Olen todennut, että täysin erilaisista taustoista tulevien parisuhde ei kestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Minäkin kokeilin duunariperheen poikaa, toki fiksua, mutta sellaiset kotoa opitut junttius, lyhytnäköisyys ja huonot elämäntavat eivät karisseet edes yliopistossa, eikä yliampuva kompensointi auttanut. Enää en ryhdy ymmärtäjäksi ja mahdollisuuksien antajaksi liian erilaiselle.

Minä valitettavasti uskoin omenan pudonneen kauas puusta kunnes saimme lapsia (mies itse oli kouluttautunut ja oikein hyvä ennen lapsia). Lasten myötä hänen lapsuudentraumansa varmaan iskivät, ja hän vetäytyi isyydestä täysin (taustalla perheestä sosiaalisiin tilanteisiin vetäytyvä, alkoholisti isä, jolle oli tärkeämpää omat kaverit, kuin omat lapset. Ns. pidetty mies omassa yhteisössään, ja siis duunari ja pienituloinen, mutta perheenisänä tuo miehen isä on varmasti ollut aika kamala). Mies vetäytyi täysin lapsiperhe-elämästä ja erohan meille tuli.

Itse olen korkeastikoulutettu, kuten omatkin vanhempani, ja minun isäni on aina ollut todella osallistuva isä minun lapsuudessa. Todellakin miettinyt jälkikäteen, että olisi pitänyt tajuta, että kaikki toisintaa lapsuuden malliaan omiin lapsiinsa. Toki joku poikkeus voi aina olla, mutta minun lasteni isä ei siihen valitettavasti kyennyt. 

 

Nyt puhun itseni pussiin, mutta aloinpa ajattelemaan asiaa isäni kannalta. Hän on duunariperheestä. Että hän kykeni tekemään tuon sosiaalisen nousun ja oli oikein hyvä isä minulle ja sisaruksilleni. Että toki jotkut pystyy, ja tältä pohjalta uskoin, että tuo ex-miehenikin olisi pystynyt, kun oli kouluttautunut vastoin perheensä tahtoa ja ilman heidän tukeaan jne. ja oli luonut itselleen hyvätuloisen uran. Varmaan luulin, että hän olisi kuten isäni. Mutta eipä ollut. Lasten tultua kuvioon hän vetäytyi täysin ja tekee vain jotain kivoja juttuja lastensa kanssa, kuten oma isänsäkin teki, ja kaikki negatiiviset (härdelli, pyykit, ruoka, kiukut, lomakkeet kouluun jne.) jää minun hoidettavaksi.

Jos tällä perrusteella tekisi listauksen niin parisuhde toimisi yritttäjäperheestä tulevan, työtä ja koulutusta arvostavan sekä päihdeongelmattoman miehen kanssa. Yleensä seuraani hakeutuvat täysin erilaiset miehet, mutta ei sinällään ihme etteivät hemiua ole viehättäneet.

Olen akateemisen koulutuksen saanut itse. Puolisoni on peruskoulutuksen käynyt kaakkoisaasialainen, tekee duunia Suomessa. Parikymmentä vuotta olemme olleet yhdessä eikä loppua näy.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetään niitä suuria linjoja ja yleistyksiä. Ja siinä olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa. Meillä on molemmilla maisterin paperit ja väikkätir työn alla. Mutta oma taustani akateemisessa kodissa,hänen matalapalkkaisessa duunarikodissa. Se näkyy edelleenkin, ei voi mitään.

Mielestäni on turha alkaa alentuvaksi. Tämä on vapaamuotoinen keskustelupalsta jossa ihmiset kertovat omista kokemuksistaan. Olisi hirvittävän tylsä jutella pelkästään tilastollisista faktoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetään niitä suuria linjoja ja yleistyksiä. Ja siinä

Tarkoitatko että tausta ei saisi näkyä parisuhteessa ja puolisojen pitäisi olla toistensa kaltaisia. Tuskinpa itse jaksaisin sellaista suhdetta pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä olenko edes duunariperheestä, isä joi hanslankarin työnsä (uskomatonta, eikö totta) ja äiti oli jokin hoiva-avustaja, joka niin ikään menetti työnsä mielenterveysongelmia takia. Koulutusta ei ollut tai alin mahdollinen. Tutustuin 17-vuotiaana keskiluokkaiseen tai jopa ylempään kuuluvaan poikaan, perustimme perheen ja siitä on nyt 20 vuotta. Edelleen yhdessä. Soraääniä kuului, etenkin anopille taustani on edelleen kova paikka.

