IS Joutuuko urheiluhallin polttanut lapsi pulittamaan jättikorvaukset? Kunnanjohtaja: "Kolme miljoonaa ei riitä"
Alle 15-vuotias lapsi tunnusti sytyttäneensä tulipalon, joka tuhosi kokonaan Vimpelin urheiluhallin. Kunnanjohtajan mukaan uusi halli maksaa arviolta 4 miljoonaa euroa. Vaikka lasta ei voida asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen, hän voi silti joutua vahingonkorvausvastuuseen. Usein alaikäiset eivät joudu maksamaan koko summaa, vaan osan siitä. Vanhemmat voivat joutua vastuuseen vain, jos heidän katsotaan laiminlyöneen valvontavelvollisuutensa. Kunta pyrkii nyt järjestämään korvaavat liikuntavuorot ja kehottaa välttämään spekulointia.
Alaikäinen polttaa miljoonahallin ja "ei joudu vastuuseen" - kuinka monella lapsella on oikeus tuhota yhteisön rakenteita ilman seurauksia? Onko todella niin, että "vakuutus korvaa" ja elämä jatkuu kuin mitään ei olisi tapahtunut? Ja vanhemmat - missä oli valvonta, missä rajat?
Tässä tapauksessa puhutaan lapsesta, mutta samalla kunnanjohtaja kertoo silmin nähneensä, kuinka ihmiset itkivät. Tässä ei menetetty vain rakennusta, vaan paikka, jossa koko yhteisö eli. Silti meille tarjotaan narratiivia "tärkeintä ettei kukaan loukkaantunut", "katsotaan eteenpäin". Onko tämä se viesti, jota haluamme antaa muillekin lapsille? Että jos olet tarpeeksi nuori, voit sytyttää palamaan vaikka kaupungintalon - ja pääset kuin koira veräjästä?
Kommentit (72)
Vierailija kirjoitti:
Miksi hän poltti sen?
Ilmaston vuoksi.
Vakuutusyhtiöt yleensä kohtuullistavat, sillä eihän kukaan tavallinen ihminen pysty maksamaan kolmen miljoonan korvauksia.
Silti korvaussumma tulee olemaan niin suuri, että tuon lapsen ei koskaan kannata mennä töihin. Kaikki tulee aina menemään noihin korvauksiin.
Kyllä tuo pelkkä vahingonkorvausvastuukin on jo aika ankara seuraamus. Tuon tyypin ei ikinä kannata tehdä töitä.
Kyllä tuon ikäinen joutuu korvausvastuuseen. Siitä pitää vakuutusyhtiö huolen. Vakuutusyhtiö ei suostu maksumieheksi yksin vaan tulee perimään ainakin osan lapselta. Todennäköisesti lapsen loppuelämä on pilalla kun hän ei pysty koskaan maksamaan vaadittua summaa takaisin. Hän on ulosotossa lopun elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi hän poltti sen?
"Kaverit" twitchissä yllytti sitä. Yksi jopa lupasi 4060 näytönohjaimen siitä hyvästä.
Koulussa pitäisi opettaa, että rikosvastuu, ja korvausvastuu on eri asioita.
"Tässä ei menetetty vain rakennusta, vaan paikka, jossa koko yhteisö eli."
Jo on sitten aikakin mennä välillä muualle. Aika pelottava tuollainen yhteisö, joka kuluttaa aikaansa vai yhdessä paikassa.
Mahtaa perhettä hävettää. Pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät kenen jälkikasvu oli asialla.
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusyhtiöt yleensä kohtuullistavat, sillä eihän kukaan tavallinen ihminen pysty maksamaan kolmen miljoonan korvauksia.
Silti korvaussumma tulee olemaan niin suuri, että tuon lapsen ei koskaan kannata mennä töihin. Kaikki tulee aina menemään noihin korvauksiin.
Tuomio kovempi kuin elikautinen linna reissu
Korvausvastuu on siirrettävä vanhemmille. Niin tehdään liikennevahigoissa, koiravahingoissa ym. Lapset keksii pian ettei ole vastuuta mistään, vaikka eivät asiaa perinpohjaisesti ymmärrä. Jospa kasvatus olisi huolellisempaa. Nyt kakara kulkee sytkärin kanssa ohi, veetuttaa ja sytkäri napsahtaa.
