Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"On ihan ok ja sallittua erota huonosta "on tämä ihan hyvä" suhteesta, jossa ollaan kuin sisaruksen tai kaverin kanssa."
Et selvästikään ole elänyt pitkässä suhteessa. Tuo tunne sisaruksesta tai kaverista on täysin normaalia. Mutta se on ns. pohjatunne ja äärettömän hyvä asia, sen päälle kuitenkin saa vielä parempaa kun hoitaa suhdetta ja hommaa sen kipinän takaisin. Ja SE on paljon, paljon enemmän kuin yksikään alkuhuuma ikinä! 😊
On täysin ok erota huonosta suhteesta. Mutta aloittajalla on hyvä ja turvallinen suhde, näin kirjoitti itsekin, ja lisäksi rakastaa miestään. Kaikki on suhteessa hyvin. Silloin sitä ei kannata roskiin heittää. Tuohan on paras mahdollinen tilanne ikinä, kuka vaan haluaisi tuollaisen suhteen!
Niin si
No onhan ap miestään rakastanut alusta saakka. Ja edelleen rakastaa. Ei muuten olisi pitkää suhdetta.
Nyt ei vaan mikään enää tunnu miltään kun uusi mies hurmaa.
Kuvittelet että pitkään suhteeseen tai suhteeseen ylipäätään tarvitaan absoluuttista rakkautta? Oh boy mulla olisi sulle muutamia totuuksia todellisuudesta kerrottavana.
Ei teillä tunnu olevan mitään käsitystä siitä että hyvin hyvin monet ihmiset tekevät hyvin hyvin monista eri syistä hyvin hyvin monenlaisia päätöksiä ja valintoja, jotka eroavat omistanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoletat tuon 'ihastumisesi' ja kehität suhdettasi mieheesi, voisitte mennä vaikka avioliittileirille.
Ja ylipäätään kun lapset on jo noin isoja, nuorinkin parin vuoden päästä 18, niin nyt olis tuhannen taalan paikka alkaa suunnitella yhteisiä reissuja esim. ulkomaille ja kaikkea muuta yhteistä tekemistä! Alkaa ihan uusi ajanjakso elämässä kun lasten siivet alkaa kantaa ja yksi kerrallaan muuttaa omilleen! Jäätte ap miehen kanssa kahdestaan ja silti teillä on kolme lasta ilahduttamassa elämäänne jatkossakin. Joskus heilläkin voi olla pikkuisia, jotka rakastaisi tavata mummua ja pappaa yhdessä. Olette selvinneet yhdessä pikkulapsiajastakin ja se on yksi isoimmista kuormituksista mitä parisuhteessa voi kokea. Sulla on ap kaikki vallan hyvin, kun on turvallinen ja tuttu mies rinnalla.
Nääh, turvallisuus tappaa oikean rakkauden kuplivan ja pirskahtelevan tunteen.
Vain salaperäinen intohimo ja perhoset vatsassa ovat oikeaa rakkautta. Muuten elämä valuu ohi kuin Salvador Dalin maalaus.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kannata järjen ääntä ilmoille huutaa, kun aloittaja on jo päätöksensä tehnyt. Ikävä kyllä, noissa monesti jää sitten ihan yksin. Uuden kanssa suhde meneekin pieleen, vanha ei haluakaan takaisin, lapset menee erossa isänsä puolelle ja syyttävät äitiä eivätkä halua olla tekemisissä, yhteiset ystävät ja monet sukulaiset samoin. Mutta kun tunne on nyt olevinaan jotain niin suurta, että ei kyetä järjellä ajattelemaan, vaan pilataan koko elämä.
En ymmärrä teidän hinkuanne pysyä kuolleessa suhteessa vain siksi, ettei olisi yksin. Minä olisin mieluummin sinkku. Ap:n kannattaakin miettiä, onko mieluummin kämppissuhteessa loppuelämänsä vai eroaako ja ryhtyy sinkuksi ja deittailee ja antaa rakkaudelle mahdollisuuden. Elämä on lyhyt. Eiköhän ap ole jo osuutensa suorittanut lusimisesta liitossa miehen kanssa, jota ei ole koskaan romanttisesti rakastanut, käyttänyt siihen elmmästään jo parikymmentä vuotta.
