Lue keskustelun säännöt.
Kaatuiko suvustasi ketään sota-aikana?
12.06.2025 |
Toiselta mummola kaatui kaksi veljeä, parikymppisiä.
Toiselta mummolta kaatui yksi veli, parikymppinen.
Isoisä oli sotainvalidi.
Sodasta ei paljoa meillä puhuttu. Olivat vaan onnellisia, että oli rauha.
Kommentit (105)
Isän isä oli ainoa veljessarjastaan henkiin jäänyt, kaikki veljet kaatuivat. Aidin isä ja hänen veljensä olivat jo niin iäkkäitä, etteivät rintamalle joutuneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidiltä kaatui eno. Isän tädeiltä meni sulhaset, ja heistä tulikin sitten vanhojapiikoja. Tästäkään ei puhuta mitään, miltä tuntui nuorena naisena jäädä ilman sulhasta, kun miehiä oli vähän.
Isotädit hemmottelivat sitten isääni lapsena. Oli kylän hienoimmat lelut ja kirjat, ja tavarat. Oli perheen ainoa lapsikin vielä. Ollaan aina perheen sisällä vitsailtu, kuinka itsekäs ainoa lapsi on.
Molemmat isoisäni myös haavoittuivat sodassa, eli aika hilkulla se on ollut minunkin elämäni.
Sama. Kaksi luotia kaivoivat isoisästä sotasairaalassa. Toipuminen vei monta kuukautta, mutta takaisin joutui vielä rintamalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äidiltä kaatui eno. Isän tädeiltä meni sulhaset, ja heistä tulikin sitten vanhojapiikoja. Tästäkään ei puhuta mitään, miltä tuntui nuorena naisena jäädä ilman sulhasta, kun miehiä oli vähän.
Isotädit hemmottelivat sitten isääni lapsena. Oli kylän hienoimmat lelut ja kirjat, ja tavarat. Oli perheen ainoa lapsikin vielä. Ollaan aina perheen sisällä vitsailtu, kuinka itsekäs ainoa lapsi on.
Molemmat isoisäni myös haavoittuivat sodassa, eli aika hilkulla se on ollut minunkin elämäni.
Olen tämän täällä joskus kertonut, mutta isoisäni oli sota-aikana sairastunut ilmeisesti punatautiin (tms) ja meni huonoon kuntoon. Harmi vaan olivat silloin hetkellisesti motissa ja ympärillä suota. ja venäläisiä ajamassa takaa. Isoisäni voimat olivat loppuneet ja hän oli sanonut, että jättäkää tähän ja menkää, en pääse enää. Mutta sitten joku riuska alikersantti oli sanonut että perkele ketään ei jätetä, ja napannut ukin olkapäälleen. Ja pääsivät saarrosta omille linjoille. Ukki oli sitten sairaalassa kuoleman kielissä aikansa, kunnes toipui ja palasi osastoonsa. Ilman tätä alikessua minua ei todennäköisesti olisi. Ukki ei tätä itse kertonut, vaan eno tai mummo, en muista kumpi, mutta heille oli joskus kännissä avautunut.
Isoisän (äidin isän) veljen morsian sai surmansa Helsingin pommituksessa talvisodan ensimmäisenä päivänä. Oli puhunut puhelimessa kun Molotohvin leipäkori osui, ja talo sortui. Raivaustöissä löytyi sen verran hänen leningistään, että hänet voitiin todeta kuolleeksi.
Isomummi (äidin äidin äiti) menehtyi talvisodan aikana. Hän asui Vilppulassa, oli paennut metsään kun paikkakuntaa pommitettiin, ja sai muistaakseni sydänkohtauksen.
Pitää tarkistaa ykstityiskohdat äidin kanssa.
No eipä kannata paljon kadehtia kun käsittääkseni puolet tuli kuitenkin takaisin henkisin vammoin, jotka sitten kostivat perheelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Molemmat isoisäni kaatuivat, enkä ole vielä täyttänyt viittäkymmentä. Miettikääpä tätä matematiikkaa.
