Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kamala ongelma: rakastan ja haluan olla parisuhteessa, mutta en jaksa sen ylläpitoa
06.06.2025 |
Olen siis ihan aikuinen ihminen, 45+ ja ongelma on koskenut kaikkia suhteitani aina. Takana on pari pitkää 10 vuoden avoliittoa ja jokunen lyhyempi max. vuoden mittainen suhde. En harrasta yhdenyönjuttuja, vaan tykkään siis olla kyllä mieluummin parisuhteessa, mutta viihdyn tosi hyvin yksinkin.
Aina sama kaava: ihan alussa ihastuneena jaksan nähdä useammin, esim. useamman kerran viikossa ja panostaa suhteeseen jonkin aikaa, jolloin erehdyn kuvittelemaan että tässä on nyt sitten se oikea kun ei yhtään ahdista.
Mutta se tulee aina, ihan joka kerta se sama ongelma esiin, että pystyn kyllä siirtymään ihastumisesta ja rakastumisesta rakastamiseen jne. eli tunnepuoli pelaa mutta en vaan jaksa yhtään mitään sellaista mitä parisuhteen konkreettinen ylläpitäminen vaatisi: että nähtäisiin edes vaikka kerran viikossa, että yövyttäisiin toistemme luona, että tutustuttaisiin toisen läheisiin ym. mitä kaikkea.
Minua ei vaan huvita mikään noista alun (muutaman kuukauden) jälkeen. Pakotan toki itseni siihen kaikkeen koska en halua menettääkään kumppaniani, mutta oikeasti minua ei vaan millään huvittaisi.
Siis ihan kamalaa, että rakastan ja välitän, mutta en jaksaisi tai jotenkin ei huvittaisi nähdä vaikka asumme samassa kaupungissa.
Mikä hitto minua vaivaa ja onko täällä muita samasta ongelmasta kärsiviä? Miten olette ratkaisseet tilanteen?
Olen kyllä nykyiselle kumppanilleni puhunut asiasta, se helpottaa että hän tietää tämän ongelmani. Mutta eihän tällainen ole mistään kotoisin, joten muita ajatuksia kaipailen...
Kommentit (225)
Onko sinulla sitten paljon muuta puuhaa ja viihdytkö seurassa vai yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suunnilleen samaa vikaa itsellä. Olen päätynyt siihen, että on parempi pysyä sinkkuna. Takana on kumminkin jo kaksi pitkää suhdetta, josta toinen päättyi eroon, toinen kuolemaan. Nyt kokeilen omia siipiäni.
Olen pahoillani puolestasi.
Samaa olen kyllä miettinyt, että varmasti minunkin olisi vaan parempi pysyä sinkkuna.
Se vaan on tosi vaikeaa kun kuitenkin olen ihan tunteva ihminen, ihastun ja rakastun. Kun toinenkin tuntee samoin, siitä sitten edetään siihen parisuhteeseen luonnollisesti. Toki yritän aina heti alussa sanoa, että tarvitsen paljon omaa aikaa jne.... mutta omalla kohdallani tämä vaan on melko äärilaitaa sen suhteen. Ei sitä lopulta oikein kukaan koskaan tajua, en edes minä itse.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla sitten paljon muuta puuhaa ja viihdytkö seurassa vai yksin?
Sekä että. Minulla on paljon kaikkea harrastusta ym. ja tarvitsisin lisäksi vielä ihan omaa ns. tyhjää aikaa eli yksin olemista.
ap.
Sama täällä. Ei jaksa millään edes yrittää sisällyttää seurustelua omaan elämään. Tuntuu että siinä tulee mukana liikaa säätöä ja vaivannäköä. Ihastuminen on kyllä kivaa, mutta arkipäiväistyessään suhteesta tulee enemmänkin rasite. Julmaa, mutta rehellistä. Olen todennut, että ilmeisesti sinkkuus taitaa olla enemmän minun juttuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuo oo meidän introverttien ominaisuus tai "vika". Tarvitaan paljon omaa aikaa ja pinnallinen sosiaalisuus ei kiinnosta. Parisuhteen myötä sitä tulee elämään lisää, ei riitä että käy omien sukulaisten ylioppilasjuhlissa ja muissa tyhjänpäiväisissä kissa ristiäisissä, vaan ne tuplaantuu sit parisuhteessa.
Ihan sama juttu itselläni :D
Alku on kivaa, ja tekisi mieli aloittaa treffailut. Mutta sitten kun homma tasaantuu seurusteluksi, niin alkaa ahdistaa. Ihan ajatustasolla jo ahdistaa ajatus, että pitäisi priorisoida aikaa sille suhteelle, varsinkin kun tähän mennessä suhteissani olen siihen seurusteluun edettyä joutunut suunnittelemaan meille tekemiset, tai sitten vaan istutaan sohvalla katsomassa telkkaria.
Tuntuu, että elämä siinä seurustelussa on vaan yhtä tylsyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutustukaa kiintymismalleihin niin voi resonoida teissä.
Hyvin, hyvin vaikea ymmärtää. Rakastat mutta et halua edes nähdä, saati tehdä jotain yhdessä? Siis miten sä ajattelet että parisuhde tuossa tilanteessa toimisi? Ollaan yhdessä mutta ei vaan edes nähdä koskaan? Mikä ihmeen parisuhde se sellainen on, muuta kuin paperilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa vikaa enkä jaksa yhtään enää ylimääräistä työtä elämääni lasteni ja työn ja muun pakollisten lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama juttu itselläni :D
Alku on kivaa, ja tekisi mieli aloittaa treffailut. Mutta sitten kun homma tasaantuu seurusteluksi, niin alkaa ahdistaa. Ihan ajatustasolla jo ahdistaa ajatus, että pitäisi priorisoida aikaa sille suhteelle, varsinkin kun tähän mennessä suhteissani olen siihen seurusteluun edettyä joutunut suunnittelemaan meille tekemiset, tai sitten vaan istutaan sohvalla katsomassa telkkaria.