N55
Monesti apn kaltaisille on musertavaa kun uuden suhteen kumppani aikanaan nostaa kytkintä juuri samoilla syillä kuin ap nyt haikailee omaa eroaa .
Ja juuri silloin kun ap kokee ehkä viimeinkin olevansa onnellinen ja turvassa eikä pelkää vaan rakastaa.
Sellainen nostaa usein omat teot pintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et näe kaikkea sitä hyvää mitä sinulla on nyt, koska olet niin tottunut siihen. Yhteiset lapset, pitkä historia, hyvät välit. Liittosi on sinulle koti jonka arvoa et ymmärrä!
Mitäs jos kaipaisi liittoonsa ihan kunnon rakkautta? Mistäs sitä taiot jos sitä ei tunne? Eihän siinä mitään jos sellaista ei elämäänsä kaipaa. Moni kuitenkin kaipaa eikä siinä ole mitään väärää. Ei myöskään ole väärää tai moraalitonta erota, jotta voisi saada tervettä rakkauselämää myös. Exän kanssa voi sitten jatkaa ystävinä. Miksi exän tulisi pitää aviokumppanin titteliä jos suhde on vain toverillinen? Ihan tavallisen ystävyydenhän pitäisi onnistua ihan hyvin jos olemassaoleva parisuhdekin jo perustuu lähinnä kumppanuuteen ja ystävyyteen eikä niinkään rakkauteen ja ystävyyttä vahvempaan. Eronkaan ei pitäisi olla mikään tabu eikä kauhistus kun no, ystävät o
Miltä vuosituhannelta kirjoitat väittäessäsi avioeron olevan tabu? Avioerot on tavallista arkipäivää olleet jo vuosikymmeniä, ei niistä ole vaiettu, ei häpeilty. Avioeroja otetaan niin paljon, ettei aina häissä jaksa uskotella, että kovin vahvasti luottaa liiton kestävän kuin alkuhuuman. Pitkään kestäneet avioliitot sensijaan ovat nykyään harvinaisia, vaikka kukaan ei väitä niittenkään aina olleen pelkkää ruusuilla tanssimista, eikä kriiseiltä ole vältytty. Se, ettei olla erottu ei johdu "tyytymisestä", vaan halusta jatkaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo eroa! Rakastumisen tarkoitus on saada meidät elämään. Valmistaudu kuitenkin henkisesti siihen, että suhteesta tämän ihastuksen kanssa ei tule mitään. Mutta hän oli se, joka sai sinut tajuamaan, että tällaisiakin tunteita voi olla olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuoletat tuon 'ihastumisesi' ja kehität suhdettasi mieheesi, voisitte mennä vaikka avioliittileirille.
Ja ylipäätään kun lapset on jo noin isoja, nuorinkin parin vuoden päästä 18, niin nyt olis tuhannen taalan paikka alkaa suunnitella yhteisiä reissuja esim. ulkomaille ja kaikkea muuta yhteistä tekemistä! Alkaa ihan uusi ajanjakso elämässä kun lasten siivet alkaa kantaa ja yksi kerrallaan muuttaa omilleen! Jäätte ap miehen kanssa kahdestaan ja silti teillä on kolme lasta ilahduttamassa elämäänne jatkossakin. Joskus heilläkin voi olla pikkuisia, jotka rakastaisi tavata mummua ja pappaa yhdessä. Olette selvinneet yhdessä pikkulapsiajastakin ja se on yksi isoimmista kuormituksista mitä parisuhteessa voi kokea. Sulla on ap kaikki vallan hyvin, kun on turvallinen ja tuttu mies rinnalla.
