Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pitkä toverillinen liitto, vai kunnolla sydämeni vienyt ihastus?
Tilanne on nyt se, että olen päätä pahkaa rakastunut työkaveriin. Kliseistä. Olen tuntenut hänet 3 vuotta. Tutustuttu hiljalleen, ja nyt viimeiset kuukaudet lähennytty enemmänkin. Mitään varsinaista flirttiä kummempaa ei ole tapahtunut, mutta olen aivan älyttömän ihastunut häneen. Tekisi mieli sanoa, että olen rakastunut, kunnolla, ensimmäistä kertaa elämässäni. Siis sillä tavalla, etten ole koskaan tuntenut näin voimakkaasti ketään kohtaan.
En edes omaa miestä kohtaan, jonka kanssa aloin parikymppisenä seurustelemaan tosi kevyin syin (tyyliin oli hyvännäköinen ja kiinnostunut minusta) ja "kun ei parempaakaan ollut tullut vastaan" enkä yksinkään halunnut olla. Kuulostaa kamalalta näin kirjoitettuna, myönnän, mutta antakaa armoa, olin niin nuori silloin ja oli joku kiire perustaa perhe. Mutta noh, kaikenlaisten kiemuroiden ja kahden vuosikymmenen jälkeen sinänsä hyvä liitto meillä on. Emme riitele, kotityöt jaetaan tasaisesti, jutellaan kuulumisia ja huumoriakin on, ja s*ksiäkin mutta aika laimeaa tunnepuolelta. Tai rakastan kyllä häntä... Mutta lähinnä niin kuin veljeä. Lapsiakin meillä on, tosin jo isoja, yksi muuttanut kotoa jo ja kaksi kotona olevaa 18 v. ja 16 v.
Mitä teen? Eroanko hyvästä ja turvallisesta pitkästä suhteesta ja kokeilen josko olisi tulevaisuutta tämän ihastuksen kanssa? Vai olisiko tyhmintä ikinä?
Kumpaa katuu enemmän, sitä ettei koskaan uskaltanut yrittää jonkun kanssa jota oikeasti rakastaa ja haluaa, vai sitä että pistää keski-ikäisenä rakentamansa elämän täysin uusiksi ja/tai p*skaksi?
Kommentit (863)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Se on pelkkää kiimaa silti. Pimppa puhuu.
En ole ap enkä naimisissa, mutta minä en myöskään ole koskaan kokenut tuollaista intohimoista rakkautta, ja jos sellainen mahdollisuus tulisi kohdalle, tarttuisin siihen kyllä kaksin käsin. Olkoon sitten "kiimaa", olkoon sitten "pimppa" joka puhuu, tai keksi sille vaikka mikä vieläkin rumempi nimitys. Se on silti inhimillinen kokemus, joka monilta meistä jää kokonaan väliin.
Mitenkäs muuten niissä tapauksissa, joissa se ensimmäinen liitto on ollut "kiimaa", ja vasta seuraavan puolison kanssa löytyy henkinenkin yhteys?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Se on pelkkää kiimaa silti. Pimppa puhuu.
En ole ap enkä naimisissa, mutta minä en myöskään ole koskaan kokenut tuollaista intohimoista rakkautta, ja jos sellainen mahdollisuus tulisi kohdalle, tarttuisin siihen kyllä kaksin käsin. Olkoon sitten "kiimaa", olkoon sitten "pimppa" joka puhuu, tai keksi sille vaikka mikä vieläkin rumempi nimi
Johtuisiko se sinusta itsestäsi ettet ole kokenut intohimoista rakkautta? Katso peillin.
Se kun vaatii molemmilta työtä sen eteen pidemmässä juoksussa. Rakkaus on valinta pidemmän päälle eikä pelkkä kupliva hormonicocktailiin perustuva tumme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi kokemukset, onko joku täällä lähtenyt ns. ihan hyvästä pitkästä liitosta keski-ikäisenä rakkauden perään? Siis menestyksekkäästi.. Kauhutarinoita "yksinjäämisestä kissojen kanssa loppuelämä rummona katuen ja ikävöiden" kyllä kuulee aina..
Ap
>rummona
Vai lapset muka jo täysi-ikäisiä ja sinä nelikymppinen ja käytät ylilautatermiä rummo.
Noh, annan baitille arvosanan 6/5, nyt on yritystä.