Tuntuu, että elämä siinä seurustelussa on vaan yhtä tylsyyttä.
Mikset keksi kivaa tekemistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan! Aloin seurustella nykyisen kumppanin kanssa 45 v. ja en jaksa tutustua hänen läheisiin, ystäviin yms. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, en vain jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan! Aloin seurustella nykyisen kumppanin kanssa 45 v. ja en jaksa tutustua hänen läheisiin, ystäviin yms. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, en vain jaksa.
Minusta tuo on ihan eri asia. Aloittaja ei jaksa edes olla sen kumppaninsa kanssa. Häntä ei "huvita" nähdä. Mutta hei, kyllä hän rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei jaksa millään edes yrittää sisällyttää seurustelua omaan elämään. Tuntuu että siinä tulee mukana liikaa säätöä ja vaivannäköä. Ihastuminen on kyllä kivaa, mutta arkipäiväistyessään suhteesta tulee enemmänkin rasite. Julmaa, mutta rehellistä. Olen todennut, että ilmeisesti sinkkuus taitaa olla enemmän minun juttuni.
Aika hyvin kuvailit tilanteen. Säätö ja vaivannäkö... ihan kamalaa edes sanoa ääneen kun kyse on kuitenkin ihmisestä jota rakastan. Mutta näin se on.
ap.
Pystytkö olemaan _täysin_ oma itsesi kumppanin kanssa? Vai pyritkö miellyttämään ja mukautumaan?
Vierailija kirjoitti:
Ihan sama juttu itselläni :D
Alku on kivaa, ja tekisi mieli aloittaa treffailut. Mutta sitten kun homma tasaantuu seurusteluksi, niin alkaa ahdistaa. Ihan ajatustasolla jo ahdistaa ajatus, että pitäisi priorisoida aikaa sille suhteelle, varsinkin kun tähän mennessä suhteissani olen siihen seurusteluun edettyä joutunut suunnittelemaan meille tekemiset, tai sitten vaan istutaan sohvalla katsomassa telkkaria.
Tuntuu, että elämä siinä seurustelussa on vaan yhtä tylsyyttä.
Jep, tämä.
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Ei jaksa millään edes yrittää sisällyttää seurustelua omaan elämään. Tuntuu että siinä tulee mukana liikaa säätöä ja vaivannäköä. Ihastuminen on kyllä kivaa, mutta arkipäiväistyessään suhteesta tulee enemmänkin rasite. Julmaa, mutta rehellistä. Olen todennut, että ilmeisesti sinkkuus taitaa olla enemmän minun juttuni.
Aika hyvin kuvailit tilanteen. Säätö ja vaivannäkö... ihan kamalaa edes sanoa ääneen kun kyse on kuitenkin ihmisestä jota rakastan. Mutta näin se on.
ap.
Kuvaile konkreettisesti mitä tarkoitat säädöllä ja vaivannäöllä?
Sama juttu täällä, tosin vuoden-pari jaksan nähdä ja sitten alkaa rasittaa. Luulen, että yhteenmuutto helpottaisi, ettei tarvitsisi erikseen järjellä elämää niin että näkee, vaan olisi sitä luontevaa arjen yhdessäoloa ja ehtisi tehdä paljon muuta sitten lomassa. Nyt se on sitä, että töiden jälkeen väsyneenä lähtee pari kertaa viikossa raahautumaan toisen luo. Sama kaupunki onneksi helpottaa kuviota. Ja viikonloppuisin on vähän enemmän aikaa ja energiaa puuhailla jotain, mutta viikonloppuisin toisaalta molemmilla myös jonkin verran omia menoja kavereiden kanssa tai harrastuksissa. On tämä seurustelu vaikeaa aikuisena, heh :D
Vierailija kirjoitti:
Hyvin, hyvin vaikea ymmärtää. Rakastat mutta et halua edes nähdä, saati tehdä jotain yhdessä? Siis miten sä ajattelet että parisuhde tuossa tilanteessa toimisi? Ollaan yhdessä mutta ei vaan edes nähdä koskaan? Mikä ihmeen parisuhde se sellainen on, muuta kuin paperilla?
Niin, sitähän tässä yritän selvitellä, että mikä minua vaivaa. Rakastan, mutta en jaksa/viitsi/kiinnosta kauheasti nähdä. Tottakai tajuan ettei parisuhde tällaisella mielenmaisemalla voi ylläpysyä ja siksi yritänkin tsempata vastoin omaa tahtoani.
Tämä oli koko aloitukseni pointti, että tiedän itsekin ettei tässä ole tolkkua. Silti ihan vilpittömästi voin sanoa rakastavani ja haluavani olla yhdessä. En vaan jaksa yhtään panostaa alun jälkeen.
ap.
Alue: Aihe vapaa
Suunnilleen samaa vikaa itsellä. Olen päätynyt siihen, että on parempi pysyä sinkkuna. Takana on kumminkin jo kaksi pitkää suhdetta, josta toinen päättyi eroon, toinen kuolemaan. Nyt kokeilen omia siipiäni.