Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamala ongelma: rakastan ja haluan olla parisuhteessa, mutta en jaksa sen ylläpitoa
06.06.2025 |
Olen siis ihan aikuinen ihminen, 45+ ja ongelma on koskenut kaikkia suhteitani aina. Takana on pari pitkää 10 vuoden avoliittoa ja jokunen lyhyempi max. vuoden mittainen suhde. En harrasta yhdenyönjuttuja, vaan tykkään siis olla kyllä mieluummin parisuhteessa, mutta viihdyn tosi hyvin yksinkin.
Aina sama kaava: ihan alussa ihastuneena jaksan nähdä useammin, esim. useamman kerran viikossa ja panostaa suhteeseen jonkin aikaa, jolloin erehdyn kuvittelemaan että tässä on nyt sitten se oikea kun ei yhtään ahdista.
Mutta se tulee aina, ihan joka kerta se sama ongelma esiin, että pystyn kyllä siirtymään ihastumisesta ja rakastumisesta rakastamiseen jne. eli tunnepuoli pelaa mutta en vaan jaksa yhtään mitään sellaista mitä parisuhteen konkreettinen ylläpitäminen vaatisi: että nähtäisiin edes vaikka kerran viikossa, että yövyttäisiin toistemme luona, että tutustuttaisiin toisen läheisiin ym. mitä kaikkea.
Minua ei vaan huvita mikään noista alun (muutaman kuukauden) jälkeen. Pakotan toki itseni siihen kaikkeen koska en halua menettääkään kumppaniani, mutta oikeasti minua ei vaan millään huvittaisi.
Siis ihan kamalaa, että rakastan ja välitän, mutta en jaksaisi tai jotenkin ei huvittaisi nähdä vaikka asumme samassa kaupungissa.
Mikä hitto minua vaivaa ja onko täällä muita samasta ongelmasta kärsiviä? Miten olette ratkaisseet tilanteen?
Olen kyllä nykyiselle kumppanilleni puhunut asiasta, se helpottaa että hän tietää tämän ongelmani. Mutta eihän tällainen ole mistään kotoisin, joten muita ajatuksia kaipailen...
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama juttu itselläni :D
Alku on kivaa, ja tekisi mieli aloittaa treffailut. Mutta sitten kun homma tasaantuu seurusteluksi, niin alkaa ahdistaa. Ihan ajatustasolla jo ahdistaa ajatus, että pitäisi priorisoida aikaa sille suhteelle, varsinkin kun tähän mennessä suhteissani olen siihen seurusteluun edettyä joutunut suunnittelemaan meille tekemiset, tai sitten vaan istutaan sohvalla katsomassa telkkaria.
Tuntuu, että elämä siinä seurustelussa on vaan yhtä tylsyyttä.
Jep, tämä.
ap.
Edellisessä suhteessa havahduin tähän siinä vaiheessa, kun menin tämän luona suihkuun. Kaapissa oli valmiina kaikki hygieniakamani, minulla oli valmiiksi siellä oma pyyhe ja kylpytakki jne.
Sillä hetkellä iskostui, että olen parisuhteessa. Ja siitä iski sitten ahdistus päälle.
Taustallani on yksi sairaalloisen mustasukkainen parisuhde, jossa toinen kyttäsi ja piti äärimäisen "epäilyttävänä" sitä, että halusin olla toisinaan yksin. Niin en tiedä, paljonko sekin kokemus sitten vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pystytkö olemaan _täysin_ oma itsesi kumppanin kanssa? Vai pyritkö miellyttämään ja mukautumaan?
Kyllä mä nykyisen kumppanini kanssa pystyn, aiemmin ehkä en ole näin hyvin pystynyt. Silti sama ongelma on jossain määrin taas olemassa, ollaan oltu nyt yhdessä 1,5 vuotta ja viimeiset 8kk on ollut jo mulle tosi haastavaa kun kuvioon on tullut kaikki läheisiin tutustumiset ja tietynlaiset oletukset siitä miten usein kumppanini kanssa näemme yms. Mutta olen siis hänelle puhunut tästä kyllä. Hän on fiksu ja ihana mies, mutta eihän tällaista kukaan oikeasti voi tajuta kun en edes itsekään oikein ymmärrä itseäni.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei jaksa millään edes yrittää sisällyttää seurustelua omaan elämään. Tuntuu että siinä tulee mukana liikaa säätöä ja vaivannäköä. Ihastuminen on kyllä kivaa, mutta arkipäiväistyessään suhteesta tulee enemmänkin rasite. Julmaa, mutta rehellistä. Olen todennut, että ilmeisesti sinkkuus taitaa olla enemmän minun juttuni.