T. Kuvalauta-aikaan lukioikäinen 2010 ja nykyään työssäkäyvä ja asuntolainaa maksava alle kouluikäisen lapsen äiti (lurkannut lautakulttuuria vuodesta 2007 eli alaikäisenä kos 4chan lasketaan mukaan)
Tuota noin, nelikymppiset olivat lukioikäisiä vain muutama vuosi sinua aiemmin. Meinaatko, että 80-luvulla syntyneet potkittiin ulos netistä viimeistään 2007?
-ei ap mutta nelikymppinen
Vierailija kirjoitti:
Älä riko perhettäsi, jossa kaikki on hyvin. Mahdollinen sekoilusi satuttaa monia, jopa itseäsi. Käsittele tuota rakkauden janoasi ja tarpeitasi vaikka terapiassa tai valmennuksessa. Keskity parantamaan suhdetta nykyiseen puolisoosi, käytä energiaa siihen.
Minä tein aikoinani sen, että ihastuin työkaveriin ja pistin elämäni muutoksen tielle, koska huumaannuin niin työkaveristani. Oli varmaan myös joku kolmenkympin kriisikin elämän valinnoista. Se tie oli lopulta hyvin hyvin kivulias, ihmisenä kasvattava ja en voi ehkä koskaan antaa täysin itselleni anteeksi minusta johtunutta mielipahaa. Ihastus laimeni kuumasta huumasta nopeasti, ei siitä suhteesta mitään tullut.
Eihän kaikki ole hyvin, jos rakastaa miestään kuin veljeä ja romanttiset tunteet kohdistuvat toiseen. Olisiko sinusta kaikki hyvin jos olisit parisuhteessa veljesi kanssa? Tai ihmisen kanssa, joka ei ole veljesi mutta tuntuu veljeltä?
Vierailija kirjoitti:
Monesti apn kaltaisille on musertavaa kun uuden suhteen kumppani aikanaan nostaa kytkintä juuri samoilla syillä kuin ap nyt haikailee omaa eroaa .
Ja juuri silloin kun ap kokee ehkä viimeinkin olevansa onnellinen ja turvassa eikä pelkää vaan rakastaa.
Sellainen nostaa usein omat teot pintaan.
Valitettavasti se vanhankin suhteen kumppani voi viidenkympin kriisissä nostaa kytkintä ihan samoista syistä.
Ei kenenkään muun käyttäytymistä voi kontrolloida tai ennustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä riko perhettäsi, jossa kaikki on hyvin. Mahdollinen sekoilusi satuttaa monia, jopa itseäsi. Käsittele tuota rakkauden janoasi ja tarpeitasi vaikka terapiassa tai valmennuksessa. Keskity parantamaan suhdetta nykyiseen puolisoosi, käytä energiaa siihen.
Minä tein aikoinani sen, että ihastuin työkaveriin ja pistin elämäni muutoksen tielle, koska huumaannuin niin työkaveristani. Oli varmaan myös joku kolmenkympin kriisikin elämän valinnoista. Se tie oli lopulta hyvin hyvin kivulias, ihmisenä kasvattava ja en voi ehkä koskaan antaa täysin itselleni anteeksi minusta johtunutta mielipahaa. Ihastus laimeni kuumasta huumasta nopeasti, ei siitä suhteesta mitään tullut.
Eihän kaikki ole hyvin, jos rakastaa miestään kuin veljeä ja romanttiset tunteet kohdistuvat toiseen. Olisiko sinusta kaikki hyvin jos olisit parisuhteessa veljesi kanssa? Tai ihmisen kanss
Kuka on niin sairas mieleltään että menee naimisiin ja hankkii lapsia veljensä kanssa?
Joku mieleltää täysin sairas ja epävakaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Se on pelkkää kiimaa silti. Pimppa puhuu.
En ole ap enkä naimisissa, mutta minä en myöskään ole koskaan kokenut tuollaista intohimoista rakkautta, ja jos sellainen mahdollisuus tulisi kohdalle, tarttuisin siihen kyllä kaksin käsin. Olkoon sitten "kiimaa", olkoon sitten "pimppa" joka puhuu,
"Johtuisiko se sinusta itsestäsi ettet ole kokenut intohimoista rakkautta? Katso peillin."
