Olen todennut, että täysin erilaisista taustoista tulevien parisuhde ei kestä

Eniten vaikuttaa kuitenkin persoonallisuus, mielenkiinnon kohteet ja arvot. Vain juntilla vaikuttaa lapsuuden perhe noin paljon.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tästä aiemmin päivällä aloituksen (Luokkaero parisuhteessa), mutta se ei oikein ottanut tulta. 

Mutta nämä kokemukset ovat juuri sitä samaa mistä tutkijakin kirjoitti. Lasten saamisen jälkeen ymmärtää, että monet tavat ja tottumukset, joita itse pitää "normaaleina", ovatkin toisenlaisesta taustasta tulevalle vieraita. Esimerkiksi naisen paikka on duunariperheissä hoitaa lapsia ja velvollisuuksia, kun taas mies jatkaa elämäänsä kuin lapsia ei olisikaan eli velvollisuudet jäävät äidille kuten ne jäivät lapsuudenperheessä. Tutkijan mukaan tämä on yksi syy sille, ettei parisuhde kiinnosta duunaritaustaisia naisia, jotka ovat tehneet luokkanousun. He eivät koe saavansa tällaisesta mallista kuin haittoja. Ja onhan se helpompi elää yksin lasten kanssa kuin miehen kanssa, joka ei ole ottanut aktiivisen ja perhekeskeisen miehen roolia, vaan on kuin palveltava teini-ikäinen. Palstalla on ollut todella paljon sellaisia kommentteja, va

Iluusiosi siitä että yläluokkaiset miehet olisivat jotenkin parempia ja kiinnostavampia on väärä. Päin vastoin, he vasta rasittavia usein ovatkin. Misogynistisiä hekin, omalla tavallaan. 

Anaalisointi ei muutenkaan tuota mitään vastauksia. Ei kannata lähteä tuolle linjalle ollenkaan.

Kuule ap, kyllä sun on viisainta olla yksin! Meinaan ku sinä et sopeudu. 

Minä oon alkoholistiduunarien kasvatti, henkistä-ja fyysistä väkivaltaa. Mun mies perheestä, jossa viikonloppukaljottelua, turvalliset, rakastavat vanhemmat. On oltu naimisissa 20 vuotta. Alkuun yhessä istuttiin terapiassa mun traumojen vuoksi, jotta mies oppii ymmärtämään, loput kävin yksin. 2 tasapainoista lasta. Emme käytä juurikaan alkoholia, saatika riitele, varsinkaan humalassa. Meillä asiat puhutaan, ei riidellä. 

Sama kokemus. Arkiset tavat tuntuu käsittämättömiltä. Kuten että viikonlopun hyvä ruokailu on että tilataan Woltista ja syödään  telkkarin ääressä.

Ja ihan koko ajan on telkkari päällä muutenkin. Minä haluaisin jutella päivän tapahtumista ja se on musta ihan normijuttu, mutta tämä vain katsoo telkkaria tai kännykkää.

Hirveän usein käyttää aikaa johonkin ihan idioottimaiseen, kuten selaa tyhjänpäiväisiä videoita kännykästä tai jopa pelaa kännykkäpelejä. Mikä voi olla turhempaa, aikuisella ihmiselle?

Jos on joku juhla, ei laiteta pöytää ja seurustella sen ympärillä, vaan on jotkut sipsipussit pöydällä ja niitä jokainen omissa oloissaan syö. Lapset saa vaan pelata omissa huoneissaan  eikä kannusteta harrastamaan, urheilemaan tms.

Kun käytiin ensi kerran hänen äitinsä luona vierailulla, ei edes tarjonnut mitään, vaan sielläkin tilattiin Woltista ja syötiin sohvalla.🙄

Tavallaan tosi mukavaa ja rentoa porukkaa mutta tää kaikki häiritsee paljon...

"Enpä ole törmännyt tähän tutkimukseen, mutta mielenkiintoista omista lähtökohdistani. Haluaisitko vinkata kirjoittajan tai vaikka otsikon, niin löytyy? "

Laura Kolbe ja Katriina Järvinen ovat kirjoittaneet useampia kirjoja luokkaeroista ja yksi niistä käsittelee parisuhdetta. En ole varma oliko se Katriina Järvinen, jota tuossa NYT-liitteen laajassa jutussa aikoinaan haasteltiin tutkimuksensa tiimoilta. Siinä käytiin läpi keskeisiä eroja, joita luokkatausta tuottaa, parisuhdenäkökulma oli yksi useammista. Se juttu tuli välittömästi mieleeni, kun tänne ensimmäistä kertaa tulin, sillä palsta on täynnä tekstejä miehistä, jotka eivät osallistu perhe-elämään samalla tavoin kuin itse olen nähnyt miesten osallistuvan. Sellainen maailma on täysin vieras minulle, missä mies lähtee poikien kanssa reissuille eikä perheen kanssa. Ja kun olen joskus kirjoittanut oman perheeni ja kaikkien tuntemieni perheiden perhekeskeisyydestä (ml. lasteni perheet), minua on pidetty trollina, joka valehtelee. Niin kaukana maailmat voivat toisistaan olla, vaikka väitetään, että kaikki suomalaiset ovat yhtä ja samaa keskiluokkaa.

