Olen todennut, että täysin erilaisista taustoista tulevien parisuhde ei kestä

Ei tsiusus, että ihmiset jaksaa nostaa itseään jalustalle kuvitellen olevansa jotan niin ylevää ja parempaa kuin duunaripuolisonsa.. huh huh.

Laittakaapa emppiirinen tutkimuksenne pöydälle, jossa osoitatte, että akateeminen ei voi olla alkoholisti, hakkaaja ja pöljä puoliso?

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Näin just! Omituista, et edelleen halutaan karsinoida ihmisiä, kuten luokkayhteiskunnassa!!

Eri taustoista tulevilla voi silti olla samanlainen elämänkatsomus ja arvomaailma. Olisi melko tylsää, jos vanhemmat ja sukulaiset määrittelisvät kohtaloni sen sijaan, että tekisin sen itse.

Itse olen ylemmän keskiluokan varakkaasta suvusta, jossa kaikki ovat akateemisiä menestyneitä ihmisiä, vanhaa rahaa. Jo isoisovanhempani olivat akateemisia. On professoreita ja muita. Itse olen aika matalasti koulutettu, mutta olen kuitenkin ihan fiksu ihminen ja kokopäivätöissä. Olen tavannut huippukoulutetun miehen, joka aiheuttaa minulle valtavan alemmuuskompleksin, vaikka olenkin hyvästä suvusta. Mitä mieltä, lopetanko tämän suhteen jo alkuunsa, ennen kuin tunteeni kehittyvät pidemmälle? Hän kyllä saisi naisen kuin naisen ihan mistä tahansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetään niitä suuria linjoja ja yleistyksiä. Ja siinä

"Mielestäni on turha alkaa alentuvaksi. Tämä on vapaamuotoinen keskustelupalsta jossa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan. Olisi hirvittävän tylsä jutella pelkästään tilastollisista faktoista."

Näin on. Täällä aina joku huutelee tilastojen perään. Mut ainoa tapa, millä voimme elämäämme pohtia, on ne omat kokemukset. Ja niitä heijastella sit vaikka tilastoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetä

Tilatot ruokkivat vain ennakkoluuloja. Ongelma eivät ole sosiaaliset taustat, vaan se mistä syistä ihmiset ajautuvat parisuhteisiin. Vähemmistön kriteerilistalla komeilevat kärjessä arvot.

Vierailija kirjoitti:

Ei tsiusus, että ihmiset jaksaa nostaa itseään jalustalle kuvitellen olevansa jotan niin ylevää ja parempaa kuin duunaripuolisonsa.. huh huh.

Laittakaapa emppiirinen tutkimuksenne pöydälle, jossa osoitatte, että akateeminen ei voi olla alkoholisti, hakkaaja ja pöljä puoliso?

Eihän kukaan nyt sanonut, ettei voisi olla. Ja akateemiset tietää, että joka säännöllä on poikkeus (ehkä kaikki muutkin tietää?). 

Mutta ihan tekemättä asiasta tutkimusta, mutta eläneena aika monenlaisissa ympäristöissä ympäri Suomen, sanoisin, että keskimääräisin juu, ei välttämättä kauhean kaukaa haettu, että korkeakoulutetut miehet panostaa jälkikasvunsa hyvinvointiin enemmän kuin vähemmänkoulutetut miehet. Kyse ei ole niinkään rahasta, vaan ajankäytöstä ja huomion suuntaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylemmän keskiluokan varakkaasta suvusta, jossa kaikki ovat akateemisiä menestyneitä ihmisiä, vanhaa rahaa. Jo isoisovanhempani olivat akateemisia. On professoreita ja muita. Itse olen aika matalasti koulutettu, mutta olen kuitenkin ihan fiksu ihminen ja kokopäivätöissä. Olen tavannut huippukoulutetun miehen, joka aiheuttaa minulle valtavan alemmuuskompleksin, vaikka olenkin hyvästä suvusta. Mitä mieltä, lopetanko tämän suhteen jo alkuunsa, ennen kuin tunteeni kehittyvät pidemmälle? Hän kyllä saisi naisen kuin naisen ihan mistä tahansa. 