Voi se joutua korvaamaan korkeintaan 20 tonnia. Tuskin rikollinen teini saa rahaa tai töitä mistään niin hyvää palkkaa että voisi enemmän korvata,
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuon ikäinen joutuu korvausvastuuseen. Siitä pitää vakuutusyhtiö huolen. Vakuutusyhtiö ei suostu maksumieheksi yksin vaan tulee perimään ainakin osan lapselta. Todennäköisesti lapsen loppuelämä on pilalla kun hän ei pysty koskaan maksamaan vaadittua summaa takaisin. Hän on ulosotossa lopun elämäänsä.
Jos ei ihmhan alle 10-vuotias ollut, niin ihan oikein.
Sitä saa, mitä tilaa. Tyhmyydestä sakotetaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusyhtiöt yleensä kohtuullistavat, sillä eihän kukaan tavallinen ihminen pysty maksamaan kolmen miljoonan korvauksia.
Silti korvaussumma tulee olemaan niin suuri, että tuon lapsen ei koskaan kannata mennä töihin. Kaikki tulee aina menemään noihin korvauksiin.
Tuomio kovempi kuin elikautinen linna reissu
Todellakin. Mitä nyt on noita teinimurhhaajia ollut, niin parempiosaiset pystyvät opiskelemaan lukion vankila-aikana ja sen jälkeen uudella nimellä uudelle paikkakunnalle opiskelemaan. Rikosrekisterissä merkintä toki säilyy ikuisesti, eli lastenlääkäriksi ei pääse, tai opettajaksi, mutta bisnekseen ei mitään esteitä!
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuon ikäinen joutuu korvausvastuuseen. Siitä pitää vakuutusyhtiö huolen. Vakuutusyhtiö ei suostu maksumieheksi yksin vaan tulee perimään ainakin osan lapselta. Todennäköisesti lapsen loppuelämä on pilalla kun hän ei pysty koskaan maksamaan vaadittua summaa takaisin. Hän on ulosotossa lopun elämäänsä.
Oikeusjärjestelmä ja korvausjärjestelmä onkin aivan mätä. Alaikäinen saa kidutustappaa toisen lapsen olemattomalla tuomiolla mutta rahalliset isot tuomiot annetaan aina, tämä on aivan hullu yhtälö.
Vierailija kirjoitti:
Korvausvastuu on siirrettävä vanhemmille. Niin tehdään liikennevahigoissa, koiravahingoissa ym. Lapset keksii pian ettei ole vastuuta mistään, vaikka eivät asiaa perinpohjaisesti ymmärrä. Jospa kasvatus olisi huolellisempaa. Nyt kakara kulkee sytkärin kanssa ohi, veetuttaa ja sytkäri napsahtaa.
Mistä vidust sä luulet että vanhemmat repii sen 4 miljoonaa? Ei me kaikki mitään walruuseja olla.
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusyhtiöt yleensä kohtuullistavat, sillä eihän kukaan tavallinen ihminen pysty maksamaan kolmen miljoonan korvauksia.
Silti korvaussumma tulee olemaan niin suuri, että tuon lapsen ei koskaan kannata mennä töihin. Kaikki tulee aina menemään noihin korvauksiin.
Ei Suomessa kannata kenenkään tehdä töitä. Tuet on niin sujret
Minkä ikäinen tuo lapsi on? Alle 15 on aika laaja käsite. Mielestäni 5-vuotiaan ei pitäisi joutua vastuuseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakuutusyhtiöt yleensä kohtuullistavat, sillä eihän kukaan tavallinen ihminen pysty maksamaan kolmen miljoonan korvauksia.
Silti korvaussumma tulee olemaan niin suuri, että tuon lapsen ei koskaan kannata mennä töihin. Kaikki tulee aina menemään noihin korvauksiin.
Tuomio kovempi kuin elikautinen linna reissu
Veronmaksajien kannalta, lusiiko kukaan kolmen miljoonan edestä. Ehkä voi lusiakin, mutta ei kummassakaan tapauksessa maksa itse mitään. Viettää huoletonta nuoruutta, sitten huoletonta aikuisuutta sossun piikkiin.
Miksi hän poltti sen?