Lue keskustelun säännöt.
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (864)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten sanottua, jos alkaisit olla tämän työkaverin kanssa, johon olet tällä hetkellä todella ihastunut, hurmiotunut tms, niin uutuuden viehätys haihtuu muutamassa kuukaudessa. Arki astuisi siihenkin suhteeseen ja tylsyys.
Parisuhteisiin jotkut ryhtyvät todella ihastuneina ja lääpällänsä. Jotkut kuten sinä, eli ei kovin ihastuneina. Kuitenkin lopputulos on sama, intohimo ja tunnepuoli on laantunut, ja arki on astunut kuvioihin. Tilalle on tullut syvä yhteys ja jopa kuten kuvailit, veljellinenkin.
Ihastuminen on silkkaa kemiaa ja se on aivoille suuri rasite, koska se voi olla hyvinkin järisyttävä kokemus. Se ei ikinä voikaan kestää kovin pitkään, keho olisi ihan hälytystilassa muutoin ja sairastuisi.
Ihastua muihin saa ja sehän on jopa ihan virkistävää pitkässä suhteissa.
Vähän kyseenalaistan tämän näkemyksen, että vaihtoehdot ovat 1) aivokemian sekoittava järisyttävä mutta lyhytaikainen ihastus 2) laantuneet tunteet, arki ja veljellinen yhteys
Tuohon väliin mahtuu paljon muutakin! Aika vaikea edes kuvitella, että "veljellisessä" suhteessa aviomieheen tekisi mieli seksiä. Omalla osalla hullu ihastusvaihe mennyt (onneksi) oli, mutta tilalla on rakkautta, intohimoa, vetovoimaa, kunnioitusta... Välillä kun katson miestä, mietin, että miten onnekas olen, kun noin komea, seksikäs, persoonallinen, älykäs, hauska, fiksu, jne. mies on elämässäni ja vieläpä rakastaa minua ja kohtelee rakkaudella. Siinä on veljelliset tunteet kaukana.
Ja kauanko olet miehesi kanssa ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän lapset huomaa jos vanhemmat eivät rakasta toisiaan ja ovat vaan ns toverillisessa suhteessa.
Monesti tällaisissa perheissä lapset toivovat, että vanhemmat eroaisivat.
Toverillinen suhde voi olla oikein hyvä ja toimiva, eivätkä lapset silloin todennäköisesti toivo eroa. MUTTA jos toverillisuuden alla on tyytymättömyyttä, kyllästyneisyyttä, ärtymystä ja negatiivisuutta omaa puolisoa kohtaan niin tilanne onkin ihan toinen, vaikka isoja riitoja ei kovin näkyvästi tuotaisi esiin. Lapset huomaavat enemmän kuin mitä vanhemmat kuvittelevat.
No eipä ap mitään tällaista tuonut esille. Päinvastoin kehui miten arki sujuu, on huumoria ja läheisyyttä ja pitää suhdetta hyvänä ja turvallisena. Turha siihen meidän on silloin yrittää saada jotain mitä "lapset huomaavat".
Vierailija kirjoitti:
Monella lennosta vaihtajalla ei elämä muutukaan pidemmällä aikavälillä paremmaksi vaan huonommaksi.
Ihminen joka rikkoo ei löydä rauhaa itsestään.
Monesti rikkomisen jälkeen ajautuu suhdekierteseen ja pikkuhiljaa yhä pahenevaan epätasapainoon itsensä kanssa.
Just näin. Valitettavan läheltä nyt seuraan tällaista. Tuli yllätysero pitkästä ja hyvästä suhteesta hullaantumisen takia. Kuinka ollakaan ei se suhde kestänyt. Yritti takaisin exän luo, itki ja ryömi, mutta turhaan.