Sulla on todennäköisesti geneettisesti ja sosiaalisesti kaikki se, mitä mies hakee. No worries. Toisin päin (jos olisit mies) voisi olla haasteellista, jos sulla ei ole päämäärää. Hän todennäköisesti hakee statusta ja olet varmasti aivan hyvä statusvaimo, jos tulot tulee mieheltä,

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylemmän keskiluokan varakkaasta suvusta, jossa kaikki ovat akateemisiä menestyneitä ihmisiä, vanhaa rahaa. Jo isoisovanhempani olivat akateemisia. On professoreita ja muita. Itse olen aika matalasti koulutettu, mutta olen kuitenkin ihan fiksu ihminen ja kokopäivätöissä. Olen tavannut huippukoulutetun miehen, joka aiheuttaa minulle valtavan alemmuuskompleksin, vaikka olenkin hyvästä suvusta. Mitä mieltä, lopetanko tämän suhteen jo alkuunsa, ennen kuin tunteeni kehittyvät pidemmälle? Hän kyllä saisi naisen kuin naisen ihan mistä tahansa. 

Olen samaa mieltä kuin tuo, joka kirjoitti no worries. Mutta alemmuuskompleksisi voi muodostua ongelmaksi pitkän päälle, jos miehesi on sen tyyppinen, että käyttää sitä hyväkseen. 

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tästä aiemmin päivällä aloituksen (Luokkaero parisuhteessa), mutta se ei oikein ottanut tulta. 

Mutta nämä kokemukset ovat juuri sitä samaa mistä tutkijakin kirjoitti. Lasten saamisen jälkeen ymmärtää, että monet tavat ja tottumukset, joita itse pitää "normaaleina", ovatkin toisenlaisesta taustasta tulevalle vieraita. Esimerkiksi naisen paikka on duunariperheissä hoitaa lapsia ja velvollisuuksia, kun taas mies jatkaa elämäänsä kuin lapsia ei olisikaan eli velvollisuudet jäävät äidille kuten ne jäivät lapsuudenperheessä. Tutkijan mukaan tämä on yksi syy sille, ettei parisuhde kiinnosta duunaritaustaisia naisia, jotka ovat tehneet luokkanousun. He eivät koe saavansa tällaisesta mallista kuin haittoja. Ja onhan se helpompi elää yksin lasten kanssa kuin miehen kanssa, joka ei ole ottanut aktiivisen ja perhekeskeisen miehen roolia, vaan on kuin palveltava teini-ikäinen. Palstalla on ollut todella paljon sellaisia kommentteja, va

No en tiedä, mikä vaikutus kaikkineen on lapsuuden perhe ja kuin kauas perhehistoria vaikuttaa.

Meillä mieheni isä kävi yliopiston, hänen vanhempansa olivat kauppiaita. Mieheni oli aikoinaan kovasti menossa korkeakouluun, mutta sitten se jäi. Anoppini aloitti yliopiston, mutta jätti sen kesken avioliiton myötä. 

Omassa perheessä tääs äiti ei käynyt kouluja, oli kyl pianisti. Isäni DI. Isovanhemmat klassisen musiikin ammattilaisia ja sotilaita, pappeja, opettajia...

Minä olen maisteri. Naimisissa olemme olleet yli 30v. 

Olennaista on ollut yhteiset arvot liittyen perheeseen ja perinteisiin. Ne ovat varmaan ne tärkeimmät asiat, millä olemme elämän karikot selvittäneet. 

Lapsemme on korkeakoulutettu.

Asia ei siis ole niin yksoikoinen. 

"Näin on. Täällä aina joku huutelee tilastojen perään. Mut ainoa tapa, millä voimme elämäämme pohtia, on ne omat kokemukset. Ja niitä heijastella sit vaikka tilastoihin."

Olen eri, mutta aika erikoinen on mielestäni ajatus, jonka tässä esität. Oletko ihan oikeasti tuota mieltä vai kirjoititko sen ajattelemattomasti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylemmän keskiluokan varakkaasta suvusta, jossa kaikki ovat akateemisiä menestyneitä ihmisiä, vanhaa rahaa. Jo isoisovanhempani olivat akateemisia. On professoreita ja muita. Itse olen aika matalasti koulutettu, mutta olen kuitenkin ihan fiksu ihminen ja kokopäivätöissä. Olen tavannut huippukoulutetun miehen, joka aiheuttaa minulle valtavan alemmuuskompleksin, vaikka olenkin hyvästä suvusta. Mitä mieltä, lopetanko tämän suhteen jo alkuunsa, ennen kuin tunteeni kehittyvät pidemmälle? Hän kyllä saisi naisen kuin naisen ihan mistä tahansa. 

