Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Kokeile onko tunne molemminpuolista jos on niin ota riski.
Tosirakkaus on sen arvoista
Ihminen katuu yleensä tekemättömiä päätöksiään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoletat tuon 'ihastumisesi' ja kehität suhdettasi mieheesi, voisitte mennä vaikka avioliittileirille.
Ja ylipäätään kun lapset on jo noin isoja, nuorinkin parin vuoden päästä 18, niin nyt olis tuhannen taalan paikka alkaa suunnitella yhteisiä reissuja esim. ulkomaille ja kaikkea muuta yhteistä tekemistä! Alkaa ihan uusi ajanjakso elämässä kun lasten siivet alkaa kantaa ja yksi kerrallaan muuttaa omilleen! Jäätte ap miehen kanssa kahdestaan ja silti teillä on kolme lasta ilahduttamassa elämäänne jatkossakin. Joskus heilläkin voi olla pikkuisia, jotka rakastaisi tavata mummua ja pappaa yhdessä. Olette selvinneet yhdessä pikkulapsiajastakin ja se on yksi isoimmista kuormituksista mitä parisuhteessa voi kokea. Sulla on ap kaikki vallan hyvin, kun on turvallinen ja tuttu mies rinnalla.
Vituttaa vaan
Ennen avioliittoleirille pakottamista kannattaa ottaa suhteen tila puheeksi ja työn alle. Voi olla, että pariskunta huomaa jo rehellisellä keskustelulla, kannattaako erota vai jatkaa. Avioliittoleirit ja perheterapiat tms eivät asiaa ratkaise, jos ollaan vain omissa poteroissaan, eikä edes haluta samoja asioita.
Vierailija kirjoitti:
Monesti apn kaltaisille on musertavaa kun uuden suhteen kumppani aikanaan nostaa kytkintä juuri samoilla syillä kuin ap nyt haikailee omaa eroaa .
Ja juuri silloin kun ap kokee ehkä viimeinkin olevansa onnellinen ja turvassa eikä pelkää vaan rakastaa.
Sellainen nostaa usein omat teot pintaan.
Tai eroaa ja erottuaan huomaa, miten hirvittävän huonossa rakkaudettomassa liitossa sitä elikään.
On onnellinen päätöksestään kestää se uusi tai ei.
Eikä se yksin eläminen ole normaalille aktiiviselle ihmiselle mikään rangaistus. Pikemminkin rakkaudettomassa liitossa voi olla enemmän yksin kuin yksin asuessaan koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Tai eroaa ja erottuaan huomaa, miten hirvittävän huonossa rakkaudettomassa liitossa sitä elikään.
On onnellinen päätöksestään kestää se uusi tai ei.
Eikä se yksin eläminen ole normaalille aktiiviselle ihmiselle mikään rangaistus. Pikemminkin rakkaudettomassa liitossa voi olla enemmän yksin kuin yksin asuessaan koskaan.
Menee vähän OT, mutta itse en näe siinä yksin elämisessäkään mitään tavoittelemisen arvoista. Elän "ihan ok" liitossa, jossa on ihan mukavaa yhdessä, mutta esim. luottamusta ei ole. Ollaan tässä eletty jo kuitenkin yli 30 vuotta ja yhteiselo ja arjen ja talouden pyöritys sujuu hyvin. En siis näe erolle syytä, en minä tavoittele mitään onnellisempaa elämää, tämä on aivan riittävä näin. Mielestäni elän hyvää elämää.
Joo voi olla että eron jälkeen tuntuisi että miksen eronnut jo aiemmin, olen usein nytkin ajatellut että olisi pitänyt erota jo yli 20 vuotta sitten, mutta ei se haittaa. Koen elämäni nyt kuitenkin helpommaksi näin, ja se riittää. Ja ei, en ole taloudellisesti riippuvainen miehestä, pikemminkin päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai eroaa ja erottuaan huomaa, miten hirvittävän huonossa rakkaudettomassa liitossa sitä elikään.
On onnellinen päätöksestään kestää se uusi tai ei.