Ja sitten vielä se alemmuudentunne huokaus..

Mun mies jolla duunaritausta, on tosi hyvässä asiantuntijatyössä ja tienaakin mua paljon enemmän.

Mutta hänellä ei ole mitään ajatusta esim uralla etenemisestä, eikä luontaista pyrkimystä päästä parempaan asemaan. Sellainen nöyrä orjamentaliteetti vaikka olisi kykyjä vaikka mihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tästä aiemmin päivällä aloituksen (Luokkaero parisuhteessa), mutta se ei oikein ottanut tulta. 

Mutta nämä kokemukset ovat juuri sitä samaa mistä tutkijakin kirjoitti. Lasten saamisen jälkeen ymmärtää, että monet tavat ja tottumukset, joita itse pitää "normaaleina", ovatkin toisenlaisesta taustasta tulevalle vieraita. Esimerkiksi naisen paikka on duunariperheissä hoitaa lapsia ja velvollisuuksia, kun taas mies jatkaa elämäänsä kuin lapsia ei olisikaan eli velvollisuudet jäävät äidille kuten ne jäivät lapsuudenperheessä. Tutkijan mukaan tämä on yksi syy sille, ettei parisuhde kiinnosta duunaritaustaisia naisia, jotka ovat tehneet luokkanousun. He eivät koe saavansa tällaisesta mallista kuin haittoja. Ja onhan se helpompi elää yksin lasten kanssa kuin miehen kanssa, joka ei ole ottanut aktiivisen ja perhekeskeisen miehen roolia, vaan on kuin palveltava teini-ikäinen. Palstal

Iluusiosi siitä että yläluokkaiset miehet olisivat jotenkin parempia ja kiinnostavampia on väärä. Päin vastoin, he vasta rasittavia usein ovatkin. Misogynistisiä hekin, omalla tavallaan. 

Anaalisointi ei muutenkaan tuota mitään vastauksia. Ei kannata lähteä tuolle linjalle ollenkaan.

 

nyt piti kyllä lukea tosi syvältä rivien välistä että tällaisen johtopäätöksen sai tehtyä. Ja toisaalta osoitit selvästi, että et tunne ilmiötä: miehen koulutustaso korreloi positiivisesti sen kanssa, kuinka paljon vastuuta hän ottaa lasten hoivasta, monen maan aineistolla. Tätä ei sinun mielipiteesi muuta.

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä se alemmuudentunne huokaus..

Mun mies jolla duunaritausta, on tosi hyvässä asiantuntijatyössä ja tienaakin mua paljon enemmän.

Mutta hänellä ei ole mitään ajatusta esim uralla etenemisestä, eikä luontaista pyrkimystä päästä parempaan asemaan. Sellainen nöyrä orjamentaliteetti vaikka olisi kykyjä vaikka mihin.

Eivät kaikki akateemisetkaan miehet ole uraorientoituneita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä se alemmuudentunne huokaus..

Mun mies jolla duunaritausta, on tosi hyvässä asiantuntijatyössä ja tienaakin mua paljon enemmän.

Mutta hänellä ei ole mitään ajatusta esim uralla etenemisestä, eikä luontaista pyrkimystä päästä parempaan asemaan. Sellainen nöyrä orjamentaliteetti vaikka olisi kykyjä vaikka mihin.

Eivät kaikki akateemisetkaan miehet ole uraorientoituneita. 

No ei, mutta ehkä sellainen ajatus että pyritään aina parhaimpaan mahdolliseen mitä voidaan.. siis kaikilla elämänalueilla. Kuten kehitetään itseä, huolehditaan itsestä ja asioista jne.

Vierailija kirjoitti:

Kuule ap, kyllä sun on viisainta olla yksin! Meinaan ku sinä et sopeudu. 