Kävin koulut, mieheni oli ensimmäinen joka sanoi että sinunkin kannattaisi mennä yliopistoon. Sain maisterinpaperin ja nykyään olemme ylempää keskiluokkaa. Väittäisin, että kyse on enemmän yksilöllisistä ominaisuuksista ja maailmankatsomuksesta kuin taustasta.

Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetään niitä suuria linjoja ja yleistyksiä. Ja siinä

Ei se ole alentuvuutta vaan ihan fakta. Koulutustason voi hyvin usein päätellä siitä, että argumentoidaan pelkästään omalla empirialla aiheeseen, joka ei ole mielipidekysymys. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin. Minäkin kokeilin duunariperheen poikaa, toki fiksua, mutta sellaiset kotoa opitut junttius, lyhytnäköisyys ja huonot elämäntavat eivät karisseet edes yliopistossa, eikä yliampuva kompensointi auttanut. Enää en ryhdy ymmärtäjäksi ja mahdollisuuksien antajaksi liian erilaiselle.

Mun isä nai duunariperheen tyttären, äitini. Äitini oli aina katkera, miten koulutetun perheen rouvalla oli ollut helppoa jne. Siis isäni äidillä. Lisäksi puoluekanta eri. Isäni valkoisesta perheestä ja äitini punaisesta. Äitini luki kyllä yliopistotutkinnon.

Minä taas otin duunariperheen pojan. Hänkin yliopistokouluttautui. Mieheni tavoille opettaminen oli suururakka. Ollaan oltu yhdessä yli 30 vuotta. Esim: ihmettelin, miten maanläheisiä siellä perheessä juteltiin ja miten mentiin telkkarin ääreen ja katsottiin, mitä sattuu tulemaan, pitkäksi aikaa.

Tajusin, että hänen lapsuudenoerheessään ei mitenkään tuettu koulunkäyntiä eikä hyviä harrastuksia. Mulla vanhemmat auttoi koulutehtävissä ja kuljetti hyviin harrastuksiin, jotka mua kiinnosti. Mieheni ei ollut käynyt ulkomailla koskaan. Junakin oli vieras juttu. (Vaikka Turussa on junayhteys) 

Olet ehkä nähnyt unta väikkäristä. :D

Vierailija kirjoitti:

Olet ehkä nähnyt unta väikkäristä. :D

Tämä epäonnistunut kommentti oli varmaan mulle tarkoitettu. Näin suhteellisen tuoreena väitöskirjatutkijana edelleen hiukan yllättää, kuinka usein ja monia tohtoriksi opiskelu triggeröi. Ja siinä triggeröityneiden porukassa ei koskaan ole yhtäkään itse väitellyttä, ei edes maistereita - AMK- ja ammattikoululaisia se jaksaa harmittaa. Mitä tulee tuohon unen näkemiseen, niin työ on tullut uniin monina öinä ja välillä olen jo ehtinyt toivoa, että urakka olisikin unta. 

"Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetään niitä suuria linjoja ja yleistyksiä. Ja siinä olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa. Meillä on molemmilla maisterin paperit ja väikkätir työn alla. Mutta oma taustani akateemisessa kodissa,hänen matalapalkkaisessa duunarikodissa. Se näkyy edelleenkin, ei voi mitään."

Vastasin omalla kokemuksellani ap:n kokemukseen. En tee tiedettä av:lla vapaapäivänäni. Valitettavasti en usko, että tekisit väikkäriä, sen verran sivistymättömästi kirjoitat puolisostasi. Kunhan halusit näpäyttää ja päteä, varsin alaluokkaista.

Kiinnostaisi kuulla, miten tämä miehesi tausta näkyy/ilmenee. 

Vierailija kirjoitti:

Ei niin. Ero tulee. 

Onko tämä hyvä vai huono asia?

Riittävän tiheä automaattinen vaihtelu pitää suhteen virkeänä, eikä ikinä saavuteta niitä aiken maailman nalkutus- ja pettämisvaiheita.

Kirjoitin tästä aiemmin päivällä aloituksen (Luokkaero parisuhteessa), mutta se ei oikein ottanut tulta. 