Seurauksena se että vuoden aikana oli kolme uutta kumppania, kaikkien kanssa muutti yhteen ja meni kihloihin. Vakuutti että nyt on elämän rakkaus. Hänet jätettiin joka kerta. Nyt on neljäs kierroksissa, heti kihloihin ja päin kuukauden tuntemisen jälkeen naimisiin. Vannoo ikuista rakkautta. Lapsista vain toinen suostui menemään häihin vaikka muuten eivät juurikaan ole tekemisissä, toinen ei ole suostunut mihinkään yhteydenpitoon eron jälkeen. Aiemmin olivat tosi läheisiä, nyt välit poikki. Lapset olivat 17 ja 19 vanhempien erotessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkä, toverillinen liitto on kestänyt kohta 20 vuotta ja ollut jälkipolvien kannalta hyvä asia, mutta tuskinpa meistä kumpikaan on omaan elämäänsä kovin tyytyväinen ollut.
"Kannattaisi kokeilla terapiaa."
Lainaus ei toimi, mutta vastaan.
Miten terapiaa voi kokeilla kun ei ole rahaa? Mitä edes sanoisin terapeutille syyksi, miksi tarvitsen terapiaa? Että olen ollut ihastunut jo kauan ja tarvitsen eheytyshoitoa?
Ja kyllä se ihastus kestää ilman mitään haaveiluja. Eikä tämä mitenkään erityisen "kivaa" ole koko ajan ollut. On ollut erilaisia aikoja ja tilanteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ne toisensa poissulkevia vaihtoehtoja?
Ap:n ongelma on, että hänen pitäisi ensin aktiivisesti iskeä se työkaveri. Todennäköisimmin mies pitää ap:ta pelkästään työkaverina ja haluaa tilanteen pysyvän niin. On oikeasti marginaalista, että kukaan haluaisi aloittaa parisuhteen työpaikalla varatun perheenäidin kanssa joutuen syntipukiksi avioeron keskelle.
Lisäksi työkaveri voi olla varattu. On myös marginaalista, että ihminen, etenkään mies jättäisi oman elämänkumppanin työkaverin vuoksi. Toisten suhdetta voi myös kunnioittaa.
Ja sitten se uuden suhteen kannalta olennaisin: onko työkaveri kiinnostunut ap:sta romanttisessa mielessä lainkaan, ja jos niin millä tasolla? Olisiko ap hetken hupi jos ap pääsisi miehen kimppuun, vai riittääkö työkaverille ap:sta tämän tarjoama flirtti? Parisuhteen rakentaminen on pidempi prosessi, ei uusi suhde välttämättä tuosta vain ala, vaikka molemmilla periaatteessa olisi kiinnostustakin.
Oma ohjeeni on, että kannattaa kaikin tavoin pitää suuremmat tunteet pois työpaikalta ja pitää fantasioinnit työkavereista minimissä. Näin kunnioitetaan muidenkin työympäristöä ja työrauhaa ja vältetään monta turhaa draamaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ne toisensa poissulkevia vaihtoehtoja?
Ap:n ongelma on, että hänen pitäisi ensin aktiivisesti iskeä se työkaveri. Todennäköisimmin mies pitää ap:ta pelkästään työkaverina ja haluaa tilanteen pysyvän niin. On oikeasti marginaalista, että kukaan haluaisi aloittaa parisuhteen työpaikalla varatun perheenäidin kanssa joutuen syntipukiksi avioeron keskelle.
Lisäksi työkaveri voi olla varattu. On myös marginaalista, että ihminen, etenkään mies jättäisi oman elämänkumppanin työkaverin vuoksi. Toisten suhdetta voi myös kunnioittaa.
Ja sitten se uuden suhteen kannalta olennaisin: onko työkaveri kiinnostunut ap:sta romanttisessa mielessä lainkaan, ja jos niin millä tasolla? Olisiko ap hetken hupi jos ap pääsisi miehen kimppuun, vai riittääkö työkaverille ap:sta tämän tarjoama flirtti? Parisuhteen rakentaminen on pidempi prosessi, ei uusi
No voihan AP kysyä mieheltä suoraan tämän tunteista, mikäli rohkeus siihen riittää. Sillähän asia selviäisi. Paitsi tietysti sitten, jos mies ei saa sanotuksi mitä ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kutsuisi rakastumiseksi yksipuolista ihastumista. Nyt koko avioero ja uusi suhde elää vain ja ainoastaan ap:n mielikuvituksessa.