No kyllä. Vittuillessasi arvasit ihan sattumalta täysin oikein. Olin suurimman osan aikuisikääni ihan helvetin ruma, ja nyt keski-ikäisenä olen täysin kokematon ja epävarma. Todennäköisyys sille, että se sielunkumppanuus ja Grande Passione vielä joskus tulisi vastaan, on aika lailla nolla. Mutta kiitos kehoituksesta, peiliin on kyllä tullut katsottua vuosien varrella vähän liikaakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monesti apn kaltaisille on musertavaa kun uuden suhteen kumppani aikanaan nostaa kytkintä juuri samoilla syillä kuin ap nyt haikailee omaa eroaa .
Ja juuri silloin kun ap kokee ehkä viimeinkin olevansa onnellinen ja turvassa eikä pelkää vaan rakastaa.
Sellainen nostaa usein omat teot pintaan.
Valitettavasti se vanhankin suhteen kumppani voi viidenkympin kriisissä nostaa kytkintä ihan samoista syistä.
Ei kenenkään muun käyttäytymistä voi kontrolloida tai ennustaa.
Kommunikaatiotaidot ja rehellisyys ovat hyvän parisuhteen perusedellytys.
Ilman niitä ei ole oikeaa rakkautta.
Vain pelkkää näyteltyä kulissia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa toi "oh boy" -uskistyyppi elää ilmeisesti surkeassa avioliitossa, missä luultavasti ei ole mitään kipinää, vetovoimaa tai seksiä. On mahdollisesti lihonut 50 kg, mutta miehellä olisi vielä vientiä. Hän pelkää kuollakseen, että mies lähtee etsimään parempaa ja yrittää estää sen moralisoimalla ja syyllistämällä.
Voithan sä paeta noihin tarinoihisi ja sepitelmiisi mutta et taida rauhaa kuitenkaan saavuttaa.
Koska pelkäät.
Pelkäät turvallista, vakaata, rehellistä ja tasapainoista parisuhdetta.
Pelkäät sellaiseen heittäytymistä koska et loppu viimein uskalla hylkäämisen pelossa olla täysin avoin kenellekkään.
Aletaan lähestyä narsistisen sarjapettäjän ja sarjasuhteilijan pelkojen ydintä.
Läheisyyden ja aidon tunneyhteyden pelkoa.
Eikä se pelko enää monen rikkoutuneen perheen, avioliiton ja suhteen jälkeen enää koskaan poistu.
Ei vaikka feikkaisi ulospäin muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa toi "oh boy" -uskistyyppi elää ilmeisesti surkeassa avioliitossa, missä luultavasti ei ole mitään kipinää, vetovoimaa tai seksiä. On mahdollisesti lihonut 50 kg, mutta miehellä olisi vielä vientiä. Hän pelkää kuollakseen, että mies lähtee etsimään parempaa ja yrittää estää sen moralisoimalla ja syyllistämällä.
Voithan sä paeta noihin tarinoihisi ja sepitelmiisi mutta et taida rauhaa kuitenkaan saavuttaa.
Koska pelkäät.
Pelkäät turvallista, vakaata, rehellistä ja tasapainoista parisuhdetta.
Pelkäät sellaiseen heittäytymistä koska et loppu viimein uskalla hylkäämisen pelossa olla täysin avoin kenellekkään.
Aletaan lähestyä narsistisen sarjapettäjän ja sarjasuhteilijan pelkojen ydintä.
Läheisyyden ja aidon tunneyhteyden pelkoa.
Siis mikä sarjapettäjä on sellainen, joka ei ole ikinä pettänyt? Mä en nyt tajua näitä teidän tulkintojanne ap:stä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä yhden onnistuneen tapauksen. Mies jätti perheensä ja lähti pitkään sinkkuna olleen harrastuskaverinsa matkaan. Ovat edelleen yhdessä, kaikki siis mennyt todella hyvin.
Mutta. Paljon tunnen näitä tapauksia joissa puoliso jätetty työkaverin tai muun ihastuksen vuoksi, eikä se uusi suhde sitten kantanutkaan. Pieni osa palasi yhteen exän kanssa, mutta suuri osa jäi pitkäksi aikaa yksin, ja jopa ne omat lapset ei halunneet enää olla tekemisissä. Ovat katuneet katkerasti.
Ja siis näitä tiedän oikeasti monta. Luuletko ap, että lastesi mielestä isän jättäminen tämän työtoverin vuoksi olisi ok? Kestätkö, jos eivät enää halua olla kanssasi tekemisissä?
Luulisi ettei 16-vuotias ole niin kiinnostunut siitä, pysyvätkö vanhemmat yhdessä vai eivät. Se on vähän eri juttu kuin jos olisi 6-vuotias.