Vituttaa vaan alkaa pakottaa miestä jollekin avioliittoleirille, jos häntä ei ole suhteen tila tähänkään mennessä kiinnostanut. Oikea mies ei anna avioliittonsa väljähtää miksikään kämppäkaveruudeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ei teillä tunnu olevan mitään käsitystä siitä että hyvin hyvin monet ihmiset tekevät hyvin hyvin monista eri syistä hyvin hyvin monenlaisia päätöksiä ja valintoja, jotka eroavat omistanne"
Uskon tietäväni vastauksen mutta kysyn silti; tiedätkö, mikä on keskustelupalsta, ja mikä sen idea on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä riko perhettäsi, jossa kaikki on hyvin. Mahdollinen sekoilusi satuttaa monia, jopa itseäsi. Käsittele tuota rakkauden janoasi ja tarpeitasi vaikka terapiassa tai valmennuksessa. Keskity parantamaan suhdetta nykyiseen puolisoosi, käytä energiaa siihen.
Minä tein aikoinani sen, että ihastuin työkaveriin ja pistin elämäni muutoksen tielle, koska huumaannuin niin työkaveristani. Oli varmaan myös joku kolmenkympin kriisikin elämän valinnoista. Se tie oli lopulta hyvin hyvin kivulias, ihmisenä kasvattava ja en voi ehkä koskaan antaa täysin itselleni anteeksi minusta johtunutta mielipahaa. Ihastus laimeni kuumasta huumasta nopeasti, ei siitä suhteesta mitään tullut.
No eihän ole hyvin kun kerran Ap on onneton ja mieluiten laittaisi suhteen luiskaan.
Ihastumisia tulee aina. Jos ei olisi tullut, ei ap edelleenkään eroa miettisi. Eihän miettinyt ennen tätä työkaveriakaan.
Ahaa eli jos aloitat vaikkapa harrastamaan neulomista, se on sinusta ihan kivaa ja sitten huomaatkin että itseasiassa virkkaaminen onkin sinulle vielä rakkaampi ja intohimoisempi harrastus, on sinun kuitenkin vain jatkettava neulomista ja unohdettava se minkä harrastamiseen tunnet suurempaa kiinnostusta, koska sattumalta aloitit neulomisen ennen virkkaamista? Tai koska olet joskus kelpuuttanut asumisen yksiössä, et saa vaihtaa omakotitaloon vaan yksiöön se on tyytyminen?
Mielestäsi ainoa oikea hyväksyttävä ihastuminen on se jonka johdosta Ap on päätynyt yhteen miehensä kanssa? Ja kun ensimmäistä kertaa elämässään, koska ei ole aiempaa kokenut ennen, toteaakin että ihastus nykyiseen olikin pientä ja mahdollisesti isompi rakkaus kiinnostaisi, ei saisi erota koska oli aiemmin tyytynyt (koska ei tiennyt paremmasta)?
Eli jos et ole tiennyt paremmasta ja saatkin tietää paremmasta, ei saa silti vaihtaa parempaan vaikka mahdollisuus olisi. Onnea sinulle tämän elämänfilosofian kanssa! Muistathan sitten itse myös kieltäytyä kaikesta uudesta mistä pitäisit enemmän kuin siitä mistä aiemmin. Saat sen kirkkaamman kruunun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kannata järjen ääntä ilmoille huutaa, kun aloittaja on jo päätöksensä tehnyt. Ikävä kyllä, noissa monesti jää sitten ihan yksin. Uuden kanssa suhde meneekin pieleen, vanha ei haluakaan takaisin, lapset menee erossa isänsä puolelle ja syyttävät äitiä eivätkä halua olla tekemisissä, yhteiset ystävät ja monet sukulaiset samoin. Mutta kun tunne on nyt olevinaan jotain niin suurta, että ei kyetä järjellä ajattelemaan, vaan pilataan koko elämä.