Minä oon alkoholistiduunarien kasvatti, henkistä-ja fyysistä väkivaltaa. Mun mies perheestä, jossa viikonloppukaljottelua, turvalliset, rakastavat vanhemmat. On oltu naimisissa 20 vuotta. Alkuun yhessä istuttiin terapiassa mun traumojen vuoksi, jotta mies oppii ymmärtämään, loput kävin yksin. 2 tasapainoista lasta. Emme käytä juurikaan alkoholia, saatika riitele, varsinkaan humalassa. Meillä asiat puhutaan, ei riidellä. 

Näitä on aina niin ihana lukea. Mun lapset on todistaneet melkoista riitelyä pienenä mun ja ex-miehen väillä. Sittemmin erolapsia, mutta tasaisempaa elämää. Hyvätuloisia ja korkeakoulutettuja olemme. Mutta tulee mietittyä, että minkälaisia meidän lapset osaa olla sitten aikuisina. Aina kiva kuulla, että ns. huonommistakin lähtökohdista on osattu rakentaa hyvää, kunhan on elämänasenne kohdallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten vielä se alemmuudentunne huokaus..

Mun mies jolla duunaritausta, on tosi hyvässä asiantuntijatyössä ja tienaakin mua paljon enemmän.

Mutta hänellä ei ole mitään ajatusta esim uralla etenemisestä, eikä luontaista pyrkimystä päästä parempaan asemaan. Sellainen nöyrä orjamentaliteetti vaikka olisi kykyjä vaikka mihin.

Eivät kaikki akateemisetkaan miehet ole uraorientoituneita. 

Voi jeesus ei tietenkään KAIKKI OLE, mutta SUUREMMALLA TODENNÄKÖISYYDELLÄ ne on. Voi apua teitä.

Vierailija kirjoitti:

Toimii, jos kummatkin ovat käsitelleet menneisyytensä. Miehet eivät sitä yleensä tee. 

 

Huomattu. Miehet eivät pääse menneistä suhteistaan eteenpäin. En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa. Ensimmäinen exäni ei päässyt minusta yli, vaikka olin jo uudessa suhteessakin. Mietin jo monesti lähestymiskiellon hankkimista. Toinen taas eli kokoajan edellisissä suhteissaan. Ei varmaan ollut asiaa mitä ei olisi näistä kertonut. Itse en taas puhunut exästäni mitään. Ei ollut mitään tarvetta tai halua.

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta joku voi ajatella niinkin että se lapsuudenperhe oli enemmän varoittava esimerkki. Että sellaista ei ainakaan itse halua. Oma mieheni on duunariperheestä jossa on ollut alkoholiongelmaakin. Itse olen akateemisesta ja korkean elintason lapsuudenkodista. Mieheni lähti siitä lapsuudenkodista jo 16-vuotiaana ja on rakentanut elämänsä monin tavoin ihan tyhjästä, siinä missä minä sain aika hyvän alun omalle elämälle ihan vain syntymällä omille vanhemmilleni. Arvostan miestäni aivan valtavasti. Hän on ollut niin ahkera ja sinnikäs, on tietysti edelleen, ja onkin päässyt hyvään asemaan ihan omilla avuillaan. 

Jep. Mieheni on kouluttamattomasta maalaisperheestä, jonka elinkeino oli maatalous. Koulutusta ei arvostettu, kaikki kouluja käyneet oli ilkeitä herraskaisia. Mieheni halusi mennä lukioon, anopin mielestä sellainen oli turhaa ajanhukkaa. Mies meni kuitenkin, maksoi kirjat itse ja  jatkoi siitä eteenpäin, tapasimme, kannustin opiskeluissa edelleen ja nyt miehellä on kuusinumeroinen vuositulo. Nyt nämä eläkeläiset on katkeria ja kateellisia, pyytävät rahaa ja haukkuvat kun sitä ei anneta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Minäkin kokeilin duunariperheen poikaa, toki fiksua, mutta sellaiset kotoa opitut junttius, lyhytnäköisyys ja huonot elämäntavat eivät karisseet edes yliopistossa, eikä yliampuva kompensointi auttanut. Enää en ryhdy ymmärtäjäksi ja mahdollisuuksien antajaksi liian erilaiselle.

Minä valitettavasti uskoin omenan pudonneen kauas puusta kunnes saimme lapsia (mies itse oli kouluttautunut ja oikein hyvä ennen lapsia). Lasten myötä hänen lapsuudentraumansa varmaan iskivät, ja hän vetäytyi isyydestä täysin (taustalla perheestä sosiaalisiin tilanteisiin vetäytyvä, alkoholisti isä, jolle oli tärkeämpää omat kaverit, kuin omat lapset. Ns. pidetty mies omassa yhteisössään, ja siis duunari ja pienituloinen, mutta perheenisänä tuo miehen isä on varmasti ollut aika kamala). Mies vetäytyi täysin lapsiperhe-elämästä ja erohan meille tuli.