Aika hyvin kuvailit tilanteen. Säätö ja vaivannäkö... ihan kamalaa edes sanoa ääneen kun kyse on kuitenkin ihmisestä jota rakastan. Mutta näin se on.
ap.
Kuvaile konkreettisesti mitä tarkoitat säädöllä ja vaivannäöllä?
Säätö ja vaivannäkö: siis ihan vaan se että saadaan aikataulut sopimaan että nähdään. Että vapaapäivänä oletettavasti ollaan yhdessä. Että tavataan toistemme läheisiä joskus. Että ylipäätään tavataan toisiamme... :D
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama juttu itselläni :D
Alku on kivaa, ja tekisi mieli aloittaa treffailut. Mutta sitten kun homma tasaantuu seurusteluksi, niin alkaa ahdistaa. Ihan ajatustasolla jo ahdistaa ajatus, että pitäisi priorisoida aikaa sille suhteelle, varsinkin kun tähän mennessä suhteissani olen siihen seurusteluun edettyä joutunut suunnittelemaan meille tekemiset, tai sitten vaan istutaan sohvalla katsomassa telkkaria.
Tuntuu, että elämä siinä seurustelussa on vaan yhtä tylsyyttä.
Mikset keksi kivaa tekemistä?
Niin, jaksan toki aikana sitä, että olen se suhteen seremoniamestari, tai sitten istutaan vaan katsomassa tv:tä ja kaikki on yhtä tylsyyttä.
Mutta siihen juuri sitten kyllästyn ja lähden keksimään kivaa tekemistä ihan vaan yksikseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko ketjun. Selvää on että ongelmia riittää etkä kyllä ole sitä parisuhde"materiaalia". Ole yksin tai hakeudu terapiaan, eipä tuossa muita vaihtoehtoja ole.
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu täällä, tosin vuoden-pari jaksan nähdä ja sitten alkaa rasittaa. Luulen, että yhteenmuutto helpottaisi, ettei tarvitsisi erikseen järjellä elämää niin että näkee, vaan olisi sitä luontevaa arjen yhdessäoloa ja ehtisi tehdä paljon muuta sitten lomassa. Nyt se on sitä, että töiden jälkeen väsyneenä lähtee pari kertaa viikossa raahautumaan toisen luo. Sama kaupunki onneksi helpottaa kuviota. Ja viikonloppuisin on vähän enemmän aikaa ja energiaa puuhailla jotain, mutta viikonloppuisin toisaalta molemmilla myös jonkin verran omia menoja kavereiden kanssa tai harrastuksissa. On tämä seurustelu vaikeaa aikuisena, heh :D
Jep, olen miettinyt sitäkin että helpottaisiko se että muutettaisiin yhteen. Tosin olen sitäkin kaksi kertaa kokeillut, enkä ole ihan varma. Kestivät kylläkin noin 10 vuotta molemmat, että en nyt ihan heti heittänyt hanskoja tiskiin. :D Viihdyn vain tosi paljon yksin, se on minulle sellainen luontevin olotila kun työni on ultrasosiaalista.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei jaksa millään edes yrittää sisällyttää seurustelua omaan elämään. Tuntuu että siinä tulee mukana liikaa säätöä ja vaivannäköä. Ihastuminen on kyllä kivaa, mutta arkipäiväistyessään suhteesta tulee enemmänkin rasite. Julmaa, mutta rehellistä. Olen todennut, että ilmeisesti sinkkuus taitaa olla enemmän minun juttuni.
Aika hyvin kuvailit tilanteen. Säätö ja vaivannäkö... ihan kamalaa edes sanoa ääneen kun kyse on kuitenkin ihmisestä jota rakastan. Mutta näin se on.
ap.