Minä olin 6 kun äitini jätti isäni. Oli se vaikeaa, mutta ymmärsin että jo silloin että sellaista voi sattua, eikä siinä ole mitään pahaa. 16-vuotiaana ei olisi kyllä voinut vähempää kiinnostaa vanhempien suhdeasiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerran pettäjä, aina pettäjä. Ap on jo monella tasolla pettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Hitsi kun lainaus ei toimi, mutta 154 kirjoitit mm.
"Epäreilua häntä kohtaan olla suhteessa, jos et tunne häntä kohtaan sen verran, että valitsit hänet ilomielin ja aidosti hänet ykkösvaihtoehdoksesi haluten."
Niin. Eli nimenomaan juuri tämän vuoksi siis pohdin itsekin eroa "vaikka en ihastustani tunnekaan".
Ap
Asian noin ollessa, eroa ensin, huolimatta siitä, miten tuon työihastuksen kanssa käy. Suoraselkäisempää ja rehellisempää kaikille. Ehkä noin toimien on helpompi jatkaa, oli sitten yksin tai uudessa suhteessa, kun ottaa itse vastuun tekemisistään ja seurauksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten ette osaa olla yksin? Pitää varmistella uusi suhde, ennenkuin pitkäaikaisen kumppanin voi jättää. Jos uuden suhteen virittely menee puihin, ollaan vain hipihiljaa ja jatketaan sen vanhan kumppanin kanssa hänen mitään tietämättä. Törkeää.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, luin ja luen kaikki.
Joku ihmetteli, miksi mietin jo eroa, vaikken tunne ihastustani kunnolla tai en tiedä vastaisiko hän samalla tavoin tunteisiini.
Lähinnä siksi, että kuten kirjoitin, en ole tällaista ihastumista/rakastumista kokenut koskaan. Ja oli minulla kuitenkin poikaystäviä ennen miestäni, ja avioliiton aikana olen ennenkin pari kertaa ihastunut kevyesti johonkuhun (ihan vaan mielessäni, mitään en oo tehnyt) mutta ne ovat olleet tosi kevyitä ihastumisia.
Nyt tunnen niin voimakkaasti tuota työkaveria kohtaan, että uskon tosissani että olen ensimmäistä kertaa ikinä oikeasti rakastunut toiseen ihmiseen, ja sellaisista ns. oikeista syistä; en ole vaan viehättynyt ulkonäöstä tms vaan luonteesta ja tavasta toimia, olla ihmisten kanssa, huomioida muut, kantaa vastuu (ainakin työasioissa), käsitellä hankalia ihmisiä provosoitumatta jne. Ja siksi, huolimatta siitä tulisiko minusta ja työkaverista
Tiedätkö sä tuosta ihastuksestasi, mikä hänen tilanne kokonaisuudessaan on? Töissä ei kenestäkään näe kaikkea, eikä sen vähäisen näkemyksen varassa ole järkevää tehdä kovin suuria päätelmiä. Tunteita on hankala tukahduttaa, mutta järjen ääntä olisi hyvä yrittää kuunnella. Kannattaa ottaa puolison kanssa avoimesti ja rehellisesti keskustelun alle suhteenne tila. Puolisollasi on oikeus päästä tilanteen tasalle ja tietää, oletteko edes samalla sivulla tarinassanne. Sitten vasta eteenpäin, yhdessä tai erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kommenteista, luin ja luen kaikki.
Joku ihmetteli, miksi mietin jo eroa, vaikken tunne ihastustani kunnolla tai en tiedä vastaisiko hän samalla tavoin tunteisiini.
Lähinnä siksi, että kuten kirjoitin, en ole tällaista ihastumista/rakastumista kokenut koskaan. Ja oli minulla kuitenkin poikaystäviä ennen miestäni, ja avioliiton aikana olen ennenkin pari kertaa ihastunut kevyesti johonkuhun (ihan vaan mielessäni, mitään en oo tehnyt) mutta ne ovat olleet tosi kevyitä ihastumisia.