Eikä se yksin eläminen ole normaalille aktiiviselle ihmiselle mikään rangaistus. Pikemminkin rakkaudettomassa liitossa voi olla enemmän yksin kuin yksin asuessaan koskaan.
Menee vähän OT, mutta itse en näe siinä yksin elämisessäkään mitään tavoittelemisen arvoista. Elän "ihan ok" liitossa, jossa on ihan mukavaa yhdessä, mutta esim. luottamusta ei ole. Ollaan tässä eletty jo kuitenkin yli 30 vuotta ja yhteiselo ja arjen ja talouden pyöritys sujuu hyvin. En siis näe erolle syytä, en minä tavoittele mitään onnellisempaa elämää, tämä on aivan riittävä näin. Mielestäni elän hyvää elämää.
Joo voi olla että eron jälkeen tuntuisi että miksen eronnut jo aiemmin, olen usein n
Voihan sitä ruuaksikin syödä joka päivä eineksiä, koska se on helpompaa kuin laittaa itse ruokaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai eroaa ja erottuaan huomaa, miten hirvittävän huonossa rakkaudettomassa liitossa sitä elikään.
On onnellinen päätöksestään kestää se uusi tai ei.
Eikä se yksin eläminen ole normaalille aktiiviselle ihmiselle mikään rangaistus. Pikemminkin rakkaudettomassa liitossa voi olla enemmän yksin kuin yksin asuessaan koskaan.
Menee vähän OT, mutta itse en näe siinä yksin elämisessäkään mitään tavoittelemisen arvoista. Elän "ihan ok" liitossa, jossa on ihan mukavaa yhdessä, mutta esim. luottamusta ei ole. Ollaan tässä eletty jo kuitenkin yli 30 vuotta ja yhteiselo ja arjen ja talouden pyöritys sujuu hyvin. En siis näe erolle syytä, en minä tavoittele mitään onnellisempaa elämää, tämä on aivan riittävä näin. Mielestäni elän hyvää elämää.
Joo voi olla että eron jälkeen tu
Voihan sitä ruuaksikin syödä joka päivä eineksiä, koska se on helpompaa kuin laittaa itse ruokaa.
Yhtä hyvin voi käydä joka päivä ulkona syömässä hyvin koska se on helpompaa. Miksi se olisi huonompi valinta? Eihän se ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap mitä miehesi kommentoi erosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti apn kaltaisille on musertavaa kun uuden suhteen kumppani aikanaan nostaa kytkintä juuri samoilla syillä kuin ap nyt haikailee omaa eroaa .
Ja juuri silloin kun ap kokee ehkä viimeinkin olevansa onnellinen ja turvassa eikä pelkää vaan rakastaa.
Sellainen nostaa usein omat teot pintaan.
Tai eroaa ja erottuaan huomaa, miten hirvittävän huonossa rakkaudettomassa liitossa sitä elikään.
On onnellinen päätöksestään kestää se uusi tai ei.
Eikä se yksin eläminen ole normaalille aktiiviselle ihmiselle mikään rangaistus. Pikemminkin rakkaudettomassa liitossa voi olla enemmän yksin kuin yksin asuessaan koskaan.
Niin. Moni ei osaa rakastaa. Mutta syyttävän sormen kääntää aina itsestä poispäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap mitä miehesi kommentoi erosta?
En ole kiirehtinyt tämän asian kanssa, kuten jossain seiskasivun kommentissani aiemmin taisin sanoakin. Eli en ole miehelleni kertonut eroajatuksista tai mistään mitään.
Tuskin teen siis ainakaan muutamaan kuukauteen yhtään mitään, en kerro asiasta hänelle enkä kellekään (tämän tänne vuodatuksen lisäksi siis). Kohta on kesälomatkin, odottelen jospa tunteeni vaikka laimenisivat, jos/kun en näe työkaveriani kuukauteen...
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mitä miehesi kommentoi erosta?
En ole kiirehtinyt tämän asian kanssa, kuten jossain seiskasivun kommentissani aiemmin taisin sanoakin. Eli en ole miehelleni kertonut eroajatuksista tai mistään mitään.