Itse olen korkeastikou

En minäkään uskonut, että mies alkaa toistamaan lapsuudenkotinsa käytäntöjä, kun lapsia tulee.

Oltiin yhdessä yli 10 vuotta, ennen kuin esikoinen syntyi. 

Mies oli suuren maatalon poika, jossa ei kyllä koulutusta oltu arvostettu vaan kaikki oli lähinnä sen pakollisen kiertokoulun käynyt. Naisten ja miesten roolit oli vanhanaikaiset.

Itse olin pientilallisen tyttö ja meillä kaikki oli tehnyt kaikkea, ei ollut miesten eikä naisten töitä.  Ja äiti oli kova lukemaan ja istutti meihin lapsiinkin lukemisen kipinän. 

Kun lapsi sitten syntyi, mies oli iki onnellinen, mutta ei koskenut lapseen koskaan. Kaikki jäi minun harteille. Ei osannut ottaa minkäänlaista vastuuta lapsesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta joku voi ajatella niinkin että se lapsuudenperhe oli enemmän varoittava esimerkki. Että sellaista ei ainakaan itse halua. Oma mieheni on duunariperheestä jossa on ollut alkoholiongelmaakin. Itse olen akateemisesta ja korkean elintason lapsuudenkodista. Mieheni lähti siitä lapsuudenkodista jo 16-vuotiaana ja on rakentanut elämänsä monin tavoin ihan tyhjästä, siinä missä minä sain aika hyvän alun omalle elämälle ihan vain syntymällä omille vanhemmilleni. Arvostan miestäni aivan valtavasti. Hän on ollut niin ahkera ja sinnikäs, on tietysti edelleen, ja onkin päässyt hyvään asemaan ihan omilla avuillaan. 

Jep. Mieheni on kouluttamattomasta maalaisperheestä, jonka elinkeino oli maatalous. Koulutusta ei arvostettu, kaikki kouluja käyneet oli ilkeitä herraskaisia. Mieheni halusi mennä lukioon, anopin mielestä sellainen oli turhaa ajanhukkaa. Mies meni kuitenkin, maksoi

Nuo molemmat ovat esimerkkejä siitä, kun perheeseen syntyy lapsi, jonka äo on korkeampi kuin vanhempiensa ja ehkä muiden sisarustenkin. Äo vaikuttaa kaikkein eniten tulotasoon ja koulutustasoon, jonka on keski-iässä saavuttanut, mutta tämä on pitkään ollut tabuaihe sosiaalitieteissäkin. 

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006504322.html

Tunnen yhden tällaisen miehen, hänen taustaansa voi kuvata heikoksi monellakin tapaa. Hän on poikkeuksellisen älykäs ja hänellä on todella fiksu vaimo. Mutta. Kyllä näen edelleen hänessä eroja, jotka häiritsisivät minua, jos pitäisi elää saman katon alla. Esimerkiksi kova suhtautuminen vähäosaisiin (jollainen hänen perheensä oli) on asenne, jota hyvin harvoin tapaa pitkän linjan akateemisissa perheissä. Sen sijaan hän on ymmärtänyt, että olemalla tasa-arvoinen ja osallistuva, naista kunnioittava, saa avioliiton kestämään.

Minulle maantieteellinen välimatka ja maakuntaerot on isompi kynnys kuin perhetausta tai koulutus.

Minulle lounaissuomalaisena avioliitto savolaisen opiskelukaverin ja kollegan kanssa törmäsi ylittämättömään kulttuurimuuriin.

Toinen puolisoni on maanviljelijä ja duunari samalta seudulta kuin minä. Yhteiselämä ja kommunikaatio on sujunut jo yli 20 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta joku voi ajatella niinkin että se lapsuudenperhe oli enemmän varoittava esimerkki. Että sellaista ei ainakaan itse halua. Oma mieheni on duunariperheestä jossa on ollut alkoholiongelmaakin. Itse olen akateemisesta ja korkean elintason lapsuudenkodista. Mieheni lähti siitä lapsuudenkodista jo 16-vuotiaana ja on rakentanut elämänsä monin tavoin ihan tyhjästä, siinä missä minä sain aika hyvän alun omalle elämälle ihan vain syntymällä omille vanhemmilleni. Arvostan miestäni aivan valtavasti. Hän on ollut niin ahkera ja sinnikäs, on tietysti edelleen, ja onkin päässyt hyvään asemaan ihan omilla avuillaan. 