En ymmärrä teidän hinkuanne pysyä kuolleessa suhteessa vain siksi, ettei olisi yksin. Minä olisin mieluummin sinkku. Ap:n kannattaakin miettiä, onko mieluummin kämppissuhteessa loppuelämänsä vai eroaako ja ryhtyy sinkuksi ja deittailee ja antaa rakkaudelle mahdollisuuden. Elämä on lyhyt. Eiköhän ap ole jo osuutensa suorittanut lusimisesta liitossa miehen kanssa, jota ei ole koskaan romanttisesti rakastanut, käyttänyt
Ihminen joka on 20 v liitossa jossa ei ole rakastanut puolisoaan on mieleltään sairas. Osoittanut että ei ole rakkauden arvoinen kenellekkään. Patjaksi toki monelle kelvannee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kannata järjen ääntä ilmoille huutaa, kun aloittaja on jo päätöksensä tehnyt. Ikävä kyllä, noissa monesti jää sitten ihan yksin. Uuden kanssa suhde meneekin pieleen, vanha ei haluakaan takaisin, lapset menee erossa isänsä puolelle ja syyttävät äitiä eivätkä halua olla tekemisissä, yhteiset ystävät ja monet sukulaiset samoin. Mutta kun tunne on nyt olevinaan jotain niin suurta, että ei kyetä järjellä ajattelemaan, vaan pilataan koko elämä.
En ymmärrä teidän hinkuanne pysyä kuolleessa suhteessa vain siksi, ettei olisi yksin. Minä olisin mieluummin sinkku. Ap:n kannattaakin miettiä, onko mieluummin kämppissuhteessa loppuelämänsä vai eroaako ja ryhtyy sinkuksi ja deittailee ja antaa rakkaudelle mahdollisuuden. Elämä on lyhyt. Eiköhän ap ole jo osuutensa suorittanut lusimisesta liitossa miehen kanssa, jota ei ole koskaan romanttisesti rakastanut, käyttänyt
Ketjussa ei kukaan ole kirjoittanut elävänsä kuolleess suhteessa. Ei aloittajakaan, päinvastoin sanoo suhteen olevan hyvä ja turvallinen ja rakastavansa miestään. Hanki silmälasit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap! Aina kannattaa kokeilla, kukaan muu ei elä sun elämää.
Ite oon siis nainen ja oon ihastunut töissä olevaan 27v mieheen. Ongelma et sillä on 2 lasta, nuorin muutaman kuukauden.
Siinä miehessä vetää kaikki puoleensa, ulkonäkö, huumori ja luonne! Halua olis kokeilla tätä ihastusta. En vaan uskalla kokeilla "kepillä jäätä" et millainen suhde on? Toisaalta voi olla riitoja, pikkulapsi aika on kuulemma rankka
Ap:n elämää elää myös hänen nykyinen puolisonsa ja kolme lastaan. Ap ei olemikään sitoutumaton sinkku.
Ja sinä... älä sekaannu vauvaperheen elämään. Vapaitakin miehiä löytyy.
No entä jos siitä voi tulla jotain mahtavaa? Tuntuisi kurjalta olla yrittämättä. Kohta tää ihastus jää kesälomalle. Ei vaikuta onnelliselta suhteessaan? Puhuu yleisellä tasolla. Käyttää sanaa puoliso tai kumppani, vaikka eivät ole naimisissa? Jos mies haluaa hänen kanssa, nii eikö olisi jo naimisissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä kannata järjen ääntä ilmoille huutaa, kun aloittaja on jo päätöksensä tehnyt. Ikävä kyllä, noissa monesti jää sitten ihan yksin. Uuden kanssa suhde meneekin pieleen, vanha ei haluakaan takaisin, lapset menee erossa isänsä puolelle ja syyttävät äitiä eivätkä halua olla tekemisissä, yhteiset ystävät ja monet sukulaiset samoin. Mutta kun tunne on nyt olevinaan jotain niin suurta, että ei kyetä järjellä ajattelemaan, vaan pilataan koko elämä.