Mutta nämä kokemukset ovat juuri sitä samaa mistä tutkijakin kirjoitti. Lasten saamisen jälkeen ymmärtää, että monet tavat ja tottumukset, joita itse pitää "normaaleina", ovatkin toisenlaisesta taustasta tulevalle vieraita. Esimerkiksi naisen paikka on duunariperheissä hoitaa lapsia ja velvollisuuksia, kun taas mies jatkaa elämäänsä kuin lapsia ei olisikaan eli velvollisuudet jäävät äidille kuten ne jäivät lapsuudenperheessä. Tutkijan mukaan tämä on yksi syy sille, ettei parisuhde kiinnosta duunaritaustaisia naisia, jotka ovat tehneet luokkanousun. He eivät koe saavansa tällaisesta mallista kuin haittoja. Ja onhan se helpompi elää yksin lasten kanssa kuin miehen kanssa, joka ei ole ottanut aktiivisen ja perhekeskeisen miehen roolia, vaan on kuin palveltava teini-ikäinen. Palstalla on ollut todella paljon sellaisia kommentteja, varmasti kymmeniätuhansia vuosien mittaan. 

Ei ne samanlaisetkaan taustat mitään takaa. Itse tapasin korkeakoulussa maatalon pojan (itse olen siis myös maatilalta kotoisin ja tiedän mitä se on). Halusin kokea ja nähdä kaikkea, mutta poikaystävä oli yllättävän vastahankainen ja vanhanaikainen. Nainen ei olisi saanut värjätä hiuksiaan. Ei voitu mennä ravintolaan syömään, koska se olisi ollut "liian hienoa". Voitin hotellimatkan ulkomaille eikä mies voinut kuvitella lähtevänsä, koska se vasta liian hienoa olisi ollutkin. Yllättäen kuitenkin eron koittaessa mies sanoi haluavansa matkustella ja on sittemmin reissannut enemmän kuin minä. Ehkä maailmankuva on nyt avartunut, mene ja tiedä. Sinkkuna on kuitenkin edelleen. Minä puolestani olen ollut jo kohta 20v parisuhteessa miehen kanssa, joka on sitä mieltä että elämä on ikuinen seikkailu ja me voimme tehdä mitä tahansa yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

"Maisterin tulee ymmärtää tilastoista sen verran, että niistä poikkeuksista ei tässä ollut puhe, vaan vedetään niitä suuria linjoja ja yleistyksiä. Ja siinä olen kyllä samaa mieltä aloittajan kanssa. Meillä on molemmilla maisterin paperit ja väikkätir työn alla. Mutta oma taustani akateemisessa kodissa,hänen matalapalkkaisessa duunarikodissa. Se näkyy edelleenkin, ei voi mitään."

Vastasin omalla kokemuksellani ap:n kokemukseen. En tee tiedettä av:lla vapaapäivänäni. Valitettavasti en usko, että tekisit väikkäriä, sen verran sivistymättömästi kirjoitat puolisostasi. Kunhan halusit näpäyttää ja päteä, varsin alaluokkaista.

Tohtorikoulutuksen ei ole tarkoitus olla sivistävä, vaan antaa syvällinen asiantuntemus jostakin, usein hyvin kapeasta aiheesta. Mutta ennen kaikkea se on tutkijakoulu. 

Millä tavalla sivistymättömästi? Kai tiesit, että tätä luokkaretkeilyä on tutkittu, eikä vain mutuiltu? Ja se tutkimus kertoo, että lapsuusperheen SES:llä on merkitystä, myös meillä Suomessa. Se, että tämä fakta toteutuu myös meillä jossain määrin, on vain totuus, josta meillä on perheessä ihan avoimesti keskusteltu. Mieheni on poikkeuksellisen fiksu ja pystyy keskustelemaan myös tällaisista asioista rationaalisesti.

 

Jos on kerran sisäistänyt sen, mitä tilastot kertovat, mitä niiden perusteella voi päätellä ja minkälaisessa tilanteessa omilla kokemuksilla ei ole argumenttina mitään merkitystä, sitä ajatusmallia ei tarvitse erikseen ottaa käyttöön virka-aikaan, vaan se on automaatio.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin tästä aiemmin päivällä aloituksen (Luokkaero parisuhteessa), mutta se ei oikein ottanut tulta. 

