Olen todennut, että täysin erilaisista taustoista tulevien parisuhde ei kestä

Juuri näin. Minäkin kokeilin duunariperheen poikaa, toki fiksua, mutta sellaiset kotoa opitut junttius, lyhytnäköisyys ja huonot elämäntavat eivät karisseet edes yliopistossa, eikä yliampuva kompensointi auttanut. Enää en ryhdy ymmärtäjäksi ja mahdollisuuksien antajaksi liian erilaiselle.

Ei ihan peljästäön perhetausta määritä, vsan ne arvot ja asenteet, joita ihminen on itse omaksunut. Ne eivät aina tule vanhemmilta esim vanhemmat eivät välttämättä arvosta koulutusta, sivistystä, tiettyjä harrastuksia tai elämäntapaa, mutta lapsi kuitenkin itse on omaksunut ihan toisia tapoja kuin perheellä on.

Toisaalta per he voi olka sivistynyt ja järkeä, mutta lapsi on keksinyt, että elämässä pitää olla renttu, boheemi eletään päivä kerrallaan. 

Ei niin. Ero tulee. 

Myös sellainen joka on hurahtanut tai hurahtaa Perussuomalaisuuteen, kannattaa samantien unohtaa. Se ajatustapa on vallannut koko ihmisen kuin jokin kultti. Siinä missä normi ihminen vain äänestää joskus tai ei, niin näillä persuilla se ajatusmalli ohjaa koko elämää. 

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Ei se minusta ihan puhtaasti noin mene, mutta kieltämättä todellisen luokkahypyn ja toipumisen tehneitä ihmisiä on todella vähän. 

Toisaalta joku voi ajatella niinkin että se lapsuudenperhe oli enemmän varoittava esimerkki. Että sellaista ei ainakaan itse halua. Oma mieheni on duunariperheestä jossa on ollut alkoholiongelmaakin. Itse olen akateemisesta ja korkean elintason lapsuudenkodista. Mieheni lähti siitä lapsuudenkodista jo 16-vuotiaana ja on rakentanut elämänsä monin tavoin ihan tyhjästä, siinä missä minä sain aika hyvän alun omalle elämälle ihan vain syntymällä omille vanhemmilleni. Arvostan miestäni aivan valtavasti. Hän on ollut niin ahkera ja sinnikäs, on tietysti edelleen, ja onkin päässyt hyvään asemaan ihan omilla avuillaan. 

Parisuhteessa pitää olla tarpeeksi samanlainen kumppanin kanssa että toimii. Arvot, persoonallisuus, unelmat, mielenkiinnon kohteet. Jos kaikessa ollaan ihan eri sivulla niin eihän siitä mitään tule.

Varo ap ettei sieraimiin sada.

Olen maisteri kaupungista, exmieheni duunari landelta. Homma toimi niin kauan kuin minä joustin ja joustin. Kun tuli lapsia, oli heidät laitettava etusijalle enkä voinut vain joustaa ukkoni päähänpistojen mukaan. Äijästä kuoriutui itsekäs sovinisti, jolle naiset ja lapset olivat vain leluja. Mua varoitettiin, mutta en kuunnellut. 

Vierailija kirjoitti:

Myös sellainen joka on hurahtanut tai hurahtaa Perussuomalaisuuteen, kannattaa samantien unohtaa. Se ajatustapa on vallannut koko ihmisen kuin jokin kultti. Siinä missä normi ihminen vain äänestää joskus tai ei, niin näillä persuilla se ajatusmalli ohjaa koko elämää. 

Tämäkin. Se persuus valtaa koko elämän ja ihmisestä tulee vauhkoontunut salaliittoteorioiden keräilijä ja ystävien selkäänpuukottaja, joka kannattaa poistaa elämästä.

Toimii, jos kummatkin ovat käsitelleet menneisyytensä. Miehet eivät sitä yleensä tee. 

Näin on, parempi se on mennä sisarusten kanssa naimisiin.

Keskiluokkaisen kaupunkilaisperheen tytär ja pienviljelijä perheen poika ovat tulleet mainiosti toimeen jo pian 40 vuotta 😌

Koulutustausta on sama.

Eron jälkeen, vasta pitkän ajan jälkeen, aloin miettimään onko kaikkia parisuhteita tarkoitettukaan ns. kestämään. Jos Jumala päättää erottaa pariskunnan, sitten sillä on tarkoitus vaikka se ei tuntuisikaan mukavalta.

Millaisen puolisn kanssa parisuhde onnistuu noinkin ehdottoman kumppanin kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Minäkin kokeilin duunariperheen poikaa, toki fiksua, mutta sellaiset kotoa opitut junttius, lyhytnäköisyys ja huonot elämäntavat eivät karisseet edes yliopistossa, eikä yliampuva kompensointi auttanut. Enää en ryhdy ymmärtäjäksi ja mahdollisuuksien antajaksi liian erilaiselle.

Minä valitettavasti uskoin omenan pudonneen kauas puusta kunnes saimme lapsia (mies itse oli kouluttautunut ja oikein hyvä ennen lapsia). Lasten myötä hänen lapsuudentraumansa varmaan iskivät, ja hän vetäytyi isyydestä täysin (taustalla perheestä sosiaalisiin tilanteisiin vetäytyvä, alkoholisti isä, jolle oli tärkeämpää omat kaverit, kuin omat lapset. Ns. pidetty mies omassa yhteisössään, ja siis duunari ja pienituloinen, mutta perheenisänä tuo miehen isä on varmasti ollut aika kamala). Mies vetäytyi täysin lapsiperhe-elämästä ja erohan meille tuli.

Itse olen korkeastikoulutettu, kuten omatkin vanhempani, ja minun isäni on aina ollut todella osallistuva isä minun lapsuudessa. Todellakin miettinyt jälkikäteen, että olisi pitänyt tajuta, että kaikki toisintaa lapsuuden malliaan omiin lapsiinsa. Toki joku poikkeus voi aina olla, mutta minun lasteni isä ei siihen valitettavasti kyennyt. 

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetään niitä suuria linjoja ja yleistyksiä. Ja siinä olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa. Meillä on molemmilla maisterin paperit ja väikkätir työn alla. Mutta oma taustani akateemisessa kodissa,hänen matalapalkkaisessa duunarikodissa. Se näkyy edelleenkin, ei voi mitään.

Tämä oli yksi niistä asioista mitä mietin paljon kun tutustuin kumppaniini. Tulemme niin erilaisista lähtökohdista, että ajattelin sen väkisin tuovan ongelmia. Meillä ei ollut noin voimakkaasti korostunut akateeminen vs. duunari -asetelma, mutta minä tulin käytännössä kuitenkin täysin eri maailmasta kuin missä kumppanini oli elänyt.

Minut otettiin hyvin vastaan hänen perheensä puolesta ja olemme olleet nyt kahdeksan vuotta yhdessä. Toivon, että kaikki menee tulevaisuudessa yhtä hyvin kuin tähän asti on mennyt.

Olen ollut afrikkalaistaustaisen mieheni kanssa naimisissa jo 28 vuotta. Hyvin on toiminut, vaikka ihan eri kulttuureista ollaan. Se on ihan kummankin persoonasta ja luonteesta kiinni. Meillä vallitsee molemminpuolinen kunnioitus. Kumpikin on myös hyvin koulutettu.