En ymmärrä teidän hinkuanne pysyä kuolleessa suhteessa vain siksi, ettei olisi yksin. Minä olisin mieluummin sinkku. Ap:n kannattaakin miettiä, onko mieluummin kämppissuhteessa loppuelämänsä vai eroaako ja ryhtyy sinkuksi ja deittailee ja antaa rakkaudelle mahdollisuuden. Elämä on lyhyt. Eiköhän ap ole jo osuutensa suorittanut lusimisesta liitossa miehen kanssa, jota
Toi tyyppi kärjistää aina ja menee ääripäihin. Koska sillä välttelee itsensä ja elämänvalintojensa aitoa kohtaamista silmästä silmään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et näe kaikkea sitä hyvää mitä sinulla on nyt, koska olet niin tottunut siihen. Yhteiset lapset, pitkä historia, hyvät välit. Liittosi on sinulle koti jonka arvoa et ymmärrä!
Mitäs jos kaipaisi liittoonsa ihan kunnon rakkautta? Mistäs sitä taiot jos sitä ei tunne? Eihän siinä mitään jos sellaista ei elämäänsä kaipaa. Moni kuitenkin kaipaa eikä siinä ole mitään väärää. Ei myöskään ole väärää tai moraalitonta erota, jotta voisi saada tervettä rakkauselämää myös. Exän kanssa voi sitten jatkaa ystävinä. Miksi exän tulisi pitää aviokumppanin titteliä jos suhde on vain toverillinen? Ihan tavallisen ystävyydenhän pitäisi onnistua ihan hyvin jos olemassaoleva parisuhdekin jo perustuu lähinnä kumppanuuteen ja ystävyyteen eikä niinkään rakkauteen ja ystävyyttä vahvempaan. Eronkaan ei pitäisi ol
Miltä vuosituhannelta kirjoitat väittäessäsi avioeron olevan tabu? Avioerot on tavallista arkipäivää olleet jo vuosikymmeniä, ei niistä ole vaiettu, ei häpeilty. Avioeroja otetaan niin paljon, ettei aina häissä jaksa uskotella, että kovin vahvasti luottaa liiton kestävän kuin alkuhuuman. Pitkään kestäneet avioliitot sensijaan ovat nykyään harvinaisia, vaikka kukaan ei väitä niittenkään aina olleen pelkkää ruusuilla tanssimista, eikä kriiseiltä ole vältytty. Se, ettei olla erottu ei johdu "tyytymisestä", vaan halusta jatkaa yhdessä.
Normaalissa elämässä erot eivät olekaan tabu ja kauhistus, jota tarvitsee hanakasti muidenkin puolesta vastustella, mutta tätä ja vastaavia keskusteluja tällä saitilla seuranneena voi sanoa av:llä kirjoitteleville kyllä olevan. Täällähän selkeisiin tyytymissuhteisiinkin ja jopa ihan vain paskoihin suhteisiinhan aina ollaan moralisoimassa, haukkumassa ja anelemassa että älä nyt vaan eroa kun yksin jäät.
Vierailija kirjoitti:
Petät jo nyt miestäsi tunteiden, ajatusten ja tekojen tasolla.
Yök.
Tunteiden taso: ap. On rakastunut toiseen mieheen.
Ajatusten taso: Hän haavelee tästä toisesta miehestä sekä oman aviomiehensä ja perheensä hylkäämisestä.
Tekojen taso: työpaikka rakkauden kanssa on tutustuttu, lähennytty ja flirttailtu jo kauan.
Alapeukkuja satamaan.
Tv. Pettämistä on muukin kuin paneminen.
Vierailija kirjoitti:
Monesti apn kaltaisille on musertavaa kun uuden suhteen kumppani aikanaan nostaa kytkintä juuri samoilla syillä kuin ap nyt haikailee omaa eroaa .
Ja juuri silloin kun ap kokee ehkä viimeinkin olevansa onnellinen ja turvassa eikä pelkää vaan rakastaa.
Sellainen nostaa usein omat teot pintaan.
Yleensä tuollainen ei kestä lainkaan eroa itse. Vaikenee täysin aiheesta. Vaikka omaa lähtöään vuolaasti tuo esiin. Häpeän tunnetta ei pysty käsittelemään terveen normaalin ihmisen tavoinz
Kammottavinta näissä on se että pyrkivät tietoisesti siirtämään narsistiset piirteensä myös lapsiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti et näe kaikkea sitä hyvää mitä sinulla on nyt, koska olet niin tottunut siihen. Yhteiset lapset, pitkä historia, hyvät välit. Liittosi on sinulle koti jonka arvoa et ymmärrä!