Jep. Mieheni on kouluttamattomasta maalaisperheestä, jonka elinkeino oli maatalous. Koulutusta ei arvostettu, kaikki kouluja käyneet oli ilkeitä herraskaisia. Mieheni halusi mennä lukioon, anopin mielestä sellainen oli turhaa ajanhukkaa. Mies meni kuitenkin, maksoi

Antakaa niille rahaa. Töykeä poika, jos tulot on noin suuret eikä auta vanhempiaan!

Osa duunareists ei ole halunnut lastensa kouluttautuvan, jotta pystyvät jatkossa paremmin jakamaan edelleen  arvomaailman lastensa kanssa. 

Kouluttautuminen muuttaa ihmistä. 

Vierailija kirjoitti:

Myös sellainen joka on hurahtanut tai hurahtaa Perussuomalaisuuteen, kannattaa samantien unohtaa. Se ajatustapa on vallannut koko ihmisen kuin jokin kultti. Siinä missä normi ihminen vain äänestää joskus tai ei, niin näillä persuilla se ajatusmalli ohjaa koko elämää. 

Jos muut puolueet alkavat toimimaan järkevämmin niin voin lopettaa persujen äänestämisen ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta joku voi ajatella niinkin että se lapsuudenperhe oli enemmän varoittava esimerkki. Että sellaista ei ainakaan itse halua. Oma mieheni on duunariperheestä jossa on ollut alkoholiongelmaakin. Itse olen akateemisesta ja korkean elintason lapsuudenkodista. Mieheni lähti siitä lapsuudenkodista jo 16-vuotiaana ja on rakentanut elämänsä monin tavoin ihan tyhjästä, siinä missä minä sain aika hyvän alun omalle elämälle ihan vain syntymällä omille vanhemmilleni. Arvostan miestäni aivan valtavasti. Hän on ollut niin ahkera ja sinnikäs, on tietysti edelleen, ja onkin päässyt hyvään asemaan ihan omilla avuillaan. 

Jep. Mieheni on kouluttamattomasta maalaisperheestä, jonka elinkeino oli maatalous. Koulutusta ei arvostettu, kaikki kouluja käyneet oli ilkeitä herraskaisia. Mieheni halusi mennä lukioon, anopin mielestä sellaine

Nuo molemmat ovat esimerkkejä siitä, kun perheeseen syntyy lapsi, jonka äo on korkeampi kuin vanhempiensa ja ehkä muiden sisarustenkin. Äo vaikuttaa kaikkein eniten tulotasoon ja koulutustasoon, jonka on keski-iässä saavuttanut, mutta tämä on pitkään ollut tabuaihe sosiaalitieteissäkin. 

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006504322.html

Tunnen yhden tällaisen miehen, hänen taustaansa voi kuvata heikoksi monellakin tapaa. Hän on poikkeuksellisen älykäs ja hänellä on todella fiksu vaimo. Mutta. Kyllä näen edelleen hänessä eroja, jotka häiritsisivät minua, jos pitäisi elää saman katon alla. Esimerkiksi kova suhtautuminen vähäosaisiin (jollainen hänen perheensä oli) on asenne, jota hyvin harvoin tapaa pitkän linjan akateemisissa perheissä. Sen sijaan hän on ymmärtänyt, että olemalla tasa-arvoinen ja osallistuva, naista kunnioittava, saa avioliiton kestämään.

Tämä. Mutta lisäisin vielä, että älykkyystestit mittaa lähinnä matemaattista ja muotojen hahmottamiseen liittyvää älykkyyttä. Sosiaalinen älykkyys on usein se, mikä nostaa köyhän perheen lapsen paremmille tuloille. En kiistä näiden esiintyvyyttä samaan aikaan joissakin tapauksissa, mutta toisaalta heikommista oloista tulevat matemaattisesti lahjakkaat eivät ehkä koskaan saa mahdollisuutta näyttää kykyjään. Suomi on harvoja maita, joissa peruskoulutus on kaikille sama, ja nämä matemaattisesti lahjakkaat heikoista oloista tulevat saatetaan huomata - olkaamme tästä ylpeitä. Ja usein matemaattisesti lahjakkaat eivät tule huomatuksi, ellei ympäristö vie heitä eteenpäin, koska he eivät nauti keskipisteenä olosta. Yhtälailla tärketä on keskipisteenä olevat sosiaalisesti lahjakkaat, joille on myös yhteiskunnassa tarjolla lukuisia tehtäviä. Suomessa näitä joskus koulumaailmassa katsotaan jopa alaspäin, jos eivät ole matemaattisesti lahjakkaitta. 

Ihan vaan, että kaikkia tarvitaan, kaikilla on vahvuutensa ja olisimme kusessa, jos kaikki tekisi vain yhtä asiaa.