Sulla on todennäköisesti geneettisesti ja sosiaalisesti kaikki se, mitä mies hakee. No worries. Toisin päin (jos olisit mies) voisi olla haasteellista, jos sulla ei ole päämäärää. Hän todennäköisesti hakee statusta ja olet varmasti aivan hyvä statusvaimo, jos tulot tulee mieheltä,

Kiitos! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, miten tämä miehesi tausta näkyy/ilmenee. 

Hyvä kysymys, eikä ihan helppo vastata. Mutta sellainen toisten kohtelias huomioon ottaminen on ehkä yksi oleellisin.

vaikkapa kaupassa hän ei osaa sanoa ystävällisesti, että anteeksi, pääsisinkö ohi, vaan huokailee ja kiertää tai vaihtoehtoisesti jopa vähän kiilaa kärryillä. Ei osaa käyttäytyä luontaisen sulavasti sosiaalisissa tilanteissa, alkaen ravintolassa käymisestä, ei suju oikein paikan valinta tai tarjoilijan kanssa keskustelu. Siis hän saa ne asiat hoidettua mutta sillä tavalla kuin ne hoitaa ihminen, joka on opetellut taidon aikuisena. Hän ei osannut kattaa pöytää kun tavattiin, ei avannut ovia iäkkäämmille.. Ja rahan käytössä on sellaisia piirteitä, että näkee hänen viettäneen materiaalisesti niukan lapsuuden, muuten kyllä turvallisen ja hyvän. Mutta nykyisin hän on asemassa, jo

Älykkyyden lapset kuulemma perivät äidiltään. Tai koulutustason. Tämä näkyy meidän perheessä ja hyvä niin.

Olen seurustellut ja ollut naimisissa parin yläluokasta tulleen kanssa. Ongelmana heidän kanssaan on, että he eivät hahmota, mistä rahat tulevat, esim. työnteosta suurimmalla osalla meistä. He eivät kuitenkaan vielä ole perinet mitään joten oletus heillä on että "joku maksaa" eli kumppani. 

Vierailija kirjoitti:

"Enpä ole törmännyt tähän tutkimukseen, mutta mielenkiintoista omista lähtökohdistani. Haluaisitko vinkata kirjoittajan tai vaikka otsikon, niin löytyy? "

Laura Kolbe ja Katriina Järvinen ovat kirjoittaneet useampia kirjoja luokkaeroista ja yksi niistä käsittelee parisuhdetta. En ole varma oliko se Katriina Järvinen, jota tuossa NYT-liitteen laajassa jutussa aikoinaan haasteltiin tutkimuksensa tiimoilta. Siinä käytiin läpi keskeisiä eroja, joita luokkatausta tuottaa, parisuhdenäkökulma oli yksi useammista. Se juttu tuli välittömästi mieleeni, kun tänne ensimmäistä kertaa tulin, sillä palsta on täynnä tekstejä miehistä, jotka eivät osallistu perhe-elämään samalla tavoin kuin itse olen nähnyt miesten osallistuvan. Sellainen maailma on täysin vieras minulle, missä mies lähtee poikien kanssa reissuille eikä perheen kanssa. Ja kun olen joskus kirjoittanut oman perheeni ja kaikkien tuntemieni perheiden perhekeskeisyydestä (ml. lasteni perhe

Laura Kolbelta muista takavuosina tutkimuksen, jonka tuloksena oli, että toisinaan alikouluttautuneista suvuista voi nousta joku koulutuksen kautta ylempään keskiluokkaan, mutta nämä nousujohteiset usein sammuu nopeaan. 

90. Jos olet maisteri, niin varmaankin ymmärrät, että perhetaustan ja yhteiskuntaluokan asemaa on tutkittu. Sinun taustasi vaikuttaa olevan suomalaisittain tyypillinen eli keskiluokkainen. Seilataan vähän ylemmän ja alemman keskiluokan välillä kuten porvariperheissä yleensä.