Kuvaile konkreettisesti mitä tarkoitat säädöllä ja vaivannäöllä?
Olen eri kuin ap, mutta kerron, mitä tarkoitan..Olen luvannut viikonloppuna mennä seurustelukumpopanini kanssa tämän ystävien mökille.
Tästä seuraa se, että teen pihatyöt, joita mieluiten tekisin rauhassa viikonloppuna, arki-iltoina.Chillailu ja puutarhasta nauttiminen jää välistä, kun suorittaa työt haluamaansa nopeammin, että saa kaiken tehtyä.
Mökille pitää tietysti pakata..Suunnitella yhdessä viemiset ja tuliaiset ja konkreettisesti hankkia ne. Taas yksi tympeä velvollisuus lisää.
Mökillä ehkä on sit ihan kivaa, mut kyllä se oma vaihtoehtoinen viikonloppu ois ollut vielä kivempi!
Vierailija kirjoitti:
Hyvin, hyvin vaikea ymmärtää. Rakastat mutta et halua edes nähdä, saati tehdä jotain yhdessä? Siis miten sä ajattelet että parisuhde tuossa tilanteessa toimisi? Ollaan yhdessä mutta ei vaan edes nähdä koskaan? Mikä ihmeen parisuhde se sellainen on, muuta kuin paperilla?
Siis tämä. Mitä sinä oikeastaan siinä rakastat? Sosiaalista statusta, ettet ole sinkku muiden silmissä? Jotakin omaa sisäistä tunnetta yhteenkuuluvuudesta mielikuvituskumppanin kanssa?
Vai vedätkö jotain ihan järkyttävää pikkuvaimoroolia miehen seurassa? Passaat ja hääräilet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ootko terapiaa harkinnut?
Olen kyllä.
ap.
Miksi olet väkisin suhteessa kun et ole ihastunut/rakastanut? Nimittäin, et sinä ole. Jos olisit, haluaisit olla toisen kanssa koko ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei jaksa millään edes yrittää sisällyttää seurustelua omaan elämään. Tuntuu että siinä tulee mukana liikaa säätöä ja vaivannäköä. Ihastuminen on kyllä kivaa, mutta arkipäiväistyessään suhteesta tulee enemmänkin rasite. Julmaa, mutta rehellistä. Olen todennut, että ilmeisesti sinkkuus taitaa olla enemmän minun juttuni.
Aika hyvin kuvailit tilanteen. Säätö ja vaivannäkö... ihan kamalaa edes sanoa ääneen kun kyse on kuitenkin ihmisestä jota rakastan. Mutta näin se on.
ap.
Kuvaile konkreettisesti mitä tarkoitat säädöllä ja vaivannäöllä?
Olen eri kuin ap, mutta kerron, mitä tarkoitan..Olen luvannut viikonloppuna mennä seurustelukumpopanini kanssa tämän ystävien mökille.
Tästä seuraa se, että teen pihatyöt, joita mieluiten tekisin rauhassa viikonloppuna, arki-iltoina.Chillailu ja puutarhasta nauttiminen jää välistä, kun suorittaa työt haluamaansa nopeammin, että saa kaiken tehtyä.
Mökille pitää tietysti pakata..Suunnitella yhdessä viemiset ja tuliaiset ja konkreettisesti hankkia ne. Taas yksi tympeä velvollisuus lisää.
Tämä. Ja pelkästään se kumppanin luona yöpymiset, kun pitää pakata mukaan kaikki tarvittavat, ja viettää sellaista matkalaukkuelämää.
Edellisestä suhteesta erottua olin ihan onnessani, kun voin vaan chillata kotona ja suunnitella menemisen ja tekemiseni itsekkään yksin.
Kuulostaa aika miehiseltä ongelmalta, kun miehistähän se on yleensä kiva vaan oleskella siinä parisuhteessa ilman että juuri näkee vaivaa esim. lahjojen tai muiden huomioivien juttujen eteen mikä naisille on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin voinut kirjoittaa samanlaisen aloituksen itse.