Nyt tunnen niin voimakkaasti tuota työkaveria kohtaan, että uskon tosissani että olen ensimmäistä kertaa ikinä oikeasti rakastunut toiseen ihmiseen, ja sellaisista ns. oikeista syistä; en ole vaan viehättynyt ulkonäöstä tms vaan luonteesta ja tavasta toimia, olla ihmisten kanssa, huomioida muut, kantaa vastuu (ainakin työasioissa), käsitellä hankalia ihmisiä provosoitumatta jne. Ja siksi,
Minä ymmärrän sinua, ja minusta on oikein hyvä, että mietit ratkaisuja jo varhaisessa vaiheessa. Väljähtäneestä suhteesta rakkauden perään lähteminen on aina vähän hyppy tuntemattomaan, mutta ei ole millään tavalla reilua lähteä toisen selän takana kokeilemaan uutta suhdetta ja hakemaan varmuutta eropäätökselle. Jos kokemasi on jotain niin suurta, ettet pysty sitä ohittamaan, niin ero voi nimenomaan olla ainut ratkaisu vaikka muut sitä ihmettelisivätkin.
Ja muista, että muilla ihmisillä on aina jokin oma agendansa mistä lähtökohdin he kommentoivat. Joku kokee itselleen oikeaksi jäädä väljähtyneeseen suhteeseen ja tyrkyttää samaa ratkaisua kaikille muillekin. Toinen pelkää oman puolison lähtevän uuden rakkauden matkaan, ja haluaa siksi korostaa kumppanuusrakkauden merkitystä intohimorakkauden yli. Kolmas voi jopa salaa katua, ettei aikanaan ole tarttunut ojennettuun käteen, ja on kateellinen kun sinulla tämä ovi on vielä auki. Kuitenkin vain sinä voit valita, mikä on sinulle oikein.
Toki tämä koskee minunkin kommenttejani. Olen itse joutunut valintatilanteeseen ja lähtenyt. Koin, että niin syvien tunteiden kanssa olisi ollut sekä itseä että kumppania kohtaan väärin ja epärehellistä jäädä vanhaan. Sinun tilanteeseesi verrattuna sikäli kuitenkin eri olosuhteet, että omassa suhteessa oli isoja ongelmia jotka omalta osaltaan helpotti päätöstä. Lopulta en edes saanut kyseistä henkilöä, mutta koen silti päätöksen oikeaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset aistivat valheen.
Yleensä eroileva joka lähtee vain hakemaan sitä kuplivaa tunnetta jos suhde ollut muutoin tasapainoinen ja turvallinen pilaa pidemmällä juoksulla suhteensa lapsiinsa ja muihin läheisiinsä.
Sitten hakee vaikkapa somessa hyväksyntää teoillleen muilta samankaltaisilta epäonnistujilta.
Se ympäristön halveksunta syö ihmistä pala palalta. Pikkuhiljaa. Ei sitä pakoon pääse vaikka kuinka huutaisi somessa jotain muuta.
Kerropa tuosta ympäristön halveksunnasta tarkemmin. En oikein hahmota mitä tarkoitat, kun en ole itse koskaan elänyt niin ahtaissa piireissä, että olisin kohdannut, vaikka monenlaisia käänteitä elämässäni onkin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohto seksistä uuden kumppanin kanssa haihtuu n. 3 kuukaudessa.
En minä sitä seksiä niinkään (toki olisihan aito intohimo kiva kokemus) mutta tämä ihastus ihmisenä, hänen olemus, tavat, käytös ja ominaisuudet ovat ne jotka saavat tuntemaan häntä kohtaan näin voimakkaasti. Vetovoima häneen on jotain mitä en ole koskaan kokenut. Enkä siis puhu pelkästä seksuaalisesta vetovoimasta.
Ap
Se on pelkkää kiimaa silti. Pimppa puhuu.
En ole ap enkä naimisissa, mutta minä en myöskään ole koskaan kokenut tuollaista intohimoista rakkautta, ja jos sellainen mahdollisuus tulisi kohdalle, tarttuisin siihen kyllä kaksin käsin. Olkoon sitten "kiimaa", olkoon sitten "pimppa" joka puhuu, tai keksi sille vaikka mikä vieläkin rumempi nimi
Itse olen kokenut tuon suuntaisia tunteita vain yksipuolisena. Jos kokisin molemminpuolisena, niin minäkin tarttuisin kyllä tilaisuuteen kaksin käsin. Ihan sama miten rumasti ihmiset kokee sitä tarvetta nimittää.
Ja lopultahan kaikki tunteet on pelkkää biologiaa ja aivokemiaa - niin se intohimoinen rakastuminen kuin se toveruuskin. Jos halveksii toista tunnetta, niin en näe hirveästi logiikkaa nostaa toista jalustalle.
Alue: Aihe vapaa
Onhan se aika surullista jos ihminen pelkää normaalia parisuhdetta ja ydinperhettä.