Helpostihan tuo onnistuu. Vanhempasi ovat syntyneet 40-luvun alkupuolella ja sinä 70-luvun lopulla. Mahdollisesti olet perheen nuorin lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tein tänne joskus vastaavan kyselyn ja ällistyin miten vähän porukalla oli kaatunut sukulaisia.
Meilläkin oli kolme kaatunutta. Ja ihan mökin kasvatteja ja yhteiskunnan pohjimmaisia (silloin).
Niin, ja vasemmistolaisia.
Eivät tiedä. Minulle selvisi asia vasta, kun aloin harrastaa sukututkimusta. Useampikin vanhempieni serkku on kaatunut. Yhdestä perheestä meni kolme poikaa, ainakin yhdestä ainoa poika.
Tässä ehkä tarkoitetaan lähisukua, ei mitään mummon pikkuserkkuja, vaan isovanhempia, heidän veljiään jne. Siis isovanhempien perhettä. Ehkä aloitus oli epätarkka.
Isovanhempani syntyivät 1940-luvun lopussa, joten eivät he ehtineet sotaan. Sinun ajatusmallillasi suvustani ei ole kukaan kuollut sodassa, vaikka heidän vanhempiensa veljiä menehtyi 4 kpl. Eivät ole sinusta riittävän läheistä sukua? Isoäitini äiti jäi leskeksi 1941, kun sodassa haavoittunut puolisonsa kuoli, mutta koska isoäidin äiti meni sodan jälkeen uudestaan naimisiin, ei tätä meidän sukuun kuulumatonta mies pidettäne sukulaisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni ensimmäinen mies. Muista en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Suomessa ole yhtään sellaista sukua, josta ei olisi sodassa kaatunut miehiä. Ne, jotka väittävät, ettei omasta suvusta kaatunut ketään, eivät vain tunne sukulaisiaan/sukuhistoriaansa.
Kyllä muuten on. Esim lapsuuteni mummolassa oli montakin taloa, joiden suvuista ei ollut kaatunut ketään.
Sitten oli niitä, jotka menetti monta.
Mun äidin puolen suvusta ei kaatunut ketään. Äidin isä, joka nuorena oli sotimassa, oli ainoa lapsi. Isänsä oli kuollut jo aiemmin ja äiti myöhemmin. Heidänkin historia on tiedossa satoja vuosia taaksepäin. On ollut perheitä joissa on koko perhe kuollut johonkin tautiin yms, mutta sotaan ei. Eli kyllä on tiedossa, on tehty sukututkimusta. Voi sanoa, että suvussa ei kukaan kaatunut sodassa.
Isän puolelta isän isä oli myös sotimassa ja selvisi ilman pysyviä vammoja. Muuta en sen suvun puolelta tiedä. He noudattivat sitä puhumattomuuden tapaa ja on mahdollista, että oli joku samaa ikäluokkaa oleva sisarus vaikka joka on kuollut, mutta josta ei vaan koskaan puhuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isän isä oli ainoa veljessarjastaan henkiin jäänyt, kaikki veljet kaatuivat. Aidin isä ja hänen veljensä olivat jo niin iäkkäitä, etteivät rintamalle joutuneet.
Saako kysyä, että montako veljeä oli? Oli lukuisia perheitä, joista kaatui kolme tai neljä poikaa. Markku Jokisipilä on kirjoittanut aiheesta (googlen avulla löytyy), ja maininnut mm. Lehtisen veljekset Kiikalasta ja Niemisen veljessarjan Rengolta.
Myös Vesilahdelta kaatui neljä Nieminen-nimistä veljestä.
https://lvs.fi/2017/07/24/muistohetki-ypeella/
Ja Nurmolta neljä Salokorven veljestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisen ukin veli menetti jalan, tarkka-ampujana toiminut ukkini haavoittui muutaman kerran. Toinen ukkini selvisi myös hengissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisällissodassa kaatui useampikin.
