Jokainen lapsi haluaisi oikeasti olla vanhempiensa ainokainen!

ja murehtii sitä, että on ainoa lapsi. Molemmat vanhemmat ovat kuolleet, avioliitto päättyi eroon ja äiti tuntee itsensä aika yksinäiseksi. Hänen monet ystävättärensä matkustelevat ja viettävät erilaisia juhlapyhiä sisarustensa kanssa, mutta äidillä on tässä maailmassa oikeastaan vain me lapset ja meilläkin on kaikilla oma elämämme.

Silti olen vakaasti sitä mieltä, että kenenkään ei pitäisi tehdä yhtään enempää lapsia kuin mikä hyvältä tuntuu. Molemmista. Lapsille sisar voi olla yhtä hyvin maailman suurin rikkaus kuin riesakin, eikä siihen pysty vaikuttamaan täydellisesti ehkä koskaan. Tärkeintä onkin, että vanhemmat sydämessään tietävät, minkä kokoisen perheen arkea haluavat ja jaksavat pyörittää, ja toivottavasti mahdollisimman moni sitten pystyy tämän haaveensa myös toteuttamaan.

On suurempiakin riskitekijöitä yksinäisyydelle kuin sisarusten puute, mutta toki vastaavasti on onneksi paljon suurempiakin riskitekijöitä kaunaisuudelle kuin omat, yleensä lopulta sittenkin aika rakkaat ja tärkeät sisarukset. Ja siis meille ei silti enempää lapsia, kiitos, tämä yksi aarre riittää hyvin... Toivottavasti hän ei katkeroidu, ainakaan hänen isänsä ei ole yksinäinen vaan ihan elämäänsä tyytyväinen ainokainen :) Vastaavasti itse kyllä osaan iloita ihanista sisaruksistani, joita ilman en osaisi tietenkään ajatellakaan elämää, kun olen heihin kiintynyt pienestä asti! Kiitos vanhemmille, että osasivat opettaa meille empaattisuutta, jakamista ja tasapuolisuutta - niiden avulla varmasti valtaosa sisaruksista tulee toimeen jo lapsena keskenään.

Vierailija:

Minun äitini on yli kuusikymppinen ja murehtii sitä, että on ainoa lapsi. Molemmat vanhemmat ovat kuolleet, avioliitto päättyi eroon ja äiti tuntee itsensä aika yksinäiseksi. Hänen monet ystävättärensä matkustelevat ja viettävät erilaisia juhlapyhiä sisarustensa kanssa, mutta äidillä on tässä maailmassa oikeastaan vain me lapset ja meilläkin on kaikilla oma elämämme.

Osa kaipaa aina sitä, mitä paitsi on jäänyt - olipa se sitten sisarus tai ainokaisen asema. Vastaavasti osa on aina onnellinen siitä, mitä on elämässään saanut - olipa kyse sisaruksista tai ainokaisen asemasta. Vanhempien asenne ratkaisee paljon, kuinka lapsi suhtautuu omaan asemaansa perheessä, olipa hän sitten esikoinen, kuopus tai jotain siltä väliltä - tai se ainokainen.

Sisarukset on sukulaisista (omaa perhettä ei siis lasketa) mulle tärkeimmät maailmassa, näin aikuisenakin.

Ehkä alle 5-vuotias lapsi toivoisi olevansa vanhempiensa ainokainen, mutta mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi tulevat myös sisarukset.



Itse olen tapellut 2 vuotta nuoremman siskoni kanssa AIVAN HIRVEÄSTI lapsena, mutta muistan myös todella antoisia leikkejä ja yhdessäoloa. Ja nyt vanhenpana välit ovat oikein hyvät!

Tulen 6-lapsisesta perheestä, missä vanhin lapsi on 30 vuotta ja nuorin 12 vuotta. Meillä on aivan loistava " tiimi" , olemme toisillemme hyviä ystäviä ja on ihanaa kun on 5 ihmistä keidenkä kanssa voi jakaa saman perhe-historian. olisi kauheaa ajatella, että minulle erittäin tärkeä äitini kuolisi ja ei olisi ketään joka muistelisi kanssani äitiä ja lapsuuttani. Nyt minulla on 5-ihanaa sisarusta joidenka kanssa voimme jakaa niin ilot kuin surutkin loppuelämän ajan.



Lapsena oli riitaa joo, mutta olenpahan huomannut näin aikuisena, että kyllä se kasvatti ja opetti. Olen ainakin sanavalmiimpi ja näpsäkämpi kuin moni kaverini joilla on 1 tai ei yhtään sisarusta. He eivät oikein pärjää kun tulee riitaa tai erimielisyyttä. Eivät osaa tapella rakentavasti.

Silti lapsenakin vaikka riitelimme joidenkin sisarusteni kanssa paljon, niin myös leikimme paljon yhdessä. Lomamatkoille ei tarvinnut raahata kavereita mukaan kun omista sisaruksista riitti leikkikaveria ihan tarpeeksi. Ja ollaan me aina pidetty toistemme puoliakin. Nytkin kun veljeni oli ehdolla eduskuntaa, niin hän sai 5 innokasta apuria auttamaan itseään vaalimainonnassa (ilmaiseksi tietysti).



Omalle pojalleni haluan ehdottomasti antaa sisaruksia..vähintään 2. Uskon ihan vilpittömästi, että se on parasta mitä voin lapselleni antaa (oman rakkauteni jälkeen tietysti) sillä niin moni tuttu ja vähemmän tuttu on minua kadehtinut mahtavasta perheestäni, että haluan suoda sen myös omille lapsilleni. Hyvät sisarus suhteet jotka kestävät läpi elämän.

jos on 60- vuotiaana yksinäinen eikä siitä, että on ainoa lapsi. Itse olen nyt vähän päälle 40- vuotias ja nään sisaruksiani toki muutaman kerran vuodessa ja ihan ok väleissä ollaan. Sisaruksia tärkeämpiä minulle kuitenkin on omat ystäväni, joita näen usein, puhutaan puhelimessa, reissataan koko perheen voimin tai vaan naisporukassa jne. Ihmiset ei vaan viitsi panostaa ystävyyssuhteiden luomiseen.