Tuskin teen siis ainakaan muutamaan kuukauteen yhtään mitään, en kerro asiasta hänelle enkä kellekään (tämän tänne vuodatuksen lisäksi siis). Kohta on kesälomatkin, odottelen jospa tunteeni vaikka laimenisivat, jos/kun en näe työkaveriani kuukauteen...
Ap
Ap kuuluisi terapiaan. Pakenee jotain käsittelemätöntä asiaa tuohon ihastukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mitä miehesi kommentoi erosta?
En ole kiirehtinyt tämän asian kanssa, kuten jossain seiskasivun kommentissani aiemmin taisin sanoakin. Eli en ole miehelleni kertonut eroajatuksista tai mistään mitään.
Tuskin teen siis ainakaan muutamaan kuukauteen yhtään mitään, en kerro asiasta hänelle enkä kellekään (tämän tänne vuodatuksen lisäksi siis). Kohta on kesälomatkin, odottelen jospa tunteeni vaikka laimenisivat, jos/kun en näe työkaveriani kuukauteen...
Ap
Ap kuuluisi terapiaan. Pakenee jotain käsittelemätöntä asiaa tuohon ihastukseen.
Tällä logiikalla taas jokainen joka kokee ihastusta tai rakastusta pakenee jotain ja täten siis mielestäsi kuuluisi terapiaan ja on jonkinlaisen hoidon tarpeessa. Ei se niin mene että vain jotkin ihastukset ovat oikeita ja mitkään muut sen jälkeen eivät. Ei se niin mene että vain nuorena ja sinkkuna ihastuminen on aitoa ja syy aloittaa parisuhde ja myöhemmin varattuna tai muutoin esteellisenä se ei olisi aitoa eikä mikään syy seurata tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap ei käy täysillä.
Ja perustelut väitteellesi ovat?
Ap
Et edes tiedä onko työkaverisi yhtään vakavissaan sinun suhteesi. Hän voi olla pelimies, jolla on parkin naista kierroksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ex päätti meidän yli 20v kestäneen suhteen lähtemällä toisen matkaan. Olihan se kauheaa ensin.
Mutta siinä kävikin niin hassusti, että jo muutaman kuukauden päästä ex oli tulossa takaisin, en ottanut. Nyt neljä vuotta eron jälkeen minulla on ihana ja turvallinen parisuhde enkä vaihtaisi tätä entiseen elämääni mistään hinnasta. Ex on mustasukkainen ja katkera. Eli minulle kävikin ihan hyvin. Niinpä myös ap:n mies voi löytää oikean rakkauden.
Ap tuskin löytää sitä ihmisestä johon on tulisesti rakastunut ilman, että mitään on tapahtunut tai häntä edes kunnolla tuntee. Oikea rakkaus palaa hitaasti ja voimakkaasti. Ei roihahtaen ja nopeasti sammuen. Toki tosi rakkauden voi löytää sitten muualta, jos oma mies se ei ole.
Mun mielestä ongelmallisinta ap:n tapauksessa on se, ettei hän koskaan rakastunut suin päin aviomieheensä. Aviomies ei saanut ap:ta ikinä hullaantumaan ja menemään sekaisin rakkauden tunteesta. Siinä on tää ongelman ydin. Ap aloitti ja jäi miehensä kanssa kädenlämpöiseen suhteeseen ilman sen suurempaa tunnetta ja räjähtää, pakahduttavaa rakkauden tunnetta tai pakkomiellettä. Se virhe tehtiin jo silloin suhteen alussa, tai siis siinä kohtaa, kun ap sitten vain jatkoi suhdetta, meni jopa naimisiin ja pyöräytti pari lastakin tuohon.
Niin tässä sitten on lopputulos.
Ap rakastuu tulisesti johonkin saavuttamattomaan ja alkaa haikailla tämmöisen perään sitten.
