Kaatuiko suvustasi ketään sota-aikana?

Äidin veli, isän veli, molemmat parikymppisiä. Isä haavoittui, toipumisloman jälkeen takaisin rintamalle.

Kyllä. Molempien vanhempien puolelta.

Veljeni Kolja ja Igor kaatuivat, olivat erittäin humalassa ja ne puunjuuret olivat sen kaatumisen suurin syy, onneksi vodkapullot säilyivät.

En muuten tiedä, isoisät ja -äidit eli sodan aikaan ja kaikki selvisi, jokaisella isovanhemmalla on ollut liuta sisaruksia, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään mainitsevan että joku olisi kaatunut sodassa.

Enoni kaatui ja toinen isoisäni on meren pohjassa Ilmarisessa.

Äidiltä kaatui eno. Isän tädeiltä meni sulhaset, ja heistä tulikin sitten vanhojapiikoja. Tästäkään ei puhuta mitään, miltä tuntui nuorena naisena jäädä ilman sulhasta, kun miehiä oli vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein tänne joskus vastaavan kyselyn ja ällistyin miten vähän porukalla oli kaatunut sukulaisia.

Meilläkin oli kolme kaatunutta. Ja ihan mökin kasvatteja ja yhteiskunnan pohjimmaisia (silloin).

Niin, ja vasemmistolaisia.

Miten vasemmistolaisuus liittyy asiaan?

Että vasemmistolaiset on taistelleet ja kuolleet tåmän maan puolesta, vaikka moni ei sitä halua tyhmyyttään tajuta.

Ei mutta olen kuullut että maalta kotoisin oleminen auttoi. Oli totuttu raskaaseen työhön ja moniin maastoihin ehkä. 

Kaatui ja vielä oli kaksi osumaa joista elossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tein tänne joskus vastaavan kyselyn ja ällistyin miten vähän porukalla oli kaatunut sukulaisia.

Meilläkin oli kolme kaatunutta. Ja ihan mökin kasvatteja ja yhteiskunnan pohjimmaisia (silloin).

Niin, ja vasemmistolaisia.

Eivät tiedä. Minulle selvisi asia vasta, kun aloin harrastaa sukututkimusta. Useampikin vanhempieni serkku on kaatunut. Yhdestä perheestä meni kolme poikaa, ainakin yhdestä ainoa poika.

Tässä ehkä tarkoitetaan lähisukua, ei mitään mummon pikkuserkkuja, vaan isovanhempia, heidän veljiään jne. Siis isovanhempien perhettä. Ehkä aloitus oli epätarkka.

Isoisä selvisi, mutta veljensä meni, samoin isoisän serkkuja kaatui useampi. Toinen isoisä oli vielä teini-ikäinen kun sota loppui, mutta setänsä kaatui. 

Isän puolen suvusta en tiedä, muuta kuin että isänisä säilyi hengissä ja aika terveenä. Äidinisä tuli myös elävänä takaisin, mutta oli sairaalassa pitkään kuntoutumassa, oli sekä hengitysvaivaa että kädet huonoina loppuelämän. 

Läheisin kaatunut oli mummini vanhin veli, isoenoni siis. Toinen isoeno säilyi hengissä. 

Minulla on tallessa vielä kaatuneen isoenoni kenttäpostissa kotiin lähetetty kirje, jossa toivoi vielä tulevansa kotiin terveenä. Kuoli kolme päivää myöhemmin. Isoeno kuoli samassa hyökkäyksessä jossa kuuluisat sotahuuhkajat, Molo ja Tiltukin, menehtyivät.

Isoeno on haudattu Hietaniemen hautausmaan sankarihautaan. 

Vierailija kirjoitti:

Äidiltä kaatui eno. Isän tädeiltä meni sulhaset, ja heistä tulikin sitten vanhojapiikoja. Tästäkään ei puhuta mitään, miltä tuntui nuorena naisena jäädä ilman sulhasta, kun miehiä oli vähän.

