Lue keskustelun säännöt.
Äiti ja aikuinen tytär aina yhdessä, onko mielestänne outoa?
12.06.2025 |
Mulla on lähipiirissä äiti ja hänen 26 v tyttärensä, jotka ovat aina yhdessä. Kummallakaan ei ole muita läheisiä ystäviä, siis tuttavia ja sukulaisia kyllä, mutta ei sellaisia hyviä ystäviä, joiden kanssa varsinaisesti viettäisivät vapaa-aikaa.
Olipa kyseessä sitten vapaapäivä, lomamatka, juhlat, mikä tahansa meno... Äiti ja tytär kulkevat yhdessä. Joskus mukana on muitakin perheenjäseniä, esim. perheen isä, mutta harvoin.
Tytär asuu kyllä omillaan, mutta on aina asunut lähellä lapsuuskotiaan, samalla kylällä, ja viettää yhä esim. viikonloput yleensä aina vanhempiensa luona.
Toisaalta on ihanaa, että on noin läheinen suhde. Toisaalta minusta tuossa on jotakin omituista. Jos ajattelen itseäni reilu parikymppisenä opiskelijana, niin en kyllä äidin kanssa kaksistaan kulkenut sukuloimassa, lenkkeilemässä ja ostoksilla... oli hiukan muut asiat mielessä.
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Jos mies liikkuisi äitinsä kanssa paljon kaikki paheksuisivat.
Äitinsä kanssa hengaileva mies on aina psyko:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas rakastaisin asua Italiassa juurikin sen perhekeskeisyyden takia. Mulle perhe ja läheisimmät sukulaiset on kaikki kaikessa. Siihen mukaan mahtuu tietysti ystäviä ja deittikuvioita, ei ne missään nimessä sulje toisiaan pois. Toki vähemmän tulee nähtyä läheisiä nykyään mutta ollaan silti superläheisiä keskenämme :) N33
No on se mielestäni vähän outoa. Minulla oli kaveriporukka, josta yksi oli ja luultavasti edelleen on TODELLA läheinen äitinsä kanssa. Oli täysin itsestäänselvyys, että hänen äitinsä oli mukana melkein joka paikassa. Ei ole varmaan yllätys, että ex-kaveri ei ollut (tuskin edelleenkään, sen perusteella mitä olen lukenut somesta) erityisen itsenäinen edes omilleen muutettuaan. Ei esimerkiksi uskaltanut (uskalla?) olla yksin kotona jne... Eikä hänelle ollut edes tapahtunut mitään traumaattista. Itse aina ihmettelin moista, kun minä olen teinistä asti ollut yksikseni kotona ja pärjännyt vallan mainiosti. Riitti että oli tarpeeksi rahaa. Myös tätä ennen olin ollut todella omatoiminen, siis todella, todella nuorena. Halusin itse oppia pyykinpesukoneen käytön ja pesin omat pyykkini omasta halustani ja laitoin kuivumaan (huom. hyvin nuorena), siivosin oman huoneen, vaihdoin lakanat... Ja tämä kaikki oli minulle maailman luonnollisinta. Siksi ihmettelen aikuisia, jotka eivät pärjää yksin eivätkä uskalla olla edes kotonaan itsekseen. Se on mielestäni hälyttävää.
On eri asia viettää aikaa vanhempien kanssa kuin olla *aina* heidän seurassaan. Tytär ei taida olla oikein itsenäistynyt ja jämähtänyt pikkuruisiin kotikuvioihin. Useimpia tämä turhauttaisi, koska eihän tällöin elämässä ole oikeaa vapautta.
Nuorten kehitykseen kuuluu ryhtyä katselemaan kodin ulkopuolelle, kaipaamaan itsenäistymistä ja ryhtyä etsimään kumppania, mutta tosiaan osa ei tähän pysty.
