Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (861)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen ollut samassa tilanteessa muutamankin kerran. Oma suhde hyvä mutta "laimentunut" ja ne tunteet toista miestä kohtaan niin valtavat. Kun hän oli vaan niin ihana, kaikin puolin.
En lähtenyt voimakkaasta ihastumisen tunteesta huolimatta uuden, tai uusien, matkaan. Ja luojan kiitos. Koska kyllä heistä on paljastunut myöhemmin ihan käsittämättömiä asioita, sellaisia etten ikinä olisi edes ihastunut, jos olisin nuo tiennyt. Mutta kun sitä mielessään on tehnyt siitä uudesta ihmisestä niin täydellisen, vaikka ihan oikeasti häntä ei tunne juuri ollenkaan.
Sen sijaan, siihen omaan mieheen voi rakastua uudelleen, syvästi ja täysin. Enemmän kahdenkeskistä aikaa, hemmottelua, huomiointia. Voisihan sitä ihan ottaa puheeksi ettei enää ole varma kestääkö suhde koko elämää, ja tehdä yhdessä asian eteen jotain. Se on kuule upea tunne kun perhoset pyörii vatsassa kun huomaat miehen tul
Jos omaan mieheen ei ole koskaan ollutkaan rakastunut, niin tuskin se rakkaus yhtäkkiä kymmenien vuosien jälkeen syttyy.
No siltä se nyt varmaan tuntuu, kun uusi on niin ihana. Mutta aivan varmasti on aloittajalla ollut paljonkin tunteita miestään kohtaan, kun kuitenkin ollut pitkä ja hyvä suhde, jossa kaikki on hyvin.
Se että tunteet on nyt "veljelliset" vai miten se kerrottiin, on pitkässä suhteessa normaalia. Että kumppania rakastaa "kuin sisarusta, hyvää ystävää" tms. Ja sehän on äärettömän hyvä lähtökohta parisuhteessa, rakkaus on niin syvää. Ja sen kipinän löytää, jos vaan haluaa 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kokeile vaikka sitä, että odotat kaksi vuotta ja katsot sen jälkeen miltä tuntuu. Kaikki lapsesi ovat sitten täysi-ikäisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen ollut samassa tilanteessa muutamankin kerran. Oma suhde hyvä mutta "laimentunut" ja ne tunteet toista miestä kohtaan niin valtavat. Kun hän oli vaan niin ihana, kaikin puolin.
En lähtenyt voimakkaasta ihastumisen tunteesta huolimatta uuden, tai uusien, matkaan. Ja luojan kiitos. Koska kyllä heistä on paljastunut myöhemmin ihan käsittämättömiä asioita, sellaisia etten ikinä olisi edes ihastunut, jos olisin nuo tiennyt. Mutta kun sitä mielessään on tehnyt siitä uudesta ihmisestä niin täydellisen, vaikka ihan oikeasti häntä ei tunne juuri ollenkaan.
Sen sijaan, siihen omaan mieheen voi rakastua uudelleen, syvästi ja täysin. Enemmän kahdenkeskistä aikaa, hemmottelua, huomiointia. Voisihan sitä ihan ottaa puheeksi ettei enää ole varma kestääkö suhde koko elämää, ja tehdä yhdessä asian eteen jotain. Se on kuule upea tunne
No siltä se nyt varmaan tuntuu, kun uusi on niin ihana.
Tämä. Jäätelö on tosi hyvää, kunnes viereen tuodaan mansikkakakku. Ei jäätelö olekaan enää niin hyvää, kun haluaa sitä mansikkakakkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihastuminen ja rakastuminen menee OHI aikanaan, kuten on käynyt nykyisessä liitossasi. Älä tee mitään, nautiskele ihastumisen tunteesta ja anna ajan kulua. Parin vuoden kuluttua olet kiitollinen ettet mennyt pilaamaan elämääsi ja muiden elämää siinä sivussa.
Ei välttämättä huono idea. Pari vuotta on kuitenkin niin lyhyt aika, että on melko epätodennäköistä että ihastus menisi siinä ajassa ohi.
Ihastus voi mennä nopeastikin ohi. Ensimmäinen kerta seksiä, ja tajuaa, ettei ollut edes sen kerran arvoista, kiinnostus ja ihastus sammuu samantien. Tämä oivallus voi käydä kumman tahansa mielessä, ja se oli siinä. Työkavereiden romanssien kääntöpuoli on se, että pahimmoillaan joutuu kohtaamaan edelleen työpaikalla. Tietysti voi käydä hyvinkin, mahdottomuus se ei ole.
Jos mulla olisi ap:n tilanne, ottaisin reilusti asian esille puolisoni kanssa, kuuntelisin, mitä hän tilanteestani sanoisi. Tuo veisi salailulta sen inspiroivan terän, joka myös nostaa tunnelatausta. Samalla tulisi oltua puolisolle rehellinen, kävi sitten mitä kävisi.