Isotädit hemmottelivat sitten isääni lapsena. Oli kylän hienoimmat lelut ja kirjat, ja tavarat. Oli perheen ainoa lapsikin vielä. Ollaan aina perheen sisällä vitsailtu, kuinka itsekäs ainoa lapsi on.

Molemmat isoisäni myös haavoittuivat sodassa, eli aika hilkulla se on ollut minunkin elämäni.

Molemmat isoisäni kaatuivat, enkä ole vielä täyttänyt viittäkymmentä. Miettikääpä tätä matematiikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mutta olen kuullut että maalta kotoisin oleminen auttoi. Oli totuttu raskaaseen työhön ja moniin maastoihin ehkä. 

Ei mitään tekemistä asian kanssa. Kun tykistön kranaatti osuu, se ei kysele oletko maalta vai kaupungista.

Vierailija kirjoitti:

Äidiltä kaatui eno. Isän tädeiltä meni sulhaset, ja heistä tulikin sitten vanhojapiikoja. Tästäkään ei puhuta mitään, miltä tuntui nuorena naisena jäädä ilman sulhasta, kun miehiä oli vähän.

Nuo naiset elivät aika hurjat elämät sitten. Yhdestä tuli yrittäjä, yksi matkusti asumaan toiselle puolelle maapalloa vieläpä perheeltään salaa, yhdeltä meni mielenterveys hulluja hoitamassa (ihan kauhea kohtalo).

Vierailija kirjoitti:

Molemmat isoisäni kaatuivat, enkä ole vielä täyttänyt viittäkymmentä. Miettikääpä tätä matematiikkaa.

Sulla on ollut vanhat vanhemmat?

Vierailija kirjoitti:

Isän puolen suvusta en tiedä, muuta kuin että isänisä säilyi hengissä ja aika terveenä. Äidinisä tuli myös elävänä takaisin, mutta oli sairaalassa pitkään kuntoutumassa, oli sekä hengitysvaivaa että kädet huonoina loppuelämän. 

Läheisin kaatunut oli mummini vanhin veli, isoenoni siis. Toinen isoeno säilyi hengissä. 

Minulla on tallessa vielä kaatuneen isoenoni kenttäpostissa kotiin lähetetty kirje, jossa toivoi vielä tulevansa kotiin terveenä. Kuoli kolme päivää myöhemmin. Isoeno kuoli samassa hyökkäyksessä jossa kuuluisat sotahuuhkajat, Molo ja Tiltukin, menehtyivät.

Isoeno on haudattu Hietaniemen hautausmaan sankarihautaan. 

 

Minulta on kaatunut kolme isoenoa. Yksi heistä oli tuumallut lomallaan keväällä 1944 että en taida takaisin tullakaan. Kannakselle oli palaamassa. Muutama viikko sen jälkeen alkoi suurhyökkäys ja siinä se kaatui. Aavisti kohtalonsa.

Sukuani kaatui sodissa kuin heinää juhannusviikolla!

Vaimon suvusta meni appiukon broidi. Oli lahjakas kaveri, kouluja käynyt ja musiikissa hyvä.

Omasta suvusta kummisetä yksikätinen ja täynnä soraa, puuta ja koivunlehtiä ym. Suorasuuntaustykki (piiska?) ampui 3 metrin päähän.

Pappa haavoittui, meni takaisin, haavoittui uudelleen. Huusi öisin painajaisiaan 20 vuotta mutta oli muuten ok.

Enon vierestä ammuttiin lapissa kaveri konepistoolilla. Huusi jeesusta saatanaa ja äitiä. Jäi henkiin.

Ja mitään muuta ei kukaan noista ukoista puhunut. Ei sanaakaan. Tuossa on kaikki mitä tiedän. "Ne ei oo naisten eikä lasten juttuja" oli vastaus jos siskot vuosikymmenten jälkeen yritti kysyä. Me lapset oltiin vain hiljaa ja kuunneltiin.

Never again!