Lahkolaispiireissä taitaa olla muita yleisempää tämä pikkuruisiin kuvioihin jämähtäminen. Tyttärellä ei taida olla minkäänlaisia seurustelukuvioita, miten ne tuohon mahtuisivatkaan? Lahkolaisporukoissahan seurustelukuvioita vahditaan ankarasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta. Yks lapsuudenystävä, yks entinen kollega, ja sukulaisnainen tyttärineen. Kaikkia yhdistää se, että nuo lapset ovat vähän avuttomia, tarvitsevat sitä äitiä/isää ihan joka asiaan: kaikki päätökset ja mielipiteet vedetään vanhempien kautta (vielä kolmekymppisenäkin), ollaan myös tietyllä tavalla lellittyjä, eli äiti kuskaa ja korjaa, myös tukee taloudellisesti. Eivät siis pysty seisomaan omillaan aikuisenakaan.
Hyvä puoli on tietysti läheiset välit. Kuitenkin se lellityn rooli on useimmille aikuisille luotaantyöntävä, etenkin kun nämä ihmiset tuntuvat ottavan saman roolin myös muissa sosiaalisissa suhteissa. Siis odotetaan, että ystävät tai kollegat hoitavat ikävät asiat ja itse voidaan vain sluibata kyydissä. Ainoastaan tuo lapsuudenystävä on eri maata, on mukava viettää aikaa ja on todella maanläheinen ja ahkera vaikka onkin riippuvainen äidi
Oletko sinäkin siis kaksikymppinen? Kyllä minäkin jo näin nelikymppisenä kuskaan ja autan vanhempiani, mutta itsenäistyin teini-iässä henkisesti kuten ihmisen normaaliin kehitykseen kuuluu. Minulla on omat ystävät ja elämänpiiri, jonka keskiössä ei ole pelkästään äitini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta. Yks lapsuudenystävä, yks entinen kollega, ja sukulaisnainen tyttärineen. Kaikkia yhdistää se, että nuo lapset ovat vähän avuttomia, tarvitsevat sitä äitiä/isää ihan joka asiaan: kaikki päätökset ja mielipiteet vedetään vanhempien kautta (vielä kolmekymppisenäkin), ollaan myös tietyllä tavalla lellittyjä, eli äiti kuskaa ja korjaa, myös tukee taloudellisesti. Eivät siis pysty seisomaan omillaan aikuisenakaan.
Hyvä puoli on tietysti läheiset välit. Kuitenkin se lellityn rooli on useimmille aikuisille luotaantyöntävä, etenkin kun nämä ihmiset tuntuvat ottavan saman roolin myös muissa sosiaalisissa suhteissa. Siis odotetaan, että ystävät tai kollegat hoitavat ikävät asiat ja itse voidaan vain sluibata kyydissä. Ainoastaan tuo lapsuudenystävä on eri maata, on mukava viettää aikaa ja on todella maanläheinen ja ahkera vaikka onkin riippuvainen äidi
MIKSI?
Eikö se äitisi ollut aikuinen?
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä sitten olit 26v? Mitkä ne muut asiat oli mielessä?
Minä ainakin olin silloin naimisissa ja perustamassa omaa perhettä.
Äitini ei koskaan ollut paras ystäväni. Hänhän inhosi minua ja halusi päästä minusta eroon. Ja pääsikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta. Yks lapsuudenystävä, yks entinen kollega, ja sukulaisnainen tyttärineen. Kaikkia yhdistää se, että nuo lapset ovat vähän avuttomia, tarvitsevat sitä äitiä/isää ihan joka asiaan: kaikki päätökset ja mielipiteet vedetään vanhempien kautta (vielä kolmekymppisenäkin), ollaan myös tietyllä tavalla lellittyjä, eli äiti kuskaa ja korjaa, myös tukee taloudellisesti. Eivät siis pysty seisomaan omillaan aikuisenakaan.