Vierailija kirjoitti:
No kokeile vaikka sitä, että odotat kaksi vuotta ja katsot sen jälkeen miltä tuntuu. Kaikki lapsesi ovat sitten täysi-ikäisiä.
Ja jos se AP:n työkaveri sattuu kuolemaan sen kahden vuoden aikana, niin hän syyttää itseään siitä ettei lähtenyt suhteesta ja tunnustanut rakkauttaan työkaverille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kokeile vaikka sitä, että odotat kaksi vuotta ja katsot sen jälkeen miltä tuntuu. Kaikki lapsesi ovat sitten täysi-ikäisiä.
Ja jos se AP:n työkaveri sattuu kuolemaan sen kahden vuoden aikana, niin hän syyttää itseään siitä ettei lähtenyt suhteesta ja tunnustanut rakkauttaan työkaverille.
Dramaattista.. elämää ei nyt kannata elää paniikissa kaasu pohjassa kun koska vain joku saattaa kuolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kokeile vaikka sitä, että odotat kaksi vuotta ja katsot sen jälkeen miltä tuntuu. Kaikki lapsesi ovat sitten täysi-ikäisiä.
Ja jos se AP:n työkaveri sattuu kuolemaan sen kahden vuoden aikana, niin hän syyttää itseään siitä ettei lähtenyt suhteesta ja tunnustanut rakkauttaan työkaverille.
Tuo olisi kyllä paha. Ja olisi myös kiva joutua omalle miehelle selittämään, miksi suree niin syvästi pelkän työkaverin kuolemaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa voi tosiaan käydä niin kuin ap:lle nyt kävi, eli tunteet ovat väljähtyneet. Samoin näyttää käyneen joillekin muillekin tässä ketjussa, mutta ei sentään kaikille. Joskus voi toki käydä päinvastoinkin, eli tunteet heräävät pitkän tasaisen kauden jälkeen uudelleen kukkimaan.
Siitä, mikä on ennuste, kun pitkästä liitosta eroaa ja heittäytyy uuteen suhteeseen rakastumisen huumassa, minulla ei ole kokemusta. Mutta eräs lähisukulaiseni kyllä seurasi pitkään vähän vastaavaa tilannetta, eli melko impulsiivisesti perustetun uusperheen elämää. Kyse on tapauksesta, josta pari vuotta sitten edesmennyt mummoni usein kertoi.
Mummon lapsuudenkodin lähistöllä eleli uusperhe, jossa oli pariskunta, miehen lapsia, naisen lapsia ja yksi yhteinenkin tenava. Tämän perheen äiti (äitipuoli) keitteli usein suuressa kattilassa keittoa.
Mummo kertoi, että keittoa syömään saivat tulla he naapurin mukulatkin perheen lasten
Tuo on aika rohkaiseva viesti kyllä. Anna mennä, ap!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kokeile vaikka sitä, että odotat kaksi vuotta ja katsot sen jälkeen miltä tuntuu. Kaikki lapsesi ovat sitten täysi-ikäisiä.
Ja jos se AP:n työkaveri sattuu kuolemaan sen kahden vuoden aikana, niin hän syyttää itseään siitä ettei lähtenyt suhteesta ja tunnustanut rakkauttaan työkaverille.
Dramaattista.. elämää ei nyt kannata elää paniikissa kaasu pohjassa kun koska vain joku saattaa kuolla.
Kyllä sekin mahdollisuus kannattaa ottaa huomioon, kun tekee päätöksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuoletat tuon 'ihastumisesi' ja kehität suhdettasi mieheesi, voisitte mennä vaikka avioliittileirille.
On loppujen lopuksi ihan sama jäätkö/lähdetkö. Tunteet ovat tottakai tärkeitä, mutta vielä tärkeämpää on ajatella järkevästi oletko taloudellisesti itsenäinen ja voit tarpeen vaatiessa järjestää itsellesi mieleisen, oman kotisi - jos siis paluuta ei entiseen enää ole.
Vaikka ottaisit eron omaisuuden jakamiseen voi mennä niin pitkä aika (riitoja, juristeja, omaisuuden arviointia ulkopuolisella yms sotkua) kuin myös haluaako miehesi ylipäätään luopua kodistanne (jos siis omistatte sen yhdessä). Eroa sovitellessa mikään ei tunnu oikeudenmukaiselta ja monesta loukkaantuu, ellette sitten ole miehesi kanssa niin fiksuja ja sovitte kaikesta kerralla?
Jos haluat tutustua työkaveriisi lähemmin mikään ei sinua estä kokeilemasta romanttista viikonloppua. Sen jälkeen voit miettiä lisää ja järjellä.
VAin sinä tiedät, mitä tahdot, mutta ihastumisen huuma on tosi lyhyt. Nuorena halusit perheen ja sait haluamasi siihen sopivan miehen kanssa. Nyt kaipaat ihan muuta, mutta kokeile ensin tutustua rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sähän oikeasti haluat vain kuulla, että rakkaus kaiken voittaa, mä löysin myös elämäni rakkauden 50v, karattiin naimisiin ja nyt istutaan onnellisena Bahamalla kuin teinit konsanaan, viettämässä rakkauden ikuista kevättä?