Mitäs jos kaipaisi liittoonsa ihan kunnon rakkautta? Mistäs sitä taiot jos sitä ei tunne? Eihän siinä mitään jos sellaista ei elämäänsä kaipaa. Moni kuitenkin kaipaa eikä siinä ole mitään väärää. Ei myöskään ole väärää tai moraalitonta erota, jotta voisi saada tervettä rakkauselämää myös. Exän kanssa voi sitten jatkaa ystävinä. Miksi exän tulisi pitää aviokumppanin titteliä jos suhde on vain toverillinen? Ihan tavallisen ystävyydenhän pitäisi onnistua ihan hyvin jos olemassaoleva parisuhdekin jo perustuu lähinnä kumppanuuteen ja ystävyyteen eikä niinkään rakkauteen
Normaalissa elämässä erot eivät olekaan tabu ja kauhistus, jota tarvitsee hanakasti muidenkin puolesta vastustella, mutta tätä ja vastaavia keskusteluja tällä saitilla seuranneena voi sanoa av:llä kirjoitteleville kyllä olevan. Täällähän selkeisiin tyytymissuhteisiinkin ja jopa ihan vain paskoihin suhteisiinhan aina ollaan moralisoimassa, haukkumassa ja anelemassa että älä nyt vaan eroa kun yksin jäät.
Ihan aiheellisesti on aloittajaa kehotettu miettimään pikemminkin sitä onko mieluummin yksin kuin nykyisessä liitossa, KUIN että onko mieluummin nykyisessä liitossa vai uudessa suhteessa.
Koska tuo otsikon ja aloituksen asettelu, että nykyinen suhde vs uusi suhde, on tosi typerä.
Tässä ketjussa toi "oh boy" -uskistyyppi elää ilmeisesti surkeassa avioliitossa, missä luultavasti ei ole mitään kipinää, vetovoimaa tai seksiä. On mahdollisesti lihonut 50 kg, mutta miehellä olisi vielä vientiä. Hän pelkää kuollakseen, että mies lähtee etsimään parempaa ja yrittää estää sen moralisoimalla ja syyllistämällä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa toi "oh boy" -uskistyyppi elää ilmeisesti surkeassa avioliitossa, missä luultavasti ei ole mitään kipinää, vetovoimaa tai seksiä. On mahdollisesti lihonut 50 kg, mutta miehellä olisi vielä vientiä. Hän pelkää kuollakseen, että mies lähtee etsimään parempaa ja yrittää estää sen moralisoimalla ja syyllistämällä.
Voithan sä paeta noihin tarinoihisi ja sepitelmiisi mutta et taida rauhaa kuitenkaan saavuttaa.
Koska pelkäät.
Pelkäät turvallista, vakaata, rehellistä ja tasapainoista parisuhdetta.
Pelkäät sellaiseen heittäytymistä koska et loppu viimein uskalla hylkäämisen pelossa olla täysin avoin kenellekkään.
Alue: Aihe vapaa
Ja ylipäätään kun lapset on jo noin isoja, nuorinkin parin vuoden päästä 18, niin nyt olis tuhannen taalan paikka alkaa suunnitella yhteisiä reissuja esim. ulkomaille ja kaikkea muuta yhteistä tekemistä! Alkaa ihan uusi ajanjakso elämässä kun lasten siivet alkaa kantaa ja yksi kerrallaan muuttaa omilleen! Jäätte ap miehen kanssa kahdestaan ja silti teillä on kolme lasta ilahduttamassa elämäänne jatkossakin. Joskus heilläkin voi olla pikkuisia, jotka rakastaisi tavata mummua ja pappaa yhdessä. Olette selvinneet yhdessä pikkulapsiajastakin ja se on yksi isoimmista kuormituksista mitä parisuhteessa voi kokea. Sulla on ap kaikki vallan hyvin, kun on turvallinen ja tuttu mies rinnalla.