Hyvä puoli on tietysti läheiset välit. Kuitenkin se lellityn rooli on useimmille aikuisille luotaantyöntävä, etenkin kun nämä ihmiset tuntuvat ottavan saman roolin myös muissa sosiaalisissa suhteissa. Siis odotetaan, että ystävät tai kollegat hoitavat ikävät asiat ja itse voidaan vain sluibata kyydissä. Ainoastaan tuo lapsuudenystävä on eri maata, on mukava viettää aikaa ja on todella maanläheinen ja ahkera vaikka onkin riippuvainen äidistään - mutta hän ei olekaan ihan niin lellitty k
Mun kohta eläkeikäisellä työkaverilla on nelikymppinen tytär, joka kysyy kaikki asiat äidiltään ja jonka asioita äiti hoitaa jatkuvasti. Siis oikeasti tämä nelikymppinen tytär, jolla itselläänkin on lapsia, soittelee äidilleen töihin lähes päivittäin kertoakseen, että on maha kipeä, mitähän lääkettä pitäisi ottaa tai kysyäkseen neuvoa, kun pankkitunnukset ei toimi tai vesimittari pitäisi tarkistaa tai kuinka hänen nyt kannattaisi toimia, kun toisaalta tekisi mieli ostaa se uusi sohva, mutta sitten Torissa oli myynnissä tämmöinen nojatuoli, niin...
Äitinsä sitten (työajalla!) selvittelee näitä asioita. Tytär soittaa usein äidilleen myös töihin, että käytkö kaupassa töiden jälkeen, toisitko viisi litraa maitoa, paahtoleipää ja jugurttia meille. Ja äiti käy. Eivät asu yhdessä, mutta lähellä toisiaan.
Mä tunnen tämän tyttären etäisesti ja olen tullut siihen tulokseen, että hänellä on jotakin aika vaikeita ongelmia. Olisiko jotain heikkolahjaisuutta tai tosi vaikeita nepsy-juttuja tms. Mutta ei ole kyllä ihan normaali mielestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä sinä sitten olit 26v? Mitkä ne muut asiat oli mielessä?
Olin nuorena seksuaalisesti aktiivinen.
Ap
ja nyt aktiivinen kyttäämään muiden elämää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On eri asia viettää aikaa vanhempien kanssa kuin olla *aina* heidän seurassaan. Tytär ei taida olla oikein itsenäistynyt ja jämähtänyt pikkuruisiin kotikuvioihin. Useimpia tämä turhauttaisi, koska eihän tällöin elämässä ole oikeaa vapautta.
Nuorten kehitykseen kuuluu ryhtyä katselemaan kodin ulkopuolelle, kaipaamaan itsenäistymistä ja ryhtyä etsimään kumppania, mutta tosiaan osa ei tähän pysty.
Lahkolaispiireissä taitaa olla muita yleisempää tämä pikkuruisiin kuvioihin jämähtäminen. Tyttärellä ei taida olla minkäänlaisia seurustelukuvioita, miten ne tuohon mahtuisivatkaan? Lahkolaisporukoissahan seurustelukuvioita vahditaan ankarasti.
Hm... Ai että jos haluaa elää itsenäisenä sinkkuna ni ei ole itsenäinen ku ei halua etsiä itselleen kumppania? Wtf? :D :D
"Mun kohta eläkeikäisellä työkaverilla on nelikymppinen tytär, joka kysyy kaikki asiat äidiltään ja jonka asioita äiti hoitaa jatkuvasti. Siis oikeasti tämä nelikymppinen tytär, jolla itselläänkin on lapsia, soittelee äidilleen töihin lähes päivittäin kertoakseen, että on maha kipeä, mitähän lääkettä pitäisi ottaa tai kysyäkseen neuvoa, kun pankkitunnukset ei toimi tai vesimittari pitäisi tarkistaa tai kuinka hänen nyt kannattaisi toimia, kun toisaalta tekisi mieli ostaa se uusi sohva, mutta sitten Torissa oli myynnissä tämmöinen nojatuoli, niin..."
Siis juuri tällaisia ovat nuo tuntemani henkilöt myös!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hm... Ai että jos haluaa elää itsenäisenä sinkkuna ni ei ole itsenäinen ku ei halua etsiä itselleen kumppania? Wtf? :D :D
Ai tytär, joka viettää kaiken aikansa äitinsä kanssa on muka itsenäinen sinkku :D
Aikamoisen pskanjauhannan mestari ainakin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hm... Ai että jos haluaa elää itsenäisenä sinkkuna ni ei ole itsenäinen ku ei halua etsiä itselleen kumppania? Wtf? :D :D
Ai tytär, joka viettää kaiken aikansa äitinsä kanssa on muka itsenäinen sinkku :D
En puhunut nyt hänestä vaan yleisesti naisista jotka haluaa elää sinkkuina :)
Minun anoppini ja kaksi tytärtään.