Karu totuus on, että huuma harvoin kestää. Parhaimmillaan löydät toisesta elämänmittaisen toverin, ja 80v voit katsoa häntä ja todeta että hyvä elämä oli.
Itse erosin 40v, hieman samanlaisessa tilanteessa. Erona oli se, että olisin itse halunnut tehdä töitä meidän väljähtäneen liiton eteen ja eksä ei, vaan luovutti ja ojensi avioero paperit. En pettänyt, en lähtenyt toisen matkaan. Kun ero sitten tuli, olin vapaa kokeilemaan ihastusta, ja tulos oli täysi pannukakku. Ei ollut yhtään sellainen mitä luulin, ja tajusin myös, että olisin vain itse kaivannut naisena huomiota, kehuja ja hellyyttä, en pelkästään äitinä ja kodin siivoojana. Älä heitä hukkaan yhteisiä vuosia, et tule löytämään ketään joka tuntee sut niinkuin hän. Hän on ollut vierelläsi lasten syntymät, kehon muutokset, elämän vaihtelevat ylämäet ja alamäet, lasten oksennustaudit ja yövalvomiset. On rakentanut kotia, valinnut sinut ja lapset elämänsä keskiöön joka päivä. Ja se jos mikä, on rakkautta. Hän on valinnut sinut, ja pysynyt vierelläsi ensimmäisestä päivästänne tähän viimeiseen, joka päivä.
Älä mieti asiaa niin, että nykyinen suhde vai uusi suhde.
Mieti valitsisitko nykyisen suhteen, vai yksin olemisen, sinkkuuden.
Jos edelleen valitset mieluummin eron kuin yhdessä jatkamisen, silloin ero on oikea vaihtoehto. Jos taas valitsisit mieluummin yhdessä pysymisen, niin sittenhän suhde ei olekaan niin huono, kuin kuvittelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on aivan väärät lähtökohdat, kun ajattelet vain että hyppäisit tuosta vain suhteesta toiseen. Kuulostaa sille, että kasaat onnellisuutesi toisen ihmisen varaan.
Sen sijaan, että suunnittelet lähtöä, jotta voisit aloittaa suhteen työkaverin kanssa, olisi järkevämpää lähteä omillesi. Ota ero, mutta ilman tavoitetta hypätä suoraan uuteen suhteeseen.
Vastaa rehellisesti itsellesi: haluaisitko lähteä nykyisestä liitostasi, jos sen seurauksena sinulla ei olisi lainkaan parisuhdetta? Eli olisitko valmis jättämään miehesi ja rikkomaan lasten turvallisuudentunteen ihan vain asuaksesi omillasi, yksin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ap tuolta pohjalta muodostanut miehensä kanssa suhteen, avioliiton (!), hankkinut jopa lapsia? Täysin tyhjän päälle. Valhetta koko elämä!
Huomenta, heräsitkö juuri aikuisten maailmaan?
Elätkö itse valheessa?
Vierailija kirjoitti:
Itse pääsin huonosta puolisosta eroon, kun työpaikan ihastus halusi hänet. En voi kylliksi kiittää.
Tässä siis erilainen tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Olet ihastunut lähinnä omaan mielikuvaasi hänestä - ja ihastuminen on aivojen kemiaa eli välittäjäaineiden tekosia, joita ruokit ajatuksillasi.
https://anna.fi/ihmiset/suhteet/oletko-joskus-ollut-rakkaudesta-sairas-…
https://mentaalimatkalla.fi/index.php/2024/07/09/limerenssi-estaa-todel…
Paljon on ihmisillä kokemuksia siitä, miten valtavan intohimoinen ihastus lässähtääkin hyvin nopeasti - seksi ei välttämättä edes toimi, vaikka koettaisin kemiaakin.
Ja kun saat vaihdevuodet, voi seksuaalinen halu kadota jopa lähes kokonaan.
Hyvä pitkä suhde on jotain, mikä on harvinaista ja tavoiteltavaa - pian saatte ehkä lapsenlapsiakin ja saat kokea rakastamista näiden uusien ihmisten kautta. Hoida omaa parisuhdettasi, panostakaa yhdessäoloon, romantiikkaan ja erotiikkaankin.
Vierailija kirjoitti:
Ota ensin hienovaraisesti selvää, että onko tuo työpaikan mies sinusta kiinnostunut.
Ettet turhaan eroa.
Ei ole syytä eikä kannata edetä edes tuollaiseen "ottaa selvää".
Ero miehestä. Asuminen erillään. Silloin uusikin onnistuu.
Äläpä nyt, meillä lähti viides vuosi ja kyllä, on hohdokasta. No, on se sentään vähän rauhoittunut alun jälkeen 🤭