Suomessa hierarkiat ovat paljon matalampia kuin monissa muissa maissa ja hyvinvointivaltio on tasannut niitä entisestään. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylemmän keskiluokan varakkaasta suvusta, jossa kaikki ovat akateemisiä menestyneitä ihmisiä, vanhaa rahaa. Jo isoisovanhempani olivat akateemisia. On professoreita ja muita. Itse olen aika matalasti koulutettu, mutta olen kuitenkin ihan fiksu ihminen ja kokopäivätöissä. Olen tavannut huippukoulutetun miehen, joka aiheuttaa minulle valtavan alemmuuskompleksin, vaikka olenkin hyvästä suvusta. Mitä mieltä, lopetanko tämän suhteen jo alkuunsa, ennen kuin tunteeni kehittyvät pidemmälle? Hän kyllä saisi naisen kuin naisen ihan mistä tahansa. 

Kerrohan ihan mielenkiinnosta, millä tavoin akateemisia sinun isoisovanhempasi olivat? Minun isovanhempani opiskelivat jossain Helsingin opistossa (?) joka edelsi Helsingin yliopistoa. Mutta käsittääkseni se ei vielä oikea yliopisto ollut. Iso-isoisäni taas oli Helsingistä ja diplomi-insinööri ja sekin on hämärän peitossa missä koulussa opiskeli sen tutkinnon. Että vahvasti akateeminen suku on mutta miten teillä voi olla noin monessa polvessa esim professoreita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä se alemmuudentunne huokaus..

Mun mies jolla duunaritausta, on tosi hyvässä asiantuntijatyössä ja tienaakin mua paljon enemmän.

Mutta hänellä ei ole mitään ajatusta esim uralla etenemisestä, eikä luontaista pyrkimystä päästä parempaan asemaan. Sellainen nöyrä orjamentaliteetti vaikka olisi kykyjä vaikka mihin.

Eivät kaikki akateemisetkaan miehet ole uraorientoituneita. 

No ei, mutta ehkä sellainen ajatus että pyritään aina parhaimpaan mahdolliseen mitä voidaan.. siis kaikilla elämänalueilla. Kuten kehitetään itseä, huolehditaan itsestä ja asioista jne.

Lasteni ikäluokassa (30-40v.) löytyy lähistöltä vain näitä opiskelleita, uraa tekeviä, mutta samaan aikaan lapsiinsa ja avioliittoonsa paneutuvia. Tästä näkökulmasta tämä ikäluokka on ihan paras ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Minulle maantieteellinen välimatka ja maakuntaerot on isompi kynnys kuin perhetausta tai koulutus.

Minulle lounaissuomalaisena avioliitto savolaisen opiskelukaverin ja kollegan kanssa törmäsi ylittämättömään kulttuurimuuriin.

Toinen puolisoni on maanviljelijä ja duunari samalta seudulta kuin minä. Yhteiselämä ja kommunikaatio on sujunut jo yli 20 vuotta.

 

Mihin sinulla tän savolaisen kanssa elämä törmäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ylemmän keskiluokan varakkaasta suvusta, jossa kaikki ovat akateemisiä menestyneitä ihmisiä, vanhaa rahaa. Jo isoisovanhempani olivat akateemisia. On professoreita ja muita. Itse olen aika matalasti koulutettu, mutta olen kuitenkin ihan fiksu ihminen ja kokopäivätöissä. Olen tavannut huippukoulutetun miehen, joka aiheuttaa minulle valtavan alemmuuskompleksin, vaikka olenkin hyvästä suvusta. Mitä mieltä, lopetanko tämän suhteen jo alkuunsa, ennen kuin tunteeni kehittyvät pidemmälle? Hän kyllä saisi naisen kuin naisen ihan mistä tahansa. 

Sulla on todennäköisesti geneettisesti ja sosiaalisesti kaikki se, mitä mies hakee. No worries. Toisin päin (jos olisit mies) voisi olla haasteellista, jos sulla ei ole päämäärää. Hän todennäköisesti hakee statusta ja olet varmasti aivan hyvä statusvaimo, jos tulot tulee miehe

Itse en kyllä olisi iloinen jos mies haluaisi minusta statusvaimon. Tosin eipä minusta sellaista saisikaan kun mitään statusta ei minulla ole, mutta hyvin surullinen on maailma, jossa sellaisilla asioilla kuin rakkaudella ja kiintymyksellä ei ole merkitystä vaan puolisoon suhtaudutaan vähän niin kuin autoon tai johonkin muuhun esineeseen.