Vanhempi tytöistä opiskeli Helsingissä mutta kolmekymppiseksi asti meni aina viikonlopuiksi vanhemmilleen.
Toinen tekaisi jossain itsenäistymispuuskassa lapsen parikymppisenä, mutta parikymmentä vuotta palasi perheensä kanssa asumaan vanhempiensa luo.
Tytärten epäitsenäisyys ja aloitekycyttömyys ei mitenkään häiritse vanhempia. Ja jos häiritsee, he yrittävät tunkea näitä meille ja muille sukulaisille että me ns auttaisimme.
Eikä ole kyse mistään lämpimästä perheestä. Jokin omituinen takertumismalli vain kulkee suvussa. Anoppi ei itsekään ole itsenäistynyt äidistään, vaan koko ajan hakee tämän hyväksyntää ja mielipidettä kaikkeen - vaikka on itse jo isoäiti! Äärimmäisen sekaantuva sellainen.
On se musta vähän outoa, jos heillä ei ole muita sosiaalisia kontakteja kuin toisensa. Minäkin kyllä liikun äitini kanssa usein ja teemme yhdessä paljon asioita, jopa lomailua, mutta on meillä sitten omiakin ystäviä joiden kanssa vietämme aikaa. Tietysti olen jo paljon vanhempi kuin 26v. Tuon ikäisenä vietin kyllä paljon enemmän aikaa ystävieni kanssa kuin äidin.
Kyllä on taas merkillistä kun ei äitinsäkään kanssa saisi viettää aikaa, leimataan ties miksi riippuvaiseksi tai lusmuksi!
Vierailija kirjoitti:
En puhunut nyt hänestä vaan yleisesti naisista jotka haluaa elää sinkkuina :)
Tässä ei nyt keskustella sinun elämästäsi, vaan aloitusviestin tyttärestä, joka viettää kaiken aikansa äitinsä kanssa.
Jos haluat keskustella omasta elämästäsi, aloita siitä uusi keskutelu, katsotaan kiinnostaako se ketään.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän monta tällaista tapausta. Yks lapsuudenystävä, yks entinen kollega, ja sukulaisnainen tyttärineen. Kaikkia yhdistää se, että nuo lapset ovat vähän avuttomia, tarvitsevat sitä äitiä/isää ihan joka asiaan: kaikki päätökset ja mielipiteet vedetään vanhempien kautta (vielä kolmekymppisenäkin), ollaan myös tietyllä tavalla lellittyjä, eli äiti kuskaa ja korjaa, myös tukee taloudellisesti. Eivät siis pysty seisomaan omillaan aikuisenakaan.
Hyvä puoli on tietysti läheiset välit. Kuitenkin se lellityn rooli on useimmille aikuisille luotaantyöntävä, etenkin kun nämä ihmiset tuntuvat ottavan saman roolin myös muissa sosiaalisissa suhteissa. Siis odotetaan, että ystävät tai kollegat hoitavat ikävät asiat ja itse voidaan vain sluibata kyydissä. Ainoastaan tuo lapsuudenystävä on eri maata, on mukava viettää aikaa ja on todella maanläheinen ja ahkera vaikka onkin riippuvainen äidistään - mutta hän ei olekaan ihan niin lellitty k
Ainakin iso osa suurista ikäluokista on hyvinkin hallitsevia lasten suhteen ja tuppaavat puuttumaan asiaan kuin asiaan. Itsenäistyminen on ollut melkoista taistelua sellaisen vanhemman kanssa. Minun äiti soitti minulle vielä kun olin 30v että mitä aion tänään laittaa töihin päälle. Siis ihan oikeasti. Nyt 75-vuotiaana on jo hiukan oppinut olla puuttumatta ihan joka asiaan, mutta melkoista koulutusta se on vaatinut.
Älä puhu potaskaa ja yleistä. Itse ainakin tilanne oli toisin päin eli autoin äitiäni. Minä kuskasin, minä avustin, minä hoidin asioita.