisin varmaan ensimmäisellä minuutilla paniikkikohtauksen. Ehkä tosin ammattilainen osaa suhtautua siihen jotenkin luonnollisemmin kai? :,D t.ap

Sitä tehdään itsekseen, ei siis nettipuheluiden kautta. Psykologi kirjoittaa vastauksia/kom

Ahaa, onnistuukohan vaan lääkärin soitolla? Siis onko toi vähän niinkun omahoito-ohjelma? T.ap

"Joo pelon kohtaaminen, tunteen järkeistäminen, sanoittaminen sekä lopulta toteamus itselle, että pärjäsithän sä - ne on mulla auttanut puskemaan itseä eteenpäin sosiaalisesti pelottavissa tilanteissa. Itselle kannattaa puhua, ja ymmärtää samalla sitä omaa kehon reaktiota.

Esim. Kun minä menen käymään kampaajalla, kuuntelen kehoani ja sykettä. Mietin, että noniin adrenaliini se siellä saa mun kehon reagoimaan tähän asiaan korkealla sykkeellä ja hikoilulla. Ja se on mun kehon luonnollinen reaktio tällaiseen. Ja se on ihan ok, mutta minä haluan siistit hiukset, joten pääsen nyt haastamaan itseäni kampaajalla. Lopuksi kiitän itseäni siitä, että hei jes, hyvinhän se meni, ja nyt on nätit hiukset!"

Minäkin nykyään huomaan kehossani jännittämisen ja ylivirittymisen merkkejä, vaikka ajatuksen ja tunteen tasolla en kyseistä tilannetta enää jännittäkään. 

Vierailija kirjoitti:

Alkuun jokin lääke ei välttämättä ole huono juttu. Sitten kun tulee kokemusta, niin tilanteisiin on helpompi mennä ilman lääkettäkin

Mulla on aina lääke taskussa. En ole tarvinnut sitä enää moneen vuoteen. Mulla paniikki iski jo bussissa. Pitelin penkistä kiinni ja hengittelin. Myös tietynlaiset valot ja kovat äänet tekivät samaa. Mulla oli pitkäaikaisesti tiukkaa elämässä silloin ja nykyisin voin jo käydä missä vain. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menemällä sosiaalisiin tilanteisiin.

Opin sen vasta vanhalla iällä.

Kaikki mokaa, melkein kaikki pelkää mitä niistä ajatellaan ja maailma ei lopu, vaikka jotain noloa tapahtuisi.

Niin, se on vaan tosi ahdistavaa kun voin saada paniikkikohtauksen vaan perus ihmiskohtaamisesta, makoilla tuolla keskellä lenkkitietä sitten viattomien ihmisten vaivana : D t. Ap

No sitten sä makoilet siellä :) Jos menet vain tasan turvallisiin tilanteisiin, et mene minnekään. Jos sua ahdistaa vastaan kävelevät ihmisetkin, älä nyt mitään ryhmiä ekana ajattele vaan menet vaikka sinne lenkille. Pienin askelin. Vaikka ponnistus olisi muiden mielestä naurettavan pieni mutta sinulle iso, annat kunnon papukaijamerkin itsellesi. Onnistumisen kokemuksia sä nyt tarvitset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla loppui lähes kuin seinään ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Lienekö joku hormonaalinen juttu siinäkin..?

Miksiköhän tätä on alapeukutettu? Aika yleistä itse asiassa että lasten saanti helpottaa sosiaalisia pelkoja. Vaikuttaa myös miehiin kun huomio siirtyy oman itsensä tarkkailusta lapseen. 

Koska lapsia ei hankita vaan sen takia, että itse jotenkin sillä saisi paremman mielen. Moni meistä tässäkin keskustelussa saattaa olla lapsettomia ihan tarkoituksella. Minä mukaanlukien.

Kuule kun yhtä lailla ketjussa voi olla joku joka vaikka pelkää lapsen hankkimista sosiaalisen pelon vuoksi, eikä ole tullut ajatelleeksi että se lapsen saanti itsessään voikin jopa helpottaa vaivaa.