Mutta nämä kokemukset ovat juuri sitä samaa mistä tutkijakin kirjoitti. Lasten saamisen jälkeen ymmärtää, että monet tavat ja tottumukset, joita itse pitää "normaaleina", ovatkin toisenlaisesta taustasta tulevalle vieraita. Esimerkiksi naisen paikka on duunariperheissä hoitaa lapsia ja velvollisuuksia, kun taas mies jatkaa elämäänsä kuin lapsia ei olisikaan eli velvollisuudet jäävät äidille kuten ne jäivät lapsuudenperheessä. Tutkijan mukaan tämä on yksi syy sille, ettei parisuhde kiinnosta duunaritaustaisia naisia, jotka ovat tehneet luokkanousun. He eivät koe saavansa tällaisesta mallista kuin haittoja. Ja onhan se helpompi elää yksin lasten kanssa kuin miehen kanssa, joka ei ole ottanut aktiivisen ja perhekeskeisen miehen roolia, vaan on kuin palveltava teini-ikäinen. Palstalla on ollut todella paljon sellaisia kommentteja, va

Enpä ole törmännyt tähän tutkimukseen, mutta mielenkiintoista omista lähtökohdistani. Haluaisitko vinkata kirjoittajan tai vaikka otsikon, niin löytyy? Me tapasimme töissä, kaksi korkeakoulutettua, hyvin sama tulotaso. Miehellä pienituloinen duunariperhetausta, itselläni korkeakoulutetut vanhemmat, jotka jakaneet arkea minun lapsuudessa tasaisesti. Miehen isä minun näkökulmasta ns. hupaili, oli sosiaalinen ja voimakas persoona, miehen äiti oli hissukka ja mukautuva. Minun vanhemmat oli tasaväkisiä.

Meidän suhde meni oikein hyvin, kunnes saimme lapsia. Sitten kaikki muuttui. Mies ilmeisesti oletti, että minä olisin alkanut vain äidiksi. Maksanut edelleen yhteisiä kustannuksia, mutten enää tehnyt omaa uraa. Tajusin myöhemmin, että miehen vanhempien suhteessa äiti rahoitti jopa enemmän kuin puolet (hän oli saanut perintöä ja tienasi vähän isää enemmän, mutta molemmat pienituloisia), mutta isällä oli kaikki valta siitä, mitä tehdään, ja kaikki vastuut lapsista ja kodista oli äidillä. Minun exäni kuvitteli minunkin taipuvan moiseen, mihin en todellakaan ollut valmis.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi kuulla, miten tämä miehesi tausta näkyy/ilmenee. 

Hyvä kysymys, eikä ihan helppo vastata. Mutta sellainen toisten kohtelias huomioon ottaminen on ehkä yksi oleellisin.

vaikkapa kaupassa hän ei osaa sanoa ystävällisesti, että anteeksi, pääsisinkö ohi, vaan huokailee ja kiertää tai vaihtoehtoisesti jopa vähän kiilaa kärryillä. Ei osaa käyttäytyä luontaisen sulavasti sosiaalisissa tilanteissa, alkaen ravintolassa käymisestä, ei suju oikein paikan valinta tai tarjoilijan kanssa keskustelu. Siis hän saa ne asiat hoidettua mutta sillä tavalla kuin ne hoitaa ihminen, joka on opetellut taidon aikuisena. Hän ei osannut kattaa pöytää kun tavattiin, ei avannut ovia iäkkäämmille.. Ja rahan käytössä on sellaisia piirteitä, että näkee hänen viettäneen materiaalisesti niukan lapsuuden, muuten kyllä turvallisen ja hyvän. Mutta nykyisin hän on asemassa, jossa tavataan ministereitä ja suurlähettiläitä, ja pikkuisen aina jännitän, miten sujuu, vaikka ainahan sen jotenkin sujuu ja kuten sanottu, hän on hyvin fiksu, mikä auttaa paljon.

Haluan kuitenkin tarjota meidän lapsille sen varmuuden, joka häneltä on jäänyt puuttumaan, että kokee olevansa kotonaan tilanteessa kuin tilanteessa. 

Ahaa 

Mulla ja mun miehellä on hyvin erilaiset lapsuudet ja kulttuurit, mutta silti olemme kyenneet luomaan meille sopivan parisuhdedynamiikan.

Luulen, että se mikä ero meillä on esimerkiksi AP:n tapaukseen on se, että olemme kummatkin hyvin avoimia ja selkeästi kommunikoivia ihmisiä. Olemme puhuneet ihan kaikesta ihan alusta alkaen, siitä kumpi tykkää kotitöistä tehdä ja mitä, mitkä on meidän arvot, miten halutaan kasvattaa lapset jne..

Mutta silti olet päätynyt suhteisiin näiden etkä kk-miesten kanssa. Eli jotain heissä on kuitenkin parempaa.