Vapaa-ajan viinankäyttökin voi tuoda potkut
Suomessa on otettu työterveydessä käyttöön niin sanottu PEth-testi.
Se kertoo, onko henkilö käyttänyt edeltävinä viikkoina alkoholia ja kuinka paljon. Runsas ja pitkäaikainen alkoholinkäyttö voi näkyä testissä vielä neljä viikkoa lopettamisen jälkeen.
Viime kuukausina testi on herättänyt työntekijöissä kummastusta.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton edunvalvontapäällikkö Harri Pasanen kertoo saaneensa tänä vuonna pöydälleen tapauksia, joissa yksittäinen testitulos on johtanut ajokieltoon ja palkattomaan lomaan, jopa työsuhteen päättymiseen. Hän kertoi tästä myös AKT-lehdessä.
Meillä on tiedossa 510 tapausta, mutta todennäköisesti ilmiö on laajempi. Tyypillisesti kyse on siitä, että kuljettaja ei ole tiennyt testistä etukäteen, ja kun tulos on ollut koholla, on määrätty ajokielto. Koska kuljetusyrityksissä ei usein ole tarjolla muuta työtä, tilanne johtaa helposti palkanmaksun keskeytymiseen, Pasanen sanoo.
PEth-testi ei siis mittaa promilleja, vaan kertoo alkoholin käytöstä usean viikon ajalta. Seppälän mukaan tapauksissa työntekijä ei ole ollut päihtynyt eikä työssä ole ollut ongelmia.
Eli ihmiset on käyttänyt vapaa-ajalla alkoholia ja siitä niin sanotusti työnantaja rankaisee, Pasanen sanoo.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikähän on se juridinen peruste on irtisanomiselle, kun työntekijä ei ole ollut päihtynyt eikä työssä ole ollut ongelmia?
Varmaan sama kun että positiivisesta huumetestistä tulee kenkää vaikkei töissä olisi aineissa.
Alkoholi on laillista ja huumeet ei. Siinä on vissi ero.
Alkoholi vaikuttaa alentuneella ajokyvyllä myös sen jälkeen kun promilleja ei enää ole. Muista huumeista en tiedä mutta kannabis ei vaikuta enää sen jälkeen kun päihtymys on ohi mutta hajoamistuotteet näkyvät helposti viikon. Vapaa ajalla tapahtuneesta pössyttelystä on annettu potkuja. Nyt sama tulee alkoholille. Näin sitä duunaria kohdellaan. Et edes omalla ajallasi saa nauttia päihteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mikähän on se juridinen peruste on irtisanomiselle, kun työntekijä ei ole ollut päihtynyt eikä työssä ole ollut ongelmia?
Varmaan sama kun että positiivisesta huumetestistä tulee kenkää vaikkei töissä olisi aineissa.
Alkoholi on laillista ja huumeet ei. Siinä on vissi ero.
Ehkä tällä testaamisella ohjataan juuri huumeiden käyttöön. Kokaiini ja muutama muu kova aine näkyvät lyhyimmät ajat testeissä. Kokaiini taisi näkyä vain kaksi vuorokautta. Ei olisi ensimmäinen kerta kun päihteiden kanssa mennään ojasta allikkoon tyhmällä systeemillä. Ei ihmiset ala raittiiksi käskemällä.
Vasta oli juttu että suomessa on paljon venäläisiä rekkakuskeja. Niitä ei tietenkään testata koska venäläiset ovat tunnettuja raittiudestaan. Sillä ei ole mitään merkitystä tässä asiassa että ovat paljon halvempia kuin suomalaiset duunarit.
Ei pitäisi työnantajalle kuulua mitä tekee vapaa-ajalla kunhan on nolla promillea kun työ alkaa-
Ihan oikein! Alkoholi on vaarallinen päihde käyttäjälle ja käyttäjä taas vaarallinen muille. Kohtuukäyttöä ei ole, on vain haitallinen viihdekäyttö, josta seuraa helposti riippuvuus.
Vierailija kirjoitti:
Kuljetusalalla ainakin aiheellistakin. Ei krapulassa refleksit toimi.
Samaa mieltä. On eri asia kuin joku kaupan kassa tai siivooja.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti testi otetaan käyttöön eduskunnassakin.
Sen päivän ku näkis...
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikein! Alkoholi on vaarallinen päihde käyttäjälle ja käyttäjä taas vaarallinen muille. Kohtuukäyttöä ei ole, on vain haitallinen viihdekäyttö, josta seuraa helposti riippuvuus.
Miesoita juomista on suuri houkutus siirtyä vahvempiin. Ja kun se ei enä päihdytä riittävästi, mukaan tulevat muut päihteet ja huumeet.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää aika orwelilaista tosiaan. Hyvä että nousi esiin ja toivottavasti on liiton miehiä ja lakimiehet riitauttaa homman.
Ja ennen kuin kukaan taas selittää jupppoudesta niin itse juon 1-3 annosta per vuosi, mutten siltikään kannata valvontayhteiskuntaa ja työnantajien mielivaltaa. Luuletteko, että se valvonta tuohon jää kun kerran portti avataan?
Onhan meillä ollut vastaavalla logiikalla toimivat huumetestit jo pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pakkoko juoda noin paljon? Ei paljon säälitä jos joku tampio saa potkut alkoholin liikakulutuksen vuoksi.