Pitäisikö sinun ap ottaa ihastumisesi puheeksi työkaverin kanssa? Hänellähän voi olla vaikka mikä kuuma kesäromanssi meneillään juuri nyt.
"Oma ohjeeni on, että kannattaa kaikin tavoin pitää suuremmat tunteet pois työpaikalta ja pitää fantasioinnit työkavereista minimissä. Näin kunnioitetaan muidenkin työympäristöä ja työrauhaa ja vältetään monta turhaa draamaa."
Tämä. Mutta itse asiassa tiedän kaksikin tapausta jossa nainen ihastui työkaveriin, siitä alkoi suhde joka sitten päättyi, ja sen jälkeen alkoi uusi suhde toisen työkaverin kanssa. Ja sitten näitä joutuvat töissä järjestelemään, kun Anna ei voi olla Jukan kanssa samaan aikaan töissä, Jukka ja Timo ei voi olla keskenään samaan aikaan töissä, eikä Anna ja Timo voi olla samaan aikaan töissä... 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On näin mustavalkoista, minun avioliitto oli todella huono, siis aivan järkyttävä. Mutta nyt 1,5 vuotta eronneena, mietin olisiko pitänyt kuitenkin jäädä, koska meni unelmien koti ja perusturvallisuus siinä erossa. Miestä rakastin ja olisin halunnut rakastaa, mutta häntä ei kiinnostanut eikä jaksanut edes yrittää. Itsekunnioituksen ja lasten vuoksi erosin, koska eivät hekään siinä voineet hyvin. Mutta kuitenkin joskus mietin, että olisi vaan pitänyt kärsiä rauhassa, voisin luultavasti paremmin kuin nyt kuitenkin. Miestä en kyllä kaipaa yhtään. Toisaalta tiedän että asiat järjestyvät tästäkin tilanteesta lopulta hyvin ja sitten voin paremmin. Jos sinulla on hyvä mies ja kaikki muuten kohdillaan, niin tee ihan kaikkesi ennen kuin eroat jonkun satunnaisen ihastuksen takia, niitä tulee ja menee, joku liikuntaharrastus auttaa unohtamaan moiset höpinät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monella lennosta vaihtajalla ei elämä muutukaan pidemmällä aikavälillä paremmaksi vaan huonommaksi.
Ihminen joka rikkoo ei löydä rauhaa itsestään.
Monesti rikkomisen jälkeen ajautuu suhdekierteseen ja pikkuhiljaa yhä pahenevaan epätasapainoon itsensä kanssa.
Just näin. Valitettavan läheltä nyt seuraan tällaista. Tuli yllätysero pitkästä ja hyvästä suhteesta hullaantumisen takia. Kuinka ollakaan ei se suhde kestänyt. Yritti takaisin exän luo, itki ja ryömi, mutta turhaan.
Seurauksena se että vuoden aikana oli kolme uutta kumppania, kaikkien kanssa muutti yhteen ja meni kihloihin. Vakuutti että nyt on elämän rakkaus. Hänet jätettiin joka kerta. Nyt on neljäs kierroksissa, heti kihloihin ja päin kuukauden tuntemisen jälkeen naimisiin. Vannoo ikuista rakkautta. Lapsista vain toinen suostui menemään häihin vaikka muuten eivät juurikaan ole teke
Näinpä... mulla eksä petti kun meidän arki oli tylsää ja oli kuulemma vain toverillinen suhde.
Ajatteli että mun kaverista saa hyvän miehen itselleen, on mökkiä, venettä ja kaikkea..
Kuinkas kävikään kun selvisi minulle heidän suhde.. pyysi yrittämään vielä uudelleen ja yritettiinkin mutta ei siitä enää mitään tullut. Jälkeenpäin järkyttyi kun kerroin vähän tarkemmin asioita tästä mun kaverista, muun muassa että polttelee silloin tällöin kannabista jne. eksä siis täysin absolutisti.