Jos ap olisi ollut alussa omaan mieheensä tulisen rakastunut ja suhde vain vuosikymmenien saatossa laimennut normaaliksi kiintymykseksi ja kaverilliseksi, niin silloin kannattaisi jäädä suhteeseen.
Mutta tässä tapauksessa, kun ikinä ei ole ollut tulenpalavasti rakastunut, niin mielestäni on väärin miestä kohtaan roikottaa häntä 20 vuotta tämmöisessä sitten...
Ja ihan toissijaista on se, tuleeko työkaverin kanssa suhdetta vai ei. Ap on tehnyt jo parikyt vuotta tavallaan väärin miestänsä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Ap tuskin löytää sitä ihmisestä johon on tulisesti rakastunut ilman, että mitään on tapahtunut tai häntä edes kunnolla tuntee.
En ymmärrä tätä lausetta. Mitä tarkoitat?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ongelmallisinta ap:n tapauksessa on se, ettei hän koskaan rakastunut suin päin aviomieheensä. Aviomies ei saanut ap:ta ikinä hullaantumaan ja menemään sekaisin rakkauden tunteesta. Siinä on tää ongelman ydin. Ap aloitti ja jäi miehensä kanssa kädenlämpöiseen suhteeseen ilman sen suurempaa tunnetta ja räjähtää, pakahduttavaa rakkauden tunnetta tai pakkomiellettä. Se virhe tehtiin jo silloin suhteen alussa, tai siis siinä kohtaa, kun ap sitten vain jatkoi suhdetta, meni jopa naimisiin ja pyöräytti pari lastakin tuohon.
Niin tässä sitten on lopputulos.
Ap rakastuu tulisesti johonkin saavuttamattomaan ja alkaa haikailla tämmöisen perään sitten.
Jos ap olisi ollut alussa omaan mieheensä tulisen rakastunut ja suhde vain vuosikymmenien saatossa laimennut normaaliksi kiintymykseksi ja kaverilliseksi, niin silloin kannattaisi jäädä suhteeseen.
Mutta tässä tapauksessa, kun ikinä ei ole ollut tulenpalavast
Petos
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap mitä miehesi kommentoi erosta?
En ole kiirehtinyt tämän asian kanssa, kuten jossain seiskasivun kommentissani aiemmin taisin sanoakin. Eli en ole miehelleni kertonut eroajatuksista tai mistään mitään.
Tuskin teen siis ainakaan muutamaan kuukauteen yhtään mitään, en kerro asiasta hänelle enkä kellekään (tämän tänne vuodatuksen lisäksi siis). Kohta on kesälomatkin, odottelen jospa tunteeni vaikka laimenisivat, jos/kun en näe työkaveriani kuukauteen...
Ap
Olet juuri siinä keski-iän kriisissä, jossa tulee tunne että haluaa vielä kokea rakkauden huuman.
Tuolla aikaisemmin on jo monikin kirjoittanut viisaasti siitä, kuinka siinä hormoonihuuruissaan lietsoo ihastustaan vieraaseen, jonka arkiminästä ei oikeasti tiedä mitään. Sitten eroaa ja repii lastensa kodin ja elämän vain huomatakseen, ettei se unelmien prinssi niin kummoinen ollutkaan, mutta entiseen ei ole paluuta.
Odota nyt ainakin vuoden loppuun asti, todennäköisesti tunne siihen mennessä lässähtää etkä ole vielä tehnyt jotakin, mitä ehkä kadut loppuikäsi.
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän sinua, ja minusta on oikein hyvä, että mietit ratkaisuja jo varhaisessa vaiheessa. Väljähtäneestä suhteesta rakkauden perään lähteminen on aina vähän hyppy tuntemattomaan, mutta ei ole millään tavalla reilua lähteä toisen selän takana kokeilemaan uutta suhdetta ja hakemaan varmuutta eropäätökselle. Jos kokemasi on jotain niin suurta, ettet pysty sitä ohittamaan, niin ero voi nimenomaan olla ainut ratkaisu vaikka muut sitä ihmettelisivätkin.