Mitenköhän entinen pääministerimme Marin olisi testissä pärjännyt? Luultavasti iso osa päättäjistämme saisi potkut, jos heille tuo testi tehtäisiin.
Marinkin riekkui baareissa jatkuvasti.
Joo, muutaman kerran vuodessa, ei muutaman kerran kuukaudessa.
Marin asui baareissa. Olet unohtanut kuinka sen pääministeriyden aikana useampaan otteeseen pyyteli anteeksi sekoiluaan. Äläkä unohda sitä typerää huumetestiä, joka maailmalla note
Jos oikeasti etsii ne uutiset niin näitä juhlia oli harvemmin kuin kerran kahdessa kuukaudessa. Yhdestä ja samasta kyllä vaahdottiin uudestaan ja uudestaan. Tuliko siitä sulle käsitys että jatkuvasti jossain oli? Huvittavaa.
Hienoa. Kohdentuu siihen 25%:iin perussuomalaisista, jotka viitsivät joskus käydä töissä. Kohta persujen työttömyys on 100%. Ja edelleenkin ne tolvanat äänestää persuja :D
Vierailija kirjoitti:
Ei alkoholisteja kuulu Hyssälä. Samainen testi tupakoijille
Unohdit herkuilla mässäilijät ja lihavat.
Olen itse esimies ja minusta tämä on ihan typerä juttu. Ei mulle kuulu, eikä kiinnosta mitä työntekijät vapaallaan tekevät. Jos työt hoituu niin muulla ei ole väliä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää aika orwelilaista tosiaan. Hyvä että nousi esiin ja toivottavasti on liiton miehiä ja lakimiehet riitauttaa homman.
Ja ennen kuin kukaan taas selittää jupppoudesta niin itse juon 1-3 annosta per vuosi, mutten siltikään kannata valvontayhteiskuntaa ja työnantajien mielivaltaa. Luuletteko, että se valvonta tuohon jää kun kerran portti avataan?
Onhan meillä ollut vastaavalla logiikalla toimivat huumetestit jo pitkään.
Itse ainakin allekirjoitin luvan, että huumetestin saa tehdä työhöntulotarkastuksessa. Ei niitä ilmoittamatta tehdä.
Kenenkään ei tarvitse eikä pidä ryypätä monta annosta päivässä. Joka näin tekee, on alkoholisti ja pitää panna pakkohoitoon.
Kännäämistä pidetään joissain piireissä asiallisena tapana viettää vapaa-aikaa, mutta ei se ole yhtään hyväksyttävämpää kuin kokan nuuskaaminen tai piikkihuumeiden vetäminenkään. Tai kannabiksen poltto, joka etenkin murrosikäisillä laukaisee psykoosisairauksia. Kehittyvät aivot ei kaipaa kemikaaleja.
Totta. Kävin ihan muusta syystä lääkärissä. Ennen (WTF) etä?😳lääkäriaikaa käytävä labrassa.
Koko etävastaanoton jankkas ihan muusta kuin vaivastani. Etävastaanotto tässä ongelmassa oli ihan pilipaliläpihuutohomma. Turha.
Menin yksityiselle ja maksoin alkututkimukset (noin 500e) ja sain lähetteen keskussairaalaan. Leikkaus on tulossa. Vaiva on olkaluussa-niskassa.
Ihme puoskarointia.
Teen töitä 8-10 tuntua päivässä ilman poissaoloja.
Jos alkoholismin saisi kitketyksi tästä maasta, meillä olisi ihanaa. Tällä hetkellä, kun kymmenesosa väestöstä on alkkiksia ja kiusaa keskimäärin yhdeksää lähimmäistään, kaikki kärsivät juomisen aiheuttamista ongelmista.
Ja me kaikki maksamme niistä, koska puolet sotesektorin duuneista liittyy alkoholismiin. Puolet poliisin, päivystysten, pelastuslaitosten, vankeihoidon ja oikeuslaitoksen, puolet terveydenhoidon, lastensuojelun ja sosiaalitoimen jutuista johtuu siitä, että joku ryyppää rahansa ja kiusaa läheisiään. Jopa puolet työtapaturmista. Puolet liikenneonnettomuuksista.
Perkele, että joku tuota aivotonta elämäntapaa vielä puolustelee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tää aika orwelilaista tosiaan. Hyvä että nousi esiin ja toivottavasti on liiton miehiä ja lakimiehet riitauttaa homman.
Ja ennen kuin kukaan taas selittää jupppoudesta niin itse juon 1-3 annosta per vuosi, mutten siltikään kannata valvontayhteiskuntaa ja työnantajien mielivaltaa. Luuletteko, että se valvonta tuohon jää kun kerran portti avataan?
Onhan meillä ollut vastaavalla logiikalla toimivat huumetestit jo pitkään.
Itse ainakin allekirjoitin luvan, että huumetestin saa tehdä työhöntulotarkastuksessa. Ei niitä ilmoittamatta tehdä.
Tämä labrakoe muuten tehtiin ihan muiden mukana.
Suuntaus on hirvittävä. Ja sanon tämän absolutistina. Kontrolliyhteiskunta ja pisteytysjärjestelmä on täällä.