Itse oon nyt kahdeksan vuotta ollut ihanassa parisuhteessa, eksällä on takana useita parisuhteita jotka suurin osa päättynyt väkivaltaisuuteen tai mies on muuten vaan ollut sekopää.
Lapset erosta kärsii eniten.
Minä en ainakaan miehenä arvostaisi jos varattu nainen tulisi iskemään minua jolla lapsia ja perhe, vaikkakin se perhe-elämä ei olisikaan enää niin vaaleanpunaista..
Ensinnäkin:
a) En todellakaan haluaisi eromyllyn keskelle
b) Pettäminen on alhaista, ihan yhtälailla tää nainen voisi sitten pettää minuakin ajan tullen..
c) ja a kohta uudestaan..
d) AP:lla taitaa olla jonkinlaisia mielenterveydellisiä ongelmia, en kiinnostuisi.
Nämä ei ole aina ihan niin yksinkertaisia asioita ja järjellä ajateltavissa. Ihmisellä kun on ne voimakkaat tunteet. Ihmisellä on myös vain ja ainoastaan se yksi elämä ja sen aikana pitää tehdä ja kokea ne asiat mitkä haluaa.
Silloin kun kerran elämässä oikein kunnolla ihastuu niin aivoissa on sellainen tunnemyrsky ettei siinä järjen ääni auta. Itselläni on menossa samanlainen tilanne eli olen ihastunut naispuoliseen työkaveriin enemmän kuin keneenkään koskaan aiemmin. Silloin todella kauan sitten kun ihastuin vaimooni koin myös voimakkaita ihastumisen tunteita, mutta en näin voimakkaita kuin nyt.
Olen ollut kymmeniä vuosia yhdessä vaimoni kanssa ja kaikki on meillä ihan hyvin. Kaipaan kuitenkin enemmän läheisyyttä kuin vaimoni joka taas haluaa enemmän vain seksiä mitä meillä kyllä on ollut ja on edelleen enemmän kuin varmaan keskimäärin näin kauan yhdessä olleilla eli useita kertoja viikossa ja välillä päivittäin.
En ole sellaista tyyppiä joka ihastuu helposti ja usein. Tähänkin työkaveriin olen tutustunut pikkuhiljaa ja mitä paremmin olen hänet oppinut tuntemaan niin tunteet on voimistuneet.
Vaikeita juttuja tosiaan kun en haluaisi kuitenkaan omaa perhettä rikkoa ja en myöskään tämän työkaverin. En kaipaa mitään salasuhdetta tai pelkkää seksiä. Olen ihastunut tässä naispuolisessa työkaverissa hänen luonteeseensa, älykkyyteensä, miellyttävään ulkonäköön ja naisellisuuteen. Myös moniin muihin asioihin joita arvostan suuresti.
Teillä on kaikki hyvin ja seksiäkin on. Ei ole mitään syytä lähteä.
Jos perheellinen mies ihastuu työkaveriin tai toiseen ja tulee sen takia ero niin se mies on raukka, säälittävä, kaikkea mahdollista huonoa.. Varsinkin jos se perhe-elämä ei ole enää niin ihqua, olisi miehen vastuulla saada se kukoistamaan.
Jos perheellinen nainen sen sijaan ihastuu toiseen ja lähtee hänen matkaan niin nainen on tietenkin upea selviytyjä, omasta elämästään huolehtiva(kerran täällä eletään) ja voimaantuja! Tässäkin nainen syyttää miestä kun parisuhde voi huonosti..
Kannattaisi kokeilla terapiaa. Vaikka todennäköisesti haudot ja ruokit ihastusta tarkoituksella, koska se tuo elämääsi sisältöä ja tuntuu kivalta. Onpahan joku josta haaveilla. Mutta voit kiittää tilanteesta tasan omaa sinnikästä ihastumisen ruokkimistasi fantasioimalla kohteesta ja rakentelemalla pilvilinnoja.