Lue keskustelun säännöt.
Ero tulossa ja lapsi on alle yksivuotias, en vain jaksa tätä
26.06.2025 |
Niin paljon pitäisi osata järjestellä asioita ja olen niin järkyttynyt etten osaa edes aloittaa. Osaatteko auttaa? Mitä kaikkea minun tulisi nyt ottaa huomioon.
Taustatietona: Olen lapsen äiti ja käytännössä menetin määräaikaisen työpaikkani kun vauvauutiset tupsahtivat. Olen siis nyt työtön, lapsi on alle yksivuotias ja maailma on tavallaan auki. Lapsen isä haluaa eron.
Pitäisi lähteä rakentamaan hyvää elämää lapselle. Varmaan valita asuinpaikkakin niin, että jos joutuu aloittamaan ankeasti niin alue pysyisi kuitenkin suunnilleen samana sitten kun on varaa parempaan. Töiden löytymiseen ei voi luottaa tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa, yleensä niitä olen löytänyt aika helposti. Juuri nyt "vähän" haastavampaa..
Pitääkö minun nyt varautua siihenkin, että on olemassa mahdollisuus että kasvatan lapsen työttömänä, tukiverkottomana yksinhuoltajana? Miten järjestellä asiat niin että tilanne on mahdollisimman vähän kuormittava? Onko Suomessa joku kunta joka tarjoaa erityisen hyvää tukea tällaisessa tilanteessa, mutta alueella olisi myös töitä? Olen valmis muuttamaan. Olen valmis jäämään. Nyt asun pk-seudulla ja tämä alue on minulle aivan liian kallis jos töitä ei ole.
Normaalisti olen hyvä tekemään suunnitelmia, aktiivinen. Tilanne on vain niin raskas että olen jotenkin ihan jumissa, mitä tehdä. Onko joku täällä käynyt läpi saman tilanteen?
Kommentit (108)
Voi halvattu, mitä kommentteja.
Mä olin mun puolison kanssa yhdessä yli 20 vuotta eli lähes teinistä asti. Naimisissakin ehdittiin olla toistakymmentä vuotta, ennen kuin ero tuli.
Raskautta ei parisuhteeseen kuulunut hoidoista huolimatta. Neljänkympin tikittäessä mittarissa tulin yllättäen raskaaksi. Luulin, että siitä aukeaisi uusi parisuhdeauvo, kun vihdoin ja viimein oli saatu lapsi alulle. Mitä vielä - mies totesi siinä vaiheessa, ettei hän sittenkään halunnut lasta ja otti eron.
Synnytin ja kasvatin lapsen yksin. Ja joo, luulin kyllä tuntevani mieheni kaikkien noiden vuosien jälkeen. ;-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauanko seurustelitte ja kauanko olitte kihloissa ja avioliitossa ennen lapsen saantia?
Siellä taas yksi elämäänsä katkeroitunut pahanilman lintu.
Lapseni oli 6kk, kun laitoin isänsä taipaleelle. Elämäni paras päätös ikinä. Toki talouteni oli kunnossa ja jäin silloiseen kaksioon. Minulla oli tukiverkostona muutama naapuri. Elämä ei potkinut päähän. Opiskelun lomassa löysin nykyisen aviomieheni, lapseni oli tuolloin 7 vuotias. Yksi yhteinen lapsi meillä on. Mukava elämä ollut kaikkineen. Helppoa ei yksinhuoltajuus ollut.
Juu, helpoin ja nopein tapa pilata elämänsä on lisääntyä.
Miksi et suosiolla anna päävastuuta lapsesta isälleen? Otat lapsen joka viikonloppu vaikka hoitoon. Näin saat kuormaasi kevyemmäksi ja lapsi saa hyvän ja taloudellisesti tasapainoisen alun elämälleen. Näin itse siis tekisin jos ero tulisi ja olisin itse tuloton. Mä en pystyisi kasvattamaan hyvää ja tasapainoista lasta jos olisi taloudellisia huolia ja ei verkostoja, mun resurssit ei riittäisi. Pyrkisin ajattelemaan, että mikä lapselle on parasta, ei sitä pakkomielteistä ajatusta, että lapsen on pakko olla äitinsä kanssa. Parasta on hyvä ja tasainen kasvuympäristö, luotettavan kasvattajan tai kasvattajien kanssa ja siihen oleellisesti kuuluu myös talous ja asuinympäristö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi et suosiolla anna päävastuuta lapsesta isälleen? Otat lapsen joka viikonloppu vaikka hoitoon. Näin saat kuormaasi kevyemmäksi ja lapsi saa hyvän ja taloudellisesti tasapainoisen alun elämälleen. Näin itse siis tekisin jos ero tulisi ja olisin itse tuloton. Mä en pystyisi kasvattamaan hyvää ja tasapainoista lasta jos olisi taloudellisia huolia ja ei verkostoja, mun resurssit ei riittäisi. Pyrkisin ajattelemaan, että mikä lapselle on parasta, ei sitä pakkomielteistä ajatusta, että lapsen on pakko olla äitinsä kanssa. Parasta on hyvä ja tasainen kasvuympäristö, luotettavan kasvattajan tai kasvattajien kanssa ja siihen oleellisesti kuuluu myös talous ja asuinympäristö.
Lapsella olisi varmasti hyvä myös isänsä kanssa, mutta minulle lapsi on tässä kuviossa parasta ja se elämän ilonpilkahdus. En halua hänestä eroon. Suomessa varmasti pärjää jopa työtön ja tukiverkoton yksinhuoltaja jos osaa järjestää asiansa fiksusti. Siihen kysyn täällä neuvoja.
Eihän se nyt niin voi mennä että äiti on raskaana ja synnyttää, imettää ja hoivaa raskaimman vauva-ajan ja kun isä ei olekaan sitoutunut suhteeseen, vie lapsenkin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapseni oli 6kk, kun laitoin isänsä taipaleelle. Elämäni paras päätös ikinä. Toki talouteni oli kunnossa ja jäin silloiseen kaksioon. Minulla oli tukiverkostona muutama naapuri. Elämä ei potkinut päähän. Opiskelun lomassa löysin nykyisen aviomieheni, lapseni oli tuolloin 7 vuotias. Yksi yhteinen lapsi meillä on. Mukava elämä ollut kaikkineen. Helppoa ei yksinhuoltajuus ollut.
Olet hieno ihminen!
Taas yksi suklaalapsi meidän elätettäväksi.