Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (861)
Yks vastaava keissi lähipiirissä. Ei mennyt niinku Strömsössä. Kaikki kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse lähdin lapsettomassa ihan kivasta suhteesta työkaverin matkaan. Olin hirveän rakastunut. Ihanuutta kesti hetken ja arki tuli siihenkin suhteeseen. Erosimme, ja nyt olen ollut 15 vuotta yksin. Usko rakkauteen ja parisuhteeseen meni sen tien. Mieti tarkkaan, mitä teet.
Täähän se olis
Sehän on niin, että ei voi ikinä luottaa siihen työkaveriin, jos lähdet hänen mukaan. Tekee saman tempun sulle.
Itse pääsin huonosta puolisosta eroon, kun työpaikan ihastus halusi hänet. En voi kylliksi kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies mansikka, unohda tämä työkaveri ja kanavoi ihastus omaan mieheesi. Ei se vaihtamalla parane.
Onko näin mustavalkoista? Jos koskaan ei ole tuntenut kunnolla ihastumista tai rakastumista omaan mieheen, niin eikö vaihtamalla parane?
Kaikille sinkuille voisi siis sanoa, että ottakaa kuka tahansa ihan ok tyyppi, ei tarvitse oikeasti rakastua. Ei kuitenkaan parane vaikka löytäisit sen jota rakastat oikeasti?
-ohis
Olet siis päätöksesi tehnyt. Ilmoita miehellesi viimeistään tänään, että ohi on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnet kuitenkin miehesi paremmin kuin sen rakastettusi. Ehkä teidän täytyy tutustua paremmin varmuuden vuoksi ennen kuin teet mitään päätöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma mies mansikka, unohda tämä työkaveri ja kanavoi ihastus omaan mieheesi. Ei se vaihtamalla parane.
Kaikille sinkuille voisi siis sanoa, että ottakaa kuka tahansa ihan ok tyyppi, ei tarvitse oikeasti rakastua. Ei kuitenkaan parane vaikka löytäisit sen jota rakastat oikeasti?
-ohis
Et voi enää verrata itseäsi sinkkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et ole koskaan oikeastaan rakastanut miestäsi ja lapsetkin ovat jo isoja, ehkä kannattaisi erota vaikkei mitään ihastusta työpaikalla olisikaan.
Kannattaa AP muistaa, että se ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella vaan siellä missä sitä itse hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, olen ollut samassa tilanteessa muutamankin kerran. Oma suhde hyvä mutta "laimentunut" ja ne tunteet toista miestä kohtaan niin valtavat. Kun hän oli vaan niin ihana, kaikin puolin.
En lähtenyt voimakkaasta ihastumisen tunteesta huolimatta uuden, tai uusien, matkaan. Ja luojan kiitos. Koska kyllä heistä on paljastunut myöhemmin ihan käsittämättömiä asioita, sellaisia etten ikinä olisi edes ihastunut, jos olisin nuo tiennyt. Mutta kun sitä mielessään on tehnyt siitä uudesta ihmisestä niin täydellisen, vaikka ihan oikeasti häntä ei tunne juuri ollenkaan.
Sen sijaan, siihen omaan mieheen voi rakastua uudelleen, syvästi ja täysin. Enemmän kahdenkeskistä aikaa, hemmottelua, huomiointia. Voisihan sitä ihan ottaa puheeksi ettei enää ole varma kestääkö suhde koko elämää, ja tehdä yhdessä asian eteen jotain. Se on kuule upea tunne kun perhoset pyörii vatsassa kun huomaat miehen tulevan töistä kotiin, vaikka olette olleet yhdessä jo kymmeniä vuosia! Älä heitä hyvää suhdetta hukkaan.
"Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen."
Miten hyvin olette tutustuneet? Miten olette lähentyneet? Olisiko hän halukas suhteeseen? Aloituksen perusteella saa kuvan tilanteesta jossa et tunne häntä yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihastuminen ja rakastuminen menee OHI aikanaan, kuten on käynyt nykyisessä liitossasi. Älä tee mitään, nautiskele ihastumisen tunteesta ja anna ajan kulua. Parin vuoden kuluttua olet kiitollinen ettet mennyt pilaamaan elämääsi ja muiden elämää siinä sivussa.
Ei välttämättä huono idea. Pari vuotta on kuitenkin niin lyhyt aika, että on melko epätodennäköistä että ihastus menisi siinä ajassa ohi.
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen ollut samassa tilanteessa muutamankin kerran. Oma suhde hyvä mutta "laimentunut" ja ne tunteet toista miestä kohtaan niin valtavat. Kun hän oli vaan niin ihana, kaikin puolin.
En lähtenyt voimakkaasta ihastumisen tunteesta huolimatta uuden, tai uusien, matkaan. Ja luojan kiitos. Koska kyllä heistä on paljastunut myöhemmin ihan käsittämättömiä asioita, sellaisia etten ikinä olisi edes ihastunut, jos olisin nuo tiennyt. Mutta kun sitä mielessään on tehnyt siitä uudesta ihmisestä niin täydellisen, vaikka ihan oikeasti häntä ei tunne juuri ollenkaan.
Sen sijaan, siihen omaan mieheen voi rakastua uudelleen, syvästi ja täysin. Enemmän kahdenkeskistä aikaa, hemmottelua, huomiointia. Voisihan sitä ihan ottaa puheeksi ettei enää ole varma kestääkö suhde koko elämää, ja tehdä yhdessä asian eteen jotain. Se on kuule upea tunne kun perhoset pyörii vatsassa kun huomaat miehen tulevan töistä kotiin, vaikka olette olleet yhdessä
Jos omaan mieheen ei ole koskaan ollutkaan rakastunut, niin tuskin se rakkaus yhtäkkiä kymmenien vuosien jälkeen syttyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu ihan mitä haluat loppuelämälle ap. Todennäköisesti uuden ihastuksen kanssa saisit muutamaksi vuodeksi hauskaa.
Ota ensin hienovaraisesti selvää, että onko tuo työpaikan mies sinusta kiinnostunut.
Ettet turhaan eroa.
Miten miehesi reagoi, jos eroat hänestä? Ja entä jos se työkaveri ei haluakaan suhdetta kanssasi?
Siis ap tuolta pohjalta muodostanut miehensä kanssa suhteen, avioliiton (!), hankkinut jopa lapsia? Täysin tyhjän päälle. Valhetta koko elämä!
Voithan mennä puhumaan johonkin terapiaan tms. ja pohtimaan mitä haluat.
Vierailija kirjoitti:
Siis ap tuolta pohjalta muodostanut miehensä kanssa suhteen, avioliiton (!), hankkinut jopa lapsia? Täysin tyhjän päälle. Valhetta koko elämä!
Huomenta, heräsitkö juuri aikuisten maailmaan?
Itse lähdin lapsettomassa ihan kivasta suhteesta työkaverin matkaan. Olin hirveän rakastunut. Ihanuutta kesti hetken ja arki tuli siihenkin suhteeseen. Erosimme, ja nyt olen ollut 15 vuotta yksin. Usko rakkauteen ja parisuhteeseen meni sen tien. Mieti tarkkaan, mitä teet.