Ja muista, että muilla ihmisillä on aina jokin oma agendansa mistä lähtökohdin he kommentoivat. Joku kokee itselleen oikeaksi jäädä väljähtyneeseen suhteeseen ja tyrkyttää samaa ratkaisua kaikille muillekin. Toinen pelkää oman puolison lähtevän uuden rakkauden matkaan, ja haluaa siksi korostaa kumppanuusrakkauden merkitystä intohimorakkauden yli. Kolmas voi jopa salaa katua, ettei aikanaan ole tarttunut ojennettuun käteen, ja on kateellinen kun sinulla tämä ovi on vielä auki. Kuitenkin vain sinä voit valita, mikä on sinulle oikein.
Toki tämä koskee minunkin kommenttejani. Olen itse joutunut valintatilanteeseen ja lähtenyt. Koin, että niin syvien tunteiden kanssa olisi ollut sekä itseä että kumppania kohtaan väärin ja epärehellistä jäädä vanhaan. Sinun tilanteeseesi verrattuna sikäli kuitenkin eri olosuhteet, että omassa suhteessa oli isoja ongelmia jotka omalta osaltaan helpotti päätöstä. Lopulta en edes saanut kyseistä henkilöä, mutta koen silti päätöksen oikeaksi.
Viisas kommentti ja vihdoinkin jotain mistä kuultaa läpi todellinen järjen ja tunteen balanssin ääni. Se on juuri näin kuten kirjoitit.
Juuri tuo asenteellisuus ja oman agendan tuputus näkyy monessa ketjun viestissä. Ei mitenkään tunnuta kestävän jos joku eroaa ihan vakn koska haluaa ja tuntuu parhaalta vaihtoehdolta. Tai leivotaan haaleanlämpöistä suhdetta hyväksi, jossa normaalin ihmisen nyt vaan kuuluisi pysyä ja olla onnellinen tai on jollakin tapaa tuuliviiri tai moraaliltaan ja karäktääriltään kyseenalainen paska ihminen. Kuultaa läpi halveksunta niitä kohtaan, jotka uskaltavat kuunnella mitä omalla sydämellä on sanottavaa ja jotka arvostavat myös omaa elämäänsä eivätkä ole valmiita vain uhrautumaan ja uhrautumaan sekä tyytymään ja tyytymään kaikkien muiden tähden. On selkeä asenne, jossa aikuisen kuuluisi lastensaannin jälkeen aina ja kaikessa nostaa lapset jalustalle määräämään myös aikuisten elämästä vuosikymmeniksi. Aikuisen kuuluisi jotenkin muka nostaa itsensä sivuun eikä asioita saisi ikinä punnita siten että joskus aikuisen tarpeet menisivätkin kohtuullisessa asiassa lasten edelle.
Halveksuntaa niitä kohtaan, jotka haluavat ja kaipaavat muunlaisia asioita. On kova hätä vakuutella että parisuhteita on vain yhdenlaisia ja parisuhteita odottaa aina sama kohtalo riippumatta siitä millaiset lähtökohdat ovat. On hassua miten tunnepuolen asiassa neuvotaan sivuuttamaan tunteet epäloogisina, järjettöminä ja epäluotettavana kulloisenkin tilanteen mittarina. Neuvojat eivät tajua että neuvovat kuten neuvovat ja pitävät jotakin oikeana ja loogisena, järkeen perustuvana asiana, koska tuntuu siltä. Se mikä heistä tuntuu oikealta on heille järkeä ja tapa, jolla muidenkin tulisi toimia. Mikä taas toisille tuntuu oikealta ja järjelliseltä on heidän mielestään väärin ja painoarvoltaan alempiarvoista päätöksentekoprosessissa.
Järjellä on oma paikkansa, mutta järki ei ihmistä auta taikomaan rakkautta sinne missä sitä ei ole tai ole koskaan ollut.
Alue: Aihe vapaa
Tämä. En ole törmännyt laajamittaiseen halveksuntaan tällaisissa yhteyksissä. Meillä päin ihmiset pääsääntöisesti ajattelee, että yksityisasiat on yksityisasioita.