Ihastun, rakastun, parisuhteessa on kiva olla, koska kaipaan kosketusta, hellyyttä ja seksiä, tietysti ihan sitä seuraakin tietyissä hetkissä ja tiettyihin menoihin. Mutta sitten on tosi paljon asioita, joita haluan tehdä yksin tai kavereiden kanssa, ja koen jotenkin energiaa vieväksi ja raskaaksi juurikin sen parisuhteen ylläpidon ja ne roolit, joihin väistämättä parisuhteessa tunnumme lankeavan. Viihdyn tosi hyvin yksin kotona ja esimerkiksi keikoilla tai illanistujaisissa käyn mieluummin kavereiden kuin kumppanin kanssa. En jotenkin jaksa keskittyä niin paljon yhteen ihmiseen kuin parisuhteessa pitäisi. Sanomattakin selvää, että olen viihtynyt sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Luin koko ketjun. Selvää on että ongelmia riittää etkä kyllä ole sitä parisuhde"materiaalia". Ole yksin tai hakeudu terapiaan, eipä tuossa muita vaihtoehtoja ole.
Parisuhdemateriaalia... hyvä termi. En varmaan ole sitten sitä, voin sen uskoa. Tuo mieheni tuossa on eri mieltä, hänen mielestään olen hauska, ihana, fiksu, helppo ihmisenä ja kumppanina ja kuulemma kanssani on ylipäätään aivan ihana olla.
Mutta eihän tämä ominaisuuteni tosiaan ole mikään ihan tavispiirre, tämä tekee oman olemiseni todella hankalaksi.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu täällä, tosin vuoden-pari jaksan nähdä ja sitten alkaa rasittaa. Luulen, että yhteenmuutto helpottaisi, ettei tarvitsisi erikseen järjellä elämää niin että näkee, vaan olisi sitä luontevaa arjen yhdessäoloa ja ehtisi tehdä paljon muuta sitten lomassa. Nyt se on sitä, että töiden jälkeen väsyneenä lähtee pari kertaa viikossa raahautumaan toisen luo. Sama kaupunki onneksi helpottaa kuviota. Ja viikonloppuisin on vähän enemmän aikaa ja energiaa puuhailla jotain, mutta viikonloppuisin toisaalta molemmilla myös jonkin verran omia menoja kavereiden kanssa tai harrastuksissa. On tämä seurustelu vaikeaa aikuisena, heh :D
Jep, olen miettinyt sitäkin että helpottaisiko se että muutettaisiin yhteen. Tosin olen sitäkin kaksi kertaa kokeillut, enkä ole ihan varma. Kestivät kylläkin noin 10 vuotta molemmat, että en nyt ihan heti heittänyt hanskoja tiskiin. :D Viihdyn vain
Työn vaihtaminen vähemmän sosiaaliseen auttaisi, mutta vaatisi sen että parisuhde on nykyistä tärkeämpi asia sinulle koska uudet työkuviot vaativat suuresti epämukavuusalueelle menemistä. Mitään helppoa ratkaisua ei tuohon ole.
Eli sinulle riittää pelkkä tieto siitä että olet parisuhteessa ilman, että konkreettisesti olisit siinä? Miten olisi vaikkapa kirjeystävä? Eli joku chattityyppi jota ei tarvisi nähdä mutta saisit tunteen että olet parisuhteessa vaikka suhdetta et konkreettisesti haluakaan, ainoastaan tunteen että sellainen sinulla on.
Itse olisin tuossa tilanteessa ilman suhdetta, mutta jokaisella on se oma toive elämästään että mitä siihem kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei jaksa millään edes yrittää sisällyttää seurustelua omaan elämään. Tuntuu että siinä tulee mukana liikaa säätöä ja vaivannäköä. Ihastuminen on kyllä kivaa, mutta arkipäiväistyessään suhteesta tulee enemmänkin rasite. Julmaa, mutta rehellistä. Olen todennut, että ilmeisesti sinkkuus taitaa olla enemmän minun juttuni.
Sit on väärä ihminen. Olen ollut suhteessa lähemmäs 20 vuotta ja edelleen haluaisin viettää paljon aikaa kumppanin kanssa.
Onhan parisuhteesta vaivaa. Täytyy ottaa se toinen huomioon. Yksin on paljon helpompaa.
Alue: Aihe vapaa
Mä en kyllä usko että sä olet oikeasti rakastanut koskaan. Luulet vaan.