Äitini isä eli isoisäni kuoli jatkosodassa ja samoin isäni veli ja toinen veli kuoli sodan jälkeen ilmeisesti sotavammoihin.
Meiltä ei ketään. Varmaan sukupolvikysymys, kun isoisät ja veljensä syntyivät 1890-1900-luvuilla ja olivat (toista vaaria
lukuunottamatta) liian vanhoja, heidän poikalapsensa taas 30-luvun alussa syntyneinä liian nuoria sotaan.
Isoisä (äidin isä) sai kranaatinsirun keuhkoonsa, mutta jäi henkiin ja oli täysin työkykyinen, vaikka rupesi sittemmin juomaan ja kuoli sydänkohtaukseen 64-vuotiaana. Hän antoi minulle ja veljelleni punaisen tähtikokardin ja viiden ruplan setelin. Niiden edellisen haltijan maaliinen retki oli päättynyt isoisän viskaamaan käsikranaattiin Ilomantsin korvessa elokuussa 1944.
Vierailija kirjoitti:
No eipä kannata paljon kadehtia kun käsittääkseni puolet tuli kuitenkin takaisin henkisin vammoin, jotka sitten kostivat perheelleen.
Totta, että paljon on ollut tätäkin. Meidän suvussa kaikki on ollut kilttejä ja lempeitä aina, myös he sodan käyneet. Toisen puolen (äidin) puhui vuosia myöhemmin ja sairastui muistisairauteen, mikä vähän muutti luonnetta, mun ei kiukkuiseksi, ja toisen puolen (isän) vaikeni, mutta ei koskaan myöskään antanut traumojensa vaikuttaa muihin. Ei tarvitse kadehtia tai mitään, mutta kyllä mä voin sanoa sen, että olen heille kiitollinen mitä antoivat. Meistä kukaan ei ole voinut vaikuttaa miten olemme tulleet lapsuudessa kohdelluksi, vaikka näiden traumojen ansiosta, mutta kyllä mun mielestä kiitos kuuluu heille jotka jättivät jälkeensä terveen ja turvallisen lapsuuden kaikesta huolimatta. Kaikille se ei ollut mahdollista, eikä sekään ole heidän syytä. Siihen aikaan ei saanut apua psyykkisiin juttuihin ja ilmapiiri oli lähinnä, että vaikene. Ihan turha verrata siinä mielessä.
Ördög kirjoitti:
Isoisä (äidin isä) .. Hän antoi minulle ja veljelleni punaisen tähtikokardin ja viiden ruplan setelin. Niiden edellisen haltijan maaliinen retki oli päättynyt isoisän viskaamaan käsikranaattiin Ilomantsin korvessa elokuussa 1944.
Kirjoitin aikaisemmin isoisästäni joka haavoittui 2 kertaa. Edelläkuvattuja tarinoita ei hänestä ole. Myöskään poikansa eli enoni ei tiedä mitään. Pappa kävi läpi koko kampanjan ja jäi henkiin. Eli heidän on täytynyt voittaa taisteluita tai puolustaa onnistuneesti. Veikkaan että pappa on joutunut ampumaan tosissaan. Ja koska hän oli normaali mies ja perheenisä, metsätyömies, hän ei ollut ylpeä siitä mitä teki ja ei siksi puhunut mitään. Hän teki sen mitä oli pakko tehdä pysyäkseen hengissä. Hän tuli takaisin painajaisunien kanssa. Ei dokannut, ei ollut huumekoukussa. Kuoli röökin aiheuttamaan syöpään 1973.
Tämä on vain minun arveluani.
Äitini vissiin tehtiin välirauhan aikana : - )
Minun äidiltäni kuoli molemmat vanhemmat.
Isän puolelta sodasta palasi kaksi yksikätistä mutta kaatuneita en tiedä.